keskiviikko 18. joulukuuta 2013

säpäleitä ja onnistumisia

Primin oli aika oppia tunnari. Päätin minä. Prim päättä näyttää kuinka tunnarikapuloista saa moniosaisia muutamalla rouskaisulla. Mitä, joudunko ensin opettamaan tunnarin pidon? Joudunko pilkkomaan tätäkin liikettä? Eikö voikaan vaan lähettää hakemaan sinne kasalle omaa ja odottaa sen korrektisti nuuskuttelevan ja nostavan oman, ripeällä laukalla palauttavan sivulle. Oliko odotukset liian korkealla?

No ei se nyt ihan noin mennyt, mutta melkein. Yhden kapulan piilottelu on jo läpikäyty. Jos on liikaa virtaa ja liian kiihkeässä mielentilassa, lähtee herne poukkoilemaan ihan flipperinä siellä pääkopassa. Oikea mielentila, niin tunnarikapula palautuu pienellä pyörittelyllä.
No hätähousuna tein kasan hajustumattomia ja oma sivuun. Näitä joku ilta ja lisää harmaita hiuksia. Käytiin läpi vaiheet
- otan niin monta kuin kykenen
- puren palasiksi niin monta kuin ehdin
- otan ekan ja tuon sen siististi
- maistelen kaikki ja tuon sen oman säpäleinä
- maistelen pari ja jään syömään omaa
- nuuskutan kunnolla, otan oman ja tuon kohtuu siististi sen

Onneksi ollaan tuossa viimeisessä vaiheessa…. tosin palkkaan myös pelkästä nostosta. Naksu on hyvä. Päätin olla hermostumatta maisteluista. Mutta äänetely ja kapulan suoranainen pahoinpitely on kielletty. Prim on kyllä siitä varsin ihana ettei se sitten lopeta tai paineistu vaikka vähän joutuu huomauttamaan.
Tehdään siis nyt vaihtelevalla menestyksellä kotona sisällä rauhassa tätä siihen saakka kunnes onnistuu edes jotenkin. Siirrettään sitten vaikka omalle pihalle.
Kaikki muut tokojutut onkin olleet ihan seis kun ei vaan ehdi. Niin agilitytkin Primin osalta. Tai pääsi se äsken juoksemaan kujakeppejä pihalle, oli kyllä vähän liukas.

Voltti treenasi eilen agilitya ja siinä odotellessa tokoa. Vire oli ylivireinen :oD Mutta todellakin iloinen. Siis vain kaukoja ja luoksetulo & muutamia seuraamisia pienessä tilassa.
Agilityt meninkin varsin mallikkaasti. Alku ok, jäin vähän eteen ja pudotti 5. esteen riman. Aloitettiin alusta. Saatiin ihan mukavasti rataa läpi ja kokeiltiin vähän sitä sun tätä. Hienosti kääntyi! Ihan ihmeteltiin Tuulian kanssa yhdessä. teki myös ihan superpuomin pysähdyksillä ja juoksu Aan. Saan nyt lähtemään takaakiertoihin kauempaa jnejne. Pätevää ja ei taidettu taaskaan koko aikaamme kuluttaa. Aika hienoa jos alkaisi kisoissa oikeasti tämä joskus näkyä.

Nyt työnpäivään nro 10. Sitten enää 6.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti