Omat koirat ovat päässeet treenailemaan säännöllisen epäsäännöllisesti. Voltin kanssa on pääsääntöisesti vaan hauska aja kivaa, sellaista fiilistelyä. Tosin oikeasti pitäisi ottaa työn alle taas vaihteeksi monta asiaa ja olemme me mm. valssien ja käännösten kanssa tehneetkin hommia. Mietin joskos sille opettaisikin juoksupuomin uudestaan, mutta se on vasta mietintä asteella.
Jaakollakin kävimme ja olipa juostava rata, putket olivat vähän liian tyrkyllä muutamaan otteeseen ja jouduimme hiukan katkaisemaan koiran omatoimista kuittausta, että "joo joo, mä käyn eka tämän loogisen esteen ja tuun sitten sun ohjaukseen". Mutta aika vautsi vau-fiiliksillä menimme Voltin kanssa, taas. On se muru.
Kisattiinkin kolme hyllyä, kamalan vauhdikkaita ja ihan hienoja. Se on sellaista, nopea rata ja vähän treeniä alla, liian kivaa molemmilla ja yksi virhe.
Muuten minulla on ollut hiukan ongelmia etenkin aamuisin saada nivelet hereille ja toistaiseksi aamutuimaan olevat kisat ovat nou nou. Voltin juoksua kun myös vahtaan, niin motivaatio kisaamisen on hiukan kehnonlainen.
Notte on ehkä edistynyt. Se on pikkuisen vellihousu ja ottaa paikoista/ihmisistä painetta. Katsotaan miten sitten kisojen kanssa käy, pitäisi päästä johonkin epiksiin. Olen vaan harmillisesti aina töissä kun lähellä sellaisia järjestetään.
Kisavalmis se ei siis ole, mutta sinnepäin jo. Pujottelu on kesken, kontaktit ovat kesken ja nyt se ei ole tainnut melkein 2 viikkoon taas esteitä nähdäkkään. Otetaan taas tiukempi kuuri vaikka ensi viikolla kun ei enää ole pakkasta niin paljon ja koirat voi ottaa illaksi hommiin mukaan.
Nyt on Voltin x Tuurin pennuista kaikki kuvattu. Yllättävästi Siran (LS Venus) lonkat lausuttiin Kennelliitossa C/C vaikka lähtiessä kokeneen ortopediaan erikoistunut eläinlääkärin mukaan olivat priimat. Pitää soittaa Limanille ja kysyä, että mikä niissä oli vikana. Mutta kyynäret ja polvet silläkin 0/0 ja olat puhtaat, selässä ei huomauttamista.
Yhden koiran tulokset puuttuvat vielä koiranetistä, niitä odotellessa sillä nekin olivat samoissa kuvauksissa ilman huomautuksia....
(saldo nyt 2x C/C, 3xA/A, yksi ?, kaikilla kyynäret ja polvet 0/0, yhdellä selkä LTV3, kaikilla olat puhtaat)
Nottekin kuvattiin, lonkat A/A, kyynäret 1/1, polvet 0/0, selkä LTV1 (tätäkään ei ell maininnut eli ?).
Samoin Roy, eli upea tuonti uros Shadow of Aire One Upon A Time. Selkä ok, lonkat B/B, kyynäret 0/0, polvet 0/0, olat puhtaat.
Tykkään Roysta ihan kauheasti! Se on sosiaalinen, nöyrä olematta liian pehmeä, tekee hyvin ja isolla moottorilla keittämättä ikinä yli. Oppii ja ajattelee, ajattelee ja oppii. Voisin ottaa sen vaikka heti... Melkein isosti harmittaa, että sijoitinkin sen :D
Mari Mäkelän ottama kuva.