sunnuntai 17. joulukuuta 2017

Pari nollaa ja tukossa

Voltin kanssa olimme kisaamassa Lägillä. Juuri sopiva kisamatka itselleni, jotenkin kauemmaksi lähteminen ottaa niin voimille jo ajatuksena.
Kolme rataa, kaksi nollaa ja hyppiksellä 2. sija huolimatta mahdottoman nolosta olettamus- ja ohjausmokasta, joka vei liioittelematta sekunteja. No, oppipa taas jotain. Agilityradalla kontaktit vievät aikaa paljon ja mahtui sinne yksi mahdottoman pitkä kaarre. Kuitenkin pääosin tekeminen on helppoa ja mukavaa.
Viimeiselle radalle jalat olivat kaput. Ikinä en muista käyneen noin, että menin niin tukkoon ettei vaan päässyt enää valsseja ympäri eli hyllyhän siitä tuli huolimatta jo yhdestä pelastelusta. Ei vaan jaksanut, ei kyennyt.
Eli ihan vinkiksi kaikille, ja etenkin itselle, JUO! Ja syöminenkään ei ole pahasta. Olin käynyt ennen kisoja ratsastamassa ja lähtenyt tallille parin kupillisen kahvia voimin. Kisapaikalla kahvi ja se pakollinen mokkapala. Siinä klo 17 aikoihin havahduin tähän, unohtanut syödä ja juoda vaikka on liikkunut.
Kun ei ole enää mikään teinityttö, niin ei enää kroppa pystynyt. Luulisi tähän ikään jo ymmärtänyt.

Tukossa alkaa olla pääkin kropan lisäksi. Pakko myöntää.

Hei, kohta on joulu! Loma. Miniloma. Melkein loma. Yrittäjän loma.



lauantai 16. joulukuuta 2017

ONNEA 7 vuotiaille!


Aika rientää.... vastahan ne syntyivät. Ensimmäiset Little Step's bordercolliet.
Pirkko, Pyry, Voltti ja Vip jo seitsemän vuotta, onnea parhaille!
 💜💛💚💙







 Little Step's Viper, - Volt, - Vault ja - Vroom
(Mawlch Tip x Astra Viuhka)






lauantai 11. marraskuuta 2017

aika rientää

Voltilla ja Nottella olikin juoksut, Maliinahan se aloitti. Koska ne juoksupöksyt ovat jossain hyvässä tallessa, niin Voltti on saanut pitää treenilomaa. Kuin myös Notte, tosin sen kanssa tekemisen motivaatio on aika alhainen....
Toisaaltaan pikkumusta neiti on yllättänyt positiivisesti, se ei juoksun aikaa pelännyt meille tulevia ihmisiä vaan kerjäsi huomiota. Ihan sille vierailta. Jospa se siitä.
Sitten taas en jaksa ymmärtää kuin se ei opi sisäsiistiksi... Kaksi vuotias koira!

Vinkki halusi oman treeniblogin, eli https://lsvinky.blogspot.fi/ löytyy treenit ja ajatukset. Viimeksi mainittuja ei kylläkään usein juurikaan ole!

Olen nyt käynyt hiukan muuallakin kouluttelemassa viikkoryhmien lisäksi. Kivaa se on, mutta ajomatkat ovat kauheita näin pimeän aikaan!
Agility ehkä elää jonkinlaista murroskautta tai jotain. Paljon on uusia kouluttajia, koirakouluja, valmentajia ja tyylisuuntia. Itse olen aika avoin kaikelle, mitä tahansa saa tehdä jos se on reilua koiralle & toimii. Voin myöntää etten ymmärrä enkä osaa kaikkea, en pysty joissakin asioissa auttamaan ja neuvomaan. Uskallan sen sanoa myös ääneen. En ketään pakota tekemään erilailla, voin ehdottaa jos edes kokeilisi. Sitten voi itse päättää miten ja kuinka haluaa koiraansa ohjata, mitä haluaa sille opettaa, mitä haluaa sen ymmärtävän.


Itselläni alkaa olla arjen hallinnassa hiukan puutteita, ainainen kiire ja riittämättömyyden tunne alkaa jo hiukan vaikuttaa. Mutta selvisin kohtalaisin arvosanoin pitkähköstä työputkesta ja nyt vapaapäivänä luututtuani lattiat, imuroituani ja pari muuta hommaa tehtyäni, voin tuijottaa ulos ikkunasta sateeseen. Miettiä arkisia asioita kuten kaupassa käyntiä ja ihmisten tapaamista. Kirjanpitoa.

Vinkki pomppasi autosta ulos aavistuksen holtittomasti, osui peräkoukkuun ja mätkähti maahan. Ontui. Ja vielä illallakin. EP seuraavanakin päivänä.
Sitä sitten kaiken muun lisäksi löysin itseni eläinlääkäristä murehtimasta OCD'tä, operaatiota ja kuntoutusta. Mutta onneksi nyt ei kuitenkaan, ruhje ja kolaus. Puhtaat olat ja kyynäret! Bileet pystyyn.

Tänään on ollut ainakin silmämääräisesti jo ihan puhtaat liikkeet, tosin tuon konkkaloikkaajan liikkeistä ei aina näe kun on kiire, pomppii ja ryysii. Montaa selkeää raviaskelta ei taas näkynyt. Käynnissä oli ihan puhdas.

Pidetään nyt vähän enemmän levossa = ei agilityn alkeita eikä pääse vielä metsään mukaan pariin päivään. Muuten eläköön normi arkea.

sunnuntai 22. lokakuuta 2017

HIHS 2017 - koiran kanssa

Voltin kanssa olimme kivalla porukalla esiintymässä Helsinki International Horse Show'n lastenmatineassa. Iris Kieme oli järjestänyt kaiken ja Lägi ystävällisesti lupasi esteet lainaan, saimmekin sinivalkoisen sarja, Suomi 100-teeman kunniaksi. Kiitos heille.

Agilitylle oli varattu ruhtinaalliset 10 minuuttia aikaa. Siihen kuului radan rakennukset ja purkamiset sekä knock out-kilpailua muutamalla esteellä. Oli mielenkiintoista seurata kuinka paljon vapaaehtoisia tarvittiin ja kuinka sujuvasti asiat hoituivat HIHS'in kulisseissa! 
Odotellessamme varsin koleassa säässä ulkona ovensuussa hiukan varoen tulevia ja meneviä poneja & mönkkäreitä Voltin kanssa vähän temppuilimme ja koitimme pysyä lämpimänä. 

Luulin etukäteen, että paikalla olisi joku sata henkeä, mutta katsomossa olikin melko paljon ihmisiä ja meteliä riitti. Volttia ei moinen häirinnyt sitten lainkaan, sielläkin se meni ja leikki normaalisti. Juontaja oli oikein mukava ja esitteli koirat yksi kerrallaan, etukäteen olimme antaneet joitakin hauskoja tietoja koirastamme ja Voltti esiteltiin mahdottomana karkkirosvona, joka syö myös salmiakit. 
Knock Out-kisassa radan pätkä oli hyvin helppo ja nopea, pari hyppyä viistosti, putkeen ja hyppy-hyppy takaa ja maalihyppy. Kaikki meistä toimivat nopeasti ja olimme hyvin ajantasalla. Yleisö eläytyi ja kaikilla oli varmasti hauskaa vaikka toimimme todella nopeaan tahtiin. 
Voltti pääsi ensimmäisestä erästä jatkoon, myös toisesta ja finaalissakin voitti. Meiltä kysyttiin, että saako Voltti nyt karkkia, lupasin sen saavan. 

Ystäväni hevospuolelta onnittelivat voitosta, ehkeivät he ihan ymmärtäneet ettei se ollut oikea kilpailu eikä oikeasti agilitykilpailut olleet tuollaisia. Mutta sama se, palaute esityksestä oli hyvää ja vielä illallakin tuttavien kautta pääsin/jouduin keskustelemaan hevos- ja koiraihmisenä onko koirakin urheilueläin ja panostetaanko senkin ruokintaan, lisäravinteisiin, varusteisiin, liikuttamiseen samaan tyyliin kuin hevosen.
Pieni haastattelukin oli yllättäen, tuleeko se koskaan mihinkään julki onkin sitten toinen asia. Mutta yritys vastailla järkevästi oli kova. Onneksi kysymykset eivät mitenkään  mahdottoman vaikeita olleet.

Havens Live tallensi kaikki tapahtumat ja kilpailut HIHSistä, niinpä meidänkin esitys löytyy YouTubesta! 
LINKKI  ja kohdasta noin kohdasta 0:53 eteenpäin näkyy jos joku haluaa nähdä. 

Kiitos hienolle porukalle, etenkin Irikselle!

torstai 19. lokakuuta 2017

hui haipakkaa ja pentuja!

Viime viikolla oli kiirettä, tapahtumaa, menoa ja lähes jopa meininkiä. Kun jostain syystä asioita vaan pakkautui samalle viikolle enemmän kuin ehkä olisi ollut järkevää. Mutta hengissä ja terveenä selvisin, mukavaa oli ja hommat hoituivat.
Mainittavaa on Janitalla mukavat treenit. Kun treenaan oikeastaan aina yksin, niin vaihtelu ja osaavat silmät ovat välillä enemmän kuin tervetulleita. Saa mennä treenitilanteessa myös muiden tekemää rataa.
Voltti oli kyllä varsin mainio ja eipä siellä mitään erikoisen vaikeaa ollut tai edes hiottavaa. Keinulta kummalta puolelta olisi parempi, muuten omat valinnat ihan ok ja kokeiltavatkin meni hyvin. Puomi on puomi eli lähes kirosana himmailun tai osuuko juoksuaskel vai ei-takia. A oli joka kerta oikeasti hyvä.
Vinkki pääsi myös ja oli varsin taitava lapsikoira. Ihan yllätyin. Sai myös kehuja, tekee hyvin minun kanssa ja silti irtoaa. Ei flänkännyt eikä jahdannut, kiihtyi hyvin mukaan.

Toinen mainittava asia muistiin: älä mene kisoihin jos takana on 6 päivää hommia ja edellinen päivä on tullut vietettyä 13h hallilla. Vireystila oli huono, väsymys painoi jaloissakin ja harmitti kun Lee Gibsonin radat olivat vieläpä tosi mukavia.
Voltti löysi vauhtinsa takaisin ja mentiin hyvää haipakkaa. Ekalta teki tilatovirheen ja karkasi kepeiltä 1 liian aikaisin. Uskomatonta.... ja kun pudotti muurin, keskeytin. Ehti toki keinulle ja teki hyvän kontaktin, kehuin.
Toka rata oli kyllä hyvää menoa vaikka itse sanonkin! Mutta se muuri taas, tosin nyt oletin sen lukinneen sen ja läksin vauhdilla jatkoon, taas todella epätodellinen virhe eli Voltti mukaan eikä hypännyt muuria. Loppurata niin hienosti ja tuli ohjauksiin ja meni helkatin kovaa & teki tyylikkäät ja vaikeat kepit näytösluonteisesti.
Kolmas rata ja 10vp. Syvä huokaus. A ja keinulta, jonka juoksin tiukasti päälle ja tuli pois 5cm ennen kuin oli maassa (videotallenne todisti sen, en ymmärtänyt mistä sai virheen ennen kuin näin). Sitten hyppäsi ristiin siinä hässäkässä, mutta pelastelun kautta maaliin tuloksella, joka ei mieltä lämmittänyt.
Voi kontaktit, varmasti olen ennenkin kironnut ja ihan saan syyttää itseäni.

Tämä viikko on jatkunut aikalailla edellisen toisinnalla, mutta sunnuntai on pyhitetty vapaalle! Mä en tee mitään. Kotihommia korkeintaan. Imuri odottaa etsijäänsä.

HUOM! Olisi tulossa aikamoisen kivoilla sukutauluilla ja vanhemmilla varustettuja harrastuskoiria. Melkein uskaltaa luvata ihanat luonteet, menevät jalat ja koossa pysyvän pääkopan & luonnostaan hyvin hyppäävät koirat. Roy ja Whoopy sanoivat toisilleen rakkaudella wuh ja joulun tienoilla olisi musta-valkoisia pikku beeceitä odotettavissa toivottavasti.
LINKKI SUKUTAULUUN


ps. pennut eivät tule minulle vaan Whoopyn omistajan Anu Rajaheimolle. Mutta mielelläni annan lisätietoja mm. Roysta, uroksesta joka on saanut minutkin pitämään uroksista ja vieläpä pitkäkarvaisista. Royn silmät on peilattu terveiksi, ei vielä vaan näy syystä tai toisesta KoiraNetissä.

sunnuntai 8. lokakuuta 2017

Lägin kisat

Viikonloppu vierähti agility kilpailuissa! Ja oli vieläpä kivaa. Menen toisteki ;)

Roy aloitti kilpailemisen ja vaikka tulokset kertovat toista, oli se niin hieno ja pätevä! Ensimmäisellä radalla teki vahingossa lentokeinun ja saman tien lakosi maahan ymmärtäen, että taisi vähän lipsua. Eihän siinä osannut kuin nauraa ja otin keinun uudestaan. Kiitos ja näkemiin.
Toinen rata oli niin hieno! Ikäväkyllä lipashti minulta uudelleen putkeen, koska en sitten muistanut ettei se osaa hakea pujotteluun kauhean hyvin vielä. Minun moka. Muuten hieno rata ja kaikki kontaktit niin hyvät!
Kolmannella olin huolissani renkaasta. Sille ei tullut hyvä linja luonnostaan ja olisihan sen voinut jäädä linjaamaan, mutta sitten olisi ollut myöhässä nopean koiran kanssa jatkosta. Ja koska se kuulemma oli ihan suoralla linjalla.... jätetään loppu kertomatta, keskeytin radan ja kehuin koiraa.

Notte mitattiin miniksi Petterin toimesta ja se sujui hyvin. Ensimmäisellä radalla se melkein kulkikin paitsi kun tuomariharjoittelija tuli lähelle. 15vp.
Toisella se aloitti reippaasti, mutta siihen se jäikin. Oli ihan toimintakyvytön ja lopuksi läksi karkuun harjoittelijaa kun olisi pitänyt mennä sitä kohti. Voi pientä mustaa....
Ongelmaa ei ole juosta koht yleisöä tai sen joukkoon. Voiko muistaa keväisen mittauksen ja pelätä siksi noin paljon?
Hyppikselle en edes lähtenyt.

Vompatti pääsi 7kk kisatauon jälkeen tositoimiin. Kaksi nollaa agilityradoilta eli tuplat. Hitaat puomit, pysyi keinulla vaikka juoksin ohi jne. Ihan kelvollista settiä, jos lehmät lentäisi ja Voltti juoksisi pysäytyspuomin loppuun, niin ajasta oisi lähtenyt semmoiset 1,5-2s.! Ehkä annan sen juosta.
Hyppiksellä oletin, se siitä.

Ihanaa oli kyllä nähdä ystäviä niin paljon! Asiakkaita, jotka oikeastaan ovat kyllä ystäviä hekin kaikki. Niin upeita tuloksia, tekemistä ja onnellisia kasvoja. Ihan parasta.

Kiitos.

maanantai 2. lokakuuta 2017

Vammoja, tapaturmia ja huonoa tuuria

Voltilla oli nikamalukko ja jotain muuta pientä, ihana Marika Juden tuli, haki, hoito ja palautti koiran hoidettuna. Niin kiitollinen!
Voltti on ollut nyt levossa eli elänyt normaalia kotikoiran elämää, mutta ei ole päässyt lenkeille mukaan. Tällä viikolla kokeilen agilitya ja päätän sitten osallistuuko sunnuntaina kilpailuihin. Omasta mielestään hän on täysin kunnossa enkä kyllä minäkään näe siinä mitään vaivaa missään.

Huolta ja murhetta aiheuttaa myös kasvattini. Yksi oli juossut päin jotain metsässä ja ontui hetken. Onneksi vain hetken. Toinen remusi isoveljensä kanssa ja ontuu edelleen, kävi jo lääkärissäkin muttei oikein löytynyt vikaa. Menee nyt uudelleen keskiviikkona, kuvaavat varalta.
Ainahan näiden kanssa sattuu ja tapahtuu, aktiivisia koiria kun ovat. Onneksi aikalailla pienellä on päässyt lopulta, mutta silti. Paitsi Primin kanssa, jonka kuvia katsoessa tulee edelleen kamala ikävä :(
Ja Voltin veljellä ja siskolla jotain epämääräistä vaivaa, kun mennään kovaa ja korkeelta, niin kuluu paikatkin. Huoh. Keski-ikäisiä huippu-urheilijoita, niinkö se joku eläinlääkäri sanoi.


Viime viikolla muutaman asiakkaan kanssa keskusteltiin agilityn vaaroista ja kuluttavuudesta. Totta on, että nopeilla, "reikäpäisillä" koirilla mahdollisuudet loukkaantua on isommat kuin vähän rauhallisemmilla ja harkitsevimmilla tyypeillä. Lisäksi on se kuuluisia huono tuuri, jolle ei voi vaan mitään.
Kuitenkin, *kop kop*, minun ns. kouluttajan uralla ei ole treeneissä loukkaantumisia tapahtunut oikeastaan lainkaan. On joitakin siivekettä päin törmäämisiä, puomilta putoamisia tms., mutta tähän saakka kaikesta on päästy säikähdyksellä. Joku on ontunut hetken tai kauemmin, mutta tällöinkään ei ole tapahtunut mitään silmin havaittavaa ja myöhemminkään löytynyt mitään mainittavaa.
On ollut jokunen revähdys, venähdys ja muu lihasvamma, mutta niitäkään ei ole pystynyt ainakaan suoraan kohdistamaan agilityyn. Voi olla tullut agilityssa tai sitten jossain muualla. Nikamalukkoja, jumituksia yms., sellaisia urheilijoiden vammoja. Taitaa olla muillakin koirilla kuin vain agilitya harrastavilla.
Varvasvammoista puhutaan nyt paljon, mutta onneksi niitäkään ei omaa kasvattia lukuun ottamatta ole tullut omissa ryhmissä vastaan. Fyssari hyvä huomio varvasvammoihin, pitäkää kynnet lyhyinä! Moni vamma olisi tulematta jos kynnet olisivat lyhyet. Tai jos tulee varvasvamma, niin riittävän pitkä lepo. Mielummin vähän liikaa kertaa kaksi.
Liian liukkaat, liian pitävät alustat. Varmasti osaksi kuluttavat koiraa, sellaista nopeaa ja rajua vielä enemmän.

Vaikka suurinosa vammoista tuntuu tulevan toisten kanssa remutessa, metsässä juostessa jne., niin silti menkää metsään. Jos perheessä,/kaveripiirissä on rajusti leikkiviä toisia koiria, niin voihan sitä hetken miettiä miten antaa niiden temuta. Itse olen aina antanut kaikkien olla meillä yhdessä, bc pennun malin kanssa jne. Hyvää tuuria ehkä ettei mitään ole tapahtunut. Paitsi on, mali nuorukainen aikoinaan teilasi bc aikuisen ojaan ja paha lihasvamma. Että on meilläkin tapahtunut vaikka ei olevinaan olekaan, muisti on kummallinen asia.
Riepulla oli hauisjänteen revähdys, tuliko agilityssa vai jossain muualla? Ei mitään tietoa, raju ja aina täysiä-koira.
Voltilla jäi kaiketi tassu kiinni johonkin metsässä ja nivelsiteen venähdys ja pieni hiusmurtuma.

Mutta onhan noita onnettomuuksia ja vammoja muissakin lajeissa. Ei ole yksi eikä kaksi koiraa, jonka on joku oksa lävistänyt haku treeneissä ja paljonko suojelukoirilla on lihasvammoja. PK-esteet ovat aika isoja ja vaativia osalle koirista suorittaa. Tokossa koirat voivat jumiutua ja kuormittua kropastaa aika yksipuolisella treenillä (vasemmalla seuraaminen, yksi fyssari kertoi kuinka vinoja ja jumissa tokokoirat ovatkaan). Rajuimmat voivat siinäkin saada nopeissa jarrutuksissa yms. vammoja.

Paimennuksessa sitten. Vielä ne lampaat tai karja. Voivat talloa ja puskea koirat.

Summa summarum, taitaa terveimpiä olla ne sohvakoirat. Ihan tulee melkein huono omatunto harrastuskoiran kanssa....











torstai 28. syyskuuta 2017

aktiiviset eskarilaiset ja voi vompatti

Veikeät toisen polven ja toisen erän V-pennut ovat jo neljä kuukautta vanhoja. Tai nuoria.
Pikku pupsit ovat aloittaneet jokainen tahollaan jo eskarin, onni on aktiiviset kasvattien omistajat. Heillä kaikilla on kuitenkin järki mukana ja pääosin eskareissa harjoitellaan niin kuuluisia elämän taitoja ja alkeita isoina harrastettaviin lajeihin. Nenä hommia, aivotyötä ja kordinaation kehittämistä. On niin kiva jos koira tiedostaa omistavansa sekä etu- että takapään. Olkootkin, että etenkin näin nuorilla ne ovat usein hiukan eri osoitteissa.

Meillä on ollut hiukan surkeiden sattumusten sarja kisoihin osallistumisessa. Voltti oli ilmoitettu kaksiin kisoihin ja kumpiinkaan emme päässet. Koska työ, koska kalenteri, koska ihminen menee edelle koiraa. Nyt sitten koska koiralla on joku paikka kipeänä.
Maanantaina olimme Jaakon treeneissä ja olipa sitten hyvät treenit, pakko sanoa. Siellä Voltti oli täysin oma itsensä, myös loppuverkkaillessa ja illallakin. Seuraavana aamuna täysin puhdas liikkeissä, aamulenkillä ei näkynyt mitään. Jäi ulos ihanaan syysilmaan ja muutaman tunnin kuluttua tuli vastaan täysin kolmijalkaisena. Oikea takajalka oli tiukassa kippurassa mahan alla.
En löytänyt mitään kipupistettä, mutta jalkaa ei saanut suoristaa.

Illalla se oli hiukan laskeutunut kohti maata, mutta edelleen ei yhtään varannut sille ja roikotti ilmassa. Oli ihan iloinen ja loikki kätevästi kolmella jalalla. Tilasin tietysti lääkärille ajan.
Aamulla (keskiviikko) astui jalalle jo hiukan ja kun lastasin Nottea ja Vinkkiä autoon, päätti Volttikin olla aivan terve ehtien hypätä kyytiin. Koska ikävänä ihmisenä en halunnut sitä mukaan, oli jalka taas kipeä. Nyt kuitenkin osui jo maahan.
Keskiviikko iltana hiukan keventää muttei roikota tms. Edelleen en löydä kipupistettä, en varpaista mitään jne. Mystistä. Arvauksia polvesta varpaisiin, nikamalukosta revähdykseen.

Nyt on käyty ortopedillä ja kuvattu varalta varpaat ja polvi. Luustossa ei ole mitään mainittavaa vikaa, ei polvikaan kipeä eli ei ollut onneksi ristarivamma. Arvaus, että lihasvamma/nikamalukko. Eli fyssarille.
Lepoa nyt hetki jos toinenkin, mietitään uudestaan fyssarin jälkeen!

perjantai 15. syyskuuta 2017

Voihan vinkki

Että on hauska pentu. Eläväinen sanoisin. Vilkaskin. Ehtiäväinen. Ja kuitenkin osaa jo keskittyä ja keksiä, etenkin keksiä. Hyvässä ja pahassa.
Se osaa silloin kuin muistaa käskystä istua, mennä maahan, ehkä seisoakin ja pysyy hetken paikallaan. Tulee luokse paitsi silloin kuin on jotain kivempaa tai tietää joutuvansa pois hallista. Osaa mennä siivekkeiden välistä ja kiertää esim. sankkoa, siivekettä, puuta ja törppöä. Putkenkin tietää. Osaa osua targetille/matolle kun muistaa keskittyä. Pitää etutassut tasapainotyynyllä ja takajalat melkein ainakin matalalla tasolla. Koskettaa kättä nenällä. Avustettuna tulee sivulle. Juosta lelulle. Ja noutokapulalle. Ja luopua lelusta/ruoasta. Tuoda kapulan käteen. Juoksi se tänään kujankin läpi kaksi kertaa lelulle. Osaa se kävellä melkein hienosti hihnassakin. Ja ei jahtaa autoja eikä tuijota pyöräilijöitä. Paitsi joskus. Autossa kulkee kiltisti ja hiljaa. Eikä reagoi erilaisiin pintoihin, onneksi.
Niin ja osaa se seurata kättä erilaisiin ympyröihin (sylkkärit, vippaukset ja poikkarit ajatuksena). Kerroinko jo, että osaa juosta kuolleelle lelulle? Ja myös luopua lelusta.


Sen kanssa on siis treenattu ihan ylettömästi, eikös? No ei todellakaan ole.... mutta tehty ruualla melkein päivittäin jotain ja leikitty paljon. Jonkun verran kuljetettu mukana ja totutettu erilaisiin paikkoihin. Liian vähän kylläkin, myönnetään. Koska aika on rajallinen.



Facebookissa oli (taas) juttua pentujen ylettömästä treenaamisesta ja kuinka rikotaan pennut sillä. Yksi keskustelu/mielipiteiden vaihto koski Zeljko Goran, joka on hyvä ystäväni, vuodatusta kuinka ei vaan ymmärrä kun pentuja ja nuoria koiria treenataan niin paljon ja pistää vihaksi. Totta toki, ei kukaan halua nähdä koiran alle vuotisena suorittavan agilityssa rataa kaikkine esteineen ja lähes täysi korkeine hyppyineen. Mutta ääripäästä toiseen, kukaan ei halua myöskään nähdä vuotista, aktiivista koiraa, jonka kanssa ei olla tehty suunilleen ei mitään. Jos siis puhutaan nyt aktiivisesta harrastuskoiran alusta. Tai hyvin käyttäytyvästä kotikoirasta.
(Zeljkonkin kanssa puhuttu tästäkin monta kertaa ja ei hän ole nähnyt pahana esim. sitä mitä minä olen tehnyt pentujen ja nuorten kanssa.)




Ei ole salaisuus, että minä treenaan ja teen jo pennun kanssa. Niin kuin myös suurinosa kasvattieni omistajista ellei jopa kaikki. Ja pidän kyllä agilitya jo pennuille. Tosin ehkei siinä niitä oikeita esteitä tarvittaisi, mutta kun ne hallilla ovat, niin ei se pentu mene enempää rikki ja piloille siivekkeen kiertämisestä tai niiden välistä juoksemisesta kuin jonkun tikun kiertämisestä tai puiden välistä juoksemisesta. Ei mene rikki vaikka siivekkeiden välissä olisi rimakin (pidän yleensä 5cm korkeudessa ja mahdollisesti toinen pää maassa, mutta niin että on vähän irti maasta) tai bumpperi. Se ei myöskään hajoa vaikka opettelee ohjauksiin tulemisen alkeita kentällä tai  hallilla. Tai yrittää pitää takajalat puomin alasmenokontaktilla samalla tottuen erilaisiin pintoihin ja löytää ne kummalliset takajalat (huom. ei siis mene todellakaan kokonaista kontaktiestettä!). Tasapainoilee tasapainolaudalla. Tai jos se noista hajoaa, on se oikeastaan jo valmiiksi rikki. Etenkin jos kaikkea ei tehdä vielä sillä maksimi nopeudella ja mietitään palkkaus jo valmiiksi. Ja toistojen määrä.

Kuitenkin pääpaino on yhteistyön rakentamisessa, koiran kanssa kivaa ja pentu oppii että elämässä on (melkein) ihaninta ihmisen kanssa tekeminen. Opetellaan rauhoittumaan, tekemään, tulemaan luokse, pieniä temppuja (jotka voivat myöhemmin olla ohjauksia), tarjoamista ja luopumista. Moni näistä agilitytreeneistä ovat enemmän työkaluja ihan arkielämään.
Jokaisen pitäisi osata myös lukea koiraansa ja sen kasvua, niin henkistä kuin fyysistä. Toinen koira pystyy nopeammin tekemään "enemmän" kuin joku toinen. Osa koirista voi olla valmiita vuoden vanhana mm. hyppäämään melkein täysi korkeita hyppyjä ja treenamaan juoksareita kokonaisilla kontakteilla, osallistumaan toko-kokeeseen tai tutustua täysikokoiseen pk-esteeseen. Suurinosa ei ole ja joidenkin kanssa pitäisi malttaa vielä kauemmin. Siltikään se ei tarkoita etteikö ne kaikki voisi treenata, opetella oppimaan ja tekemään ihmisen kanssa.

Miten eroaa lelun tuominen noutokapulan hakemisesta? Miksei pentu voi opetella istumaan, menemään maahan ja odottamaan käskystä? Tulemaan sivulle? Seuraamaan pari askelta? Juoksemaan määrätylle paikalle? Ymmärrän ja tiedosta hyvin ettei pennun kanssa ole hyvä tehdä tokossakaan ns. vauhtiliikkeitä liikaa, kovasta vauhdista stoppeja, pitkiä seuraamisia yms. liian kuormittavaa. Mutta kyllä pentukin voi opetella oppimaan ja kuuntelemaan, keskittymään ja olla välittämättä häiriöstä. Oppia oppimaan ihmisen kanssa tekemistä erilaisissa paikoissa.

Eikä ne mene pilalle metsässä juostessaan yli puun juurien ja hyppien pienten runkojen yli vaihtaessa täydessä vauhdissa suuntaa. Tai voihan ne mennäkin rikki sliidatessaan märällä nurmella, mutta ei niitä voi pumpulissakaan pitää. Ei tule lihaksia, ei vahvistu jänteet eikä koordinaatiokyky parane. Mutta niin, se ei olekaan treenaamista vaan luonnollista liikumista. Jota pitäisi jokaisen pennun ja nuoren koiran päästä tekemään vaihteleviin maastoihin. Ilman, että ollaan millään "lenkki lenkillä".
Enemmän huolettaa koirat, jotka saavat kävellä kovalla tiellä hihnassa x-määrän ja siinä on niiden liikunta ja tekeminen. Liikaa tai liian vähän.

Kyllä minua hiukan huoletti tänään kun katsoin Vinkin hepulia luu suussa. Sohvalta toiselle, pöydän kautta rahille ja siitä selkänojan yli pöytätason kautta liukkaalle lattialle. Tottakai toiminta keskeytettiin, ei meilläkään nyt koirat saa pöydillä hyppiä. Mutta se ehti siinä muutamassa sekunnissa tehdä tämän kaiken koskettamattakaan lattiaa.... Eli jos tämä pentu on rikki, niin se johtuu tuosta. Ei liiasta treenaamisesta. Paitsi tietenkin se johtuu treenaamisesta. Koska se on paha. Ja julkisesti myönnän sitä harrastavani.
Tai voi se johtua myös Royal Canin pentunappulasta, syötän sitäkin. Oikeammin ehkä kuitenkin geeneistä. Tai ihan vain paskasta tuurista. Tai noista kaikista.

Ja kyllä, minäkin syyllistyn nyt liioitteluun, yleistämiseen ja  provosointiin. Koska minä voin.
Ja kyllä, minä ymmärrän ja jaan myös huoleni pennun ja nuoren koiran liiallisesta treenaamisesta liian aikaisin liian fyysisillä treeneillä. Tosin en juurikaan enää ikiaikoihin ole nähnyt sellaisia. Mutta minähän treenaakin pennun kanssa.
Rakkaat kasvattieni omistajat, jatkakaa samaan malliin 💗💗💗

Eli liikutatte, treenaatte, ruokitte ja hoidatte koiranne esimerkillisesti & monipuolisesti. Tarvittaessa käytetään fyssareita, osteopaatteja jne., annetaan lisäravinteita, pidetään lepokausia ja taukoa aktiivisesta treenaamisesta. Pidetään koirat koirina, mutta parhaina ystävinä.




ps. voi olla että on kohta asiakaskato....







maanantai 4. syyskuuta 2017

pentujuttuja

On vaan niin kiva taas puuhailla pennun kanssa, etenkin kun on tuollainen pentu kuin Vinkki. Puolueeton mielipide tottakai! Mutta kun se on yritteliäs, nokkela ja tekee niin mielellään. Tietysti tekeminen itsessään on pennun ehdoilla temppuilua ja kaiken pitäminen hauskana on se tärkein juttu. Positiivinen vahvistaminen ja aktiivisuuden ylläpitäminen. Tosin Vinkin kohdalla myös se rauhoittuminen on tärkeää, pentu on vilkas kuin mikä ja näkee & kuulee sata ja yksi asiaa yhtäaikaa.

Kotona opetellaan uusia juttuja aikalailla vain leikkien ja ruoalla palkkaillen. Itse tykkään yhdistää sanoja mukaan nopeasti ja nyt näyttäisi, että Vinkki kuuntelee kohtuu hyvin. Tottakai keskittyminen 3,5-kuisella on mitä on eli liikaa ei saa vaatia jos nyt oikeastaan hirveästi ollenkaan. Eihän Vinkki tiedä, että nyt treenataan vaan se vaan häntä heiluen yrittää aina keksiä mistä se nami nyt tuleekaan.
Naksua en ole nyt ajanut läpi ollenkaan, harkinnassa on kyllä. Ja jopa namiautomaatin hankkiminen uudestaan. Edellinenhän seisoi muutaman kuukauden autotallissa käyttämättömänä ennenkuin sen sitten möin eteenpäin.
Uusissa paikoissa ollaan käyty muutamaan otteesen vain leikkimässä ja treenaamassa yhdessä oloa. Esimerkiksi kaverin vinkupallo voi olla hiukan liikaa välillä.

Meillä on ihanan aktiivinen messenger-ryhmä! Itseasiassa molemmista Voltin pentueista. On todella kiva kasvattajana kuulla kokoajan uutisia, saada videoita yms.

Ensimmäinen paikallaolo ja iski pään maahan luontaisesti. 


keskiviikko 23. elokuuta 2017

syksy saapuu

Ihana syksy on saapunut. Tai loppukesä, kuinka vain. Pimenevät illat ja harmaa lämpö, voimakkaat tuoksut. Toki tulee ne tasaisen harmaat, tuuliset ja sateiset päivät, mutta sellaistahan se elämäkin on. Olisi kauhean tylsää jos kaikki olisi kokoajan tasaisen jotain.

Kalenteri on täyttynyt aikalailla kaikesta kivasta, töitä, valmennuksia ja toivottavasti nyt jokunen kisakin mahtuisi sinne. Vapaapäiviä unohtamatta, niitäkin tarvitaan.
Päivät alkavat rutinoitumaan tyyliin koirat pihalle - aamukahvi ja samalla koneella - koirat lenkille - hevostelu - kotijuttuja - koirat lenkille/jotain puuhailua - töihin - nukkumaan.  Vähän vaihtelevassa järkässä. Kotijutut valitettavasti (?) saavat vähiten huomiota.... siltä meillä ikäväkyllä usein näyttääkin.


Viikkoryhmät agilityssa pyörähtivät käyntiin ja ainakin itselläni fiilis on aika mahtava. Kroppa pistää vähän hanttiin, onhan se saanut levätä ja laiskotella kaksi kuukautta. Jaloillaan oleminen monta tuntia peräkkäin tuntuu illalla nukkumaan mennessä, mutta tähän tottuu taas nopeasti.

Volttikin pääsi aksaamaan monenko lie kuukauden jälkeen! Se on kyllä hyvässä kunnossa, kiitos maalla olemisen ja aikalailla jatkuvan liikkeen & mäkisen maaston. Ja ehkä uimisenkin. Ohjaajasta ei voi sanoa ihan samaa.
Vauhtia oli ja hallintaa ei joka hetki. Mentiin vaan vähän fiilistelemään ja käymään läpi rataa.
Vinkki tutustui halliin, ensiksi piti vähän pöhkiä ja sitten olikin ihania ihmisiä. Ja vaikka mitä, lapsi pääsi hoplopiin, mutta hiukan liian nuorena sai enempi vain katsella.

Vinkin sisaruksista saa päivittäin uutisia, videoita jne. Itseasiassa myös Voltin ekasta pentueesta. Ihan huippua kun on niin aktiiviset kasvattien omistajat! Ja uutiset kun ovat pääosin pentuja ylistäviä, niin mikäs tässä on henkseleitä paukutellessa.
Voltista on kysytty vieläkin pentuja ja ihan minimaalinen ajatus takoo takaraivossa. Vieläkö ne kolmannet vai annetaanko jo olla...
Kolme pentua, Vola, Bou ja Rane, kävivätkin meitä jo moikkaamassa. Hauskoja pupseja tietenkin! Vinkki opetti niille putken ja selkeitä agilitykoirien alkuja.


keskiviikko 9. elokuuta 2017

Jos metsään haluat....

Jos metsään haluat mennä nyt, näät sammalet myllätyt....


Pari päivää sitten ei oltu myllätty, nyt sitten oli kai nallelle iskenyt nälkä ja muurahaiset saivat kyytiä. Vieläkin sinkoilivat edes takaisin eli milloinhan karhu olikaan suolla vieraillut. Voltti vaan nuuskutteli tarkkaan, Vinkki ei ymmärtänyt mitään. 


Siellä suon reunassa se rämpi pentu rukkakin....


Äiti onneksi välillä odotteli ja opasti. Tai jotain.


Kai oli sitten pirun tylsää välillä.... ei saanut syödä lakkoja, ei saanut uida suo-ojassa eikä saanut edes pyöriä hirven pa**assa.



Hyvin alkaa oppia tuon poseeramisen taidon.


Toiset menevät siltaa pitkin, toiset jaksavat hypätä ojan yli (Voltti).





Päivän korvamuoti. Tai oikeastaan viikon. Saa nähdä onko loppuiän. 



Ja helppoa liikkumista, kova tie tassujen alla.

Mökillä iski armoton jano ja ihanimpien aarteiden kanssa päivätorkut (vanha sukka ja aamutossu).





ps. Vinkki kulki osan matkaa sylissä, ei suinkaan tarponut kilometri kaupalla tiellä, metsässä ja suolla. Vaikka kannatan pennun omaehtoista liikuttamista vaihtelevassa maastossa, niin tämä pentu ei väsy. Tai ehkä väsyy muttei pysähdy. Siis kulkee sylissä, halusi tai ei. 







tiistai 8. elokuuta 2017

Vinkki kuulumisia

Pennun kanssa puuhailu on kyllä kovin hauskaa. Ruoan ja leikin kanssa puuhaillaan ihan vain jotain, jolla ehkä on tai sitten ei tulevaisuuden harrastuksissa hyötyä. Ainakin Vinkki oppii tekemään yhdessä ihmisen kanssa ja tottuu erilaisiin juttuihin.
Puuhailuun ei tarvitse erikoisia välineitä, meidän "treeneihin" riittää sanko, lankku, vanha pyyhe jne. Taskut täynnä nappuloita ja revittävä lelu.

Vinkki on kyllä tavattoman energinen pentu, en muista Voltin olleen noin puuhakas. Meillä oli pari todella sateista päivää eikä ihan niin oltu ulkona ja puuhailtu jotain. Alkoi keksiä omiaa ja en meinannut saada sisälle en sitten millään. "Ota kiinni jos saa". En ottanut, sai jäädä yksin ulos. Otti ja kaivoi rappusten eteen kiitettävän kokoisen kuopan, levitti tyhjiä pulloja pitkin pihaa ja vispasi häntäänsä varsin iloisen näköisenä kun kysyin joko tulisi sisään. Miksi tulisi kun ulkona on niin paljon enemmän kaikkea!

10 viikkoisena painoa oli kertynyt noin viisi kiloa, suunilleen samaa tahtia menee melkein koko pentue. Pentueen kuulumisia ja kuvia tulee oikeastaan päivittäin, todella hieno juttu. Pennut ovat päässeet puuhailemaan, tutustumaan uusiin paikkoihin ja ihmisiin. Kaikki ovat melkoisen puuhakkaita ja nokkeliakin. Hyvässä ja pahassa.

Pentueen isä Ässä osallistui vielä ihan kunnioitettavassa iässä pk:n SM-kisoihin! Huimaa. Emä Voltti on lähinnä juossut pitkin metsiä ja uinut. Eli kuntouttanut itseään agilitykentille.

Ensi viikolla auton nokka kääntyykin jo kohti Nummelaa ja alkaa armoton arki. Syyskausi vedetään aika tiukalla ohjelmalla, kuinkas tässä näin kävikään taas. 20.8. aloitan ja 23.12. alkaa joulutauko. Siinä välissä on 16 kokonaista vapaapäivää!


torstai 3. elokuuta 2017

hämäkinseittejä

Loppukesän aamut ovat ihania. Kosteita, sumuisia ja leppoisia. Ei ole lentäviä ötököitä, on voimakas hiljaisuus. Tuoksuu vahvalle, kypsälle ja hiukan jo syksylle, mullalle.
Tiedättekö paljonko metsässä on hämähäkin seittejä? Satoja taas satoja, koivu näyttää olevan täynnä verkkoja ja korkeassa heinikossa niitä riittää. Näitä ei havaitse ellei satu olemaan kovin sumuinen aamu kuten tänään. Jokainen seitti oli täynnä pieniä vesipisaroita ja ne näkyivät harmaina kudoksina. Samalla se oli todella kaunista kuin myös hiukan karmivaa.

Otin pienen pätkän videota pennusta aamulla meidän mennessä rantaan polkua pitkin. Miten se touhottaakaan ja kuinka meillä on vaan kaunista. Videoklipille tulikin pituutta silmänräpäyksessä minuutti eli oikeasti melko pitkä sekuntti. Minuutissa voi tapahtua paljon ja olla tapahtumatta yhtään mitään. Kuka jaksaa katsoa pennun pyörimistä metsäpolulla minuutin?


Minuutissa agilitykisoissa olet ottanut koiralta pannan pois ja sitten oletkin jo maalissa.
Minuutissa olet ehtinyt sanoa monia sanoja, välillä myös niitä, joita olisi kannattanut miettiä kaksi kertaa.
Minuutti paikallaoloa tokokokeessa voi tuntua ikuisuudelta ja vielä pitäisi jaksaa toinen jos kolmaskin. Jos edes riittää.
Et tarvitse minuuttiakaan vahvistaakseni koiralle asioita, niin oikeita kuin vääriä. Se sekuntti riittää.
Minuutin halaus on jo pitkä, joskus hyvinkin tarpeellinen.
Minuutin kun silittää kissaa, on jo paljon levollisempi olo.
Minuutissa syö helposti 10 irtokarkkia.
Minuutti unta ja sitä ei ole edes tapahtunut.
Minuutissa voi elämä romahtaa, siihen ei tarvitse sitäkään.
Minuutissa ehdit sanoa monta mukavaa asiaa, hymyillä monta hymyä ja miettiä ystävällisen ajatuksen.



Harmittelin eilen kun täällä oloaikaa on enää vajaa kaksi viikkoa. Se ei ole enää pelkkää leppoisaa lomailua, "pakko" alkaa antamaan yhä enemmän minuutteja työlle. Silti, se on täällä olemista, leppoisaa ja tavallaan helppoa. Aikalailla oman aikataulun mukaan menemistä ja tekemistä.
Samalla ymmärsin, että minulla on paljon noita minuutteja käytettävänä ja niitä on turha hukata harmitteluun. Nauttisin jokaisesta ajasta ja ajatuksesta, että kohta pääsen kuitenkin mielekkääseen työhän ihanien ihmisten & koirien pariin. Kotiin ja näen koko perheen.


Noista minuuteista vielä. Sain viestiä, jossa hiukan ihmettelevään sävyyn kommentoitiin kuinka paljon jo Vinkki osaakaan, kuinka paljon sitä "treenaan". Todettiin sen olevan "ihana pentu" ja minun olevan "aktiivinen kouluttaja". Hah.
Vinkin "kouluttamiseen" on uhrattu muutama minuutti kerran kaksi päivässä ruoka-aikaan. Leikitty, ei edes joka päivä. Välillä se vaan juoksentelee pihalla muiden kanssa ja keksii omiaan. Kuten kuinka pääsee hyppäämään ulkona penkille ja siitä pöydälle.
Eilen otin se yksin mukaan kaupunki reissulle. Rauhallisena ja hiljaa oli autossa, onhan se Voltin kanssa oppinut jo ettei siinä ole mitään kummallista. Kaupungilla käveli ihan iloisena häntä heiluen, tätä hiukan jännitin kuinka reagoi kun maalaistollo ei pahemmin liikennettä täällä näe. Ei hätää senkään suhteen. Paitsi ettei se osaa oikeasti kävellä hihnassa. Aktivointia oli ehkä kolme minuuttia, muun ajan se kuorsasi autossa.
Pidän mielelläni Voltin mukana uusissa ja jännittävissä tilanteissa mallina, mutta vähitellen pitäisi ottaa yksinkin mukaan ettei tulisi koiran koiraa.






torstai 27. heinäkuuta 2017

Onnea 2 veet ja maalla on mukavaa


Ensimmäiseksi, Voltin ensimmäiset pennut Tuurin kanssa täyttivät jo kaksi vuotta! Hurjaa kuinka aika rientää. Ovat hienoja nuoria koiria, tekeviä ja vauhdikkaita. Osa on jo korkannut agilityssa kisauransa, osa vielä vähän treenaa lisää. Sira hoitaa hienosti kotikoiran ja lapsenvahdin virkaa.
Kovin olen ylpeä näistä kaksi vuotiaista! Toivottavasti nuo kaksi kuukautiset seuraavat isosisarustensa tassun jäljissä kukin omissa lajeissaan.


Ja kyllä maalla on vaan mukavaa. Ovesta koirat ulos ja siellä ne lenkittävät itse itsensä. Noin niin kuin teoriassa, käytännössä emme koskaan jätä koiria yksin pihalle. Mutta silti on helpompaa kuin kotosalla, remmejä ei tarvita ja lenkkimaastoa riittää. Ei tarvitse kulkea päivittäin samoja polkuja ja teitä, voi mennä poluttomaan metsään, polulliseen metsään, tietä pitkin, suolle, järven rantaan. Ns. hyötyliikuntaa tulee myös kun koirat kulkevat ulkona kokoajan mukana ja liikkuvat aikalailla enemmän kuin ihmiset.

On myös enemmän aikaa puuhailla kaikenlaista, pieniä juttuja kaikkien koirien kanssa. Voltti on päässyt vähän verestämään tokoilua ja jälkeä, Notte vain temputtamista ja pupsin kanssa nyt on vaan kiva puuhailla kaikenlaista siinä ruoan ja leikin ohessa.
Vinkki on tekevä ja varsin fiksu, nopeasti yrittää päätellä mistä palkka (=ruoka) tuleekaan. Varsinaisesti sitä ei kouluteta tosissaan mihinkään nyt, tehdään vaan oppimisen oppimista ja ihmisen kanssa tekemisen riemua. Siinä sivussa oppii sitten hyödyllisiä ja vähemmän hyödyllisiä juttuja.
Kaikki ovat olleet nyt mukana tallillakin eli autokyytiä saavat enemmän kuin tarpeeksi. Hyvin kaikki matkustavatkin, nukkuvat rauhallisina.
Tallilla otan vain Voltin ja Vinkin mukaan tutustumaan kaikkeen uuteen. Ikäväkyllä Notte ei pääse mukaan kuin yksin ettei anna väärää käyttäytymismallia Vinkille.
Notte kiljuu paniikkihaukkua kun joku lähestyy ja pentu reagoi. Voltti onneksi on ihan tyyni ja Vinkki rauhoittuu nopeasti kun huomaa ettei kuolo korjannutkaan.
Tämä sama on meillä mökillä, Notte haukkuu ja kiljuu & menee karkuun, Vinkki pakenee mukana häntä koipien välissä tietämättä mitä ihmettä nyt tapahtuu. Nopeasti onneksi tulee katsomaan ja toteamaan ettei maailma kaadukkaan. Olen pari kertaa vienyt Notten ennen vieraiden tuloa sisälle pois huutamasta ja silloin Vinkki menee heti innoissaan häntä heiluen vieraiden luo.
Tietysti aina ei voi ennakoida noita tilanteita enkä haluaisi Vinkin oppivan tuota tapaa. Mallioppiminen.... onneksi on Voltti näyttämässä hyvää esimerkkiä.

Notte on ihana lemmikki ja omalla porukalla tosi kiva koira. Muu elämä on sille hiukan hankalaa ja epämukavaa. Nyt myös Sagin mittaus ruljanssien myötä epäilen syvästi että se tulee mitatuksi mediksi. Se on rajoilla ja on mikä on, mutta tietysti hyppykorkeudet ovat sitten aika paljon isompia. Tosin ei sen hyppäämisessä ole ongelmaa ja rengas pysyy samana eli ehkei sen agilityn tekeminen siihen lopu.
Toinen asia on, että saanko koskaan sitä tarpeeksi rohkeaksi suorittamaan rataa vieraassa paikassa vierailla ihmisillä.... sääli sikäli, että sehän ei pelkää keinua, puomia, pintoja yms. lainkaan. Vain ihmisiä.
Täytyy miettiä onko edes siedättämisen yrittäminen koiralle liian stressaavaa.

Pennut ovat kotiutuneet hyvin ja pääosin ihania uutisia tulee kokoajan! Tosin Ranella on ollut hiukan enemmän varautuneisuutta kuin muilla, mutta oikealla vahvistamisella varmasti tulee itsevarma pieni beecee.
Muut ovat ilmeisen (yli)reippaita, ovat käyneet katsomassa isoa maailmaan vaikka missä. Aika on päässyt jo Särkänniemeenkin.




maanantai 24. heinäkuuta 2017

Kuulumiset

Viime viikon torstaina autoon pakkautui mukaan Voltti, Vinkki ja Aika. Menin muutamaksi päiväksi kouluttamaan Tending leirille ja Laura haki Aikan sieltä mukaansa. Olisin kyllä voinut pitääkin.... kaksi pentua meni niin helposti ja Aika oli niin reipas, iloinen pentu.

Vinkille reissu tuli hyvään väliin ettei ihan mökkihöperöidy. Se sai tavata paljon uusia ihmisiä, koiria (sukulaisia) ja paikkoja. Opetteli kävelemään hihnassa, totutteli liikenteeseen kaupungissa ja kävimme kävelemässä tivolinkin läpi. Hiukan se alkuun ihmetteli moottoriajoneuvoja, mutta tottui nopeasti eikä enää parin päivän päästä reagoinut niihin lainkaan. Tivolissa siitä oli lähinnä hurjan hauskaa, paljon ääniä ja ihmisiä.
Voltti oli hyvä olla mukana, se ei reagoi eikä välitä. On sosiaalinen ja avoin. Hyvä roolimalli siis.
Yövyimme kaupungissa äidin asunnossa ja sekin tuli nyt totuteltua. Tai ei siinä kyllä ollut mitään ihmeellistä.
Muuten olemme tehneet pupsijuttuja eli lähinnä vain leikitty. Luoksetuloa muutaman kerran tehty, se on kuitenkin koira ehkä tärkeimpiä osaamisalueita. Istumista vähän ja jotain sellaista. Kunhan puuhailtu.

Volttikin on päässyt hiukan tekemään agilitya leirillä. Painotus sanalla hiukan. Muutama hyppy, kerran pujottelua ja parit putket. Hiljaa on hyvä aloittaa.
Ollaan me mielenvirkistykseksi tokoiltu vähän, into korvaa huolellisuuden. Mutta kun ei ole aikomustakaan enää kisata niin ei sen niin väliä!

Nottehan jäi reissun ajaksi maalle, tuttujen ihmisten kanssa. Juha ja Maliina oli vuorokauden, tytär kokoajan ja minun äitini. Ei ollut mennyt kovin hyvin. Se oli panikoitunut, alkanut pelätä minun äitiä hirveästi, ei uskaltanut ulkona tehdä tarpeitaan ja teki siis sisälle nurkkiin.... Tämä jatkui koko ajan, muut olivat jo ihan helisemässä ja lopulta kun sen tilaa oli rajattu, rauhoittui se hiukan. Onneksi söi kokoajan.
Kun ajoin pihaan, Notte muuttui heti takaisin entisekseen eikä edes minun äitini enää ollut pelottava. Joko sillä oli valtava eroahdistus minuun tai Volttiin tai molempiin.
Olen ihan ymmälläni, sillä tiedän sen olevan ihmisarka, mutta näin iso reaktio? Ikäväkyllä arkuus tuntuu pahenevan, se ei vaan meinaa päästä yli uusista ihmisistä. Jotkut minun kaverini ovat aina sen mielestä tosi jees, mutta osa taas kun vaan vaihtaa talossa/pihassa paikkaa, alkaa kiljunta.
Koira rukka :( Olen aika neuvoton. Se on ihan kiva kotikoira, iloinen ja mukava kunhan ei tapahdu mitään ylimääräistä tai ei tarvitse kohdata vieraita.

Mutta tälläistä, nyt olisi vielä muutama viikko lomaa ennen syksyä. Voisi vaikka edes pariksi päivää tulla ne lomakelitkin.

keskiviikko 19. heinäkuuta 2017

Omiin koteihin




Heti pentujen täyttäessä seitsemän viikkoa, niin neljä uuden kodin edustajaa kolkutteli jo portilla. Eihän niitä ehtinyt piiloonkaan viedä ja niinpä Rane, Vola, Bou ja Lilli läksivät uusiin seikkailuihin toivottavasti just heille parhaimpiin koteihin.
Hyvin ovat kotiutuneet ja kaikilla on myös koirallista seuraa, itseasiassa Bouta lukuunottamatta  bordercolliesta.





 
Paria päivää aiemmin kävi Lauran perhe tapaamassa tulevaa perheen lisäystään eli Aikaa. Laura otti tälläisiä vallan hienoja kuvia, joita välittyi kuinka ihanaa onkaan olla kaikkensa antava kasvattaja. Aika lähtee huomenna torstaina minun matkassa ja hakevat sen sitten Kunkkulasta. 


Sitten jääkin Voltin suureksi iloksi (not) ja Notten riemuksi (jes) Vinkki kotiin. Vinkki se taitaa nyt sitten olla, pyöritelty Vilttiä, Vinkua, Vinkya. Vinkysta tuli Vinkki. Mikä on sikäli hauska sattuma, että sen isoisä on Tip.


Ja lopuksi <3 sydän sydän!





sunnuntai 9. heinäkuuta 2017

Kuusi viikkoa +

Pennut alkavat olla pieniä koiria, super reipaita sellaisia. Ne ovat aktiivisia, vilkkaita ja leikkisiä. Rohkean oloisia ja rakastavat kaikkia ihmisiä tasapuolisesti. Niiden maailmaan on laajennettu vähitellen ja ovat saaneet uusia kokemuksia etteivät ihan mökkihöperöidy tänne maalle.

Viime perjantaina matkasimme Joensuuhun sirutukseen, silmäpeilaukseen ja pentutarkastukseen. Pennut saivatkin lähteä ilman Volttia ja alku kitinöiden jälkeen matkustivat häkissä hiljaa koko matkan.
Silmätipojen laitto oli helppo homma ja odottaminen eläinlääkärissä oli kohtuullisen äänetöntä sekin. Punnitsin pennut siellä  ja totesin meidän kalavaa'an olevan aivan yhtä tarkka.
Kaikki pennut olivat reippaita eläinlääkärin pöydällä, silmät saatiin tsekattua ja sirutukseenkaan eivät reagoineet. Kaikki saivat terveen paperit, toisella uroksella toinen kives leikkii hissiä. Molemmat löytyivät, toinen vaan nousi hetkellisesti ylemmäksi.
Pentujen rekisteröinti onnistui Omakoiran kautta, varsin kätevää. Eläinlääkäriasemalla naputtelin sirujen numerot tietokantaan ja painoin lähetä-nappia.

Seuraavana päivänä koko konkkaronkka saikin lähteä tallille mukaani. Taas odotusaika meni hyvin, nyt tilaa oli koko takakontti niin mikäs siinä ollessa.
Tallilla pennut tutustuivat uuteen miljööseen, uusiin hajuihin ja ihmisiin. Paikalla oli myös kaksi lasta viihdyttämässä pentuja ja viihtyiväthän ne! Myös talliin sisään ja kulkeminen niin betonilla, ritilöillä kuin kumimatoilla ei aiheuttanut mitään epäröintiä. Hiukan uudet hajut kummastuttivat, mutta ah ihanuutta kun löysivät hevosenlannan! Mums mums.
Kentällä kiipeilivät puomien yli, osallistuivat kentän siivoukseen, juoksivat rinkiä ja pussailivat kaikki läpi. Korkeeseen heinikkoon meinasi eksyä yksi sun toinenkin ja katsomon portaat onneksi olivat vielä liian korkeat kiveettäväksi. Ei sillä etteikö he olisivat yrittäneet...

Kaikenlaisiin ääniin pennut ovat kyllä joutuneet tottumaan, täällä maalla tuntuu kokoajan joku kilkutus ja kalkatus olevan päällä Juhan hommaillessa jotain... moottorisaha, klapikone, ruoholeikkuri, kirves, peltikaton korjaus, uuden vajan rakennus. Kaikki siinä pentujen aitauksen vieressä.

Pennut ovat todella hyviä syömään, suorastaan superahneita. Ovat nyt pääsosin syöneet Royal Canin Medium Starteria, siirrän ne tällä viikolla Junioriin. Lisäksi muitakin nappuloita satunnaisesti, lihaa, hapanmaitotuotteita ja kuivattua kanaa, possun- ja häränkorvia, puruluita. Kertaakaan ei ole vatsa ollut sekaisin!

Puuhakkaita tapauksia ovat myös. Pentujen aitaus jouduttiin rakanetamaan jämerämmäksi kun keksivät nopeasti miten tullaan yli tai ali. Nyt eivät pääse, mutta ovat keksineet kaivamisen. Minulla onkin pihan paikkaus puuhia kunhan lähtevät.
Meillä on täällä aika ihana tilanne, päivisin pennut voivat aikalailla päättää ovatko sisällä vai ulkona. Niillä on oma yksiö aidattu aittaan ja siitä suoraan rakennettu pieni aitaus. Monta kertaa päivässä lauma pääsee myös juoksemaan koko pihaan ja tilaa riittää kyllä! Pennut ovat rohkeita kulkemaan kauemmas yksinkin ja alkaa olla melkoinen homma yrittää pitää huoli ettei kukaan katoa heinikkoon tai pusikkoon.
Lisäksi olen ottanut niitä yksitellen ja vienyt mm. saunalle tutustumaan yksin uuteen paikkaan. Liekittänyt kaikkia yksin ja kunhan vain seurustellut.
Menee puolipäivä työstä hoidella pentuetta, mutta mikäs tässä lomalla.

Pennuilla on jo viralliset ja kutsumanimetkin. Uudet kodit ovat saaneet päättää nimet, rajoitin vain kirjaimen ja mieluiten vain yksi sana. Suluissa 6 vko paino, tasaista porukkaa.
Pienin narttu, tricolour, on Vida eli Lilli (2,5kg).
Split face on Vivid eli Aika (2,6kg).
Isompi mv narttu on Volume eli Vola (3kg).
Isompi tricolour on Vinky eli Vinku/Vinky eli jää meille ja tulee kutsuttua vielä monella nimellä... (3kg)
Tricolour poika on Viking eli Rane (3,1kg).
Mustavalkoinen poika Vivaldi eli Bou (3kg).








torstai 6. heinäkuuta 2017

Muotiurokset

Tai mitä lie, paljon käytettyjä uroksia. Ne ovat sekä huono että hyvä juttu. Yleensä löytyy hyvä syy käyttää jotain urosta/linjaa paljon, ominaisuudet ovat enemmän kuin haluttuja. Plus kun uroksella on useita jälkeläisiä eri linjaisten narttujen kanssa, niin jos uroksessa on joku vahva heikkous, jota vahvasti jättää, niin se tulee läpi. Ja toisinpäin tietysti kanssa.
Miksi puhutaan usein uroksesta jalostusvalinnoissa? Tai että sen ja sen uroksen jälkeläiset menestyy niin ja näin. No ehkä vaikka siksi, että uros pystyy jättämään lukuisia jälkeläisiä enemmän kuin narttu. Kuitenkin itselleni on aina ollut hyvin tärkeää hyvä, vahva narttulinja.
Narttu vaikuttaa jälkeläisiinsä geneettisesti ihan yhtä paljon kuin uros. Plus narttu "kasvattaa" ne jälkeläisensä eli hyvä emo on aina kullan arvoinen senkin suhteen. Chihujen kanssa huomasin, että yleensä loistavat emot jättivät loistavia emoja jatkoonkin.

Viuhka on kaiken alku. Englannintuonti, joka on emona ollut mutkaton ja hyvä kaitsija pennuilleen. Antanut hyvää esimerkkiä pennuille miten milloinkin käyttäydytään. Hoitanut ne esimerkillisesti, kuitenkaan olematta ylisuojeleva tai hössöttävä emo. Viuhka on myös aina ollut todella terve koira, luonteeltaan rauhallinen ja tehdessä todella nopea. Vahvat paimen ominaisuudet (onkohan tuo nyt oikein muotoiltu). Viuhka on ollut nyt useamman vuoden tuttavani liikuttajana ja para-agilitykoirana.
Viuhkan isä on todella paljon käytetty Cemig Roy (Aled Owen's Roy, Int. & World Champion paimennuksessa), jonka isä on myös paljon käytetty ja samat tittelit omaava Llangwm Bob. Vahvoja paimenkoiria. Viuhkan emän isä on myös paljon käytetty Astra Tweed, joka löytyy monen nyt paljon käytetyn "muotiuroksen" takaa, mm. RISING SUN DARK RAIDER'in isoisä se on myös.
Viuhkalla on kaksi pentuetta.

Ensimmäiseen urokseksi valikoitui Kroatiasta MAWLCH TIP, jonka isä on erittäin laajalti käytetty agilitykoira FETCH GRANTING PLEASURE. Tip mielytti joka tavalla, pääsin tapaamaan sen & laajan otannan sukulaisia isästä emään, puolisisaruksiin, serkkuihin, täteihin  ja ensimmäisen pentueen pentuun ennen lopullista valintaani. Silloin Tip'illä ei ollut juurikaan jälkeläisiä, olisiko ollut vasta yksi syntynyt pentue. Myöhemminhän sitä sitten käytettiin Suomessa vielä neljä kertaa muille nartuille.
Viuhkan ja Tipin pentueessa on neljä pentua, kaksi urosta ja kaksi narttua. Kaikki ovat isolla moottorilla ja hyvällä luonteella varustettuja monitoimikoiria, jotka ovat olleet myös perusterveitä. Muutamia ikäviä loukkaantumisia on ollut, mutta niille ei tekevän koiran kanssa oikein voi mitään.
Tästä pentueesta minulle jäi Voltti.

Toiseksi urokseksi valitsin Anja Lehtiön silloin nuoren KEMI RHYS'in, jonka olin nähnyt pienestä saakka. Sen isä on MIRK KEMI. Pääosin paimenena tyskentelevä, vahva ja nopea koira. Silloin viel Rhyllä ei ollut yhtään pentuetta syntynyt.
Tuli kolme narttupentua ja niistä Prim valitettavasti jouduttiin lopettamaan onnettomuuden seurauksena pari vuotiaana :o( Primistä olisi ollut tarkoitus saada yksi pentue jatkoon. Jäljellä on agilitykentillä kiitävät Whoopy ja Di, molemmat hienoja, nopeita ja terveitä narttuja.

Voltti on kiva koira. Omastaan pitää tykätä ja osaksihan sitä vaalenpunaisten lasien läpi katselee. Huonona puolena on hiukan liikaa pehmeyttä, mutta toisaaltaan se on helpottanut kouluttamista todella paljon. Helposti tuli TVA titteli ja agilityssa se on AVA & H-AVA. BH koe meni heittämällä läpi ja treenattu sen kanssa on hiukan jälkeä & hakuakin (ohjaajan aikapula voitti lajien aktiivisen harrastamisen) ja Voltti myös paimentaa kohtuullisesti.
Voltti on ollut todella terve, kerran on telonut jalkansa metsässä rymytessään.

Voltti astutettiin miellyttävällä, vahvalla FI AVA NEVER NEVER LAND U'DARE DEVIL'illä eli Tuurilla. Myös uros, jonka olen nähnyt pennusta saakka ja miellyttänyt kovasti hyvin mutkattomalla luonteellaan. Tuurihan on sekalinjainen uros, jonka isä on muotiurosten muotiuros Fetchin lisäksi eli RISING SUN DARK RAIDER. Raideriakin seurailin jo nuoresta saakka mutten pystynyt käyttämään Viuhkalle liian läheisen sukulaisuuden takia. Volttiin sitten uskalsin laittaa Raiderin pojan yhteen, Astra Tweed jää tarpeeksi kauas molemmilla sukutaulussa (sukusiitoskerroin 0,78%).
Tästä syntyi kuusi elohiirtä, valtavan suurella moottorilla varustettua pentua. Kuitenkin nämäkin pystyvät rauhoittumaan ja keskittymään tehdessä, tosin jokusen kanssa on siihen jouduttu panostamaan hiukan enemmän. Luustoltaan ei ihan sitä mitä olisi toivonut (2x C/C lonkkaa Liman lausui ja yksi LTV 3), mutta ei edelleenkään yhtään OCD tapausta. Pennut ovat just näillä näppäimillä 2 vuotiaita ja olleet kyllä nämäkin terveitä lukuunottamatta mm. lelun syömisestä aiheutunutta operaatiota ja rymytessä tapahtunutta onnettomuutta. Näistä sijoitin yhden nartun, mutta sitä ei todennäköisesti ikinä tulla käyttämään jalostukseen (pieni koko ja C/C lonkat).

Mietin ja harkitsin Voltin astuttamista kuitenkin toisen kerran. Olin jo alusta saakka halunnut pennun Ässästä ( FI KVA FI TVA FI VPVA FI AVA-H FI AVA DK TVA TSM-11 M-14 M-15 TENDING HOTSPUR). Ässän isähän on todella paljon käytetty GK VALLH PR ERYRI ROI ja emänisä SE TVA TONEDO'S BLACK FLASH.
Ässässä on paljon sellaista, mistä todella pidän ja arvostan. Lisäksi sillä ei ole kuin kaksi pentuetta (tiettävästi kaikki ovat terveitä) ja itse se ei ole enää mitään nuori uros, silti menee ja tekee samaan tahtiin kuin nuoremmatkin. Ellei paljon paremmin...
Eli nyt sitten Voltilla ja Ässällä on kuusi pontevan reipasta pentua, joista vain kristallipallon avulla tiedettäisi mitän elämä niiden eteen tuo.

Nyt on tullut jo toiveita, että voisinko teettää vielä yhden pentueen Voltilla. Ikä taitaa tulla vastaan, se täyttää jo 7 vuotta jouluna. Tosin se on maailman paras emo joka tavalla, synnytyksestä pentujen kaitsimiseen. Eli ikinä en sano ei, mutta jos nyt pysyy terveenä ja kunnossa, niin sillä olisi kuitenkin vielä pari aktiiviharrastus vuotta jäljellä...

Kaikkien valintojen ensimmäinen prioriteetti on ollut uros itse ja se, että se miellyttää itseäni niin paljon, että olen valmis ottamaan siitä pennun niin harrastuksiin kuin jalostusta ajatellen. Sitten tutkitaan sukutaulua ja puntaroin riskit. Useimmiten vielä olen ottanut kuuman linjan milloin minnekin päin maailmaan ja kysellyt sen minkä irti olen saanut.
Mahdollisemman rehellisesti kerron taustoista kaiken minkä vaan tiedän. Samalla yritän pitää peukut pystyssä ja kiillottaa kristallipalloa.... Usein tuntuu, että lopulta kuitenkin on ollut aivan liian hyvä tuuri näiden pentujen kanssa. Niin terveyden kuin luonteiden osalta sekä kotien. Yhden olen hakenut takaisin heti parin päivän päästä, muutenhan omistajat ovat olleet niin tyytyväisiä koiriinsa. Tai ainakaan eivät ole takaisin niitä tuoneet.

Muotiuroksia kaikkien käyttämieni koirien takaa tulee. Vai voiko niitä bordercollien kohdalla kutsua muotiuroksiksi? Vai vain paljon käytetyiksi?
Yksikään linja ei ole täysin terve bc vitsauksien osalta. Ei narttulinjani eikä käyttämäni urokset. Ei vaikka alkuun niin ajattelin, mutta kyllähän vaan on totuus iskenyt ja ei voi enää luulla kasvattavansa vain ns. puhtailla linjoilla.












maanantai 3. heinäkuuta 2017

Mökkihöperöt osa II

Katselin MM- karsintoja mökillä livesteamin kautta, kätevää. Eihän se tunnelmaa samalla tavalla nostattanut, mutta aina välissä pystyi puuhailemaan monenlaista.
Eniten tuli katsottua makseja ja tietysti kasvateille peukut spesiaalisti pystyssä. Pirkko Lauran luotsaamana selvittikin tiensä toisellekin päivälle. Huiman hienoa ja niin oli kyllä heidän menonsakin.
Joukkueet muodostuivat varmasti just sillä hetkellä parhaista ja nopeimmista koirakoista, hurjasti kaikille onnea.

Kumma kyllä ei tullut hetkeäkään olo, että oisinpa tuolla mukana. Samalla sen huomaaminen jopa säikäytti, olenko jo niin vieraantunut kisaamisesta etten osaa kaivata yhtään isoja kisoja. Tai pieniäkään.
Somen selaaminen aiheutti hiukan haikeutta, olen niin ulkona ja pihalla kaikesta. Ehkä jopa kaikista. En ole riittävän sosiaalinen, en ole mukana missään.... Pihalla kuin lumiukko. Vieraannun kauemmaksi ja kauemmaksi agility maailmasta. Tai siltä se just nyt tuntuu.
Lomastressi selkeästi :D viihdyn liian hyvin mökkihöperönä.

Pennut kasvavat ja ovat vaan aika huipputyyppejä! Ihan menee puolipäivätyöstä kun niiden kanssa puuhailee. Kohta ne jo lähtevätkin omiin koteihin.... Paitsi Vinku, joka jää kotiin ilahduttamaan (tai kiusaamaan) meitä.

Ikäviä uutisia, Voltin veljellä on nivelrikkoa varpaissa. Koko koira syynätty, kuvattu ja jopa magneettikuvattu. Nyt vasta tajusivat kuvata varpaat. Harmillista. Muistakaa parannella mahdolliset varvasvammat huolella ja jos fyssari/osteopaatti/mikä vaan epäilee niissä olevan jotain, niin kannattaa kuvauttaa jossain vaiheessa.
Agilitykoirilla varvas ongelmat ovat selkeästi lisiääntyneet (tai tutkitaan paremmin?), syynä mikä lie? Liian pitävät alustat, nopeammat käännökset, kova vauhti, putket ja painot? Kuka varmaksi osaisi sanoa.




lauantai 1. heinäkuuta 2017

mökkihöperöt

Mökkielämä pentujen kanssa oli alkuun hiukan haastavahkoa, kiitos tavallista kylmempien ja sateisempien kelien. Mutta nyt kun alkaa olla kesä, pennut saavat olla paljon ulkona tai halutessaan siirtyä aitan suojiin. Useamman kerran päivässä ne myös pääsevät koko pihalle, joka onkin melkoisen iso. Lasken kokoajan kaksi-neljä-kuusi…. nämä kun ovat melkoisen rohkeita vipeltäjiä ja ehtivä suunilleen joka paikkaan. Piha-alue ylettyy heidän mielestään jo muuallekin kuin leikatulle nurtsille. Sinne pentu nopeasti katoaa heinikkoon, pensaiden alle, talon alle, portaita ylös (ja alas). 
Ovat saaneet tottua hyvin ruohonleikkuriin, moottorisahaan, vasarointiin yms. kun meillä on ollut pieni rakennusprojekti täällä käynnissä normi pihahommien lisäksi. Kolinaa, menoa ja meininkiä, ei hetkauta ketään.
Pennut ovat ahneita, leikkisiä, riemukkaita, tuumailijoita, pieniä ”tappajia”, sylikoiria. Milloin mitäkin!
Jokaiselle on nyt valikoitunut se oma koti ja täytyy toivoa, että valinnat meni oikein. Kodit ovat kyllä ihania, kaikki menevät jo kokeneisiin koirakoteihin, harrastaviin. 5/6 löytyy jo bordercolliekin ennestään. Kolme jää ”silmien alle” ja varmasti tulee paljon yhteyttä pidettyä muidenkin kanssa. Jokainen on tuttu jo ennestään ja tiedän heidät hyviksi tyypeiksi. 
Jonkun verran tuli ehkä pahoitettua joidenkin mieliä kun pentua ei nyt saaneet. Olen pahoillani, varmasti huippuja koteja olisi ollut niin monta, mutta nyt näin. 




Tuolla ylläolevasta linkistä voi käydä ihailemassa Sari Korhosen ottamia kuvia!

Nyt seurailen agilityn MM-karsintoja tässä samalla. Voltin kanssa en edes yrittänyt kisata tuloksia, sillä tiesin pennutuksen olevan edessä. Katsotaan joskos ensi vuonna. Tai sitten pennun kanssa joskus. Milloinkas ne MM-kisat Suomessa olivatkaan, kahden vuoden päästä? ;) 

Notte on ollut agility tauolla Lägin kisoissa saakka. Yritän nyt antaa sen kasvaa henkisesti, saada paljon hyviä kokemuksia ja totuttaa vielä lisää ihmisiin. Sehän ei hihnassa lenkillä välitä mistään eikä kenestäkään mitään. Menee vain häntä heiluen. Mutta koskea ei saa…Tai saa, mutta se jähmettyy. 
Täällä käy aika paljon vieraita, huutaa ja haukkuu hulluna ellei tosissaan kiellä. Melkoo nopeasti sitten tutustuu ja rauhoittuu, jopa tulee rapsutettavaksi. Mutta kun sama ihminen siirtyy esim. sisältä ulos, alkaa rumba uudestaan. Ei pysty, ei kykene. 
Leikitän ja temputan, pidetään hauskaa ilman paineita. Oppisi vielä enemmän, että minun kanssa on tosi kivaa. Kunhan ei möykkää ja ole ”tyhmä”. Pentujen kanssa on tosi hyvä leikkitäti paitsi jos ja kun tulee vieraita. Sen huutaessa sitä puolipaniikki huutoa, pennut menevät ihan hämilleen ja eivät tiedä miten olisivat. Ratkaistu asia laittamalla Notte muualle tutustumaan ihmisiin ensin ettei vaan tartuta pentuihin mitään tyhmäilyä tuon suhteen. 

Sehän on ihana lemmikki näin muuten, tosi helppo ja rakastettava. Toivottavasti nyt kaikki siedätys yms. auttaisi ja kasvaisi myös lemmikin roolista kisakoiraksi. Ellei, niin onpa sitten sievä sohvakoira.

lauantai 24. kesäkuuta 2017

Pentujen kuulumisia

Koko konkkaronkka matkusti keskiviikkona maalle. Pennut olivat Voltin kanssa Volvon takaluukussa ja matka meni hienosti. Oli eväät mukana ja kerran saivat reissussa lisäruokaakin. Ei ininöitä eikä vinkumisia. Loistavaa.

Meillä on maalla isohko piha ja melkoisen rohkeasti pennut valloittavat sitä. Täytyisi olla jo silmät selässäkin, yrittävät laajentaa reviiriään pois leikatulta nurtsilta. Lisäksi on rappusia, vielä kiellettyjä etteivät vaan putoa 1,5m kun ei taida olla paljon järkeä tuon kanssa. Jos minkään.
Täydestä työstä menee kyllä viedä pentuja sisään ja ulos ahkeraan. Ei tulisi mitään jos olisi töissä! Lisäksi niiden kanssa tulee vaan vietettyä paljon aikaa, ovat ne niin ihania.
Teimme niille kesämökin aittaan, mutta nyt on ollut niin viileä vielä etteivät ole olleet siellä juuri lainkaan. Eilen kun oli lämpimämpi päivä, niin saivat olla siellä sen aikaa mitä eivät olleet irti pihalla. Yöksi, ja viileällä, ovat tuossa tuvan nurkassa aitauksessa. Juurikin protestoivat sitä nyt, vapaus olisi niin paljon kivempaa.
Vähitellen alkavat leikkiä yhä enemmän ja enemmän. Paha vaan, että Voltti varastaa lelut ja piilottaa johonkin...
Ruoka maistuu enemmän kuin hyvin! Ovat saaneet kermaviiliä, raakaa lihaa ja liotettuja RC Starter nappuloita. Ensimmäiset madotukset ovat takana ja seuraavat tämän viikon lopussa. Ensi viikolla tilaan silmäpeilauksen ja sirutuksen, sitten saakin jo pennut rekattuakin siinä 6 viikkoisina. Omiin koteihinsa lähtevät 7-8 viikkoisina.


Persoonallisuuksia alkaa näkyä ja sen oman valinta sieltä on todella vaikeaa. Minulle heko kelpaisi kuka tahansa pennuista!












tiistai 13. kesäkuuta 2017

En päivääkään vaihtaisi pois

Facebook on katala some kanava, se vie blogin kirjoittamisen "tarpeen" ainakin omassa mielessä hyvin helposti. Helppo päivittää kuvia ja pikkuisia uutisia sinne.
Pennut kasvavat ja muuttuvat hetki hetkeltä liikkuvaisimmiksi ja äänekkämmiksi. Ne jo murisevat, vinkuvat, haukahduskin on kuulunut. Istuvat ja melkein sujuvasti kävelevät, sellaista vähän huteraa menoa. Nujakoivatkin keskenään.
Voltti on kärsivällinen, mutta aavistuksen kyllästynyt emo. Se jo viettää pitkiä aikoja pois pentukopasta, makoilee siinä vieressä ja seuraa pentuja hypätäkseen laatikkoon heti jos tarve on.

Pennuille on valikoituneet toivottavasti heille just parhaat kodit! Kuka menee kenellekin, se on vielä epäselvää hetken aikaa. Antaa pupsien hiukan kasvaa ja kehittyä niin luonne erot tulevat paremmin selville. En edes osaa sanoa kuka meille jää!

Viikon päästä pakkaamme ne ja paljon muuta autoon, suuntaamme nokat kohti Pohjois-Karjalaa ja toivomme pysyvämme järjissämme sen noin 7h matkan.... kun perässä kulkee vielä hevostraikku niin matkan vauhti ei päätä huimaa.


***********

Töitä on vielä viikko. Tai vain viikko. Eilenkin oli niin huippu kivaa, että suorastaan melkein harmittaa jättää kaikki pariksi kuukaudeksi! Minulla on mielettömän ihanat ryhmät, koirat ja ihmiset.
Toivon, että jokainen itse ymmärtäisi kuinka paljon edistymistä onkaan tapahtunut taas kevätkauden aikana. Eilenkin huippufiiliksiä kun "meidän junnut" vetäisivät rataa melkein niinkuin tosta vaan. Kiihkeät nuoret koirat, joiden kanssa tekeminen ei ole ollut helppoa.
Tai kuinka SM-kisoihin valmistautuvat tekivät viimeistelytreeniä ja hyvillä mielin saavat lähteä viikonlopun koitoksiin.
Näiden väliin mahtuu lukuisia, jotka ovat ylittäneet itsensä muuten lajin parissa. On heitä, jotka uskaltautuivat kilpailemaan ja vieläpä menivät menestymään siellä. Koirakoita, jotka ovat painineet jonkun ongelman kanssa ja se on saatu selätettyä.
En edes pysy perässä kuinka monta luokkanousua, sertiä, valiota, SM-lipun napanneita jne. onkaan matkassa ollut mukana. Yhtä arvokkaita ovat he, jotka lajia harrastavat muuten kuin kilpailullisesti (onko tuo edes oikea sana?). Kaikki tekeminen yhdessä rakkaan lemmikin ja perheenjäsenen kanssa mielekkäästi on niin hienoa.
Tottakai matkaa on paljon jäljellä, sillä eihän se koskaan agilityssa lopu. Siksikin laji on niin ihana ja koukuttava!
Kaiken muun lisäksi olen saanut monia uusia kavereita ja mielettömiä tuttavuuksia. Tapio Rautavaaraa lainatakseni "En päivääkään vaihtaisi pois".

************

SM-kisoihin kasvateista starttaa kolme. Ensimmöisestä pentueesta Pirkko ja Laura, toisesta molemmat elossa olevat koirat eli Whoopy & Anu sekä Di & Kati. Hurjasti onnea ja menestystä kolmikolle <3