kisaamassa - sekalaista ajatuksen virtaa

Minähän olen nyt vallan innostunut kisamaan! Mietteitä vähän tästä ja treenaamisesta ja kaikenlaista ajatuksen juoksua.
Ekat 3-lk kista olivat meille Vinkin ihan liian vaikeat, ei osattu, ei pystytty. Ei haitannut. Toiset antoivat jo viitteitä, että hittolainen mehän voidaan kisata 3-lk. Vaikka hyllyjä edelleen, mutta tekeminen oli huippua yhdessä.
Nyt sitten Hailuhännillä lauantaina ja ilmoitin jo ihan makseihin. Minua hiukan jännitti nämä rimakorkeuden, järjestään näyttivät kisoissa olevan 60cm. Miksi tämä jännitti ja miten se vaikutti tekemiseen? En ole treenannut sillä korkeudella kuin pari kertaa ja mietin laitanko koirani liian vaikean paikan eteen. Miten reagoisin jos rima putoaa, treeneissä kun on nolla toleranssi ja kisoissakin olen kokeneemmilla koirilla pitänyt saman. Päätin olla tekemättä mitään, katsoisin kuinka Vinkki niistä selviytyy. Mihinkään ohjausvalintoihin tai muuhun tekemiseen tämä ei vaikuttanut. No yksi rima tuli alas kolmessa startissa eli tämän jännittäminen etukäteen oli aika turhaa. Tilastorima eikä edes kovin vaikeassa paikassa. No harmittiko rima minua? Ei. Harmittiko minua muut virheet ja hylkäykset? Ei paitsi keinun virhe, jonka senkin otan omaan piikkiin. Kun haetaan nopeaa keinua ja sitten vapautetaan koira ennen selkeää pysähdystä, niin peiliinhän sitä voi siinäkin katsoa. Joutuu treeneissä vähän vahvistamaan pysymistä.
Harmittiko kun juoksin kaksi kertaa koiran linjalle, toisella kerralla niin että se törmäsikin minuun ja joutui ohittamaan putken kun ei päässyt sinne? Ei. Virhe tapahtui keskellä haastavaksi osoittautunutta kohtaa, paljon virheitä ennen ja jälkeen. Päätin luottaa koiraan ja sen osaamiseen tehdä A itsenäisesti, uskoa sen tulevan ohjaukseen ohi ansaesteiden ja kykyyni ehtiä ohjaamaan putken jälkeinen kuvio. A onnistui loistavasti, Vinkki tuli epäröimättä ohi ansojen ja koska katsoin sen laskeutumisen ja valmistelin laukanvaihtoa, niin enpä sitten katsonut mihin juoksen - tadaa. Plus muuten se jatkokin meni huipusti. Harmittaako minua kun Vinkki ekalla hyppiksellä pudotti sen riman (ei) ja sitten nappasi putken jälkeen ekan hypyn minkä näki, vaikka oikeasti olin jo sijoittunut ok ja huusinkin ihan varmasti kovaa? Ei, voin luvata tämän kohdan tulevan treeneihin, siinä samassa hyllytti melkoinen osa koiria! Viimeistään kolmannella radallahan pitäisi harmittaa kun vaihdoin suunnitelmaa lennosta ja hylkyhän siitä tuli. No ei oikeastaan, ehdinpä siihen jos oisin sitten katsonut ja kutsunut koiraa enkä vaan juossut päättömästi. SIIS virheistä oppii ja ainakin meidän yhteisellä kokemuksella niitä joutuu vielä opettelemaan kisaradoilla. Minä olen kamalan ylpeä nuoresta koirastani, joka suoriutui vauhdikkaista, haastavista radoista taas loistavasti! Kaikki hankalat takaakierrot vaikeista kulmista ja kovasta vauhdista onnistui sekä lähettämällä että sisäkautta. Ehdin persjättöihin ja koira luki ne. Ohjausvalinnat yhtä lukuunottamatta (se, jonka vaihdoin....) olivat hyvät.
Se osasi paljon enemmän kuin uskoinkaan ja piti lukitukset, tuli ohjaukseen, meni ja teki paremmin kuin on koulutettukaan. Tai ainakin sellainen fiilis tuli.
Kisoissa oli kivaa muutenkin. Seura oli hyvää ,suorastaan loistavaa, oli tsemppausta ja sopivasti höpinää ja rentoa olotilaa. Suljin pois negatiivisia ajatuksia tuottavat asiat ja henkilötkin. Ratoja voi päivitellä ja ihmetellä, mutta etukäteen ei saa päättää etteikö niistä selviäisi. En ennustanut ainakaan paljoa. Rata on mikä on, se on sama kaikille, sinne mennään tekemään parhaansa. Aina ei se paras irtoa, joskus tulee virheitä ja ainakin itse ajattelen ne virheet tällä hetkellä koulutuskohteiksi. Etenkin nuoren koiran kanssa en aina vielä tiedä mihin ehdin, mikä olisi paras tapa ohjata joku kohta jne. Rytmitys siis vielä hapuilee. Menen kuitenkin tekemään parhaani Vinkin kanssa yhdessä. Koirahan ei meille vihoittele vaikka me teemme virheitä. Jos olisi kiukkuinen, Vinkkikin olisi ekan radan jälkeen purrut minua varmasti ja räkyttänyt koko kotimatkan kun ohjaaja toikkaroi sen edessä ja esti nollan. Onneksi ei purrut ja onneksi ei tajua ettei tullut nollaa. Samanlaiset kehut ja palkat se saa oli se nolla tai hylly.
Virheitä on turha kieltää, ne ovat olemassa. Niille on yleensä myös joku syy ja enemmän etsisin syytä ja miettisin miten se poistetaan. Jos se on mahdollista, aina ei ole (esimerkiksi jotkut koirat vaan ovat huolimattomampia hyppäämään kuin toiset ja niille tulee aina joskus rimoja alas vaikka tekisimme mitä). Joskus tulee myös tilastovirheitä, niihinkään ei kannata jäädä kiinni.

Niin ja siis en minä ole mikään yltiöpositiivinen ihminen, en lainkaan. Kyllä minua ärsyttää ja ketuttaa monikin asia. Myös omissa koirissa ja omassa tekemisessä etenkin. Mutta kisoihin on turha lähteä ärsyyntymään ja kiukuttelemaan. Enkä tarkoita etteikö saisi olla pettynyt jos suoriutuu alle osaamistason ja tavoitteen. Olisihan se vähän hassuakin ellei pettyisi jos kerta toisensa jälkeen alisuoriutuu syystä tai toisesta. Kilpailujahan ne ovat ja sinne mennään pärjäämään mahdollisemman hyvin. Tai sitten treenaamaan kisaamista. Kummallekin on minusta aikansa.
Vinkin kanssa me vielä treenaamme kilpailemista, katsotaan milloin oikeasti kisataan! Ehkä joskus. Toivottavasti. Nyt ei vielä ole sen aika.

VIDEO

MIkä on muuttunut?

Terveisiä mökiltä. Tai kesäkodista. Mikä lie. Öllölästä kuitenkin.


Aamulla Facebookia selaillessa avautuu mahdottoman paljon agilitypäivityksiä kisoista ja treeneistä. Kisoja suunnitellaan, reissuja ja treenejä. Katselen videoita ja kommentoinkin. Muutama on laittanut meseen kisavideot, katson läpi tottakai ja ihan mielelläni vieläpä.
Moni valmistautuu arvokisoihin, maailmalle kisaamaan. Haetaan luokkanousuja ja osalla fiilis on vaan matala kun ei onnistuta. Onnistuta saamaan sitä nollaa.







Mikä on muuttuut, miksi en ole siellä mukana ja selaile kipaa omaa kalenteria samalla päivittän. Miksi olen täällä Tuupovaaran Öllölässä eli melkeinpä Jumalan selän takana, miksi en aja treenaamaan ja miksi olen ihan tyytyväinen. Mikä on muuttunut?

Koiraharrastajat ja hevosharrastajat ovat aika samanlaisia. Usein tuntuu ettei elämään mahdu mitään muuta, se on fanaattista, mentävä ja tehtävä ja valmentauduttava ja kisattava. Tai et ole mitään, putoat pois "piireistä", olet olemassa muttet kuitenkaan.
Olet sunnuntaiharrastaja, tätiratsastaja, nobody.

Mikä siis itselläni on muuttunut? Agility on kuitenkin myös minun työni. Työ, josta en halua luopua, sillä se antaa niin paljon ja juuri nyt en keksi mitä muutamaan tekisin, jossa motivaatio pysyisi korkealla.
Agility on myös oikeasti rakas harrastus, edelleen nautin suunnattomasti koirien kouluttamisesta siinä, nopeudesta, vauhdista, koskaan et ole valmis. Ajan kanssa koirafiilis senkun paranee ja yhteistyö kehittyy. Virhe ei ole enää harmi, se on lisätreenin paikka ja haluan koiran kokoajan uskaltavan mennä itseensä luottaen ja yrittää. Toki ohjauksen mukaan, mutta virheen mahdollisuus toki kasvaa jos antaa koiralle enemmän vastuuta.


Kilpailut sitten, miksi en kilpaile juurikaan? Kilpailut eivät nyt anna niin paljoa, että haluaisin jokaisen vapaan viikonlopun siihen laittaa. Voltti on ns. saanut kaiken ja sillä alkaa olla ikää, haluan fiilistellä sen kanssa enemmänkin. Kisataan varmaan syksyllä joku startti, mutta vain jos Vinkki nousee 3-lk ja voin mennä samat kisat.


Niin Vinkki. Vinkki on kisaillut ja yhtä nollaa vaille 3-lk. Olemme napsineet vitosia ja treenihyllyjä (ja pari ihan oikeaakin :D ). Koira toimii kisoissa niin kuin kotonakin, minä en tarvitse kisakokemusta ja siksipä se nyt pääsi lomalle samalla kuin muutkin mun koirat. Loman jälkeen palataan asiaan, treeneihin ja noustaan 3-lk. Sitten katsotaan uudestaan,
Vänkä on vielä lapsikoira ja se on pahassa kasvuvaiheessa. Se osaa sen minkä tarttee ja opettelee sitten lisää kun palataan ihmisten ilmoille.

Eli minun koirat keskittyvät melkein kaksi kuukautta juoksemiseen mökillä, uimiseen ja yleiseen rallatteluun. Ehkä teen niinden kanssa jotain temppuja yms.


Mikä siis on muuttunut? Ehkä se, että iän mukana jaksaminen on oikeasti vähentynyt. Kaipaan vapaapäiviä, muita kuin koira-ihmisiä. Perhe haluaa joskus nähdä. Minulla on se ns. muukin elämä.

Minun muu elämä sisältää myös toisen aikaa vievän harrastuksen, hevosen ja ratsastuksen. Siinäkin teen tosissani mutten liian vakavasti. Silleen puoliksi tätihömppäillen vähän sitä sun tätä.





Muuttunut on myös nauttiminen rauhasta, hiljaisuudesta ja maalaiselämästä. Olisi mukavaa jos "kaikki" olisi vähän lähempänä täällä maalla, ettei joka paikkaan olisi vähän turhan paljon kilometrejä. Ehkä sitä lomallakin treenailisi ja kisaisi ellei joka paikkaan ajaisi vähintään tunnin. Tai no sillä tunnin ajomatkalla pääsee lähimmälle aksakentälle.
Hevosen kanssa täällä on sama. Ajan tallille n.40min. Jos ja kun haluan kisoihin, niitä on täällä aika vähän järkevän ajomatkan päässä.

Mutta ihmiset, tunnelma, eletty elämä, oma paikka. Ne vetävät ja halu olla täällä kasvaa vuosi vuodelta. Vielä ei vaan ole sen aika, ison elämän muutoksen. Vielä en ole valmis siihen. Toistaiseksi riittää nämä pari kuukautta vuodessa.

2-luokkien aksakisoissa

On aikamoisen erilaisia ratoja eri tuomareilla 2-luokan kilpailuissa. Jokainen on kuitenkin ollut suoritettavissa, tavalla tai toisella.
Vinkin kanssa on mennyt ihan metsään milloin mistäkin syystä, olosuhteet yllättivät ohjaajan (ja myös tottumattoman koiran), rataprofiili on meille ehkä liian haastava, ohjaaja ei vaan ehdi kertoa minne ja kuinka ajoissa, on ollut linjoja ja sitten on ollut _linjoja_, joissa ei ole ollut ohjaajalla minkaanlaista ajatusta kuinka selviää hallitusti ja turvallisesti.
Sitten meillä on mennyt varsin mallikkaasti, pienin epäonnistumisin ja ohjaajan lipsumisin, nuoren koiran virhearvioin jne.
Pääosin hyvällä mielellä lähdetty aina kisoista, sillä Vinkki yrittää pääosin aina parhaansa (no jos ei lasketa paria ei kriteereitä pidettyä keinua ja niistä uusintaa) ja on niin ihana, upea harrastuskaveri!
Pahalla päällä olin erään radan jälkeen, sillä tuomari oli tehnyt sellaiset linjat ja kiemurat etten vaan ymmärrä kuinka ne olisi voinut ohjata a) turvallisesti b) niin että koiralla olisi kokoajan tieto minne mennään. Minua ei harmittanut viime metreillä hylkäys vaan se etten pystynyt en millään olemaan koiralleni reilu. Ja se, että näin niin paljon läheltä piti tilanteita....

Vinkin kanssa olemme kyllä kartuttaneet lahjakorttivalikoimaa kiitettävästi, 5vp ollaan voitettu jo monen monta kertaa. Pari nolla voittoakin on siellä, viimeinen odottaa hakemistaan.
Kirkkonummelle oli tarkoitus lähteä sunnuntaina, mutta lauantaina kisoissa Vinkin etutassujen anturat kuluivat melkoisen sileiksi ja näytti sepelillä hiukan arkovan eli ei ollut asiaa hiekkakentälle.
Ilmeisesti ei ole tottunut menemään tuollaisilla hiukan rullaavilla hiekkakentillä, tassut eivät tykänneet kiihdyttelyistä ja ehkä kontaktipinnat olivat hiukan karkeammat kuin mihin hienotassu on tottunut.
Meidän lenkitkin kun ovat pääosin aina metsässä ja pellonpohjilla.

Nyt lasketaan jo lähtölaskentaa lomaan, tällä viikolla 7 päivää töitä ja sitten vielä 7. 19.6. olisi tarkoitus karavaanin liikahtaa kohti Pohjois-Karjalaa, heppa kyytiin ja parin kuukauden kamat & kolme koiraa. Mies tulee Maliinan kanssa sitten perässä 1,5 viikon päästä.

Suunnitelmissa on kisata Juhannus lauantaina Savonlinnassa, jos muistan ilmoittaa.... ja sitten on heinäkuussa LS-leiri Kiteellä työn merkeissä. Työ työt alkavat elokuun puolen välin jälkeen täällä taas.
Ryhmät on jo tehty, sponssikoirapaikat jaettu, viikonloput työllistetty ja talvi siis täyteen buukattu.

katsomassa lampaita, paimentamisesta ei voi puhua

Meillä kävi pieni porukka Eija Waltarin luona näyttämässä koirilleen lampaita. Omista oli kaikki kolme mukana. Voltin keskimmäisestä pentueesta siis Vinkki, Vola ja Bou. Viimeisestä Ledi ja Vänkä. Lisäksi Tanjan osaava Tara kävi fiilistelemässä ja näyttämässä vähän mallia.







Voltti nyt tiesi ja muisti mitä lampaat ovat. Isolla pellolla ei enää riittänyt osaaminen hakea lampaita kauempaa (siis ei oikeasti edes kaukaa....). Treenasimme poipäin ajoa hiukan, se oli vuosia sitten jo Voltille vaikeaa. Mutta ehkä treenamalla tämäkin asia paranisi, Eläkelaji Voltille?






Ensikertalaisille lampaat esitettiin niiden ollessa pienessä aitauksessa ja koirien reaktioita ulkopuolella liinassa katsottiin.
Bou oli innokas, ehkä hiukan kummissaan mitä ne olivatkaan. Vinkki ei oikein innostunut moisista ja Vänkä lähinnä hengaili samoin kuin veljensä Ledi.








Menimme pienelle aidatulle laitumelle, jossa lampaat olivat vapaana. Vola oli liinassa lievästi ehkä räyhäkäs. Kuitenkin kyseli paljon ja hetkittäin näytti ihan olevinaan tajuavan mistä olisi kyse. Toisella kierroksella Tanja ei pitänyt liinasta kiinni ja koira oli paljon vähemmän takki auki menossa lampaille. Hetkiä oli, mutta näin äkkiseltään ei ihan päässyt vielä lamppu syttymään pään päällä. Selkeästi 3-5m ja sitten piti kysyä Tanjalta, että ihanko oikeasti.

Boulla oli hienoja hetkiä ja se oli ehkä itsevarmempi kuin tytöt. Näyttäisi, että se ehkä ihan syttyisi ja voisi jonkun sortin harrastuspaimen tullakin.
Vinkki on niin kiltti ja kuuliainen. Päästimme irti sen hetken päästä ja vähän kun innosti niin alkoi jonkun sortin paimenkoiraa löytyä. Mutta onhan se ujo vielä ja niin kiltti. Tosin mehän saimme kaksi lammasta yli aidan....






No pikkupojat. Ledi ja Vänkä lähinnä taisivat hengailla siellä. Ledistä sai jo ihan edustavia kuvia lampaiden kanssa, mikä tärkeintä. No ehkei. Vänkä taas... en minä jaksanut kauaa sen kanssa siellä puuhailla, se lähinnä halusi olla mukana ja lampaat taisi olla sen mielestä ihan jees uusia kavereita. Minkään sortin paimenkoiraa siitä ei kyllä kaivautunut.

Ehkä Vinkin kanssa voisi kyllä kokeilla muutaman kerran. Kun tuota aikaakin on niin ruhtinaallisesti. No ei ole. Mutta silti, maanantai päivisin pääsisi Eijalle ja silloinhan on eniten "luppoaikaa".

Maaliskuun loppua viedään

Ei niin kiva kuukausi ja ihan ok sellainen samaan aikaan.
Viimeisistä kasvateista kaksi kävi välikuvissa puhtain paperein eli Vänkä ja Ledi. Poju taas oli ontunut jo jonkin aikaa sitten, mutta meni ohi. Nyt uudestaan ja kuvissa löytyikin se pahamainen ja ikävästi odotettu OCD. Syvä huokaisu ja niin isot pahoittelut omistajalle.
Koira operoidaan tällä viikolla ja tulee meille toipumaan alkuunsa arkipäiviksi.

Ensi reaktio on ollut syvä harmitus omistajan ja koiran puolesta. Sitten itsesyyttely yhdistelmästä, vaikka tiedän ettei riskitöntä yhdistelmää ole olemassakaan, niin silti. Miksi itsekkäästi halusin itselleni Voltti x Roy pennun ja sitten muut kärsii.
Samaan syssyyn päätin kasvattamisen loppuvan. Minulla on vain Vinkki ja sillähän ei ole yhtään juoksua ollut. Myöskään lonkkatilastot eivät ole sitä mitä toivoisi vaikka tuskin koskaan koiria haittaavat.
Ihania viestejä olen saanut ja kasvattieni luonnetta & käyttöomnaisuuksia kiitelty, kiitos <3 tsemppejä ja jatkoon vaan, kommentteja. Katsotaan.... ainahan on mahdollisuus, että mielipide muuttuu jos haluan itselleni pennun jossain vaiheessa. Ja Vinkki ikinä saa juoksua.
Mutta Vänkän kiveksien kohtalo sinetöityi, se pääsee niistä eroon kun ikää on tarpeeksi. Vaikka se nyt terveeltä vaikuttikin ja on kyllä mainio tyyppi niin luonteeltaan kuin tekemisiltään, niin ei ole jalostusuros mielestäni täysiveljen OCD:n takia.

Kisattiin eilen Lägillä Vinkin kanssa Asko Jokisen varsin mielenkiintoisilla radoilla. Hyppyrata oli sellainen, että heti oli 4 kohtaa missä en oikein tiennt miten ja kuinka, missä olen ja miten jatkaa. Kamalalla räpellyksellä päästiin 4. vikalle esteelle ja sitten irtosi putkesta edellä olevalle hypylle, joka ei siis ollut suoritusvuorossa. Tällä radalla tehtiin hyvin 4 ekaa estettä, sitten en vaan ehtinyt ja siinä se jatko menikin ihan jotenkin muuten kuin suunnitellusti.
Toka rata oli jo täysin tehtävissä. Ja teimmekin, ihan ok rataa mielestäni! Lopussa oli putki - pituus - keinu yhdistelmä ja vaikka Vinkki yritti pysähtyä, niin se vaan liukui läpi. Otin sen kohdan uudestaan vauhdin kanssa (Askolle pisteet, että antaa treenata!) ja onnistui. Maaliin siis periaatteessa 5vp, mutta käytännössä hylyllä. Tietty palkintojen takia olisi kannattanut jatkaa, vitskalla ois voitettu ;) Mutta koulutuksellisesti nou nou.
Kolmas rata oli, noh mielenkiintoinen. Kaikesta pitää selvitä ja jos ei selviä, niin treenataan. Aika hyvin selvittiinkin, mutta yhdessä kohtaa meni ohi hypyn ja otin sen kuvion uudestaan kokonaisuudessaan eli koulutuksellinen hyl. Taas. Ois kai taas kannattanut korjata ja jatkaa. Tämä rata ei ollut niin hyvä kuin edellinen, ei vaan osaaminen ja tekeminen isossa tilassa ollut riittävällä tasolla.

Milloinhan sitä taas pääsisi kisaamaan.... ehtisi jne. Joskus.

Se onkin jo helmikuu

Siinä se vuoden ensimmäinen kuukausi meni, hups vaan. Kokoajan on valoisampaa ja päivä jatkuu vauhdilla.
Luntakin on saatu tännekin, aivan mielettömän ihanaa! Minä nautin valoisuudesta, hangista ja talvesta, joka on talvi. Koirat kuntoilevat hangessa.

Työt pyörivät, koulutukset jatkuvat ja kisattukin hiukan ollaan.
Vinkin kanssa kävimme 5.1. KATin kisoissa Ojangossa Ritva Herralan radoilla. Kaksi hyllyä hiukan kaoottisella menolla hyppiksellä sitten nolla ja voitto kohtuullisela 5,99 etenemällä. Tessa ja Bou olivat yhdellä aksaradalla 0/1. ja hypiksellä 5./3.
6.1. KKK kisat, Sari Mikkilän radat. Vauhtia riitti rataprofiilissa ja ei Vinkin maltti ja taito riittänyt ensimmäisellä radalla jarruttamaan pujotteluun, johon tultiin melko kovaa, kaatui sinne tokaan väliin. Uusiksi muutaman esteen takaa, että saadaan sama tilanne uudestaan ja nyt malttoi hyvin.
Toisella radalla keinulle tultiin kovaa, siis oikeasti. Ei sitten pysähtynyt ei. Yritti, mutta kun vauhti ja jarrut eivät kohdanneet.... otimme uusiksi taas.
Hyppiksellä ikäväkyllä yksi rima alas, muuten oikein hyvä rata! Olin kovin ylpeä siitä. Bou voitti hyppyradan 0 ja siis sai toisen luvan! Meidän luvat sitten olivat tasan 2/2 😁

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

Ei huono vikarata, valitettavasti yksi rima. #hyppyrata #agility #littlestepsbordercollie #taitavakoira

Henkilön Saija Mustonen (@saijamustonen) jakama julkaisu Tammi 6, 2019 kello 2.37 PST

Seuraavaksi Lägin kisat, jossa Tessan kanssa vitsailtiin ottavamme ekalta sen tarvittavan nollan. Puomi oli kaksi kertaa ja sikäli jännä, että olin muuttanut juoksarin pysäriksi siinä reilussa viikossa. Muuten pysähtyi! 

Ensimmäiseltä teimme pelastelu nollan, tätä rataa ei kannata muuten muistella, mutta koskaan ei kannata luovuttaa! Lisäksi voitimme sen ja siispä se 3. nolla, siirryimme Vinkin kanssa 2-lk. 

Iltapäivällä kävimme sitten 2-luokan korkkaamassa ja hyppiksellä en vaan ehtinyt... siis hylly.

Agilityradalla voitto nolla ja siispä eka luva sieltä! 

Tessa ja Bou voittivat nollalla hyppiksen, mutta valitettavasti (?) heillä oli jo hyppyradalta nolla eli yhden metsästys jatkuu.

Nyt taukoilua kisoista ihan jo aikataulujen takia plus eipä noita kisoja paljoa lähistöllä ole. Ehtiihän tuota, mikäs tässä on kiire.

Treenailu Vinkin kanssa on niin mielettömän mukavaa! Suunilleen kerran viikossa teen pieniä, teknisiä juttuja ja kerran viikossa hiukan rataa. Tai paljon rataa, kokonaista siis.
Yritän saada yhä paremmin kuuntelemaan ja ennakoimaan, lukittamaan kaukaa ja kestämään liikkeen. Esteosaamista vahvaksi jne. Ei ne treenit kauaa kerrallaan kestä.

Voltti tekee parin viikon välein noin, tai vähän jotain. Aika laiska ollut sen kanssa.

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

On aina kiva kokeilla erilaisia vaihtoehtoja koirien kanssa. Vinkki, ja minäkin, suoriutui kaikista hienosti. Todistettu taas ettei aina ole nopein juosta kokoajan edellä. #agility #littlestepsagility #bordercollie #littlestepsbordercollie

Henkilön Saija Mustonen (@saijamustonen) jakama julkaisu Tammi 29, 2019 kello 3.43 PST

Vänkä on aika hauska tapaus. Meillä nartut ovat selkeästi ohjaajapehmeämpiä kuin tämä pojannulikka. Mutta sekin rakastaa tehdä ja oppii kyllä nopeasti.

Vähän perusjuttuja, pyörittelyjä ja etenemistä. Rauhoittumista, temppuja ja odottamista. Lelusta luopumista, lelulle menemistä, palkan vaihtamista. Mitä nyt noin nuori vielä pystyykään. Rimat siinä 5cm, joku voinut olla 10cm. Keinua aloitettiin paukuttelemaan.