lauantai 28. joulukuuta 2013

Kasvattipäivä




Eilen kaikki Little Step's bordercolliet koolla. Olin vuokrannut Ojakkalan hallista 5h ja Rannikon Timo tuli opastamaan tokossa ensiksi ja sitten päälle agilitya.
Tokoa, tai sen tapaista, teki Voltti, Prim, Vip ja Di. Sääli etten tajunnut ketään pyytää kuvaamaan Voltin tokoa.
Katsottiin seuraamista. Sillä tosiaan on nyt intoa ja aktiivisuutta, jee! Mutta unohtaa takapäänsä. Hallinta muutenkin kehno siinä. Saatiin oikein hyviä neuvoja siihen. Ruutua ja ei siinä tainnut sitten ollakaan mitään ongelmaa ;) Täytyy ottaa kuurina nyt joitakin juttuja vaan. Merkkiä ja siinähän asento on aika matalahko. Haittaako? No en tiedä. Leikittiin sitten sen kanssa ja nousi ehkä vähän. Paljon juttelua, paljon asiaa ja paljon hyviä juttuja.
Primin kanssa se seuraaminen… no ensiksi asento alussa on oikein hyvä. Mutta kappas, se on liian edessä ja siitä se lähtee rynnimään. Asentoa hiukan taemmaksi ja hyviä ohjeita jatkoon. Imutusta hetken ehkä vielä. Takapään vahvistamista. Peruuttaminen oikeasti eikä istuen taaksepäin hyppien.
Nouto. No lähtee kyllä ja kovaa. Tuleekin kovaa. Kunnes unohti, että mun sivulle. Eikun sittenkin joo. Voihan virtapiikki. Tehtiin sitten erilailla ja palkkausta ja koitettiin laittaa Prim ajattelemaan kun halu sinne kapulalle on nyt kasvatettu liiankin suureksi. Maltti puuttuu. Myös hyviä maltin kasvattamis treenivinkkejä. Aloitetaan heti tänään.
Voltti oli siis iloinen pikkuproffa ja Prim melkoinen hulivili huoleton.

Agilityssa Primin kanssa ekaksi ajatuksella, että vähemmällä ohjauksella. Sitä mitä siis on yritetty tehdäkin. Mutta kun… se ei ole se minun juttu ja epäluonnollista, joudun ajattelemaan liikaa ja en osaa. Ja se meni jo. Prim oli todella yli-innokas, vauhdikas ja suorastaan kuritonkin. Ja se muuten irtosi… auts.
Kun sitten hermostuin ja tein vaan omalla tavalla, niin alkoihan se jotenkin onnistua. Prim on jotenkin saanut vauhtia yht'äkkiä paljon lisää tai sitten kuvittelen. Tai ehken kuvittele kun Laura taisi olla samaa mieltä.
Aika alkoi loppua ja Voltti teki vain yhden session. No yksi hyppy levis, ei voi mitään :( Tosin se levis ehkä kaikilla, ei nämä kokoa ilmaisin eikä pakollakaan joka kerta. Muuten ei hullummin. Yhdessä kohtaa olin aika edessä, mutta teki silti oikein.

Jotain videotakin on, ei koko treeneistä mutta sieltä täältä. Sain jonkun koonnin.

Ihana oli nähdä kaikkien tekevän ja etenkin noiden W-pupsien. Kun niitä on tietysti nähnyt vähemmän. Omat kotkotukset kaikilla ja ongelmansa. Mutta ne tekee ja menee, on sossuja ja iloisia. Siis kaikki kasvatit. Terveen oloisia myös, tietenkään W-pentuja ei ole vielä kuvattu.
Mikä parasta ja ihaninta, kaikki tuntuvat koiriaan kovin rakastavan. Niiden enemmän ja vähemmän hyvistä ja huonoista ominaisuuksista huolimatta.

Video koko lauman treeneistä.

Video Primistä ja Voltista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti