keskiviikko 23. joulukuuta 2015

Kisat

Olimme Voltin kanssa kisaamassa Ojangossa Seppo Savikon radoilla. Odotukset olivat nolla, pääasia oli palata radoille ja pitää hauskaa!
Oli ihanaa nähdä niin moni ystävä, kaveri ja tuttu. Alariakaan en ollut nähnyt reilusti yli vuoteen, melkein sama monen suomi kaverin kanssa.

Ensimmäinen rata oli hiukan, no haastava.
Mokasin heti alussa, katse se katse. Sitten joku ok pätkä, meni järkyn hienosti hankalaan pujotteluun. Teki juoksukontaktit loikaten. Veti niin kovaa kuin pääsi ja rallallaa. Kivaa oli, mutta vallatonta molemmilta. Alarkin totesi, että huomaa etten ole kisannut aikoihin.
Toinen rata tsempattiin sitten molemmat ja käskytin kontaktit seis. Olen mielettömän tyytyväinen tähän rataan! Kaikki ohjauskuviot oli nappiin ja me niin tehtiin yhdessä. Vain yksi kohta... en ollut ihan siinä missä kuvittelin ja ohjasin huolimattomasti poispäinkäännöksen, Voltti ei ehtinyt lukea sitä ja meni ohi esteen ja ympäri. Muuten puhdas rata!
Hyppikselle lähdin ekana kun oli vähän kiire. Mukava rata, johon pöllö tutustuin väärin. Korjasin kyllä jo tutustumisessa, mutta radalla tuli hetkellinen aivotoiminnan pätkäisy ja meni rytmi sekaisin, pelastelulla se kohta nollalla ja loppu rata olikin ok. Nolla :) Aikaa vaan paloi hulluna tuohon.

Mutta jes, we are back on track! Niin siistiä, kivaa ja upeaa :)

Ja hitto, nyt hevonen (ei oma) potkaisu mua reiteen ja puujalka... en uskalla ilmoittaa kisoihin kun en tiedä milloin pystyn juoksemaan. Ylihuomenna vai kolmen viikon päästä.

torstai 10. joulukuuta 2015

Jaakon treenit

Onhan se aina kivaa kun menee hyvin. Tosin minusta on todella kivaa oppia uutta, kokeilla ja miettiä, pohtia ohjauksia ja omia&koira vahvuuksia ja heikkouksia.
Olin Jaakon treeneissä, suunilleen iäisyyden jälkeen. Ja nautin joka hetkestä, siitä kun joku tuntee meidät hyvin ja antaa palautetta.
Syystä tai toisesta onnistuimme enemmän kuin hienosti, mitä sitä piilottelemaan ja vähättelemään. Aika kummallisenkin radan läpi meneminen olikin helppoa ja koska Voltti nyt vaan on taitava koira monessakin asiassa, niin sen osaaminen mahdollisti onnistumisen.
Kokeilimme pari vaihtoehtoa ohjauksellisesti ja kaikki onnistui. Paljon pohdintaa puomista, se on hidas kun alkaa ennakoimaan pysäytystä. Annanko vain juosta ja paljonko painetta, milloin ja missä. Onko treenit ja kisat erilaisia, lähteekö isompi pyörä pyörimään vai meneekö samalla moodilla. Sitä en nyt tiedä, olisi ehkä kokeiltava...

Ilon aihetta lisäsi se, että olen onnistunut siinä mistä Jaakko puhui jo viime kevättalvella. Siis korjaamaan asiaa eli liikkeelle lähtemistä. En enää jää katsomaan, odottamaan, ihailemaan koiraa vaan liikun. Paremmin kuulemma kuin koskaan.
Osaksi tähän on varmasti auttanut pikatreenaus eli aikalaillahan treenaan edelleen sen viisi minuuttia ja vilaus-tyylillä iltamyöhään omia treeniratoja läpi ratana. Sitten voin kokeilla erilaisia vaihtoehtoja, ihan jo pelkästään koulutettavienkin takia.
Minulla ei ole lisäsilmiä apuna, yksinhän sitä tulee tehtyä. Siksi on luxusta välillä päästä parhaiden silmien alle, kuitenkin kieli on yhteinen ja ajatus myös. Helpottaa paljon.

Notte pääsi hallille vähän riehumaan myös ja oli kovin reipas. Teki sivussa targetille menemistä ja vähän mukana juoksemista. Eipä vielä muuta tartte. Tai eikun joo, meni se sellaista lyhyttä putkea reippaana.

Pitkä, märkä ja hämärä syksy on veroittanut jotenkin omaa pirteyttä. Mutta kummasti aina kouluttaessa piristyy, minä niin tykkään siitä! Kiitos ihanat ja parhaat <3

torstai 3. joulukuuta 2015

Hiljaa hyvä tulee...

No jos tuo sanonta pitää paikkaansa, niin me ollaan vuonna 2020 superhyviä Voltin kanssa. Ellei kummallakin tule ikä vastaan jo silloin. 
Ollaan me treenattu, kerran tai kaksi kertaa viikossa, viisi minuuttia ja vilaus omia ratoja läpi. Parempi kuin ei mitään? On kamalan helppoa olla oman elämänsä agility sankari siinä lähempänä keskiyötä yksin treenatessa!
Kävimme me Janitallakin ja ihan hyvin mielin läksin sieltä. Kivaa oli, positiivinen ajattelu kunniaan ja mietintään. Itse tekemiseen ei kummoista, mehän osataan jos ja kun osataan. Katsotaan maanantain Jaakon treenin jälkeen olenko samoissa ajatuksissa.

Kisoihinkin ilmoittauduin, mutta kun on myös muuta elämää kuin agility (ja hevonen), niin ei me sitten ehditty. Ei kuulemma menettetty mitään, oli niin hankalat radat. Että ei me kai oltais selvittykään. Vois vaikka pudota sieltä pilvilinnoista kuuta kurkottamasta takaisin normaalien kisaajien pariin. Helppo olla hyvä kun ei ole kisannut koko vuonna (toivottavasti kaikki huomaavat pienen sarkastisuuden vivahteen tuossa).

Mistä olen superhypermielettömäniloinen on mun koulutettavat. Ne niin edistyy. Ihan huipusti ja etenkin noi aloittelevammat kun ne vaan menee, oppii, tekee ja kappas, ohjaajien suureksi ihmetykseksi ovat jo niin agilitykoiria! 
Sitten nuo jo kokeneemmat, kun niille osaisi antaa jotain uutta, vähän silmiä, vähän uskoa ja itseluottamusta, iloa ja menoa. 
Vierailevana kouluttaja on aina haastavampaa, ei ole tuttuja aina. Mutta niin antoisaa, minä niin tykkään tästä "työstäni"!

Onhan meille muuttanut uusi vääränrotuinen! Mutta väri pysyy, mustavalkoinen shelttipupsi Notte. Katsotaan tuleeko sohvankoriste vai agilitykoira. Toistaiseksi ei pahaa sanaa, hauska se on.

Ja sitten voihan marina, minun marina siis. Ja syvä huokaisu. Ja voihan paimentava bordercollie. Ja nämä, jotka sitten eivät ihan ymmärrä mitä, miksi ja kuinka. Vikaahan siinä on, kummallinen ja ihmeellinen ja sekundakin. 
Oman elämän draama queen ilmoittautuu, miksi elämä ei voisi välillä olla sellaista tasapaksua puurtamista. Heräisi hyvin nukkuneena, joisi kupin kahvia ja ei tarttis huolehtia mistään? Nukkumaan mennessä huomaisi ettei ole tapahtunut niin ei mitään mainittavaa, ei olisi huonoja uutisia, ei tekemättömiä hommia, huomisen murhetta ja raksutusta korvien välissä. 
Ehkä se onnistuisi jos ei a) kasvattaisi b) omistaisi koiria c) sotkeentuisi hevosiin d) lopettaisi hengittämisen.

Joulun odotusta rakkaat!

ps. ANTEEKSI ihanat ystävät kun minulla ei ole teille tarpeeksi aikaa. Kiitos kun jaksatte <3 

Notte kasvattajan kuvaamana.



perjantai 13. marraskuuta 2015

Päivitys

Hupsista, on jäänyt blogi vähän paikoilleen makoilemaan. Kun ei oikein olevinaan tapahdu mitään mainittavaa.
Voltti treenailee kerran kaksi viikossa pikaiset viiden minuutin ratojen läpijuoksut kouluttamisen päälle. Useimmiten kokeilen muutaman ohjausvaihtoehdon ja ehkä yritän hiukan hioa kontakteja. Juoksu A on melko ok ja pysähtyykin jo pyydetään. Puomi on aikalailla sellainen tuurilla ne laivatkin seilaa-versio. Juoksee juu, mutta osuuko vai ei. Pysähtyy, mutta himmailee. Keinu ei ole sika siisti, mutta kelvollinen.
Vauhtiahan on alkanut jo löytyä taas, kiitos Marin hoidon ja tietty lihaskunnon paranemisen.
Kisaamaankin pitäisi ehtiä. Ehkä me vielä tänä vuonna johonkin...
Tallikoirana Voltti alkaa olla pätevä. Hengailee mukana ja syö kaiken syötäväksi kelpaavan. Hevosia ei pelkää, muttei tunge jalkohinkaan. Tai Gioa se pelkää, katoaa samantien paikalta jos G tuodaan käytävälle. Yhteisillä lenkeillä se pysyy varsin kaukana edessä ja vain käskyn alla antaa Gion tulla låhelle.
Ilmeisesti on turha yrittää kertoa Voltille ettei Gio enää yritä pamauttaa kaikkia koiria hengiltä etusella....

Pentujen kuulumisa saan oikeastaan päivittäin. Pientä epäonneakin ollut jo, yhdellä murtui kämmenluu. Onneksi paranee nopeasti.

sunnuntai 27. syyskuuta 2015

Pennut maailmalla ja muuta päivitystä

Nin ne läksivät lapset maailmalle. Jokainen hyvään kotiin, niin ainakin haluan uskoa. Ja uskonkin.
Uutiset ovat olleet vain positiivisia, pupsit reippaita ja tekemäänkin ovat jo päässeet hiukan. Opettelemaan tulevan harrastuskoiran alkeita.

Äiti koira huokasi syvään ja nukkuin makeasti yöt läpeensä ;o)
Voltti on päässyt jo enemmän ja vähemmän treenailemaankin, ei laita vastaan. Rimojakin jo vähitellen nosteltu. Meno ja yhteinen tekeminen on välillä vähän hakusessa, mutta on se vaan niin ihanaa mennä ja tehdä sen kanssa! 
Kontaktien kanssa on mietintää... Palataanko juoksareihin puomillakin? Himmaa niin mahdottomasti muuten. 

Töitä eli koulutuksia on ollut kiitettävästi. Vakiryhmät ovat täynnä, ihania ja motivoituneita koirakoita. Vierailut seuroissa ovat antoisia, toivottavasti puolin ja toisin! Ensi kevätkausi (tammi-toukokuu) alkaa vähitellen buukkautua sekin. 
Ihanaa on päästä tekemään työtä, josta oikeasti nauttii. Vaikka välillä se on raskasta, en kiellä hetkeäkään. Lähinnä se läsnäolo ehkä, jatkuvasti on pystyttävä katsomaan ja reagoimaan, keksimään ratkaisuja ja vaihtoehtoja, koirakko kohtaisesti eikä suinkaan sokeasti tuijottaen jotain ohjausta, tapaa tms. Toivon pystyväni kehittymään tässä kokoajan enemmän ja enemmän. Halu ainakin siihen.
Eihän työ ole pelkkää kouluttamista, täytyy tehdä niitä inhokkeja paperihommia, laskea, suunnitella, maksella laskuja ja miettiä mikä on järkevää, mikä ehkä ei. 
Suomen verotus ja kaikki muut kulut haukkaisevat isoimman osan "palkasta", hallimaksujen lisäksi. Mutta kaikesta huolimatta, työni on ihan parasta. 

Koirien kanssa kun en puuhastele, niin muu aika meneekin tuon isomman nelijalkaisen kanssa puuhatessa. 



maanantai 7. syyskuuta 2015

Painot

Kuusi viikkoisina melko tasaista porukkaa. Venus, eli kutsumanimeltään Sira, on kevyin, mutta korkeudessaan jo melkein toisen tytön kokoinen. Se siitä medistä ;) 

Viiru eli Vision 2,9kg
Täplä eli Vulcan 2,9kg
Iriksen pentu eli Vertigo 2,9kg
MJ eli Venom 2,7kg 
Sira eli Venus 1,9kg
Let eli Viola 2,4kg

Pentujen viralliset nimet jatkavat emolinjan etukirjaimen mukaan L-linjaa ja ovat jonkun asteen supersankareita tai -pahiksia isän nimen mukaan.


perjantai 4. syyskuuta 2015

kohta kuusi viikkoa

Huomenna pennut ovatkin jo 6 viikkoisia, kylläpä aika rientää!
Vaikka välillä olo on kuin navetassa eläisi ja karvavekkareiden sisäinen kello edistää reilusti, niin onhan ne vaan niin mainioita! Aika menee siivillä niiden puuhailuja katsellen ja leikittäen pentuja. Olemme myös autoilleet, käyneet metsässä, tallilla jne.

Koko pentueelle on super hienot perheet ja hiukan se hillitsee halua kaapata pentu tai kaksi kainaloon ja paeta. Tosin en edes tietäisi ketkä kaappaisin? Hullusti ihanan Letin ja sen pöhkön veljen MJ'n? Vai maailman suloisimmat Venuksen ja Täplän? Tai ehkä sittenkin varsin ehtiväiset Viirun ja monelle nimellä tunnetun Pertsan/Lokin/Iriksen ja Jyrkin tulevan ihanuuden?

Kuvapläjäys aamusta.
























torstai 27. elokuuta 2015

Kakkakoneet ja kuoroharjoituksia

Aika rientää kun on hyvää seuraa.
Pentujen kanssa menee yhä enemmän ja enemmän aikaa. Tahtomatta ja tahtoen. Ne ovat hereillä ja aktiivisia yhä enemmän ja enemmän, pentuaitaus on heille aivan liian rajoittunut tila valveilla ollessa. Se ilmaistaan mielettömällä kiljumisella, herää naapuritkin... Tosin kiljuminen on näköjään laitettu Viirun ja Letin hommaksi, muut lyö tahtia vieressä. Kunnon kuoro, tosin vielä vasta duetto. Kai muut ovat sen verran ujoja etteivät ole vielä uskaltaneet ääntään availla julkisesti. 

Ulkona mennään hännät pystyssä jo kauas ja kovaa. Let juoksi päin puutakin jo... Leikkiputken saivat lahjaksi ja sen sisällä on kiva olla. Ei haittaa vaikka pyöriikin. Iso peitto saa kyytiä. Tai yritystä ainakin on, sillä ihan vielä tuollainen alle 2 kiloinen ei sitä mihinkään raahaa. Pallot eivät mahdu suuhun, mutta vierittäminen on hauskaa. 
Sisällä ei ole soppea, mihin pennut eivät olisi uteliasta nenäänsä laittaneet. Kengät saa kyytiä... Vaikka lenkkarit ovatkin isompia kuin ne itse. Lapset pitävät ovensa visusti kiinni, fiksuja nuoria sanoisin. 

Ruoka maistuu erinomaisen hyvin tarjoillaan sitten mitä vain.  Kupit tyhjenee ennenkuin ehdit kissaa sanoa.
Voltti on siirtänyt pennuista päävastuun selvästi minulle. Käy ne pikaisesti imettämässä ja muuten pysyy kaukana naskalihampaista. Lenkillä onnellisena juoksee ja pihalla hakee palloa jonkun sortin työnteon toivossa. Jotain tokoliikkeitä ollaankin mielenvirkistykseksi tehty.

Tasaista porukkaa jengi on edelleen. Meillä on käynyt paljon vieraita pentuja palluttelemassa ja sosiaalisia, ihmisistä tykkääviä ovat kaikki. Lelut alkavat saada kyytiä ja pienistä ei oteta nokkiinsa.
Eroja silti alkaa tulla esiin. Esimerkiksi isompi tytöistä, kutsumanimeltään ehkä Let eli Letti, on kovin touhukas ja rohkea oman tiensä kulkija. Se on elohiiri, joka herää ekana ja menee vikana nukkumaan. Jota etsitään kuistin alta ja suusta kaivetaan kiviä.
Venus, eli kaiketi Sira, on reipas pikkutyttö. Mutta selkeästi vähän miettii ennenkuin tekee. Äitinsä tytär siltä osin.
Pojat sitten. Ne ovat kyllä hyvin samanlaisia. Viirusta lähtee ehkä eniten ääntä, eikä ole ihan tyhmänä menossa ensimmäisenä joka paikkaan. Mutta reippaasti liikkuu millä alustalla vaan ja menee muuten jo kovaa eikä näytä arkokan mitään ääniä. Sen päälle putosi taikinakulho eikä ollut onneksi moksiskaan.
Lokki ja Täplä ovat todella siamilaisetkaksoset. Äkkiä en edes erota kumpi on kumpi, tosin Täplällä on enemmän karvaa ja selkeä pitkäkarva. Mutta liikkuvat ja tekevät samalla tavalla, ovat hiljaisia poikia. Todella sosiaalisia ja reippaita. Peruspentuja.
MJ ja Viiru taas samanlaisia enemmän. Lyhytkarvaisia uskoisin, MJ on kevyin pojista ja jalkava. Tai no kaikki on. Ehkä se vaan näyttää.

Kuvia on Facebookissa nyt. Tähän aamun tilanne pentuaitauksessa kun pupsit pääsi ensin ulos. Ettei totuus unohtuisi....


perjantai 21. elokuuta 2015

Pennuista koiranpennuiksi

Pennut ovat huomenna 4 viikkoisia. Uskomatonta kuinka ne kehittyvät melkein tunti tunnilta! Pienistä pennuista on kehittynyt koiranpentuja. Ihan hetkessä.
Niillä on hampaat ja ne myös käyttävät niitä. Toisiinsa, leluihin, paljaisiin varpaisiin, emon nisiin, sohvan kulmaan. Ne ovat myös laajentaneet niin äänimaailmaa kuin maailmaa muutenkin. Kiljumisen lisäksi ne murisee, haukkuu ja tuhisevat unissaan. Pentuaitauksen ulkopuolinen maailma ei ole enää niin jännittävä, olohuone on jo vallattu ja rohkeimmat löytyvät jo keittiöstäkin saakka. Ulkonakin uskaltavat jo hajaantua ja etsiä uusia metrejä valloitettaviksi.
Ruoka maistuu, ihan kaikki. Makuja on nyt maisteltuna liotetun nappulan lisäksi kolmea erilaista jauhelihaa raakana, kermaviili, raejuustoa, riisiä, pentujen jotain purkkiruokaa, kasvissosetta lirauksella öljyä höystettynä. Emonmaito on edelleen se paras kuitenkin.

Ääniä eivät näytä pelkäävän ja hätkähtelevän. Imurista ei välitetä, ulkona ruohonleikkuri, mopot ja autot eivät aiheuta mitään pakoreaktiota kellään. Paras lelu on tölkki, jonka sisällä on kiviä. Kaikki pyörittelevät sitä.
Leikkiä yrittävän kokoajan enemmän ja enemmän. Tapporavistuksiakin jo nähty.

Tasaista on porukka edelleen. Kuitenkin pienillä eroavaisuuksilla maustettuna. Vähitellen alkaa muodostua mielipide kuka menisi kellekin, ehkä. Täytyy vielä seurailla.
Pennut tuli madotettuakin ja yöks, kyllä muutama rihma kakan mukana tuli.

Pieni videoklippi puppylandiasta

lauantai 15. elokuuta 2015

Pennut kolme viikkoa

Ihanat, reippaat, kontaktia ottavat pennut! Ahneet, liikkuvaiset, pienet kiljukaulat. Tällä hetkellä ajatus, että haluan ptää kaikki. En pysty luopumaan kenestäkään. Tosiasiassa lähempänä luovutusikää lähes lasken päiviä milloin pienet riiviöt lähtevät omiin koteihinsa.

Nimet alkavat vähitellen muotoutua, tytöillä onkin jo virallisetkin todennäköisesti. Pojillakin, mutta kuka on kuka, sitä en vielä tiedä. V-kirjaimella alkavia supersankareita tmv.

En ole salaillut ettei yhdistelmä ole taustoiltaan täysin terve. Väittäisin ettei mikään yhdistelmä ole.
Sielä löytyy mm. epilepsia, synnynnäinen sydänvika, OCD, huonoa lonkkaa ja varmaan vielä paljon muutakin. Kuitenkin olen pyrkinyt katsomaan ettei sairaudet kertaudu sekä isän että emon linjassa ja esim. epilepsia ei heti seuraavasta polvesta löydy. Sydänvika löytyi juuri äsken, mutten ole kauhean huolissani kun pennun isällä on jo lukuisia pentuja ennestään aivan terveitä.
Kuitenkin olen katsonut molempien vanhempien taustojen jättäneen huomattavasti enemmän terveitä kuin sairaita. Esim. Tuurin isällä Raiderilla on paljon jälkeläisiä ja ne ovat luustoltaan todella hyvillä tilastoilla. Sitten toisaaltaan sen melkein kaikissa pentueissa on kuulemani mukaan kuollut pentu tai kaksi ennen luovutusikää. Tuuri on vain puoliksi Raider ja ei ole sanottu, että niin käy sen pennuilla. Eikä ensimmäisessä pentueessa ainakaan niin käynyt. Suomessa on Raiderin pentu tehnyt jo kahdetkin pennut ja kaikki selvinneet hengissä ja ovat terveitä. Enkä ole kuullut Euroopassa olleen mitään ongelmia.
Tuurin emolinjassa on ollut epilepsiaa tietääkseni kahdella koiralla eli sen isoäidin pennun (eri yhdistelmä kuin Tuurin emo) pentueessa. Tottakai se jännittää. Jouduin monta urosta hylkäämään eplepsian takia ja jopa aikamoisena järkytyksenä tuli kuinka paljon epilepsiaa tuntuu olevankin ja varmasti se on vain raapaisu pintaa.
Voltin isän Tipin kaikki kuvatut pennut ovat terveitä, ei epilepsiaa tms. Sama Voltin emon Viuhkan pennuissa. Samoin kuin molempien linjat melkoisen tervettä porukkaa. Mm. Voltin isoisää Fetchiä on käytetty todella paljon ja aika hyvältä näyttää niin terveys- kuin tulostilastot. Olkootkin, että osa pitää sitä ihan pölönä koirana... Mutta muutama OCD jälkeläinen on silläkin niissä yli 200 pennussa. Sama Voltin emon isällä, sillä on lukuisia jälkeläisiä ja niissä on tietääkseni parilla OCD.
En usko olevan enää täysin OCD-vapaata linjaa bordercollieissa.
Pitäisi tehdä sellainen sukutaulu, mihin laittaisi kaikki mahdolliset sairaudet ja viat mitä vaan tiedän takaa löytyvän... Itselleni jo tein sellaisen paperilla.


Punnitsin pennut äsken. Tasaista porukkaa edelleen.

Violet eli eka tyttö, Voltin kopio painoa 950g
Venus eli nätti pikku tyttö, p. 790g
Mustajalka 990g
Lokki 1110g
Kiho 1110g
Viiru 1040g


perjantai 14. elokuuta 2015

Pennut melkein 3 viikkoa

Ruoka maistuu paremmin kuin hyvin. Ovat saaneet eilisestä lähtien kahdesti päivässä kermaviili/raejuusto-raaka jauheliha mössöä. Sotkuista puuhaa se syöminen, mutta pääasia onkin vatsojen täyttyminen ja kasvun takaaminen. Sekä Voltin säästäminen hiukan.

Tänään pennut avarsivat maailmaansa kerta heitolla reilusti. Koko pesue käväisi pihalla emon antaessa taustatukea. Sitä tarvitsivatkin, oli se sen verran pelottavaa joutua avaraan tilaan pistelevälle nurtsille kaiken maailman ääniin ja aurinkoon. Onneksi maitobaarin läheisyys lohdutti. Ihan vielä ei voi puhua mistään tutkimusmatkalaisista, mutta ehkä jonkun päivän kuluttua jo ovat rohkeampia. Tai ainakin pysyvät paremmin jaloillaan yrittäessään päästä eteenpäin heille melkoisessa heinäpellossa.

Kuvapläjäys...


























keskiviikko 12. elokuuta 2015

Pennut muuttivat

Siirsimme pennut pieneen aitaukseen olkkariin takkahuoneen hiljaisuudesta. Yleensä vaihdan pentujen asuinpaikkaa vasta kun ne ovat noin kolme viikkoisia, mutta nämä pupsit alkoivat olla niin eläväistä sakkia, että katsoin tulleen aika antaa niille enemmän nähtävää ja koettavaa.
Kaikki ottivat muuton lungisti, niin pennut, Voltti kuin muutkin meidän perheen eläimet. Voltti taisi olla isosti onnellinen kun pääsi enemmän perheen pariin eristyksestä! Se saa liikkua vapaasti aitaukseen ja pois. Valitsee yhä enemmän sen pois version.

Pennut saivat eilen maistella ihan vähän raakaa jauhelihaa ja pienen epäröinnin jälkeen se upposikin oikein hyvin. Tänään jo melkein heti tajusivat mistä on kyse, ahneimmat jo itse menivät lautaselle ahmimaan herkkua. Annoin kaksi kertaa aivan nokareet, lähinnä totuttelun takia.

Muutenkin pentujen viikko on täynnä uusia asioita muuton ja jauhelihan lisäksi. Ne saavat aitaukseen vähitellen erilaisia pintoja ja lelujakin. Aloitan antamaan enemmän muuta ruokaa loppuviikosta ja myös madotan pennut ensimmäistä kertaa, Voltin samalla tietysti myös. 
Lisäksi pupsit ovat jo tavanneet vieraita ihmisiä enemmän. Ne ovatkin varsin sosiaalisia tapauksia hakeutuen jo ihmiselle ja nauttivat rapsutuksista sekä kiipeilevät syliin.


maanantai 10. elokuuta 2015

Pennut 16 vrk

Viikonlopun aikana rotista oli kasvanut ihan oikein koiranpentuja, jotka jo tapailevat horjuvia askelia. Sekä haukkuvat, murisevat, hiukan jo leikkivät ja nuolevat antaumuksella kasvoja & käsiä.
Niissä on jo hetken aikaa muutakin katseltavaa kuin tissien lutkutusta tai nukkuvia musta-valkoisia mötkyjä.

                     

Alkavat olla jokainen oman näköisensäkin. Kaksi pojista ovat hyvin samanoloisia, sellaisia nallekarhuja hiukan pörröisemmällä karvalla. Pelkäämpä, että osa on pitkäkarvaisia... Joillain on pidempi naama ja pikku tyttö on syötävän suloinen! Toisella tytöllä tuntuu olevan asiaa aikalailla, ainakin murinan ja pärinän lähde on yleensä tämä tyttö. Ulkoisesti aikalailla emonsa näköinen.

Painoakin olivat keränneet.
1. Mustajalka 717g
2. Tyttö 680g
3. Viiru 758g
4. Nätti 567g
5. Lokki 746g
6. Kiho 780g

Kaikkien poikien paino alkaa siis seiskalla jo, Tyttö hyvin kirii mukana ja Nätti ottaa painoa oman käyränsä mukaan.