sunnuntai 29. toukokuuta 2016

Hiiden Haukkujen kisat

Kisaamassa, tämä kerran kuussa näyttäisi pitävän yhä.
Hiiden Haukkujen kilpailut, pienet ja lähellä. Asko Jokinen tuomarina, mietitytti hiukan. Suoraan sanoen kontakteille lähestymiset olivat aikamoiset... Ei kaikki, mutta osa ja se osakin riitti saamaan minut kiukkuiseksi. Ei omasta puolestani, minä näin ne ja ymmärsin, lisäksi Voltti on opetettu hakemaan kontakteille vähemmän optimaalisistakin kulmista. Mutta entäs he, jotka ehkä ovat vasta nousseet 3-luokkaan, ovat enemmän aloittelijoita, koirat eivät ehkä ihan niin taitavia?
Muutama pahalta näyttävä tilanne olikin, lisäksi paljon virheitä... Koiria putosi sivusta alas, valitsivat putken, menivät vaan ohi, kuului tömähdyksiä. Onneksi oli loistavat esteet ja kuiva keli!
Noh, elämä on ja agility siinä samalla. Muuten radoissa ei nyt kummoista ollut, hypärillä sai viilettää ohjaajakin aika haipakkaa.

Nollat kiersivät meidät tehokkaasti. Ensimmäisellä radalla oli kaikki kontaktit plus puomi kertaa kaksi. Ja aivan pakko pysäyttää se puomi, en millään olisi ehtinyt ohjaamaan juoksupuomia jatkoon. Tuli ehkä sitten käskytettyä aavistuksen liian tiukasti ja Voltti hiipi molemmat puomit... Plussaa itselleni, hermo kesti sen ja jaksoin odottaa loppuun saakka. Tylsästi tokavika rima putosi, paikassa jossa ei ollut mitään kummallista ja Voltin aikalailla bravuuri takaakierto-niistossa. Kääntyi hienosti, joku sanoi hiekan vaan lähteneen ponnistuksessa alta. Kenttä oli aika pehmeä etenkin noissa kohtaa missä koirat jo monta kertaa olivat menneet ja me menimme aika lopussa. Tältä radalta on videokin.

Toka meni varsin kivasti, ei enää puomilla niin pahaa hiipimistä, ei kummempaa ja A:n kontaktivirhe. Oisko voinut katsoa koiraa? Vedonlyönnin tuloksena 1-1, ehdin persjättöön paremmin kuin hyvin.

Hyppyradalla emämoka tokalla esteellä. Voltti ei lukinnutkaan takaakiertoa. Nolo virhe itseltä... mutta muuten ei se hullummin mennyt. Luulin, että olisi tuhoton kiire muttei ollutkaan. Tältäkin radalta on video.

Kaksi ekaa olisimme voittaneet jos... todennäköisesti myös hyppyradan. Mutta jos kanalla olisi munat jne. Mitäs sitä jossittelemaan.
Mielenkiintoiset etenemät kisoissa. Melko jouhevilla radoilla agilityssa mentiin alle 5m/s. kokoajan. Voittaja jotain 1,?m/s :D Mekin reilusti alle viiden.
Pehmeä kenttä, mittaustapa, mikä lie. Samapa tuo, mutta hassulta näytti katsoa tuloksia.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti