Minähän olen nyt vallan innostunut kisamaan! Mietteitä vähän tästä ja treenaamisesta ja kaikenlaista ajatuksen juoksua.
Ekat 3-lk kista olivat meille Vinkin ihan liian vaikeat, ei osattu, ei pystytty. Ei haitannut. Toiset antoivat jo viitteitä, että hittolainen mehän voidaan kisata 3-lk. Vaikka hyllyjä edelleen, mutta tekeminen oli huippua yhdessä.
Nyt sitten Hailuhännillä lauantaina ja ilmoitin jo ihan makseihin. Minua hiukan jännitti nämä rimakorkeuden, järjestään näyttivät kisoissa olevan 60cm. Miksi tämä jännitti ja miten se vaikutti tekemiseen? En ole treenannut sillä korkeudella kuin pari kertaa ja mietin laitanko koirani liian vaikean paikan eteen. Miten reagoisin jos rima putoaa, treeneissä kun on nolla toleranssi ja kisoissakin olen kokeneemmilla koirilla pitänyt saman. Päätin olla tekemättä mitään, katsoisin kuinka Vinkki niistä selviytyy. Mihinkään ohjausvalintoihin tai muuhun tekemiseen tämä ei vaikuttanut. No yksi rima tuli alas kolmessa startissa eli tämän jännittäminen etukäteen oli aika turhaa. Tilastorima eikä edes kovin vaikeassa paikassa. No harmittiko rima minua? Ei. Harmittiko minua muut virheet ja hylkäykset? Ei paitsi keinun virhe, jonka senkin otan omaan piikkiin. Kun haetaan nopeaa keinua ja sitten vapautetaan koira ennen selkeää pysähdystä, niin peiliinhän sitä voi siinäkin katsoa. Joutuu treeneissä vähän vahvistamaan pysymistä.
Harmittiko kun juoksin kaksi kertaa koiran linjalle, toisella kerralla niin että se törmäsikin minuun ja joutui ohittamaan putken kun ei päässyt sinne? Ei. Virhe tapahtui keskellä haastavaksi osoittautunutta kohtaa, paljon virheitä ennen ja jälkeen. Päätin luottaa koiraan ja sen osaamiseen tehdä A itsenäisesti, uskoa sen tulevan ohjaukseen ohi ansaesteiden ja kykyyni ehtiä ohjaamaan putken jälkeinen kuvio. A onnistui loistavasti, Vinkki tuli epäröimättä ohi ansojen ja koska katsoin sen laskeutumisen ja valmistelin laukanvaihtoa, niin enpä sitten katsonut mihin juoksen - tadaa. Plus muuten se jatkokin meni huipusti. Harmittaako minua kun Vinkki ekalla hyppiksellä pudotti sen riman (ei) ja sitten nappasi putken jälkeen ekan hypyn minkä näki, vaikka oikeasti olin jo sijoittunut ok ja huusinkin ihan varmasti kovaa? Ei, voin luvata tämän kohdan tulevan treeneihin, siinä samassa hyllytti melkoinen osa koiria! Viimeistään kolmannella radallahan pitäisi harmittaa kun vaihdoin suunnitelmaa lennosta ja hylkyhän siitä tuli. No ei oikeastaan, ehdinpä siihen jos oisin sitten katsonut ja kutsunut koiraa enkä vaan juossut päättömästi. SIIS virheistä oppii ja ainakin meidän yhteisellä kokemuksella niitä joutuu vielä opettelemaan kisaradoilla. Minä olen kamalan ylpeä nuoresta koirastani, joka suoriutui vauhdikkaista, haastavista radoista taas loistavasti! Kaikki hankalat takaakierrot vaikeista kulmista ja kovasta vauhdista onnistui sekä lähettämällä että sisäkautta. Ehdin persjättöihin ja koira luki ne. Ohjausvalinnat yhtä lukuunottamatta (se, jonka vaihdoin....) olivat hyvät.
Se osasi paljon enemmän kuin uskoinkaan ja piti lukitukset, tuli ohjaukseen, meni ja teki paremmin kuin on koulutettukaan. Tai ainakin sellainen fiilis tuli.
Kisoissa oli kivaa muutenkin. Seura oli hyvää ,suorastaan loistavaa, oli tsemppausta ja sopivasti höpinää ja rentoa olotilaa. Suljin pois negatiivisia ajatuksia tuottavat asiat ja henkilötkin. Ratoja voi päivitellä ja ihmetellä, mutta etukäteen ei saa päättää etteikö niistä selviäisi. En ennustanut ainakaan paljoa. Rata on mikä on, se on sama kaikille, sinne mennään tekemään parhaansa. Aina ei se paras irtoa, joskus tulee virheitä ja ainakin itse ajattelen ne virheet tällä hetkellä koulutuskohteiksi. Etenkin nuoren koiran kanssa en aina vielä tiedä mihin ehdin, mikä olisi paras tapa ohjata joku kohta jne. Rytmitys siis vielä hapuilee. Menen kuitenkin tekemään parhaani Vinkin kanssa yhdessä. Koirahan ei meille vihoittele vaikka me teemme virheitä. Jos olisi kiukkuinen, Vinkkikin olisi ekan radan jälkeen purrut minua varmasti ja räkyttänyt koko kotimatkan kun ohjaaja toikkaroi sen edessä ja esti nollan. Onneksi ei purrut ja onneksi ei tajua ettei tullut nollaa. Samanlaiset kehut ja palkat se saa oli se nolla tai hylly.
Virheitä on turha kieltää, ne ovat olemassa. Niille on yleensä myös joku syy ja enemmän etsisin syytä ja miettisin miten se poistetaan. Jos se on mahdollista, aina ei ole (esimerkiksi jotkut koirat vaan ovat huolimattomampia hyppäämään kuin toiset ja niille tulee aina joskus rimoja alas vaikka tekisimme mitä). Joskus tulee myös tilastovirheitä, niihinkään ei kannata jäädä kiinni.
Niin ja siis en minä ole mikään yltiöpositiivinen ihminen, en lainkaan. Kyllä minua ärsyttää ja ketuttaa monikin asia. Myös omissa koirissa ja omassa tekemisessä etenkin. Mutta kisoihin on turha lähteä ärsyyntymään ja kiukuttelemaan. Enkä tarkoita etteikö saisi olla pettynyt jos suoriutuu alle osaamistason ja tavoitteen. Olisihan se vähän hassuakin ellei pettyisi jos kerta toisensa jälkeen alisuoriutuu syystä tai toisesta. Kilpailujahan ne ovat ja sinne mennään pärjäämään mahdollisemman hyvin. Tai sitten treenaamaan kisaamista. Kummallekin on minusta aikansa.
Vinkin kanssa me vielä treenaamme kilpailemista, katsotaan milloin oikeasti kisataan! Ehkä joskus. Toivottavasti. Nyt ei vielä ole sen aika.
VIDEO
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti