torstai 27. heinäkuuta 2017

Onnea 2 veet ja maalla on mukavaa


Ensimmäiseksi, Voltin ensimmäiset pennut Tuurin kanssa täyttivät jo kaksi vuotta! Hurjaa kuinka aika rientää. Ovat hienoja nuoria koiria, tekeviä ja vauhdikkaita. Osa on jo korkannut agilityssa kisauransa, osa vielä vähän treenaa lisää. Sira hoitaa hienosti kotikoiran ja lapsenvahdin virkaa.
Kovin olen ylpeä näistä kaksi vuotiaista! Toivottavasti nuo kaksi kuukautiset seuraavat isosisarustensa tassun jäljissä kukin omissa lajeissaan.


Ja kyllä maalla on vaan mukavaa. Ovesta koirat ulos ja siellä ne lenkittävät itse itsensä. Noin niin kuin teoriassa, käytännössä emme koskaan jätä koiria yksin pihalle. Mutta silti on helpompaa kuin kotosalla, remmejä ei tarvita ja lenkkimaastoa riittää. Ei tarvitse kulkea päivittäin samoja polkuja ja teitä, voi mennä poluttomaan metsään, polulliseen metsään, tietä pitkin, suolle, järven rantaan. Ns. hyötyliikuntaa tulee myös kun koirat kulkevat ulkona kokoajan mukana ja liikkuvat aikalailla enemmän kuin ihmiset.

On myös enemmän aikaa puuhailla kaikenlaista, pieniä juttuja kaikkien koirien kanssa. Voltti on päässyt vähän verestämään tokoilua ja jälkeä, Notte vain temputtamista ja pupsin kanssa nyt on vaan kiva puuhailla kaikenlaista siinä ruoan ja leikin ohessa.
Vinkki on tekevä ja varsin fiksu, nopeasti yrittää päätellä mistä palkka (=ruoka) tuleekaan. Varsinaisesti sitä ei kouluteta tosissaan mihinkään nyt, tehdään vaan oppimisen oppimista ja ihmisen kanssa tekemisen riemua. Siinä sivussa oppii sitten hyödyllisiä ja vähemmän hyödyllisiä juttuja.
Kaikki ovat olleet nyt mukana tallillakin eli autokyytiä saavat enemmän kuin tarpeeksi. Hyvin kaikki matkustavatkin, nukkuvat rauhallisina.
Tallilla otan vain Voltin ja Vinkin mukaan tutustumaan kaikkeen uuteen. Ikäväkyllä Notte ei pääse mukaan kuin yksin ettei anna väärää käyttäytymismallia Vinkille.
Notte kiljuu paniikkihaukkua kun joku lähestyy ja pentu reagoi. Voltti onneksi on ihan tyyni ja Vinkki rauhoittuu nopeasti kun huomaa ettei kuolo korjannutkaan.
Tämä sama on meillä mökillä, Notte haukkuu ja kiljuu & menee karkuun, Vinkki pakenee mukana häntä koipien välissä tietämättä mitä ihmettä nyt tapahtuu. Nopeasti onneksi tulee katsomaan ja toteamaan ettei maailma kaadukkaan. Olen pari kertaa vienyt Notten ennen vieraiden tuloa sisälle pois huutamasta ja silloin Vinkki menee heti innoissaan häntä heiluen vieraiden luo.
Tietysti aina ei voi ennakoida noita tilanteita enkä haluaisi Vinkin oppivan tuota tapaa. Mallioppiminen.... onneksi on Voltti näyttämässä hyvää esimerkkiä.

Notte on ihana lemmikki ja omalla porukalla tosi kiva koira. Muu elämä on sille hiukan hankalaa ja epämukavaa. Nyt myös Sagin mittaus ruljanssien myötä epäilen syvästi että se tulee mitatuksi mediksi. Se on rajoilla ja on mikä on, mutta tietysti hyppykorkeudet ovat sitten aika paljon isompia. Tosin ei sen hyppäämisessä ole ongelmaa ja rengas pysyy samana eli ehkei sen agilityn tekeminen siihen lopu.
Toinen asia on, että saanko koskaan sitä tarpeeksi rohkeaksi suorittamaan rataa vieraassa paikassa vierailla ihmisillä.... sääli sikäli, että sehän ei pelkää keinua, puomia, pintoja yms. lainkaan. Vain ihmisiä.
Täytyy miettiä onko edes siedättämisen yrittäminen koiralle liian stressaavaa.

Pennut ovat kotiutuneet hyvin ja pääosin ihania uutisia tulee kokoajan! Tosin Ranella on ollut hiukan enemmän varautuneisuutta kuin muilla, mutta oikealla vahvistamisella varmasti tulee itsevarma pieni beecee.
Muut ovat ilmeisen (yli)reippaita, ovat käyneet katsomassa isoa maailmaan vaikka missä. Aika on päässyt jo Särkänniemeenkin.




maanantai 24. heinäkuuta 2017

Kuulumiset

Viime viikon torstaina autoon pakkautui mukaan Voltti, Vinkki ja Aika. Menin muutamaksi päiväksi kouluttamaan Tending leirille ja Laura haki Aikan sieltä mukaansa. Olisin kyllä voinut pitääkin.... kaksi pentua meni niin helposti ja Aika oli niin reipas, iloinen pentu.

Vinkille reissu tuli hyvään väliin ettei ihan mökkihöperöidy. Se sai tavata paljon uusia ihmisiä, koiria (sukulaisia) ja paikkoja. Opetteli kävelemään hihnassa, totutteli liikenteeseen kaupungissa ja kävimme kävelemässä tivolinkin läpi. Hiukan se alkuun ihmetteli moottoriajoneuvoja, mutta tottui nopeasti eikä enää parin päivän päästä reagoinut niihin lainkaan. Tivolissa siitä oli lähinnä hurjan hauskaa, paljon ääniä ja ihmisiä.
Voltti oli hyvä olla mukana, se ei reagoi eikä välitä. On sosiaalinen ja avoin. Hyvä roolimalli siis.
Yövyimme kaupungissa äidin asunnossa ja sekin tuli nyt totuteltua. Tai ei siinä kyllä ollut mitään ihmeellistä.
Muuten olemme tehneet pupsijuttuja eli lähinnä vain leikitty. Luoksetuloa muutaman kerran tehty, se on kuitenkin koira ehkä tärkeimpiä osaamisalueita. Istumista vähän ja jotain sellaista. Kunhan puuhailtu.

Volttikin on päässyt hiukan tekemään agilitya leirillä. Painotus sanalla hiukan. Muutama hyppy, kerran pujottelua ja parit putket. Hiljaa on hyvä aloittaa.
Ollaan me mielenvirkistykseksi tokoiltu vähän, into korvaa huolellisuuden. Mutta kun ei ole aikomustakaan enää kisata niin ei sen niin väliä!

Nottehan jäi reissun ajaksi maalle, tuttujen ihmisten kanssa. Juha ja Maliina oli vuorokauden, tytär kokoajan ja minun äitini. Ei ollut mennyt kovin hyvin. Se oli panikoitunut, alkanut pelätä minun äitiä hirveästi, ei uskaltanut ulkona tehdä tarpeitaan ja teki siis sisälle nurkkiin.... Tämä jatkui koko ajan, muut olivat jo ihan helisemässä ja lopulta kun sen tilaa oli rajattu, rauhoittui se hiukan. Onneksi söi kokoajan.
Kun ajoin pihaan, Notte muuttui heti takaisin entisekseen eikä edes minun äitini enää ollut pelottava. Joko sillä oli valtava eroahdistus minuun tai Volttiin tai molempiin.
Olen ihan ymmälläni, sillä tiedän sen olevan ihmisarka, mutta näin iso reaktio? Ikäväkyllä arkuus tuntuu pahenevan, se ei vaan meinaa päästä yli uusista ihmisistä. Jotkut minun kaverini ovat aina sen mielestä tosi jees, mutta osa taas kun vaan vaihtaa talossa/pihassa paikkaa, alkaa kiljunta.
Koira rukka :( Olen aika neuvoton. Se on ihan kiva kotikoira, iloinen ja mukava kunhan ei tapahdu mitään ylimääräistä tai ei tarvitse kohdata vieraita.

Mutta tälläistä, nyt olisi vielä muutama viikko lomaa ennen syksyä. Voisi vaikka edes pariksi päivää tulla ne lomakelitkin.

keskiviikko 19. heinäkuuta 2017

Omiin koteihin




Heti pentujen täyttäessä seitsemän viikkoa, niin neljä uuden kodin edustajaa kolkutteli jo portilla. Eihän niitä ehtinyt piiloonkaan viedä ja niinpä Rane, Vola, Bou ja Lilli läksivät uusiin seikkailuihin toivottavasti just heille parhaimpiin koteihin.
Hyvin ovat kotiutuneet ja kaikilla on myös koirallista seuraa, itseasiassa Bouta lukuunottamatta  bordercolliesta.





 
Paria päivää aiemmin kävi Lauran perhe tapaamassa tulevaa perheen lisäystään eli Aikaa. Laura otti tälläisiä vallan hienoja kuvia, joita välittyi kuinka ihanaa onkaan olla kaikkensa antava kasvattaja. Aika lähtee huomenna torstaina minun matkassa ja hakevat sen sitten Kunkkulasta. 


Sitten jääkin Voltin suureksi iloksi (not) ja Notten riemuksi (jes) Vinkki kotiin. Vinkki se taitaa nyt sitten olla, pyöritelty Vilttiä, Vinkua, Vinkya. Vinkysta tuli Vinkki. Mikä on sikäli hauska sattuma, että sen isoisä on Tip.


Ja lopuksi <3 sydän sydän!





sunnuntai 9. heinäkuuta 2017

Kuusi viikkoa +

Pennut alkavat olla pieniä koiria, super reipaita sellaisia. Ne ovat aktiivisia, vilkkaita ja leikkisiä. Rohkean oloisia ja rakastavat kaikkia ihmisiä tasapuolisesti. Niiden maailmaan on laajennettu vähitellen ja ovat saaneet uusia kokemuksia etteivät ihan mökkihöperöidy tänne maalle.

Viime perjantaina matkasimme Joensuuhun sirutukseen, silmäpeilaukseen ja pentutarkastukseen. Pennut saivatkin lähteä ilman Volttia ja alku kitinöiden jälkeen matkustivat häkissä hiljaa koko matkan.
Silmätipojen laitto oli helppo homma ja odottaminen eläinlääkärissä oli kohtuullisen äänetöntä sekin. Punnitsin pennut siellä  ja totesin meidän kalavaa'an olevan aivan yhtä tarkka.
Kaikki pennut olivat reippaita eläinlääkärin pöydällä, silmät saatiin tsekattua ja sirutukseenkaan eivät reagoineet. Kaikki saivat terveen paperit, toisella uroksella toinen kives leikkii hissiä. Molemmat löytyivät, toinen vaan nousi hetkellisesti ylemmäksi.
Pentujen rekisteröinti onnistui Omakoiran kautta, varsin kätevää. Eläinlääkäriasemalla naputtelin sirujen numerot tietokantaan ja painoin lähetä-nappia.

Seuraavana päivänä koko konkkaronkka saikin lähteä tallille mukaani. Taas odotusaika meni hyvin, nyt tilaa oli koko takakontti niin mikäs siinä ollessa.
Tallilla pennut tutustuivat uuteen miljööseen, uusiin hajuihin ja ihmisiin. Paikalla oli myös kaksi lasta viihdyttämässä pentuja ja viihtyiväthän ne! Myös talliin sisään ja kulkeminen niin betonilla, ritilöillä kuin kumimatoilla ei aiheuttanut mitään epäröintiä. Hiukan uudet hajut kummastuttivat, mutta ah ihanuutta kun löysivät hevosenlannan! Mums mums.
Kentällä kiipeilivät puomien yli, osallistuivat kentän siivoukseen, juoksivat rinkiä ja pussailivat kaikki läpi. Korkeeseen heinikkoon meinasi eksyä yksi sun toinenkin ja katsomon portaat onneksi olivat vielä liian korkeat kiveettäväksi. Ei sillä etteikö he olisivat yrittäneet...

Kaikenlaisiin ääniin pennut ovat kyllä joutuneet tottumaan, täällä maalla tuntuu kokoajan joku kilkutus ja kalkatus olevan päällä Juhan hommaillessa jotain... moottorisaha, klapikone, ruoholeikkuri, kirves, peltikaton korjaus, uuden vajan rakennus. Kaikki siinä pentujen aitauksen vieressä.

Pennut ovat todella hyviä syömään, suorastaan superahneita. Ovat nyt pääsosin syöneet Royal Canin Medium Starteria, siirrän ne tällä viikolla Junioriin. Lisäksi muitakin nappuloita satunnaisesti, lihaa, hapanmaitotuotteita ja kuivattua kanaa, possun- ja häränkorvia, puruluita. Kertaakaan ei ole vatsa ollut sekaisin!

Puuhakkaita tapauksia ovat myös. Pentujen aitaus jouduttiin rakanetamaan jämerämmäksi kun keksivät nopeasti miten tullaan yli tai ali. Nyt eivät pääse, mutta ovat keksineet kaivamisen. Minulla onkin pihan paikkaus puuhia kunhan lähtevät.
Meillä on täällä aika ihana tilanne, päivisin pennut voivat aikalailla päättää ovatko sisällä vai ulkona. Niillä on oma yksiö aidattu aittaan ja siitä suoraan rakennettu pieni aitaus. Monta kertaa päivässä lauma pääsee myös juoksemaan koko pihaan ja tilaa riittää kyllä! Pennut ovat rohkeita kulkemaan kauemmas yksinkin ja alkaa olla melkoinen homma yrittää pitää huoli ettei kukaan katoa heinikkoon tai pusikkoon.
Lisäksi olen ottanut niitä yksitellen ja vienyt mm. saunalle tutustumaan yksin uuteen paikkaan. Liekittänyt kaikkia yksin ja kunhan vain seurustellut.
Menee puolipäivä työstä hoidella pentuetta, mutta mikäs tässä lomalla.

Pennuilla on jo viralliset ja kutsumanimetkin. Uudet kodit ovat saaneet päättää nimet, rajoitin vain kirjaimen ja mieluiten vain yksi sana. Suluissa 6 vko paino, tasaista porukkaa.
Pienin narttu, tricolour, on Vida eli Lilli (2,5kg).
Split face on Vivid eli Aika (2,6kg).
Isompi mv narttu on Volume eli Vola (3kg).
Isompi tricolour on Vinky eli Vinku/Vinky eli jää meille ja tulee kutsuttua vielä monella nimellä... (3kg)
Tricolour poika on Viking eli Rane (3,1kg).
Mustavalkoinen poika Vivaldi eli Bou (3kg).








torstai 6. heinäkuuta 2017

Muotiurokset

Tai mitä lie, paljon käytettyjä uroksia. Ne ovat sekä huono että hyvä juttu. Yleensä löytyy hyvä syy käyttää jotain urosta/linjaa paljon, ominaisuudet ovat enemmän kuin haluttuja. Plus kun uroksella on useita jälkeläisiä eri linjaisten narttujen kanssa, niin jos uroksessa on joku vahva heikkous, jota vahvasti jättää, niin se tulee läpi. Ja toisinpäin tietysti kanssa.
Miksi puhutaan usein uroksesta jalostusvalinnoissa? Tai että sen ja sen uroksen jälkeläiset menestyy niin ja näin. No ehkä vaikka siksi, että uros pystyy jättämään lukuisia jälkeläisiä enemmän kuin narttu. Kuitenkin itselleni on aina ollut hyvin tärkeää hyvä, vahva narttulinja.
Narttu vaikuttaa jälkeläisiinsä geneettisesti ihan yhtä paljon kuin uros. Plus narttu "kasvattaa" ne jälkeläisensä eli hyvä emo on aina kullan arvoinen senkin suhteen. Chihujen kanssa huomasin, että yleensä loistavat emot jättivät loistavia emoja jatkoonkin.

Viuhka on kaiken alku. Englannintuonti, joka on emona ollut mutkaton ja hyvä kaitsija pennuilleen. Antanut hyvää esimerkkiä pennuille miten milloinkin käyttäydytään. Hoitanut ne esimerkillisesti, kuitenkaan olematta ylisuojeleva tai hössöttävä emo. Viuhka on myös aina ollut todella terve koira, luonteeltaan rauhallinen ja tehdessä todella nopea. Vahvat paimen ominaisuudet (onkohan tuo nyt oikein muotoiltu). Viuhka on ollut nyt useamman vuoden tuttavani liikuttajana ja para-agilitykoirana.
Viuhkan isä on todella paljon käytetty Cemig Roy (Aled Owen's Roy, Int. & World Champion paimennuksessa), jonka isä on myös paljon käytetty ja samat tittelit omaava Llangwm Bob. Vahvoja paimenkoiria. Viuhkan emän isä on myös paljon käytetty Astra Tweed, joka löytyy monen nyt paljon käytetyn "muotiuroksen" takaa, mm. RISING SUN DARK RAIDER'in isoisä se on myös.
Viuhkalla on kaksi pentuetta.

Ensimmäiseen urokseksi valikoitui Kroatiasta MAWLCH TIP, jonka isä on erittäin laajalti käytetty agilitykoira FETCH GRANTING PLEASURE. Tip mielytti joka tavalla, pääsin tapaamaan sen & laajan otannan sukulaisia isästä emään, puolisisaruksiin, serkkuihin, täteihin  ja ensimmäisen pentueen pentuun ennen lopullista valintaani. Silloin Tip'illä ei ollut juurikaan jälkeläisiä, olisiko ollut vasta yksi syntynyt pentue. Myöhemminhän sitä sitten käytettiin Suomessa vielä neljä kertaa muille nartuille.
Viuhkan ja Tipin pentueessa on neljä pentua, kaksi urosta ja kaksi narttua. Kaikki ovat isolla moottorilla ja hyvällä luonteella varustettuja monitoimikoiria, jotka ovat olleet myös perusterveitä. Muutamia ikäviä loukkaantumisia on ollut, mutta niille ei tekevän koiran kanssa oikein voi mitään.
Tästä pentueesta minulle jäi Voltti.

Toiseksi urokseksi valitsin Anja Lehtiön silloin nuoren KEMI RHYS'in, jonka olin nähnyt pienestä saakka. Sen isä on MIRK KEMI. Pääosin paimenena tyskentelevä, vahva ja nopea koira. Silloin viel Rhyllä ei ollut yhtään pentuetta syntynyt.
Tuli kolme narttupentua ja niistä Prim valitettavasti jouduttiin lopettamaan onnettomuuden seurauksena pari vuotiaana :o( Primistä olisi ollut tarkoitus saada yksi pentue jatkoon. Jäljellä on agilitykentillä kiitävät Whoopy ja Di, molemmat hienoja, nopeita ja terveitä narttuja.

Voltti on kiva koira. Omastaan pitää tykätä ja osaksihan sitä vaalenpunaisten lasien läpi katselee. Huonona puolena on hiukan liikaa pehmeyttä, mutta toisaaltaan se on helpottanut kouluttamista todella paljon. Helposti tuli TVA titteli ja agilityssa se on AVA & H-AVA. BH koe meni heittämällä läpi ja treenattu sen kanssa on hiukan jälkeä & hakuakin (ohjaajan aikapula voitti lajien aktiivisen harrastamisen) ja Voltti myös paimentaa kohtuullisesti.
Voltti on ollut todella terve, kerran on telonut jalkansa metsässä rymytessään.

Voltti astutettiin miellyttävällä, vahvalla FI AVA NEVER NEVER LAND U'DARE DEVIL'illä eli Tuurilla. Myös uros, jonka olen nähnyt pennusta saakka ja miellyttänyt kovasti hyvin mutkattomalla luonteellaan. Tuurihan on sekalinjainen uros, jonka isä on muotiurosten muotiuros Fetchin lisäksi eli RISING SUN DARK RAIDER. Raideriakin seurailin jo nuoresta saakka mutten pystynyt käyttämään Viuhkalle liian läheisen sukulaisuuden takia. Volttiin sitten uskalsin laittaa Raiderin pojan yhteen, Astra Tweed jää tarpeeksi kauas molemmilla sukutaulussa (sukusiitoskerroin 0,78%).
Tästä syntyi kuusi elohiirtä, valtavan suurella moottorilla varustettua pentua. Kuitenkin nämäkin pystyvät rauhoittumaan ja keskittymään tehdessä, tosin jokusen kanssa on siihen jouduttu panostamaan hiukan enemmän. Luustoltaan ei ihan sitä mitä olisi toivonut (2x C/C lonkkaa Liman lausui ja yksi LTV 3), mutta ei edelleenkään yhtään OCD tapausta. Pennut ovat just näillä näppäimillä 2 vuotiaita ja olleet kyllä nämäkin terveitä lukuunottamatta mm. lelun syömisestä aiheutunutta operaatiota ja rymytessä tapahtunutta onnettomuutta. Näistä sijoitin yhden nartun, mutta sitä ei todennäköisesti ikinä tulla käyttämään jalostukseen (pieni koko ja C/C lonkat).

Mietin ja harkitsin Voltin astuttamista kuitenkin toisen kerran. Olin jo alusta saakka halunnut pennun Ässästä ( FI KVA FI TVA FI VPVA FI AVA-H FI AVA DK TVA TSM-11 M-14 M-15 TENDING HOTSPUR). Ässän isähän on todella paljon käytetty GK VALLH PR ERYRI ROI ja emänisä SE TVA TONEDO'S BLACK FLASH.
Ässässä on paljon sellaista, mistä todella pidän ja arvostan. Lisäksi sillä ei ole kuin kaksi pentuetta (tiettävästi kaikki ovat terveitä) ja itse se ei ole enää mitään nuori uros, silti menee ja tekee samaan tahtiin kuin nuoremmatkin. Ellei paljon paremmin...
Eli nyt sitten Voltilla ja Ässällä on kuusi pontevan reipasta pentua, joista vain kristallipallon avulla tiedettäisi mitän elämä niiden eteen tuo.

Nyt on tullut jo toiveita, että voisinko teettää vielä yhden pentueen Voltilla. Ikä taitaa tulla vastaan, se täyttää jo 7 vuotta jouluna. Tosin se on maailman paras emo joka tavalla, synnytyksestä pentujen kaitsimiseen. Eli ikinä en sano ei, mutta jos nyt pysyy terveenä ja kunnossa, niin sillä olisi kuitenkin vielä pari aktiiviharrastus vuotta jäljellä...

Kaikkien valintojen ensimmäinen prioriteetti on ollut uros itse ja se, että se miellyttää itseäni niin paljon, että olen valmis ottamaan siitä pennun niin harrastuksiin kuin jalostusta ajatellen. Sitten tutkitaan sukutaulua ja puntaroin riskit. Useimmiten vielä olen ottanut kuuman linjan milloin minnekin päin maailmaan ja kysellyt sen minkä irti olen saanut.
Mahdollisemman rehellisesti kerron taustoista kaiken minkä vaan tiedän. Samalla yritän pitää peukut pystyssä ja kiillottaa kristallipalloa.... Usein tuntuu, että lopulta kuitenkin on ollut aivan liian hyvä tuuri näiden pentujen kanssa. Niin terveyden kuin luonteiden osalta sekä kotien. Yhden olen hakenut takaisin heti parin päivän päästä, muutenhan omistajat ovat olleet niin tyytyväisiä koiriinsa. Tai ainakaan eivät ole takaisin niitä tuoneet.

Muotiuroksia kaikkien käyttämieni koirien takaa tulee. Vai voiko niitä bordercollien kohdalla kutsua muotiuroksiksi? Vai vain paljon käytetyiksi?
Yksikään linja ei ole täysin terve bc vitsauksien osalta. Ei narttulinjani eikä käyttämäni urokset. Ei vaikka alkuun niin ajattelin, mutta kyllähän vaan on totuus iskenyt ja ei voi enää luulla kasvattavansa vain ns. puhtailla linjoilla.












maanantai 3. heinäkuuta 2017

Mökkihöperöt osa II

Katselin MM- karsintoja mökillä livesteamin kautta, kätevää. Eihän se tunnelmaa samalla tavalla nostattanut, mutta aina välissä pystyi puuhailemaan monenlaista.
Eniten tuli katsottua makseja ja tietysti kasvateille peukut spesiaalisti pystyssä. Pirkko Lauran luotsaamana selvittikin tiensä toisellekin päivälle. Huiman hienoa ja niin oli kyllä heidän menonsakin.
Joukkueet muodostuivat varmasti just sillä hetkellä parhaista ja nopeimmista koirakoista, hurjasti kaikille onnea.

Kumma kyllä ei tullut hetkeäkään olo, että oisinpa tuolla mukana. Samalla sen huomaaminen jopa säikäytti, olenko jo niin vieraantunut kisaamisesta etten osaa kaivata yhtään isoja kisoja. Tai pieniäkään.
Somen selaaminen aiheutti hiukan haikeutta, olen niin ulkona ja pihalla kaikesta. Ehkä jopa kaikista. En ole riittävän sosiaalinen, en ole mukana missään.... Pihalla kuin lumiukko. Vieraannun kauemmaksi ja kauemmaksi agility maailmasta. Tai siltä se just nyt tuntuu.
Lomastressi selkeästi :D viihdyn liian hyvin mökkihöperönä.

Pennut kasvavat ja ovat vaan aika huipputyyppejä! Ihan menee puolipäivätyöstä kun niiden kanssa puuhailee. Kohta ne jo lähtevätkin omiin koteihin.... Paitsi Vinku, joka jää kotiin ilahduttamaan (tai kiusaamaan) meitä.

Ikäviä uutisia, Voltin veljellä on nivelrikkoa varpaissa. Koko koira syynätty, kuvattu ja jopa magneettikuvattu. Nyt vasta tajusivat kuvata varpaat. Harmillista. Muistakaa parannella mahdolliset varvasvammat huolella ja jos fyssari/osteopaatti/mikä vaan epäilee niissä olevan jotain, niin kannattaa kuvauttaa jossain vaiheessa.
Agilitykoirilla varvas ongelmat ovat selkeästi lisiääntyneet (tai tutkitaan paremmin?), syynä mikä lie? Liian pitävät alustat, nopeammat käännökset, kova vauhti, putket ja painot? Kuka varmaksi osaisi sanoa.




lauantai 1. heinäkuuta 2017

mökkihöperöt

Mökkielämä pentujen kanssa oli alkuun hiukan haastavahkoa, kiitos tavallista kylmempien ja sateisempien kelien. Mutta nyt kun alkaa olla kesä, pennut saavat olla paljon ulkona tai halutessaan siirtyä aitan suojiin. Useamman kerran päivässä ne myös pääsevät koko pihalle, joka onkin melkoisen iso. Lasken kokoajan kaksi-neljä-kuusi…. nämä kun ovat melkoisen rohkeita vipeltäjiä ja ehtivä suunilleen joka paikkaan. Piha-alue ylettyy heidän mielestään jo muuallekin kuin leikatulle nurtsille. Sinne pentu nopeasti katoaa heinikkoon, pensaiden alle, talon alle, portaita ylös (ja alas). 
Ovat saaneet tottua hyvin ruohonleikkuriin, moottorisahaan, vasarointiin yms. kun meillä on ollut pieni rakennusprojekti täällä käynnissä normi pihahommien lisäksi. Kolinaa, menoa ja meininkiä, ei hetkauta ketään.
Pennut ovat ahneita, leikkisiä, riemukkaita, tuumailijoita, pieniä ”tappajia”, sylikoiria. Milloin mitäkin!
Jokaiselle on nyt valikoitunut se oma koti ja täytyy toivoa, että valinnat meni oikein. Kodit ovat kyllä ihania, kaikki menevät jo kokeneisiin koirakoteihin, harrastaviin. 5/6 löytyy jo bordercolliekin ennestään. Kolme jää ”silmien alle” ja varmasti tulee paljon yhteyttä pidettyä muidenkin kanssa. Jokainen on tuttu jo ennestään ja tiedän heidät hyviksi tyypeiksi. 
Jonkun verran tuli ehkä pahoitettua joidenkin mieliä kun pentua ei nyt saaneet. Olen pahoillani, varmasti huippuja koteja olisi ollut niin monta, mutta nyt näin. 




Tuolla ylläolevasta linkistä voi käydä ihailemassa Sari Korhosen ottamia kuvia!

Nyt seurailen agilityn MM-karsintoja tässä samalla. Voltin kanssa en edes yrittänyt kisata tuloksia, sillä tiesin pennutuksen olevan edessä. Katsotaan joskos ensi vuonna. Tai sitten pennun kanssa joskus. Milloinkas ne MM-kisat Suomessa olivatkaan, kahden vuoden päästä? ;) 

Notte on ollut agility tauolla Lägin kisoissa saakka. Yritän nyt antaa sen kasvaa henkisesti, saada paljon hyviä kokemuksia ja totuttaa vielä lisää ihmisiin. Sehän ei hihnassa lenkillä välitä mistään eikä kenestäkään mitään. Menee vain häntä heiluen. Mutta koskea ei saa…Tai saa, mutta se jähmettyy. 
Täällä käy aika paljon vieraita, huutaa ja haukkuu hulluna ellei tosissaan kiellä. Melkoo nopeasti sitten tutustuu ja rauhoittuu, jopa tulee rapsutettavaksi. Mutta kun sama ihminen siirtyy esim. sisältä ulos, alkaa rumba uudestaan. Ei pysty, ei kykene. 
Leikitän ja temputan, pidetään hauskaa ilman paineita. Oppisi vielä enemmän, että minun kanssa on tosi kivaa. Kunhan ei möykkää ja ole ”tyhmä”. Pentujen kanssa on tosi hyvä leikkitäti paitsi jos ja kun tulee vieraita. Sen huutaessa sitä puolipaniikki huutoa, pennut menevät ihan hämilleen ja eivät tiedä miten olisivat. Ratkaistu asia laittamalla Notte muualle tutustumaan ihmisiin ensin ettei vaan tartuta pentuihin mitään tyhmäilyä tuon suhteen. 

Sehän on ihana lemmikki näin muuten, tosi helppo ja rakastettava. Toivottavasti nyt kaikki siedätys yms. auttaisi ja kasvaisi myös lemmikin roolista kisakoiraksi. Ellei, niin onpa sitten sievä sohvakoira.