torstai 29. marraskuuta 2012

Treeni, joka oli rytmillisesti hiukan haastava meille aluksi. En saanut siitä rytmistä kiinni millään ja Voltti huiteli jossain kilsojen päässä. Ärsytys nousi heti ja sitten harmitti kun ärsytti.
Hetken keskittymisen jälkeen saatiinkin oikein hyvää pätkää ja onnistunutta ohjausta. 19-20 estettä puhtaasti ja oikeastaan hyvin sinnepäin. Sitten oli taas vaikeaa... ihan vaan kovaa ja piti rytmittää, kääntää ja ohjata. Sitäs itten vähän hinkattiin ja lopulta kahdella eritavalla saatiin onnistumaan.
Silti se lievä harmitus jäi päälle. En tiedä miksi, ehkä osaksi kun ei vaan jotenkin edetä. Junnataan paikallaan.

Tänään kun miettii, niin paljon onnistumisia ja sitten myös oikein loistavia käännöksiä. Nopeita kontakteja. Hyviä pujotteluja kulmineen. Nyt vaan ratatreeniä myös ja ajatusta&asennetta mukaan.
Lopuksi ihan vain vähän rytmityksellä käännöksiä, puomin hakemista ikävästä kulmasta, valsseja.

Tokoiltu hiukan kotosalla ja parkkiksella. Eipä pahempaa sanomista, meneehän se ihan mukavasti.


tiistai 27. marraskuuta 2012

sitä sun tätä - osa ääretön

Koska ärsytti enemmän ja vähemmän olematon treenimahdollisuus tähän aikaan vuodesta, niin varasin sitten lisätreeniaikaa. Kukas sitä minua treeneihin repisi tai mahdollisuuksia antaisi ellen minä itse :o)
Nyt vaan katsotaan kuinka suuri motivaatio on maanantai aamuisia heräillä treenaamaan! Mutta en voi ainakaan valittaa ettei olisi mahdollisuutta. Teen sitten aksaa tai tokoa, vaikka raahaan koko perheen koiralauman sinne!

Kiva on laumaa myös omistaa... Ruuti rukka oli eilen kipeä. Oksensi ja ripuloi reippaasti. Syykin selvisi, oksensi luun kappaleita :/ Ilmeisesti niillä on jemma-nimisessä paikassa ollut vielä peuranluun jämiä vaikka luulin ne jo siivonneeni pois kaikki. Onneksi oli jo illalla ihan kunnossa, vähän väsynyt vain. Annoin iltaruokana vain purkkiruokaa ja Inupektiä. Ei ollut yöllä enää oksentanut eikä ripuloinut. Aamulla meni jo tuhatta ja sataa häntä pystyssä.

Pinteli on kyllä ihan tajuttoman läheisriippuvainen kissa. Se on kyllä oikea kiusankappale öisin kun on ihan pakko tunkea ihan kiinni. Joko peiton alle kerälle kainaloon tai kaulan mutkaan (jolloin hengittäminen vaikeutuu olennaisesti). Mieluiten vatsan tai selän päälle, mutta siitä saa aina hatkat vaikkei paljoa painakkaan. Lisäksi se on keksinyt tavan puskea tajuttoman kovaa sillä pienellä nuppineulapäällään ellei asiat ole mieleisesti. Ja välillä ne eivät ole monta kertaa yössä.
Tuohon lisätään öiseen aikaan aktivoituvat bengalit, jotka eivät ihan varmaksi tiedä haluavatko maata sängyssä (yleensä eivät muuten kuin toisten kiusaksi käyvät ja kiroilevat), hyppiä ovia vasten, aiheuttaa yleisen sekasorron vai etsiytyä vaatehuoneen hyllylle pudottamaan tavaroita alas. Läski Hippo, joka tulee nukkumaan minun jalkoihin. Plus Voltti, joka haluaa nukkua ihan kiinni pää tyynyllä. Viuhka onneksi nukkuu aina jaloissa tai jopa sohvalla. Ruutikaan ei viihdy sängyssä vaan ihan omassa pedissä.
Sitten Juha ihmettelee kuinka en suostu pitämään Maliinaa irti öisin (nukkuu siis takkahuoneessa ovi kiinni). Puuttuiskin se rapsraps ees taas kävelevä koira...
Josta siihen, että valitin yksi päivä sen eestaas kävelystä. Yritin katsoa telkkaria ja koira kävelee. Sohvalle, siinä 2s. Alas sohvalta, rapsraps minun edestä keittiöön. Keittiöstä takaisin siihen sohvalle 2 sekunniksi. Alas sohvalta, kiertää olkkarin pöydän ja takas sohvalle. 2s. päästä keittiöön, pöydän ympäri ja takas sohvalle. Juha komentaa sen siihen olemaan. Kestää ehkä 10s. ja taas sama. Argh.
Juha ihmetteli, että mitä se haittaa jos ja kun kävelee? Ehkä minun hermot eivät ole ihan kunnossa, mutta se haittaa kun yritän kerrankin keskittyä elokuvaan, jonka oikeasti haluaisin katsoa alusta loppuun ilman jatkuvaa keskeytystä. Lopputulos oli se, että ekaksi minä komennan sen paikalleen (älä puhu sille niin rumasti). Pysyy ehkä 5min rauhassa ja sitten lentää ulos elokuvan ajaksi. (Kyllä sun koirat saisi olla sisällä! No joo niin saavat, koska NE makaa rauhassa paikallaan nukkuen.)
Tosin kostihan se Maliina mun ilkeilyn. Lenkillä läksi jonkun pupun perään. Katso vielä minua kun karjasin sen takas. Sen verran piti olla tuhma, että kävi pusikossa ja tuli sitten kyllä heti takas.
Viuhka on vähän poliisia, kävi sanomassa Maliinalle, että prkleen ääliö kun noin teet. Onneksi aika nätisti kuitenkin.
Riepu on niin jotenkin seesteinen. Riepu ja seesteinen ei ehkä sovi samaan lauseeseen, mutta näin se vaan on. On aika hyväkuntoisen oloinen nyt taas kun saatiin lääkitys kohilleen, pulskahan se on. Mutta lenkkeilee iloisena, syö hyvin (millos ei olis...), tyytyväisen oloinen kaikenkaikkiaan. Luulin jo tässä, että joudun miettimään sen päästämistä pilvien päälle, mutta nyt taas tekee erittäin selväksi sen, ettei Riepun aika ole vielä. Onneksi!

Plääh

Ärsyttää kun ei saa treenattua. Ainakaan tarpeeksi. Ärsyttää kun ei ole aikaa. Ärsyttää paikallaan junnaaminen, ainainen märkä kuraisuus ja tyhmä syksy.

Kisattiin su. Tyhmä minä. Hidas minä. Huono minä.
Että silleen.

Treenattiin ma Jaakon opissa. Huono minä. Keskittymiskyvytön minä. Väärin ajatteleva minä.

Onneksi huomiseksi luvattu lunta ja pakkasta. Tulis vaikka metri ja pakkasta sellaset -35. Vois vetää peiton korville, hautautua lämpimien lemmikkien viereen ja nukkua valoseen aikaan.


perjantai 23. marraskuuta 2012

tokotusta

Christan opissa tokoa. Kisamaisesti liikkeet läpi.
Ensiksi naritus osasto. Voi että kuinka n.5,5h yöunilla ei enää tälläinen keski-ikää lähestyvä täti ihminen pärjää. Haukotus. Ja näköjään ei myöskään tuollainen teini-ikäinen bordercolliekaan pärjää. Nukutus. Voltti oli tasan sitämieltä, että sänky oli paras paikka vielä aamusella.
Kun nyt muistaisi kaiken...

Mutta Veikkolan hallille mars.
Paikallaolot. Minä en tainnut kuunnella kunnolla, luulin istumisen olevan ekaksi. Valmistelin siihen ja olikin maassa. No ei se haitannut, kai.
Maahan reippaasti. Oli nuuskutellut hiukan, laski pään alas. Ikinä en tiedä tehneen sitä. Takaisin tullessa sen ilme muuttuu inhaksi, syy? Mutta ok muuten, paneudutaan tohon ilmeeseen. Hypähti sivulle tulon.
Istumisessa sitten valmistelin liikaa. Sanomista. Mutta istui hyvin.

Aloitin ekana. Tuleepa esiin kaikki hankaluudet ja vaikeudet.

Ensimmäisenä oli luoksetulo. Hyvin taas maahan. Ei ennakoinut liikkurista. Pysähtyi Volttimaisesti tips-taps seis. Maahan ok. Sivulle törmäsi rumasti.
Eli treenataan niitä pysähdyksiä, mutta joka alustalla ei voi vaatia kaikkea. Ja noi sivulle tulot siisteiksi. Ohjeita tuli ja jotain taidan muistaakin.

En muista loppujärkkää...
Mutta Z teki ihan siististi. Minä en osannut yhtä käännöstä, en ollut koskaan tehnyt noin päin Z ja väsymystilan piikkiin siis etten edes katsonut niitä tötsiä ;o) Istuminen oli ollut nopea, seis ja maahan hyvät. Pitää varoa ettei vaan ala varastaa mukaan lähtöä.

Ruutu. En valmistellut siihen nyt oikeastaan lainkaan. Merkille meni ihan ok, olisi voinut olla ripeämpi. Läksi hyvin ruutua kohden, etsi hiukan aikaa katseella ja sivusta (yöks) sisään. Sinne ok maahan ja nyt varottava ettei vaan ala varastaa. Taas sivulle tulo ohijuoksuna ja korjaus. Tähän täytyy nyt panostaa ja treenata kuntoon. Ruutuun mennessäkin oli kuulemma hiukan matalampana ja ilme ? Hassua kun se on oikeastaan sen lempiliike. Noh. Katsotaan. Merkistä tehtävä takas se superjuttu. Rikottu ja tehty siitä vähemmän merkityksellinen, se nyt kostautuu tämmöisenä.

Ohjattu nouto. Merkille taas ripeämmin ja määrätietoisemmin saisi mennä. Pysähty hyvin. Läksi oikealle oikein hyvin. Toi ok. Mutta mikäs se ois ellei olisi muttia. Saisi mennä kovempaa kapulalle. Tosin laukkaa ok, mutta vieläkin nopsemmin. Korjaa sitä kapulaa suussa sen n.4m ennen. Syytä arvaillaan vaan. Tuo kuitenkin hyvin. Kokeillaan yhtä korjausjuttua.

Metallinouto. Se kapula muuten lentää hyvin ja vielä liukaa saman matkan matolla. Voltti läksi oikein hyvin, pysähty siihen missä se kapula yleensä on. Meni sitten hakemaan ja toi ripeästi. Mutta siinä on se mietiskely tauko, ei saa olla. Tätä tehtiin sitten uudella palkkaustyylillä, katsotaan jos auttaisi. Lupaavan näköinen oli ainakin alku.

Tunnari. Oikein hyvä. Mutta korjasi kerran suussa ennen sivulle tuloa. Kuulemma sen keskittyminen oli hetkeksi herpaantunut.

Kaukokäskyt. Syystä tai toisesta seisomisesta istumaan ei onnistunut. Meni maahan. Plääh. Muuten kohtuu kauniit vaihdot. Erikseen näytin vielä sen seiso-istu, oli ok. Mutta etupainotteinen ja varottava sitä ettei ala hipsiä.

Seuraaminen. Aika kiva, kuulemma oikein siistiä koiralta. Oma _pää_. Selvä, pää pystyyn.

Asenne pysyi kohtuullisen kivana kokoajan. Teki, tosin hiukan puoliunessa. Tosin myöhemmin oli sitä mieltä, että nyt voitas alkaa hommiin kun oli ottanut tirsat autossa ;o)

Oliko siinä kaikki?
Kuitenkin pikkujuttuja (?) paljon tai ainakin runsaan puoleisesti. Mutta ohjeita ja ajatuksia. Nyt vaan toteuttamista vaille huippis tokokoira ;o)

torstai 22. marraskuuta 2012

aksaa, mitäs muuta

Päästiinhän me treenaamaankin :)
Pasilla treeni, aika hankalahkon tuntuinen alkuun tutustuessa. Mutta lopulta ei se ollutkaan, yhtä pätkää tuli tahkottua kauemmin kun en meinannut ehtiä hyvin päällejuoksuun (rima) ja en tykännyt viskileikkauksesta siinä kun en päässyt ohjaamaan seuraavaa hyppyä hyvin. Ja ei se viski onnistunutkaan kyllä. Niitä tarttee treenaa.
Alkua parilla tavalla, kumpikin ok. Kellotettiin yksi kohta, olin väärässä. Hyvä tietää se vastaisuuden varalle!
Outoa, mutta pääsen Voltin kanssa paljonkin liikkumaan edellä kun vaan menen. Joko se on hitaan oloinen tai sen kanssa uskallan lähteä tai sitten molemmat. Tai olen oppinut vähän juoksemaan. Nopeampi minusta ei ole tullut.
Leikkaustreeniä tarttis, kummasti kammoksun niitä. Outoa, sillä Riepun ja Viuhkan kanssa ne ovat varsin toimivia.
Iloa pienestä, Voltti tuli lähelle vauhdista ja ahtaasta paikasta. Pujotteli itsenäisesti loppuun. Ohjautui oikein kivasti. Kääntyikin.
Mutta tosiaan niitä leikkauksia... lupaan treenata ens kerralla.
Lopuksi puomia tai paremminkin ikävästä kulmasta lähestymistä. Laitoin pujottelun sivukepin ylösmenon viereen. Hyvin tajusi kiertää sen ja meni sitten kulmasta kuin kulmasta. Ensimmäistä kertaa opeteltiin näitä, on varmaan pakko kun kisoissa on kovin ikäviä kulmia välillä.

Että kuitenkin siis varsin onnistuneet treenit! Ihan hyvillä mielin sunnuntaina kisaamaan.

tiistai 20. marraskuuta 2012

Pimeä jakso

Ei jaksaisi, ei huvittaisi oikein tehdä mitään. Kuraa, märkää ja pimeää. Tulisi lunta ja pakkasta. Piristäisi.
Tokoillut olen kaiketi nolla liiketta viime keskiviikon jälkeen. Su-ma olin kipeänä ja ei päästy omiin treeneihin. Kotonakaan ei ole viitsinyt tehdä mitään. Ehkä tänään... Perjantaina olisi Christan katselmus hallilla. Hallilla, johon minulla on vuoro ja en ole ehtinyt käydä kertaakaan. Juoksu, muuta menoa.
Eilen yritin päästä treenaamaan agilitya, en päässyt vaikka olin varannut hallin aamusta. Pääkaupunkiseudun liikenne päätti estää agilityn treenaamisen. Kolaria siellä sun täällä matkan varrella, pakko oli ajaa kotiin kiertotietä = ei pääsyä hallille.
Eli kaikki on nyt vähän niinkuin treenejä vastaankin selvästi.
Torstaina olisi omat yökukkujaistreenit agilityssa ja tosiaan pe aamuna virkeänä Veikkolassa. Jos nyt jokin ei estä niitäkin.

Eli koirat ovat saaneet tarhailla pari päivää jopa ilman lenkkejä, kiitos kipeyden ja Juhan töiden. Kyllä ne eilen sitten juoksivatkin sen edestä metsässä.

Pentusuunnitelmat junnaa paikallaan. Astuttaako vai ei astuttaa. Kuka sen kertoisi?

maanantai 19. marraskuuta 2012

Kyllä tämä syksyn pimeys iskee kaikki treenihalut. Ja oikeastaan mahdollisuudetkin etenkin agilityyn on kehnommat. Nyt saa tyytyä pääaääntöisesti kerran viikossa treeniin.
Tokoa tietysti voisi treenata vaikka joka päivä ja kai sitä tuleekin jotain pientä tehtyä melkein päivittäin. Mutta suurimmaksi osaksi koko lauma on saanut tyytyä lenkkeilyyn ja löhöilyyn. Ei ne kyllä näytä pahakseen laittavan.

Torstaina sain treenata Volrin velipuoli Miion kanssa. Miio on myös 2-lk, näillä on sama isä.
Erilaiselta se tuntui, kovin erilaiselta. Ei missään tapauksessa huono, ei hidas. Vain erilainen. Minä sain sen loikkaamaan vähän turhan ylös, osa syy ehkä hallin pohja, osaksi minun ohjaus ja paljon käännöksiä. Mutta makava sitä oli viedä, kilttinä tulee kaikkeen. Putket nähdessään sen silmät aina alkoi loistaa, sinne sinne ;o)

Voltti meni ihan kivasti. Jouduin alussa sanomaan ettei saa tulla läpi ja se näkyi lievänä ylikiltteytenä ja ehkä myös vauhdittomuutena treenin läpi. Mutta ei se mitään, kiva välillä noinkin päin.

Tuli pitkästä aikaa otettua videotakin.

Voltti ja Miio

Torstain yökyöpelien iltamenot

torstai 15. marraskuuta 2012

Keskiviikon tokopläjäys

Keskiviikona tokotreenit Porvoossa Jessican opissa. Vaikea oli päättää kahta liikettä... lopulta päätin ottaa seuraamisen, joka oli minulle vähän vaikea etenkin Voltin kanssa kun se on niin pieni ja en näe sitä ja siinä ei ole sitä röyhkeyttä kuin Riepussa. Riepun päähän on melkein minun kainalossa ja asennetta voisi vaikka jakaa toisille.
Mentiin ekana ja ehkä se halli on hiukan haastava Voltille. Tarttis pienen virittelyn, mutta eihän sitä aina ehdi/pysty. Liikkuroituna siis eka setti. Tuntui kohtuulliselta. Mutten nähnyt onko suora vai vino vai jotain. Onko kontakti ok. Pitääkö paikan. Jne.
Kuulemma oli oikein nättiä, piti hyvin paikan, oli suora. Hiukan ajoittain seilaamista, pientä sellaista, ja korjaa heti. Myös peruuttaessa peruutti eikä pyörähtänyt ympäri, plussaa Voltille. Sanomista minun kävelystä, etenkin kulmista. Nyt mietin niitä liikaa ja liike on tökstöks. Eli saan mennä minun omalla tyylillä eli vauhdilla vaan, koira selviää niistä mainiosti :) En saa myöskään katsoa koiraa. No voi hyvänen aika, enhän minä näe sitä lainkaan! Tunnen vaan kuonon hipaisun joka toisella askeleella. Koska minulla on taitava pieni koira, niin täytyy luottaa. Selvä. Iik. Ehkä.
Otin toiseksi ohjatun noudon, koska sen kanssa oli ongelmia ja halusin nähdä tuleeko niitä ahtaassa hallissa. Merkilel meno oli hidas Voltiksi. Lisäksi en muista sen koskaan ikinä menneen oikean kautta merkille. Oliko syynä se, että ensimmäinen nouto oli vasemmalla? Eli Voltin oikealla sitten. Vai ottiko painetta Jessicasta? Kuka tietää. Läksi merkiltä hyvin ja määrätietoisesti ja oikein. Haki ja toi hyvin. Taas näkyi se aavistuksen omainen himmaus pari metriä ennen sivulle tulemista. Toinen puoli ja oikein hyvä taas. Himmaamisen syy ehkä kuulemma se, että alkaa vähän siinä funtsia palkkaa, lelun repimistä. Kun mielellään taistelee lelusta. Mutta hyviä olivat molemmat.
Lopuksi hiukan asenne merkkiä. Mikä ihme sitä tossa hallissa ja treenissä vaivaa?
Ja ihan lopuksi yhteisesti paikallaolot. Istuminen hyvä. Maakuulla alkoi tylsyys voittaa. Maahan meno hyvin nihkeä... tätä täytyy työstää eli pitää jaksaa vaikka on tylsää. Oli myös ottanut häiriötä kun Mia palkkaili Vipiä vieressä. Häntä heilunut ja halunnut niin kovin tulla palkattavaksi :) Onneksi ylösnousu oli ripeä!


tiistai 13. marraskuuta 2012

sitä sun tätä

Sunnuntaina Hyvinkäällä kahden startin verran. Hyllyjä, hyllyjä. Nopeita, ihan kelvollisia hyllyjä.
Ekalla kääntyi pujottelusta väärään suuntaan ja oikaisi läpi -> hylly.
Tokalla en vaan ehtinyt ohjaamaan ohi putkien suun lopussa -> erittäin hyvä hylly.
No, lähellä mutta niin kaukana :o) Hauskaa oli silti, koira toimi niin hyvin kun osaa, meni melkoista haipakkaa ja ohjautui silti kaukaakin. Paitsi sen ratkaisevan kerran ;o)

Maanantaina tokoa. Ruutua ja luoksetulo.
Menee kovaa, bongaa ruudun vaikka näyttää juoksevan ihan vaan täysiä johonkin. Häiriönä laitettiin merkkejä toiselle reunalle, meni ekaksi niiden kautta sitten ruutuun. Toisella kerralla kiltti likka ei halunnut tehdä väärin ja baanaanoi itsensä toista reunaa ruutuun.
Luoksetulot kelvolliset ellei nyt kuitenkaan loistavaa.

Asenne kaikkeen tekemiseen on nyt aivan ihana. Me ollaan myös temppuiltu ja ekaksi neiti tosikko meinasi jättää ne puuhat äipälleen. Kaipa joku kateus iski ja alkoi maistua temputkin ;o)

Tänään fyssarilla kun veti niin nurin Sloveniassa muutaman kerran & onhan tuota treenattu ja viime kerrasta on paljon aikaa. Tulos oli, että loistavan joustava lihaksisto, ihan kumikoira. Oikeassa kyljessä löytyi todennäköisesti ruhje, sai laseria siihen. Siinäpä se, ei tartte mennä kun joskus ensi vuonna ellei tapahdu mitään. Kun ei ole mitään hoidettavaa :o)

Temputteluissa Viupiu on aika pätevä. Täytyisi nyt vaan jalostaa niitä juttuja. Ruuti aiheuttaa lähinnä sekasortoa ja Maliinan yrittäminen on vain koomista. Riepu nyt ei jaksa osallistua, se mielummin omii vaikka lelun ja lähtee lussuttamaan sitä takkahuoneeseen omaan rauhaan.

lauantai 10. marraskuuta 2012

lauantai on tehty treeneistä

Ninan järkkäämä Janitan semmapäivä. Mukana mukavia ihmisiä, nuoria koiria.
Aamupäivällä haastavampi rata, iltapäivällä helppo. Janitan mukaan ;)

Ekalla radalla kompastuskivi on käännös hankalammasta kulmasta. Ei käänny. Treenattiin varmaan 10min vain sitä käännöstä. Minä en tajua miten päin pitää olla varpaat, kroppa, käsi missä kohdassa, kumpi käsi, mihin käännyn, mihin juoksen ja mihin heitän lelun. Argh.
Mutta kaipa se sitten rautalangasta vääntäen meni ihan hitusen tajuntaan. Tämä me treenataan!!
Loppuradassa ei mitään ihan kauhean ihmeellistä ollut kaiketi. Joku pikkujuttu, mutta muuten sinnepäin menoa. Mukavasti liikkui, tuntui melkein helpolta ja ehti kohtalaisen hyvin melkein kaikkialle mihin pitikin. Oli ihan hassu tunne, minä ehdin!

Toka rata ei nyt ehkä ollut niin helppo. Ei nyt vaikeakaan kyllä.
Halusin treenata alkuun haastavammin kepeille menon ja Voltti meni hyvin ongelmitta ja kovaa sinne. Tehtiin ihan kohtalaisen hyvin 8 estettä ja sitten otettiin alusta, koska jäin 3. hypylle liiaksi kauaa aikaa. Tokalla hyvä ja samalla meni suoraan pujottelusta pakkovalssiin hypylle ja sekin oli ok. Voltille 10p. ja papukaijamerkki eilisistä pujotteluista, onnistu kovasta vauhdista avokulmaan, taakse jättäytyminen, vaikeasta kulmasta lähettäminen itse liikkuessa, sivuirtoamiset.
Tässäkin radassa sitten putken jälkeen olisi pitänyt kääntyä pienesti ja nätisti samanlaisella käännöksellä kuin aiemmalla. Palkkailtiin ja pysäyteltiin. Kai se sitten alkoi mennä kun kerta saatiin jatkaa matkaa. Meni oikein pätevästi, mutta taas yhtä tönäisyvalssia (tai mikä lie) ei tehnyt oikein. Voltti ei vaan katso minun kättä tällä hetkellä. Treeniin! Ja lopulta verkkokin avuksi, kyllä muuten kääntyi! Ja sen jälkeen tosi hyvin. Loppu meni hyvin :) Taas ehdin vaikka mihin, ei tullut edes kiire. Tästä mietn tietty, että apua, onko Voltti niin hidas. Ei kuulemma, mutta minä pääsen ja uskallan liikkua sen kanssa kohtalaisesti ja luotan sen hoitavan oman osuuden :o)

Mukava treenipäivä todellakin. Opeteltavaa, uutta kotiläksyä, vautsivau-olotilaa, oivallusta ja ylpeyttä pienestä kiiturista.

keskiviikko 7. marraskuuta 2012

Janitan treenit

Tokoiltu ei olle yhtään. Ei kellään, ehkä tauko vaan tekee hyvää siinä(kin) välissä. Tänään illalla olisi tarkoitus mennä vähän kokeilemaan.

Treenit Janitalla. Joku 3-lk haastava radan alku, kuulemma tosi paljon virheitä tullut siinä.
En päässyt alkua pitemmälle kun en osannut pakkovalssia. Uskomatonta. Tai siis osaan, mutta ajatus jo sillä 3-4 välissä ja hutilointia jne. Lisäksi sitten kun se onnistui, en ehtinyt sinne jatkoon en millään.
Suunnitelma A käyttöön (minkä olisin siis valinnut) ja se toimi! Mutta kotiläksyksi pakkovalssit, joista on kiire eteenpäin.
Muuten melkoisen mukavasti. Hienosäätöjä.
Sitten haastavahko poispäin ja pois taas. Ohjasin estettä, en kuviota. Silloin meni esteen muttei oikeaan suuntaan. Lopulta senkin sai aika näppäräksi, hyvin tuo Vomppis kyllä kääntyy!
Kotiläksy nro 2, esteiden ohitukset. Jos käsi on alhaalla ja kutsun, on edes katsottava.
Kannustavaa puhetta siitä, kuinka nopeat on vaikeampi nostaa. Kuin ne sitten ovat parempia 3-lk. Kuin V on nopea kun mikä. Onko se muka? Tai sen kiihtyvys on vertaansa vaikka. Hmmm.
Nyt hetkeksi mietittävä vaihtoehdot, joissa minulla ei tule niin kiireen tunne. Sillä sieltä ne virheet tulevat.

Mutta jälleen, tekeminen oli mukavaa ja jopa palkitsevaa. Puomi oli melko hyvä, rimoja ei tullut jne. Monta hyvää, onnistunutta kohtaa. Agility Voltin kanssa on vaan niin kivaa. Samoin kuin toko. Sohvalla makaaminen. Lenkkeily. Kaikki.


maanantai 5. marraskuuta 2012

kisaamassa

Vaikka ne kisat eivät tuloksellisesti ole mitenkään positiivisesti mainittavia, niin silti kilpailuista jäi todella hyvä mieli. Tai ehkei kilpailuista kilpailuna vaan Voltin kanssa tekemisestä ja olemisesta.
Kuinka helppoa ja vaivatonta on omistaa koira, joka ei stressaa tai ylikuumene. Joka on kiltti ja sosiaalinen. Jonka voit pitää irti, väliinpitämättömyys muihin ja totteleminen tekee lenkeistä niin vaivattomia. Jota ei tarvitse rauhoitella, viritellä, nostattaa tai mitään muutakaan ennen starttia. Joka leikkii, repii lelua ja tekee temppuja vieraissakin halleissa täysin. Jonka keskittymiskyky on melkeimpä loistava. Joka on keskittynyt ohjaajaan jos niin pyydetään.
Radat olivat meille haastavia, jopa vaikeita. Allan Mattson ei valitettavasti kuulu lemppareihin rataprofiileiltaan vaikka muuten symppis onkin. Kontakteille lähestymiset olivat osaksi aika haastavia, jopa vaarallisia ellei ohjaaja ymmärtänyt sitä ohjausvalintoja tehdessään tai omannu melkoisen hidasta rekkua. Muutenhan siellä oli ihan sopivasti tekemistä, mentiin kovaa jne.

Ekalla radalla vinosti keinulle ja ylösmeno. Aalle en ehtinyt vetämään tms. ja kosahti väärään päähän putkea. Jotain muutakin entten tentten-ohjauksia. Mutta Vomppis liikkui kovaa, rimat pysyivät ylhäällä, aikasen kivasti kääntyikin, puomi oli oikein hyvä. Maltoin kehua ja vapauttaa vasta sitten.
Toka rata ja kauhea alku puomille lähestymisen vuoksi. Toka rima alas, tein päällejuoksua ja katse läksi pois koirasta ja oma liike voimakas. Eihän sen riman pitäisi siitä pudota, mutta niin nyt teki. Sain taiteiltua hyvän lähestymisen puomille ja taas ilman kamalaa himmausta alas saakka. Rauha ja kehuminen. Sitten otin kauhean lenkin seuraavalle hypylle, mikä lie. Aan kontaktivirhe, todellakin loikkasi. Nyt joko pysäytys tai opetus boxi-meiningillä. Muuten liiteli vauhdikkaasti ja kevyen oloisesti.
Hyppiksellä oli ehkä vähän haastavahko aloitus pujotteluun saakka. 2. pakkovalssi, kulman åyöritys ja saksalainen ja sitten lähti. Hyppy, pituus, pussi, muuri melkein suorassa linjassa. Muurilta pujottelemaan, koiran hyppylinja syötti n.3-4 väliin. Ehdin sinne kyllä aika hyvin, mutta mitä lie räpelsin :/
Sitten ohjasin huonosti = en lainkaan yhden hypyn ja nappas väärän. Siitä loppuun kohtalaisen hyvin.

No ei vielä 3-luokkaan. Vieläkään. Mutta toisaaltaan, ehditään me. Vertaamalla muihin tulee vaan ahdistus ja paha mieli. Siispä nautin pienen kaksivärisen salamani kanssa tekemisestä. Joskus se napsahtaa. Ehkä toisenkin kerran.
Paljon on treenattavaa vielä, paljon jo osataankin. Ratoja pitäisi tehdä, sellaisia perusratoja. Kesällä kun teki enemmän, niin sen myös huomasi. Mutta talvi on siitä tylsää aikaa ettei oikein onnistu.


Kotimatka

Aamusella läksimme ajelemaan Ljubljanasta kohti Wieniä. Poliisi pysäytti hiukan ennen rajaa ja kyseli auton papruja ja Vinjetaa. Onneksi olimme sen ostaneet! Mutta eipä tajuttu liimata kiinni tuulilasiin, siitä tulisi 300€ sakot. Kiltti poliisi päästi meidät varoituksella, huh.
Matkalla pysähdyimme valtavaan, isoimpaan ikinä näkemääni ostoskeskukseen Itävallan puolella. Sinne oli halunnut, ja halusi, lukuisat muutkin. Autoja oli ihan mielettömästi ja parkkipaikan löytäminen hiukan haastavaa. Lopulta jostain katolta löytyi paikka. Tosin tuskin ihan laillinen, mutta ei saatu sakkoja = sopiva.
Yllättäen hiukan harhailimme ostosten lomassa. Ostamista olisi ehkä löytynyt vaikka mitä jos olisi ollut aikaa ja paljon rahaa.
Pienen extra lenkin kautta löysimme taas moottoritielle. Navigaattori ajatti jonkun kylän kautta vaikka motari olisi ollut vieressä. Oisko ollut niin paljon ruuhkaa.
Pysähdyttiin samassa paikassa kuin meno matkallakin. Lenkitettiin koirat ihanalla reitillä metsässä! Olisipa ollut enemmän aikaa. Yllättäen tapasimme myös Alarin vaimonsa kanssa siellä. Olivat matkalla Sloveniaan kilpailemaan. Pieni maailma :)
Auto tuli tankattua, isoimmat karvat pois harjattua ja palautettiin se kunnialla. Nyt vaan jännään paljon palauttavat tonnin varauksesta.
Koirat olivat iloisia, rauhallisia ja kaikki meni taas niin hyvin! Lento läksi myöhässä ja alettiin jännäämään kuinka ehditään jatkolennolle Riikasta Helsinkiin. Täpärälle se menikin, portti oli suljettu, koneen lähtöön olisi ollut 10min. Meille jo ilmoitettiin ettei päästä enää koneeseen. Päästiin kuitenkin ja lopulta odotettiin ylimääräistäkin Moskovan koneen ollessa myöhässä.
Lopulta takaisin Helsingissä. Koirat olivat niin iloisia ja villejä päästessään boxeista! Henkilökunta kävi niitä rapsuttelemassa ja ihastelemassa. Illan piristysruiske kuulemma.

Reissu oli oikein mahtava. Ihania uusia ystäviä, kokemuksia jne.

Voltti Wienin lentokentällä 

Väsyneet matkaajat 


lauantai 3. marraskuuta 2012

Ljubljanassa

Ihmiset olivat mielettömän vieraanvaraisia, ystävällisiä ja järjestivät meille paljon ohjelmaa kokoajan.
Tiistaina Eva vei meidät ja Toshikin shoppailemaan. Kauppakeskuksessa hinnat olivat jopa kalliimat kuin Suomessa, mutta tarjontaa oli paljon. Vaatteista, laukuista yms. Eipä tullut ostettua mitään. Ihasteltua kalliita desing-juttuja, mutta siihen se minun osalta jäikin.
Pitkä, mukava lenkki pitkin peltoja ja kävelyteitä. Koirat saivat olla irti ja kukaan ei katsonut pahalla! Koirat eivät piitanneet ihmisistä ja lenkkeilijät enemmänkin väistivät koiria jos oli tarve. Toisia koiria tuli vastaan, suurinosa vaan jatkoi matkaansa. Jotkut kävivät moikkaamassa toisiaan. Mitään ongelmia ei ollut!
Iltasella pizzalle ja nukkumaan. Olikin poikki.
Keskiviikkona aamusta lenkille. Pari tuntia vuorta ylös ja sitten alas. Tai kukkula kai se oli, mutta meille vuori! Reidet jähmettyivät ja hengästytti, huh. Oli jyrkkää nousua ja hiukan loivempaa. Paljon ihmisiä ja kapeillakaan poluilla ei tullut sanomista koiralaumasta!
Ylhäällä oli ihanat maisemat ja meille tarjottiin teetä, kahvia, kaakaota. Mitä kukakin halusia.
Pikainen lounas ja treenaamaan! Siellä vierähtikin muutama tunti.
Oli todella hauskaa. Mirja ja Matei olivat ystävällisiä, iloisia, kyselivät ja neuvoivat omalta osaltaan.
Iltalenkki pimeydessä ihanassa puistossa ja syömään.
Torstaina saimme kutsun Silvia Trkymanin luokse treenaamaan. Ajoimme vajaan tunnin ihanien maisemien läpi Mirjan ja Matein perässä. Ihana paikka hänellä, siinä peltojen keskellä kukkulan alla.
Taas vierähti muutama tunti kun kaikki treenailivat pari eri rataa ja keskustelua riitti.
Täytyy varmaan kehua, että saatiin ostaa painotuoreet juoksukontaktivideot suoraan Silvian olohuoneessa ;)
Pitkä lenkki upeassa Tivoli-puistossa. Upea paikka! Iltasella monen tunnin päivällinen kiinalaisessa. Niin valmis taas nukkumaan.

Todellakin vielä kerran mainittava kuinka vieraanvaraisia ja ylitseystävällisiä kaikki olivat! Paljon juteltiin ja keskusteltiin koirista, jalostusvalinnoista, agilitysta, treenaamisesta ja vaikka mistä. Naurua riitti ja ihan kuin oltaisi tunnettu kauemminkin. Meillä etenkin Mirjan kanssa oli melkoisen samanlainen maku bordercollieista ja ainahan on mukavaa kun omasta koirasta tykätään paljon.
Toshiki parka ei ymmärtänyt montaa sanaa englantia, mutta hyvin hänenkin kanssaan sitten meni. Hänen uroksensa Sonny oli upea. Niin rauhallinen kun mitään ei tapahtunut, sosiaalinen, avoin. Mukava rakenne, meni kovaa, kääntyi kuin unelma. Onko siinä Voltin tuleva sulhanen?

Erityismaininnan saa ne hel***in kukot hotellin takana. Siellä oli sellaisia aidattuja maaplänttejä, oisko sellaisia viljelyspaikkoja kaupunkilaisille. Yhdessä oli kanoja ja kukkoja. Kukot alkoivat kiekua 5 aamulla! Voi elämä, siinä ei sitten paljoa enää nukuttanut kun kilpaa kiekuivat toisilleen.

Slovenia on kaunis maa näin pikakatsauksella. Ihanat maisemat! Ljubljana oli todella siisti ja rauhallisen oloinen kaupunki. Upeat viher- ja ulkoilualueet. Silleä välillä pieniä kahviloita, joista sai mm. teetä, kahvia, kaakaota, pientä sömistä. Tee oli ihanaa. Koirakulttuuri niin suvaitsevainen. Ihan kade kaikesta tuosta!
Ravintoloissa ruokailu oli paljon edullisempaa kuin Suomessa. Tosin maksettiin vain kerran... noloa. Vaatteet samanhintaisia. Ruoka hiukan edullisempaa kaupassa. Agilitystartit halvempia, niitä on lähes joka viikonloppu. Monta seuraa. Treenaavat vain ulkona ja nurtsilla, keskellä talvea liian mutaista ja liukasta siihen. Loistavia juoksukontakteja! Paljon suullista ohjausta, kääntymiskäskyjä. Mielenkiintoista kaikenkaikkiaan.

Niin ja Voltin makumaailma sai uusia sävyjä. Suolapähkinöitä, suklaapatukoita, hedelmäkarkkeja. Dionin ruoat. Banaanin kuoret. Herkkurotta.

Maisemaa puolesta välin kukkulaa

Voltti ihailee maisemia uuden ystävän kanssa.

Uusia ystäviä koirineen (&Elina, Dion ja Voltti)

Rinteillä komea kuusikko

Toshiki ja Sonny

Matej ja Witch

Silvia & Bi

Mirja & Jazz






Helsinki-Ljubljana

Hiukan jännitti jättää koiria boxeissa koneeseen kuljetettavaksi. Tosin molemmat menivät niihin mielellään, hännät heiluivat ja makoilivat eli ei ihan kauheaa paniikkia.
Lentokentällä ostettiin hiukan tuliaisia viemisiksi, tuli vähän kiirekin kun halusimme jättää koirat vasta viime tippaan. Lento Hki-Riika meni oikein hyvin ja näimme koiratkin kun ne siirrettiin koneesta toiseen. Boxeja nostettiin nätisti ja koirat näyttivät ihan rauhallisilta.
Istuimme jo Wieniin menevässä koneessa kun tuli ilmoitus, että se onkin rikki ja eikun vaihtamaan konetta. Hiukan jännitti kun taas koirat ulos ja sisään, miten ne selviävät, ovatko varmasti lennolla (tämä tarkastettiin joka kerta lentoemoilta, samoin kuin ruuman lämpötila) jne.
Onneksi ei tarvinnut kauhean kauaa odotella uutta konetta ja lento Wieniin meni ihan hyvin. Mitä nyt kone oli aika pieni ja tärisevä ja meluista.
Wienissä meitä odottikin jo koirien boxit ja siellä kaikki iloista koiraa. Helpotuksen huokaus, ne eivät panikoineet, olivat iloisia ja kulkivat reippaina kentällä.
Sitten etsimään autonvuokrauspistettä. Meinasi epäusko iskeä, löydetäänkö koskaan. Mutta löytyhän se lopulta.
Varaamani Volvo oli muuttunut Bemariksi. Hetken seikkailun jälkeen (ja muutaman hikipisaran, kärryjen työntely meni ihan työstä) auto löytyikin. Mutta mutta, koirien boxit eivät mahtuneet takaluukkuun mitenkään (ne oli siis avattu ja laitettu sisäkkäin). Eikun takaisin vuokrauspisteeseen vaihtamaan autoa. Saimmekin nyt sen Volvon avaimet ja paperit käteen. Auto siellä missä edellinenkin eli takaisin sinne koko konkkaronkka.
Sitä ei löytynyt! Me käveltiin koko helkatin halli ees taas, varalta muidenkin autonvuokrausfirmojen alueetkin. Ei löydy. Lähdettiin siis taas sinne vuokrauspisteeseen päin, matkalla pysäytettiin joku ja kysyttiin vielä neuvoa. Ohjasi meidät takaisin sinne missä olimme olleetkin ja käski katsoa sieltä. Auto oli siellä! Se oli siinä välissä ilmestynyt paikalle, ihan varmasti ei ollut aiemmin.
Nyt mahtui boxitkin, auto oli hieno ja uusi alle 20tonnia ajettu. Matka kohti Ljubljanaa alkoi.
Koska en osannut lukea Elinan navigaattoria, meni alku hiukan pyörimiseksi. Mutta lopulta muutaman ympyrän jälkeen löytyi oikea moottoritie ja eikun menoksi.
Aika haipakkaa siellä sai ajaa. Ilma oli ihan ok, hiukan lunta teiden sivulla, mutta tiet kuivat alussa. Pysähdyttiin yhdelle bensikselle vähän syömään ja ulkoiluttamaan koiria. Ihanat maisemat!
Alku matka valoisalla menikin ihastellessa vuoria ja kukkuloita, kyliä siellä rinteillä jne. Ylempänä alkoi olla enempi lunta ja mittari painui pakkasen puolelle eli varalta piti hiukan hiljennellä.
Kävimme rajan tuntumassa ostamassa Vinjetan, tietullimaksutarran.

Pääsimme hyvin Ljubljanaan ja ajoimme hotellille ensin. Se olikin leirintäalueen yhteydessä oleva ihan siisti hotelli, huoneet oli tilavia ja siistejä. Lähellä oli hyvät koiranulkoilutusalueet ja lenkitimmekin koiria ennenkuin läksimme tapaamaan Mirjaa perheineen.
Ilta meni aika myöhään ensin ihastellessa koiria, sitten menimme vielä syömään keskustaan ihanat salaatit ja katselimme myös hiukan keskustaa.
Lopulta unta ei tarvinnut odotella, ei meidän eikä koirien.

levähdyspaikalla

pätkä tietä

paikallinen talo