torstai 14. kesäkuuta 2018

kuulumiset, päivitykset, pohdintaa ja avointa mieltä

Kun on kivaa, niin aika rientää!
Vauhdikkaat Veet siis jo vuoden ja pari viikkoa päälle, onnea onnea. Aikamoisia tehopakkauksia tuntuvat olevan, omistajat ovat tyytyväisen oloisia porukkaan tai eivät ainakaan uskalla muuta sanoa. Hah hah.
Tanja ja Vola kipaisivat jo tokokokeessa tehden huiman suorituksen ja kasvattaja pystyi vain suu auki ihailemaan videota. Vautsi vau ja onnea. Tästä riemastuneena Vinkkikin treenasi ainakin kaksi kertaa tokoa. Tai siivekkeen kiertoa. Melkein tokoa.

5/6 on ehtinyt jo virallisiin kuviinkin, osan mielestä aivan liian nuorina. No niin tai näin, kuvattu on ja treeniluvat niitä myöten saatu eli ei tarvitse varoa luuston puolesta. Tosin lonkkien osalta en ole mitenkään super ilahtunut kirjainyhdistelmistä, sillä vaikka kahdella tuli B/B (Vinkki ja Rane) niin muilla toinen lonkka C. Löysyyttä ja matalaa maljaa eli ei koiria haittaa. Silti. Rumalta näyttää tilastoissa.
Toisaaltaan taas, jokaisella 0/0 kyynäret, olat puhtaat (harmillista ettei niitä nyt sitten lausutakkaan Kennelliitossa!), ei LTV muutoksia. Eikä ole allergioita tms. Toki epilepsia voi puhjeta ja joku autoimmuunitauti. Toki voivat myös juosta auton alle tai kyy purra. Elämä on.

Erät tuttavani oli jo huolissaan kasvattieni, tai Voltin pentujen, lonkka tuloksista ja heitti esimerkkinä erään toisen kasvattajan bc nartun jälkeläisten %, kuinka vain A/A ja yksi B/B. Koska ihminen on utelias, kävin vakoilemassa Jalostusnetistä. Totta toki. MUTTA sen koiran 11 jälkeläisestä oli kuvattu n.1/4 ainakin sillä hetkellä. Toki koira on terve kunnes toisin todistetaan. Voltin pennuista on kuvattu jo 11/12 ja vikakin menee just ihan kohta.
Samainen ihminen ei kuitenkaan maininnut, että vautsi vau, ei yhtään ocd kasvattia. Ihminen on jännä, helposti huomataan ja muistetaan ei ne niin hyvät asiat. Ihan minä itsekin!

Kysymys kuuluu olisinko astuttanut Voltin nyt jos olisin etukäteen tiennyt tulokset. Olisin. Koska asia ei vaikuta koiriin, koska minun mielestä jälkeläiset ovat oivia harrastuskoiria ja olleet hyvin terveitä muuten. Koskaan en ole salaillut terveystuloksia tms., luonteista ja tekemisestä voidaan aina olla montaa mieltä.
Ja jokainen pentua harkitseva tietää tulokset, riskit ja vähän vielä lisää.

Harkitsen tässä, että ultrata vai eikö ultrata.... nyt olisi 3 viikkoa + astutuksesta. Kohtahan sen nyt näkeekin onko vai eikö pentuja tulossa. Toisaaltaan miksei olisi, ei se ennenkään ole tyhjäksi jäänyt ja Royllakin on jo pennut. Astutukset meni hyvin ja Voltti on laiska & ahne.


Vinkki on noin kerran viikossa treenaillut agilitya, joskus kaksikin eli samaa tahtia. Radan pätkiä, ohjauksia ja esteitä. Se on todella nopea oppimaan ja haluaa tehdä kokoajan parhaansa. Sillä on aivot mukana kokoajan eli ei yhtään paahda täysiä vain jonnekin, vauhti tulee aina varmuuden kautta.
Kuuntelee todella hyvin ja koska olen kova höpöttämään enkä oikein osaa olla radalla(kaan) hiljaa, niin olen jonkun verran opettanut sille vihje sanojakin tukemaan ohjausta.
Viime viikolla tein sillä rataa parissa pätkässä ja olin itsekin yllättynyt kuinka hienosti se kulkee! Nyt tämän viikon jälkeen jäädäänkin lomalle ja menee melkein kaksi kuukautta ilman säännöllistä agilitya, jos vaikka leirillä jokusen esteen ottaisi. Jos ehtii ja jaksaa.

Ja Roy. Marihan sen kanssa kerran viikossa treenailee ja minä teen noin kerran/3kk. Että tykkään siitä. Voi kun olisi enemmän vapaita viikonloppuja, sen kanssa olisi nyt kyllä päästävä kisaamaan!

Ja voihan pitää pennun, eikös?








perjantai 11. toukokuuta 2018

Se olisi juoksua nyt

Varmaan ensimmäisen kerran sain kiinni, puolivahingossa, Voltin juoksun heti. Eli jos nyt kaikki menee niin kuin kohtuullisen laadukkaassa elokuvassa, Roy ja Voltti tapaavat toisensa niissä merkeissä kohta puoleen.

Uroksen valinta oli olevinaan ensin niin haastavaa, mutta lopulta hyvä ystäväni kysyi että miksi ihmeessä en käytä Royta? Niin miksi ihmeessä en???
Roy on Sloveniasta Mirja Lapanjalta tuotu pitkäkarvainen uros. Olen tavannut sen emon ja emon linjaa useampia koiria, ne vaan ovat minun makuuni niin hienoja. Sellaisia simppeleitä, sosiaalisia ja ns. helppoja koiria. Nopeita ja elastisia, menestyneitäkin. Löytyy jokunen Suomestakin!
Royn isä on Kanadalainen "Summit", vahva lyhytkarvainen uros. Edustanut maata useampaan otteeseen MM-kisoissa (agility).
Royn sisarukset niittävät mainetta agilitykentillä Euroopassa ja Kanadassa, meillä itse Roy on jäänyt harrastuskoiran asemaan kun ei sijoituskodilla eikä minulle ole nyt oikein kisavirettä.
Roy on simppelu, miellyttämishaluinen uros. Sille ei jää asiat ns. "päälle", kestää painetta ja yrittää kokoajan parhaansa. Oppii nopeasti, hyppää luontaisesti todella hyvin ja kokoaa. Vauhtia riittää ilman, että menee ylivireiseksi. Varovainen koira positiivisessa mielessä, ei juokse läpi aitojen tai rysäyttele itseään mihinkään.
Roy on todella sosiaalinen niin ihmisille kuin koirille, ihan kaikkien kaveri! Ja ollut todella perusterve tyyppi. Silmissä on pari ylimääräistä ripseä.

Voltti on Voltti. Sen pentujen terveystulokset näkyy KoiraNetissä ja julkisesti kerrottu mm. yhden pennun LTV3, siksi en käyttänyt samanlinjaista urosta tähän pentueeseen. Ikäväkyllä näitä nuorempia pentuja ei ehdi kuvaamaan ennen astutusta.
Voltin silmät on pelattu viime viikolla ja terveet, ei näy vielä KoiraNetissä.

Tulevan pentueen sukutaulu. 
Siitä näkeekin, että linjautuu Fetchiin. Kyselin Euroopasta näitä linjoja käyttäviltä ja tuntevilta, että uskaltaako yhdistelmän tehdä. Kyllä vain, oli vastaus. Ovat tehneet ja tiukempiakin onnistuneesti niin terveyden kuin harrastus ominaisuuksien puolesta.

Tavoite ja odotus on saada näistä melko helppoja, ohjaaja nöyriä, tekeviä harrastuskoiria. Koiria, jotka osaavat olla vaan ja rauhoittua kun ei ole tekemistä, mutta syttyvät heti kun sellaista luvallista toimintaa tarjotaan. Toivottavasti myös terveitä!

Riskinä on toki bordercollie vitsaus OCD, mutta luotan vieläkin vahvaan emälinjaan ja mahottoman hyvään tuuriini! Epilepsia riski pitäisi olla mitätön, mutta tokihan sekin siellä jossain ehkä on vaikken yhtään tiedäkään taustoissa. Samaan syssyyn luetellaan luuston ongelmat, voi tulla huonoa lonkkaa ja selkäongelmia. Oikeastaan voi tulla ihan mitä vaan, autoimmuunisairauksista johonkin harvinaisempaan tautiin.
Kristallipalloa en edelleen omista, isoimmat terveysriskit pyritty nytkin karsimaan niin ettei ainakaan molemmilta puolilta kertautuisi.


Kysyntää on jo varsin mukavasti eli uusia varauksia en ota vastaan ennen kuin näkee onko pentuja edes tullakseen ja mitä syntyy.

sunnuntai 4. maaliskuuta 2018

Kun se vaan menee

Harvinaista herkkua, kouluttautumassa Jaakolla Voltin ja Vinkin kanssa. Radan vaikeus oli pujottelussa, jossa putket molemmissa päissä tyrkyllä. "No ykdi onnistui...." ja haaste otettu vastaan.
Vompatin kanssa on niin helpon tuntuista, se lukee minua ja minä luen sitä. Pujottelu ei ollut mikään haaste, Voltti osaa ja tekee. Iso sydän. Vaikkakaan ei lainkaan yllättävä.
Jaakko jotenkin sanoi, että se vaan liikkuu siellä radalla ja täydellisessä ohjauksessa vaikkei siltä yhtään näytä kun ei todellakaan vilkuile minua missä ja miten. Synkronoitu hyvin yhteen. Eli rata läpi ja muutama kokeilu kohta, kaikki onnistuu.
Kilpailen tyyliin kerran kuussa (Lägillä) ja nyt lhinnä menen vain nautiskelemaan Voltin kanssa menemisestä. Totuus on, että meidän kontaktit ovat todella levällän ja ihan 1X2 meiningillä. Silti voisihan niitä hyviä tuloksia odottaa ja yrittääkin.
Voltin kanssa treenaan niin vähän nykyään, ei oikein tarvitse. Ylläpitoa agilitykunnossa. Tai tarvitsisi kontakteja, mutta kun... muuttuuko ne 7 vuotiaalla, itse olen ne pilannut.

Vinkkikin oli pätevä pieni. Vähän keskustelua Jaakon kanssa miten ja kuinka, koirahan tulee jopa liian hyvin ohjaukseen ajoittain. Mikä ei minun koiralla haittaa lainkaan, koska tunnetusti ne kyllä irtoavat ja lukevat rataa.
Jonkun verran olen yrittnyt ja kokeillut erilaisia ohjauksia Vinkin kanssa, mutta ei ne kyllä ole minun juttu. Uskon vahvistaviin sanoihin ja rytmityksiin yms., mutta miksi en auttaisi koiraa katsomalla ja ohjaamalla kun kerta voin eikä se ole minulta pois mitenkän mistään. Eikä koiralta.
Kontaktien kanssa olen edelleen kahden vaiheilla. Juoksarin alkua tehty, mutta mutta.... pysäytys puomilla minun tasolla pärjää ja olisi helpompi opettaa & pitää kriteereistä kiinni. Minä olen hiukan huolimaton ja lepsu niissä omien koirien kanssa.

Aikakin rientää, Voltti x Ässä pennut jo 9kk. Omistajat vaikuttavat enemmän kuin tyytyväisiltä, pennnut ihan hienoilta ja tekeviltä. Ja nopeilta.

Voltin mahdollisten pentujen ajankohta olisi nyt kevät. Kysyntääkin on jo eli ei ne käsiin varmaan jäisi. Kyllä vielä ehkä tekisi mieli... junnaan tätä varmaan jokaisessa blogikirjoituksessa!




keskiviikko 7. helmikuuta 2018

lunta, talvi ja kisat

Jes, meilläkin on talvi! Lunta, hankea ja pakkasta. Tykkään. Eikä koiratkaan kiukuttele päästessään juoksemaan pellolle. Toki täytyy vähän hillitä juoksuhaluja, hangessa rämpinen on rankkaa. Toisaaltaan kävely siinä on mainiota liikuntaa, mutta meidän beeceet tahtoo mennä pomppulaukkaa.

Voltti kävi kilpailemassa toisen kerran pikkumakseissa. Oli niin kivat Jarin radat! Hyppyradalla (kun olikin liikaa aikaa...) tein valssin minne en ollut suunnitellut ja tadaa, kadotin seuraavan hypyn ja hyl. Muuten voi että oli hyvä rata! Ihan vaikka itse sanonkin. Kovasti harmitti oma hölmöily, olisi kyllä Voltti ansainnut voittaa sen radan. Kaikille oli ajat ja vaikka me otimme eka kiellon ja sitten hyppy ja vielä kerran se hyppy (voi säätämisen määrää), meni Voltti 6s. nopeammin kuin seuraava paras aika. Huh.
Tokalla radalla voitettiin nollalla, kontaktit olivat niin hitaan etten melkein kestänyt. Ensimmäistä kertaa pysäytysA ja pysähty harjalle. No, muuten kai ihan jees. Ei video todisteita.
Kolmannella iski oma typeryys, väärä ohjausvalinta tai paremminkin askeleen säästäminen ja kielto. Sitten ihan jees menoa ja toinen kielto koska vähän niin kuin oletin. Tulikin tiukemmin. Ja kolmas virhe juoksu A:lta. 15vp., 3.sija.

Oli kivat kisat, hienot radat ja mukavia ihmisiä. Melkein jo ilmoitin nyt sunnuntaille kisaamaan kun on vapaapäivä, mutta en sitten kuitenkaan. Jos säästäisi yhden päivän ihan ihmisille ja perheelle.

Voltin astuttaminen on niin kiperä kysymys oman pään sisällä. Vaakakuppi heiluu puolelta toiselle... Mietitään.

Vinkki on tehnyt hiljaksiin hommia vaikkei aina niin hitaasti. Näppärä koiran alku, kovin tuntuu sopivalta minun käteen.
Lauantaina onkin pienimuotoinen kokoontumisajo, Ässä x Voltti pennuista tulee 5/6 ja sitten yksittäisiä muista. Nina Manner tulee kouluttamaan niin minäkin pääsen treenaamaan!


perjantai 26. tammikuuta 2018

Pentuja vai eikö pentuja

Voltti täytti seitsemän vuotta joulukuussa. Sillä on ollut kaksi hyvän kokoista pentuetta. Se synnytti helposti, hoiti pentunsa esimerkillisen hyvin ja toipui nopeasti. Pennut ovat hienoja harrastuskoiria tai niiden alkuja, keskiverroin terveitä.
Tosin ensimmäisessä on kahdet C/C lonkat ja yksi selkämuutos LTV3. Lonkat tuskin ikinä koiria haittaavat. Selän muutokset voivatkin haitata, mutta ainakin toistaiseksi koira on tekevä, nopea ja oireeton agilitykoira.
Toisen pentueen pennut ovat vasta 8kk eli niitä ei ehditä virallisesti kuvata ennen mahdollisen seuraavan pentueen alulle laittamista. Kolme kuudesta on nyt ns. välikuvattu etuosasta ja terveitä ovat sen osalta. Yksi on kivesvikainen. Kaikki vaikuttavat oikein mukavilta koirilta niin arjessa kuin harrastuksissa.

Löytyi uroskin, josta pidän kovasti. Sukutaulu on sellainen molemmin puolin, että olen erittäin kiinnostunut jo aiemmin. Jotain uutta, jotain vanhaa ja tuttua. Uroksen omistaja antaisikin koiraansa Voltille.

Voltin kanssa kisatavoitteita ei ole, mennään ja pidetään hauskaa kun ehditään. Treenaaminen sen kanssa on niin kivaa, kun se oikeastaan lukee ajatuksia. Toki ne minun ajatukset ajoittain harhailevat kovin.
Se on terve, hyvässä kunnossa ja mitään iän tuomaa ongelmaa ei näy. Varpaatkin kuvattiin talvella kun ontui hetken (jumi selässä) ja ei rikkoa. Silmäpeilata se toki pitäisi.

Tässä nyt on muutama kuukausi aikaa pohtia asian mielekkyyttä ja punnita ne monelta taholta. Mutta kovasti alan olla sillä kantilla, että miksei. Onhan uroksillakin lukuisia jälkeläisiä, ehkä yhdet pikku voltit vielä mahtuu tähän maailmaan.


keskiviikko 24. tammikuuta 2018

1-lk radoista

Lägillä olin katsomassa 1-lk kilpailuja parin luokan verran. Aika erikoisia rataprofiileja ja ehkä 1-lk aika haastaviakin asioita. Tosin 1-lk taitaa olla sellainen villi viidakko ratoineen, koskaan ei oikein tiedä mitä tuomarin mielestä koirakoiden pitäisi jo osata kilpailemaan lähtiessään. Videoita katsellessani ei ole aina selkeää kuvaa mikä luokka on kyseessä.

Aikoinaan joskus muistan kuulleeni, että 1-lk testataan osaako koira kaikki esteet ja siellä selviytyi vielä ilman mitään isompia kommervinkkejä. Ohjaajakin voi olla aloittelija, ensimmäisissä kilpailuissaan, ei vielä niin syvälle perehtynyt koirien linjoihin ja vaikeisiin lähestymiskulmiin yms.
Kuitenkin olen nähnyt ratoja, joissa koiran täytyy olla jo oikeasti aika taitava. Esteosaamiseen kuuluu siis myös esim. pujottelun avokulmat kovastakin vauhdista, tiukat takaakierrot, ei niin suorat lähestymiset kontakteille yms. Ohjaajalla täytyy olla ajatusta, mistä koira ponnistaa ja mihin se laskeutuu. Miten mahdollisesti korjata koiralle linjaa turvalliseksi seuraavalle esteelle jne.
Kun laitetaan sitten yhteen nopea koira ja kokemattomampi ohjaaja, ei ole helppoa ei.

Jos ja kun 1-lk kilpailija on kokenut harrastaja, hän osaa ja taitaa nämä asiat. Ehkei hänen koiransa vielä, mutta kilpailijalle ei tule paha mieli, koska hän ymmärtää sen. Ehkä jopa tekee oman ratavalinnan ettei laita koiraansa mahdottoman eteen. Tätä näkee jonkun verran kaikissa luokissa.
Mutta kun sinne laitetaan ensimmäisiä kilpailujaan starttaava, hermostuneena kynsiään pureskeleva ohjaaja, joka on jo valmiiksi lannistunut ettei tästä mitään tule.... Etenkin jos ja kun hän kuuntelee niiden kokeneempien puheita ja mahdollisia kauhisteluja joistakin radan kohdista.
Siinä osa lannistuu ja toteaa treeneissä ettei hänestä ole kilpailemaan, ei hän vaan pysty kun on niin vaikeaa. Ei osaa, ei pysty soveltamaan oppimaansa treeneistä kilpailuihin vielä. Ei kun radat tuntuvat liian vaikeilta, tehtävät liian haastavilta.

Onneksi suurinosa radoista on oikeasti kivoja, jouhevia, just sopivia ja kuitenkin hiukan koirakkoa haastavia. Pelkät juokse tuonne päähän ja sieltä takaisin maaliin-ei myöskään ole kivaa. Paitsi ehkä joskus.

Ja kyllä, on mahdottoman helppo arvostella toisten tekemisiä. En haluaisi tuomariksi. Arvostan tuomareita monellakin eri tavalla. Enpä juurikaan harrasta kisojen valitsemista tuomarin perusteella.
Mutta onko olemassa jotain sääntöä, ajatusta miten etenkin ne 1-lk radat suunnitellaan? Kenelle ne on tarkoitettu? Mitä siellä mitataan?
On kamalan ikävää jos kilpailija joutuu miettimään uskaltaako mennä sille tai tuolle tuomarille. Vaikka ihan varmasti jokaisella on, tai uudemmilla tulee olemaan, oma käsialansa ratojenkin suhteen, niin eikö 1-lk asiat voisi pitää vielä simppeleinä ja ns. perusasioita mittaavana.

ps. itse pitäisin kovastikin niistä ns. haastavimmista radoista jo 1-lk. Mutta suurinosa minun asiakkaista ei.