tiistai 12. heinäkuuta 2016

Hyvää matkaa pilvien päälle


Välillä eläinten kanssa joutuu tekemään kipeitä, lopullisia päätöksiä. Pahinta on kun kyseessä on perusterve, nuori ja voimakas eläin, joka rakastaa juoksemista ja tekee kaiken aina täysiä. 

Viime viikon lopulla sain Primin (Brit) sijoituskodista soiton, se oli loukannut itsensä illalla. Oli ryöminyt mökin alle ja tullut sieltä pois kolmi jalkaisena, toista takajalkaa roikottaen. Eläinlääkäriä ei saanut kiinni ja päätimme yhdessä odottaa aamuun kerta koira ei ollut shokissa tai vaikuttanut äärimmäisen kipeältä.

Aamulla uutiset olivatkin varsin ikäviä, Primiltä oli lonkka pois paikoiltaan. Miten ihmeessä, hyvä kysymys. Ehkä se oli jäänyt kiinni ja repäissyt itsensä irti.... Eläinlääkärissä eivät saaneet lonkkaa paikolleen. Alkoi melkein epätoivoinen ortopedin etsiminen ympäri Suomea, kaikki olivat lomalla tai täystyöllistettyjä.
Onneksi yksi löytyi ja siellä saivat nukutuksessa nukutuksessa paikoilleen ja teippauksilla pysyikin. Mahdollinen leikkaus edessä ellei pysyisi. Tätä ennen olin jo soittanut niin fyssareita kuin lääkäreitä läpi ja googlettanut epätoivoisesti. Ei hyvältä näyttänyt. Vaihtoehdoista puhuttiin jo Primin kodin kanssa.

Kuitenkin viikonloppu näytti valoisalta, koira oli tyytyväisen oloinen ja toive olikin, että jospa se lonkka olisikin pysynyt paikoillaan. Toive osoittautui turhaksi. Hetken soittelimme etsien leikkaavaa lääkäriä ( toivottavasti kukaan ei ikinä tarvitse koiralleen ortopedia heinäkuussa). Mielessäni kaihersi, että onko tässä järkeä. Leikkaus olisi iso, kuntoutus pitkä ja koira kärsisi pitkään kivuista ja rajoitetusta elämästä. Yksi lääkäri oli sanonut, että edessä olisi ehkä kaksi vuotta aktiivisen koiran elämää. Ehkä.
Kunnes Mevetissä asiantunteva lääkäri sanoi suoraan, että ehkä vuoden päästä se pystyy elämään ns. sohvakoiran elämää jokusen vuoden. Aktiivisen koiran aktiivi elämään siitä ei koskaan olisi. Nivelrikkoa tulisi varmasti plus paljon muuta. Kuntoutus olisi epävarmaa, leikkauksiakin ehkä tarvittaisi useampi. Paljonko sieltä kaikkea sitten onkaan rikki ja repeytynyt...

Annoin päätösvallan kodille, itse suosittelin päästämään Primin pilvien päälle. Juoksemaan täysiä, paimentamaan pilvilampaita ja hyppimään esteitä vetäen täysiä pysäytyskontaktit. Ilman kipuja, ilman ehkää mitä ei koira ymmärrä. Ei Prim olisi ymmärtänyt miksi sattuu, miksi ei saa mennä, miksi elämä olisi rajoitettua. Miksi melkein kaikki se, mitä se rakastaa olisi kiellettyä.

Prim ei enää herännyt, se sai jatkaa uniaan. Toivottavasti unet olivat hyviä, toivottavasti se uneksi asioista joiden siivin pääsi loppuiäksi olemaan unessaan se upea koira, jota me jäimme kaipaamaan niin paljon.

Hyvää matkaa rakas, meille jäi kauhea ikävä sinua.


Kuva Iris Kieme


4 kommenttia:

  1. Voi kyynel! Ja toinenkin :(
    Ihan kauhee juttu. Suuret osanotot teille kaikille <3

    VastaaPoista
  2. Tätä ei pystynyt kuivin silmin edes lukemaan. Niin surullista. Prim oli niin ihana tapaus, sellainen kuin Little Step'sit on. <3

    VastaaPoista
  3. Tämä oli surullinen tarina <3

    VastaaPoista