perjantai 30. joulukuuta 2016

Pentuja suunnitelmissa

Hui ja vau, mutta Voltin astutus suunnitelmat ovat ottaneet askeleen eteenpäin. Urokseksi valikoitui Mantereen Ninan Ässä eli Tending Hotspur. Tästä yhdistelmästä odotan kovasti itselleni tekevää, mukavaa harrastuskoiraa. Tottakai toivon myös terveyttä... välillä pelottaa, että onni bordercollie pentujen terveyden kanssa on käytetty. Kolme pentuetta, ei yhtään OCD'tä ja pääosin ovat muutenkin terveitä! Triillä on se LTV3, yhdellä C/C lonkat. Tässä pahimmat, kaksi vielä virallisesti kuvaamatta.
Ässän kuvatut pennut ovat olleet terveitä, ei yhtään OCD'tä sielläkään ja taitavat olla melkoisen tekevää porukkaa.

Molemmat koirat, Voltti ja Ässä, oppivat helposti, koulutettavuus on vahvasti plussalla ja vauhtia riittää. Tittelit eivät tietenkään periydy, harva (jos kukaan) jaksaa ja etenkään osaa kouluttaa koiria niin kuin Nina!
Molemmat ovat arjessa varsin helppoja tapauksia missä vaan eli mitään superhyrriä sen suhteen ei pitäisi tulla. Mutta ei näitä ihan sohvakoiriksi kyllä anneta.

Tämä yhdistelmä on takonut takaraivossa todella kauan. Vähän samanlainen fiilis kuin silloin kun astutin Viuhkan Tipillä vaikka moni siitä varoittelikin ja ihmetteli miksi & kuinka. Enkä kyllä ole koskaan katunut sitä, että pidin tässäkin asiassa pääni!

Ja sitten se, että milloin astutus tapahtuukaan. Joko jo ensi juoksuun, jota veikkaisin tulevan noin helmikuussa. Olisi sitten kivasti kesäpennut!
Pieni mahdollisuus, että malttaisi odottaa sitä seuraavaan, mutta siinä tulee jo monta muttaa ajankohdan ja iänkin kanssa.

Hitsiläinen, meillähän voi hyvällä onnella olla kohta pentuja!

sunnuntai 11. joulukuuta 2016

kisamörkö nimeltään aina jotain (tekosyitä riittää)

Pitäisi kilpailla, on hyvä koira ja treenit sujuvat. Mutta kun....
Melkein ahdistun kun katson kisatuloksia, videoita ja upeita ranking sijoituksia somessa. Ahdistus, koska minun pitäisi olla siellä. Kisaamassa. Mikään ei saisi mennä sen yli, kisaamassa pitäisi olla kipeänä, väsyneenä, kiireisenä, jalka poikki ja mitään hyviä syitä olla kisaamatta ei ole muita kuin se, että koira on kipeä. Tämähän ei ole totta, mutta se tuntuu siltä. Ja koska tuntuu siltä, niin se ahdistaa.

Tämä vuosi on ollut hiukan erilainen, vähän ehkä hankala ja yllättävä. Minun mottoni voisi olla, että aina jotain.
Aina jotain voi olla töitä, täysin ymmärrettävä ja hyväksyttävä syy. Myöskin jos on kouluttanut/valmentanut agilitya pari viikkoa putkeen ja on yksi vapaapäivä välissä, en mene kilpailuihin. Haluan tehdä jotain muuta, olla perheen kanssa, istua hevosen selässä, käydä kylässä, kutsua vieraita, elää normaalia perheellisen elämää. (Se ole oikein, koska agilityn pitäisi mennä kaiken muun yli ja se on sitä normaalia.)
Aina jotain voi olla läheisille ihmisille tapahtuvia asioita, jotka koskettavat myös minua. Tällöin en ole pystynyt lähtemään kisoihin, minua tarvitaan muualla enemmän. Koska työt pitää hoitaa (onneksi saan tehdä tälläistä työtä!), niin se aika on sitten mm. kisoista. Tälläisiä aina jotain-juttuja on tänä vuonna ollut enemmän kuin tarpeeksi, valitettavasti. (Mutta toisaaltaan pitäisi silti kisata, saisi ajatukset pois noista asioita ja aikaa itselle, agilitya ei pitäisi jättää oikeastaan minkään takia. )
Aina jotain voi olla sitten oikea ja pätevä syy eli koiran sairastuminen. Onneksi vain kerran eikä vakavaa, mutta silti. (Tällöin ei ole minkäänlaista syytä kilpailla, ainakaan sillä koiralla. Jollain muulla tietysti voi.)
Aina jotain voi olla yksinkertainen unohdus, ilmoittautuminen meni jo. Ikäväkyllä näitäkin sattuu ja melkein tekisi mieli laittaa liittoon toive, että viimeinen ilmoittautumispäivä vakiinnuttettaisiin esim. lauantai iltaan. Mieluiten sunnuntaille.( Onneksi välillä voi ruinata jälki-ilmoittautuneena mukaan, jos kehtaa. Tai kun.)
Aina jotain voi olla ihan vain mukavuuden halu, muun tekemisen halu ja se voi olla myös tuon hevosen syy. Onkin heppavalmennus tai kisat. Näitä kyllä vähemmän. (Mutta silti ne eivät saa mennä agilityn yli, sillä agilityn täytyy olla ykkösprioriteetti!)
Aina jotain voi myös olla loma. Loma maalla, kaikkialle on pitkä matka. Ei treenata, ei kisata. (Paitsi että oikea agilitaaja viettää lomansa agilitya tehden, mieluiten matkustaen ympäriinsä kisojen perässä.)
Aina jotain on myös nyt iso kynnys. Kun ei kisaa, ei kohta haluakkaan kisata, ei uskalla kisata, odotukset ovat liian korkealla ja pitäisi kisata eli kisoista uhkaa tulla nurkan takana vaaniva mörkö, sillä kisoissa kuuluu myös pärjätä. Koska koulutan/valmennan työkseni, koska on hyvä koira ja koska vaan pitää. (Tekosyitä, sanoo oikea agilitaaja. Kallonkutistajalla mars.)
Aina jotain on myös just ne liian isot tulos odotukset, lukuisat vitoset ja virheet syövät. (Kisaa enemmän, siitä sillä selvitään. Paljon startteja, enemmän nollia, paremmat luvut.)


Jos ja kun joskus sinne kisoihin saakka pääsen, niin siellä on oikeasti kivaa. Viimeksi kilpailin kamalassa flunssa Lägillä pari starttia lokakuussa, 5 ja tahallinen hylly turhan vauhdikkaasta keinusta. Sitä ennen syyskuussa 8 starttia (vau!), 3x0, 3x5vp, 1x10vp, 1xhyl. Piti ihan tarkistaa.
(42 starttia eli 14 kilpailua v.-16, joista 8x5vp, 9x0vp (7x1. tai 2.sija), 18xhyl (en muista tahallisten määrää) ja sitten loput jotain muuta. Ei kummoiset %. Eli tuollakin starttimäärällä voisi olla vaikka missä jos lehmät lentäisi ja auringon pilkut osuisivat oikeaan suhteeseen kuun kiertoon ;) )

Jos yrittäisi, eikä vaan yrittäisi vaan toteuttaisi, saada meidät kisaamaan vuonna 2017 edes pari kertaa kuussa. Paitsi lomalla. Voltti ei ymmärrä saako se kisata vai ei, mutta kyllähän se kai siitä tykkää.
Muutama viikko aikaa selättää kisamörkö!

tiistai 22. marraskuuta 2016

Janitalla

Maanantaina olimme Voltin ja Notten kanssa Janitalla, teemana laukanvaihdot radalla.

Voltin kanssa se oli aikalailla pala kakkua, hyvin osaa vaihtaa ahtaissakin väleissä. Muutamaa kohtaa kokeilimme erilailla ja lopuksi rata vielä nollana läpi. Tuntui helpolta.

Notte on iloinen ja tekevä, mutta siitä puuttuu se viimeinen vauhti. Tai toiseksi viimeinen. Menee ja tekee, mutta vähän silleen sunnuntai hölkällä. Silti olin kokoajan myöhässä :D
Varmistelen ja en aluksi uskonut, että tekee ja menee se. Meni ja teki ihan hienosti, hyvin sivuirtoaa ja tekee kaukaakin.
Treeniin takaakiertojen jälkeen hyppy, se on tultava ilman isompaa ohjausta. Päällejuoksussa kun putki oli takana, sinne meni pieni mustiainen. Saksalaisessa kun hyppy oli hiukan vino, niin eipä tullut ei. Näitä vahvistimme ja täytyy vahvistaa lisää. Voltti kun tekee ne automaattisesti, ei Notte ihan vielä yllä samaan, jos koskaan.
Mutta pujottelu loppuun vaikka irtosin (ohjureita), kääntyi hyvin, saimme siistit laukanvaihdot ja paljon muuta hyvää.

Oli kivaa, niin kivaa että iski mahdoton päänsärky. Tosin se oli jo edellisen yön kummitellut, mutta buranan voimalla menin kun päätin, että nyt on pakko päästä!
Kotimatkalla oksensin jo pariin otteeseen ja Lohjan kohdalla mietin pystynkö edes ajamaan enää kotiin kun kipu oli niiin valtava.
Pääsin taas coctailiin, ilta menikin harakoille. Helkatin migreeni, onneksi kohtauksia on todella harvoin! Edellinen kunnollinen melkein 1,5v. sitten.


keskiviikko 9. marraskuuta 2016

Kasvattipäivä

Viikonloppuna näin pitkästä aikaa Voltin ja Tuurin jälkikasvusta osan, Let ja Dew sekä Trip oli tullut ilahduttamaan kasvattajaa jo lauantaina. Vitoa, Tripiä ja Siraa näen useammin, tosin Sira viettää aktiivista kotikoiran elämää ilman kisatavoitteita ainakin toistaiseksi.

Sunnuntaina oli kasvattipäivä ja sinne tulikin kaikki ensimmäisestä pentueesta eli Voltin lisäksi Pyry, Vip ja Pirkko. Ihanat ihme neloset ovat edelleen upeita ja nopeita!
Toisesta vain Di, tosin eihän jäljellä olekaan kuin Whoopy sen lisäksi kun Prim valitettavasti menehtyi kesällä (kokoajan FB laittelee muistoja ja 99% Primin kuvia :o( Edelleen en pysty jakamaan niitä, kamalan paha mieli tulee). Anu joutui töihin eli vaikea sieltä on tulla treenaamaan, ihmeellisiä nuo työnantajat.
Kolmannesta, eli Tuurin ja Voltin pentueesta, paikalla oli Dew Kuopista saakka, Let Nokialta ja Vito sekä tietysti Trip. Siran kotiväki oli töissä ja Spocin "jumissa" vauvan kanssa Oulussa.
Mukana oli myös Tuuri, Pirkon poika Ori, Katin ja Mian toiset koirat ja vääränrotuinen Notte.

Kivaa oli, kamalasti en ehtinyt seurustella vasta kun yhteisellä myöhäisellä lounaalla. Kuvailin koirien menoa hiukan ja ehkä yritin joitakin vähän auttaakin. Sain koottua videopätkän, Volttia siinä ei näy (kun itseään on paha kuvata) ja syystä tai toisesta ei myöskään Vipiä (en tajua, luulin kuvanneeni!). Mukana on tietyst myös Tuuri ja Ori, onhan ne sukua.
Sari kuvasi salaa vähän Nottea, kiva yllätys, kiitos! Mutten lisännyt sitä siihen.

Puolueettoman puolueellisesti sanottuna onhan ne kaikki vaan aika makeita! Ihania ihmisiä, rentoa oloa ja pätevää treenaamista!

Pätkä treeneistä (linkki alla olevaan videoon).


torstai 3. marraskuuta 2016

Perus päivä

Aikalailla arkipäivät toistavat itseään, samat jutut vähän erilaisilla painotuksilla ja ajankäytöllä.
Mutta tässä peruspäivä, nyt tiistai.

My Day

Herätys klo 7, lapsen herätyskello soi sinnikkäästi. Itse ei poika siihen herännyt... Mutta ylös, koirat pihalle, kahvia ja pojan vienti kouluun kahdeksaksi.

Klo 8.15-9.30 aamukahvilla tietokoneen ääressä. Lauantain radan tekoa, ryhmien tarkistamista, viesteihin vastaamista yms.
Keittiön siivoilua eli astiat koneeseen.

Klo 9.30-10.15 Koirat lenkillä metsässä.

Klo 10.30-13.30 tallilla. Oli koulutunti ja normaalia puuhastelua hevosen kanssa. Vastailen viesteihin puhelimella. Soitan kotimatkalla äidille.

Klo 14 kotona, kävin pikaisesti kaupan kautta hakemassa leipää ja maitoa.

Klo 14-15 koneen ääressä samaa kuin aamulla, tietysti myös sometusta. Samalla söin pari palaa leipää ja join teetä.

Klo 15-15.30 torkut, viime yönä tuli nukuttua noin 6h ja se ei vaan riitä!

Suihkuun, kahvia, koirat pihalle, ratojen tulostusta, tietokoneella. Illan ruoka uuniin muulle perheelle.

Klo 16.40 koirat autoon ja Lägi Areenalle.

Klo 17-23 kouluttamista, välissä koirat nopeasti pissalle. Onneksi on webasto ja takit.

Klo 23- koirien ulkoilutus, Voltin pikatreenit

klo 23.50 kotona, pala leipää ja mehua. Koirille ruokaa. Ei nukuta.
Katson Emmerdalen iPadilta, uni tulee ehkä lähempänä yhtä.




lauantai 22. lokakuuta 2016

Flunssaa, jatkuu

Omien koirien treenit ovat olleet vähissä, kiitos sitkeän flunssan.
Kävin Jaakolla Voltin kanssa. Oli niin hienoa, upeaa ja kerrankin onnistumista. Kaikki, paitsi jenkkikäännös, pelitti ja kaikki oli vaan niin helppoa. Radan profiili oli meille sopiva ja olipa kerrankin kiva onnistua.
Jenkkikäännöstä vähän hiottiin, Voltti kääntyy helposti poispäin lukien sen poispäin etenkin jos ja kun toisella puolella (ohjaajan) ei ole mitään kiinnostavaa. Kotiläksyksi sen vahvistaminen.

Notte ei tehnyt mitään pariin viikkoon... ja tällä viikolla oli niin super, että melkein alkaa uskoa siitäkin agilitykoira tulevan.
Kaikki on vielä kesken, niin kuin tuon ikäisen kanssa pitääkin, mutta ajoittain liikkuu kyllä jo ripeämmin ja mukavasti alkaa muotoutua.
Saa nähdä miten juoksareiden kanssa käy, nyt näyttää hyvältä. Pujottelee muutaman ohjurin kanssa ja este on mieluisa.

Voltin kanssa kisasin pari starttia, jo rataan tutustuessa pulssi veteli toista sataa...
Hyvä eka rata, valitettavasti A oli liian vauhdikas, kahdella laukalla (tai 2,5) ei oikein osu kun lentää harjan yli.
Tokalla todella hyvä alku, lopussa pieni tuhma koira unohti kuinka keinu suoritetaan ja päästiin pois ennenkuin ohjaajan hapenottokyky loppui kokonaan.

Ensi viikolla vain maanantaina kouluttamista ja sitten vähän lomaa.

sunnuntai 2. lokakuuta 2016

Flunssaa

Kummallisen sitkeää flunssaa liikkeellä. Sairastan aika harvoin, mutta nyt on ollut jo yli kaksi viikkoa flunssaa muuttuvinen muotoineen. Kun yrittäjähän ei töistä pois jää ellei ole ihan pakko, niin koulutuksia olen pitänyt normaalisti ja vielä vähän päälle. Melkein jo peruin Jyväskylän keikan, mutta en sitten kehannut. Oli hiljainen sunnuntai kun lauantaina ajelin 6 plus puhuin 8h köhien.

Tällä viikolla on ollut neljä päivää vapaata, kiitos Katin. Hän veti minun torstain viikkotreenit ja normisti perjantai kurssit. Minä sain heppailla Mikon valmennuksissa.
Eihän se järkevää tietysti ollut, hiki virtasi ja Buranaa meni. Mutta hyvä valmennus, hyvä hevonen ja parempi mieli.

Viikolla kokeilin myös hiukan agilitya Voltin kanssa, selvisin. Mutta keuhkot meinasivat sanoa itsensä irti, happi ei kulkenut ja kamala pistos lapaluiden välissä. Kun tämä olotila ei kohentunut viikonloppuna, luovutin jo toiset agilitykilpailut... turha edes yrittää juosta kun ei vaan pysty.

Jospa ensi viikolla jo olisi parempi olo, alkaa kyllästyttää. Kaikkia, niin koiria kuin itseäni.

tiistai 20. syyskuuta 2016

Sponssikoirakoksi haku auki

Melkein unohdin, voinhan mainostaa täälläkin.
Haku vuoden -17 kevätkauden (tammi-huhtikuu tai -toukokuu) Sponssikoirakoksi on auki vielä 15.10.2016 saakka. Lisää asiasta Little Step's - agility sivulta!


ps. eli yksi paikka koulutuksiin Lägi Areenalle sponssataan sopivalle koirakolle, saa ehdottaa itseään hyvin perusteluin tai  suositella jotakuta toista, joka paikan tarvitsisi syystä tai toisesta.
Hakemuksia on tullut jo tosi paljon, mutta lisää mahtuu. Todennäköisesti tulen jakamaan paikan eli tarjolla joka toinen viikko treeniä ohjatusti. Ja paikka/paikat tullaan valitsemaan arpomalla, sillä kaikista hyvistä hakemuksista on mahdoton valita.

maanantai 19. syyskuuta 2016

Päivitystä

Blogi laahaa niin paljon jäljessä kun ei vaan olevinaan ehdi päivittää. Paljon kaikkea ja vielä kivat syysilmat.

Voltti ja Notte molemmat treenaavat 1-2 kertaa viikossa hiukan. Voltilla ihan ratatreeniä, pysy suunnitelmassa jne. plus eri tekniikoiden kokeilemista. Myös kontaktit aiheuttavat lisätreeniä, mutta niinhän ne aina.
"Kotona" puomi on jo hyvä ja nopea. Kisoissa käskytän liian aikaisin/kovaa pysähtyymään ja pysähtyy/himmailee liian aikaisin. Täytyisi päästä tästä irti ja antaa mennä, katsoisi mitä tapahtuu.
A'lla vahvistusta ajatusta alas. Jos matka jatkuu kovalla vaihdilla suoraan eteenpäin, voi tulla koikkaloikka.
Keinu on treeneissä jo liian nopea, samaa käynyt jokusen kerran kisoissakin... Siispä tulee varmisteltua sitä liikaa ja suoritus ei ole sitä mitä ihanne maailmassa.
Muutenhan Voltti tulee mukavasti ohjauksiin eikä liitele ihan mahdottomia. Eihän se ole mikään jarrutan-kokoan-käännyn versio luonnostaan, mutta kääntyy kun tietää tai käännetään.

Notte opettelee aikalailla esteitä. Pieniä tekniikka/vauhti pätkiä sekaan. Puomi ja A on juoksareina molemmat, yritän vahvistaa ajatusta alas.
Mietin myös mattotreeniä sen kanssa, mutta toistaiseksi mennään tällä jos se kerta toimii.
Pujottelussa on ohjurit, välillä menee hienosti ja välillä ei malta. Ajatusta ja rytmiä alkaa olla kivasti. Jokusen ohjurinkin voi ottaa jo pois.

Voltti kisasi Varkaudessa kaksi rataa, nopea vitonen (A) ja mun pöllöily hyppis virhe (väärin sijoittunut, en ohjannut estettä). Hyppis muuten oikein hyvä. Mutta harmittihan nuo virheet.

Käytiin sunnuntaina P-Haun kisoissa ja radat olivat aika tylsiä.... aika helppoja. Ekalta 0 himmailupuomilla ja 2. Tokalta yksi rima ja vikalta kielto linjan ohituksesta.
Ärsytti taas, ei voi mitään. Harmittaa tuollaiset tyhmät vitoset.


tiistai 6. syyskuuta 2016

Aika rientää, täytyy lentää

Aika rientää, täytyy lentää! Pieni kiire kantapäillä kokoajan. Mutta en valita, sillä kiire on aikalailla positiivista kiirettä vaikka ajoittain huono omatunto kolkuttelee mm. tekemättömien kotitöiden takia.

Viikkotreenit ovat pyörähtäneet käyntiin todenteolla ja itsekin on päässyt treenamisen makuun. Tosin ihan virkuimmillaan ei ole illalla myöhään, mutta pääasia saada treenata hyvässä, siistissä ja valoisassa hallissa. Lägin pohja on ainakin toistaiseksi ollut hyvä, toivotaan sen myös pysyvän sellaisena.
Illat siis täyttyvät agilitysta, päivät hevosesta ja juoksevista hommista.  Noita ns. juoksevia hommia riittää, on kirjanpitoa, viesteihin vastaamista, treenien suunnittelua ja ihan perhejuttujakin. Viikonloppuisin hiukan lisää agilitya muodossa tai toisessa. Yritän edes kerran kuussa pitää vapaan viikonlopun kaikesta, tai ainakin yhden päivän.

Notten kanssa olemme tehneet yksittäisiä esteitä ja pätkiä radoista vähitellen. Sen mörköikä alkanee vähitellen laantua, tutulla hallilla viipottaa jo ihan kivaakin vauhtia. Pujottelua ja juoksareita vähitellen. Saa nähdä millainen agilitykoira siitä kehkeytyy.
Voltti on niin voltti. Taas alkaa yhteinen rytmi löytyä ja alan saada kiinni sen vauhdista. Sillä se menee etenkin Lägin hallilla kovaa. Hiekalla on selkeästi hitaampi, jää "sutimaan" enemmän.

Voltin kanssa olin Alen Marekovicin koulutuksessa, hän on vanhastaan tuttu ja Voltin isän Tipin kasvattaja. Väännettiin kovassa vauhdissa valsseja yms. Hiki tuli, kunto loppui lopussa kun piti juosta se 38 estettä ratana... ensiksi olimme jo kahteen erään treenanneet aikalailla. Mutta hienoa oli, siisti pieni hullu suomalainen pikakiitäjä. Tai jotain sinnepäin.

Janitallakin kävimme pitkästä aikaa, molemmat koirat pääsivät matkaan mukaan. Mustaan vihkoon en saanut aikaiseksi kuin pari sanaa. Täytyy sitä täytellä treenien jälkeen. Tosin eilen treenasin enkä muista mitä sinne pitäisi laittaa.... Syytetään myöhäistä iltaa, kello oli jo 23.30 plus kun läksin kotiin hallilta.

Kisoihinkin päästiin vihdoinkin. Vaikka kovasti pisti vastaan joku, mikä lie. Rankkasade oli täyttänyt tietkin vedellä niin että liittymiä oli suljettu. Siinä sitten myöhässä mietin mistä ja mihin suuntaan täytyy suunnata, että Hurtta Areena löytyy Konalassa.
Kisat olivatkin sitten yli tunnin myöhässä eli ehdin ensimmäisellekin radalle paremmin kuin hyvin.
Kaksi ensimmäistä rataa menikin aika nappiin, molemmilta nollat ja voitot kaupan päälle.  Pysyin suunnitelmassa ja suunnitelmat näköjään toimivat. Mitä sitä kieltämään, hyvältä tuntui.
Sitten olin jo myöhässä muualta ja eipäsjuupas pään sisällä, jäädäkkö vai ei viimeiselle radalle. Jäin ja hyllytin alussa, huolimaton päällejuoksu pujottelussa ja väärään päähän putkea. Sitten annoin Voltin juosta puomin tietäen sen vetäisevän hypyn kautta putkeen ja sen sille sallin. Vielä hyvällä A:n kontaktilla suorinta tietä maaliin.
Hyllystä huolimatta ei harmittanut, muistanpa seuraavan kerran olla tarkempi. Voltti on sen verran nopea ja lukitsee, että meni jo jos edes kerkeät tajuta virheen mahdollisuuden.

Alkuvuodesta toivottavasti ei tarvitsisi matkustella pitkin maakuntaa, siksi pidämme treenipäiviä Lägi Areenalla noin kerran kuussa. Tykkään kyllä käydä muualla kouluttamassa, mutta talvella ajaminen pimeässä ja mahdollisesti ikävässä kelissä ei houkuttele niin paljoa.
Kevättä kohdin ja valoisuus lisääntyy, sitten voi taas mennä kauemmaksikin jos joku haluaa.

Voltin voittonollat, Esa, outi ja Marko kuvannut & laittanut nettiin, KIITOS.

sunnuntai 14. elokuuta 2016

Treenejä, kisoja, kuvauksia

Lomalta on siis palattu takaisin kotiin ja hommiin. Kevyesti töihin paluu, vain pari iltaa kouluttaen. Ensiviikolla onkin sitten jo täysi puhina koulutustenkin kanssa, viikkoryhmät pyörähtävät käyntiin. Kivaa!


Mutta tosiaan treenattiinkin tällä viikolla yhtä paljon kuin koko heinäkuussa. Keskiviikkona oli LS-kimppatreenit pienellä porukalla. Ekasta pentueesta 2, seuraavasta 1 ja vikasta 2. Plus tietenkin omistajien muut koirat.
Kivaa oli, videoitakin saatiin ja jonkun moisia koosteitakin.

Lennokkaasti Volttia.

Muidenkin videoita löytyy minun YouTube kanavalta.
Ja TÄSTÄ ettei aina ihan mene niinkuin pitäisi/luulisi/toivoisi/olettaisi ;)


Kävimme kokeilemassa Lägin uutta pohjaa ja nopsalta vaikutti. Voltti teki vain muutaman minuutin "koeajoa" ja Notte treenasi yksittäisiä esteitä. 
On se vaan aina näpsä, Notte siis. Rengas joka kerta oikein, myös putken kautta. Tehty kai pari kertaa talvella niin että oli ihan maassa kiinni. Puomilla Anu palkkaili, saatiin aika hyviä osumia. Juoksupuomi projekti etenee....
Ja pujottelun puolikas, laitoin ohjureita vinon pinon kiinni niihin. Muutaman kokeilun jälkeen keksi mitä halutaan ja mistä tuli palkkaa. Pätevä pieni, aloitellaan tästä vähitellen.
Keinu on liiankin kiva, voi kun nyt pysyisi tuollaisena. Siis juoksee päähän ihan täysiä ja malttaa. Anu palkkaili ja laski keinun hitaasti alas, sitäkin taidettiin tehdä ensimmäisen kerran. 

Lauantaina Lägillä kisat, olikin Petteri Keminen vääntänyt aikamoiset radat. En nyt sano ettenkö olisi tykännyt, mutta aikalailla oli haastetta etenkin nopean ja lentävähkön koiran kanssa. 
Ensimmäinen menikin 9 ensimmäisen esteen kohilla just niin kuin pitikin, paremmin ei pystytä. Sitten vähän levähti, mutta takaisin kartalle ja siististi poikkarilla puomille. Jossa sitten kiire jatkoon ja käskytin liikaa = Voltti hiippaili ne vikat metrin. Ja se aiheutti takaraivossa ohjaussuunnitelman muutoksen, joka aiheutti taas sen, että kadotin keinun ja koiran ja ehkä koko radankin. Keinulta 15vp., pistäkääpäs paremmaksi. Muuten virheettä, että niin :D 

Tokalla voi meitä = minua. Oleta, älä ohjaa.... siistiä menoa, vähän kaarroksia muttei mainittavaa. Tykkäsin omasta valinnasta alussa, vaikka itse sanonkinkin niin vippaus oli vaan hieno ja toimiva putken jälkeiselle hypylle vähän kauempaakin. 
Oletin, että kyllähän Voltti irtoaa suorasta putkesta hypylle. Ehdin nähdä kuinka tuomari juoksi hypyn edestä, kerkesin ajatella ehtiiköhän alta pois, aloin jo ennakoimaan käännöstä ettei tulisi pahaa kulmaa puomille ja tadaa - Voltti kääntyi hypyltä pois kuvitellen kai viittomakielestäni, että ai takaakiertona. Turha kai mainita, että loppuradasta ei pahaa sanaa (paitsi yksi kaarratus, mutta sentään ei ottanut väärää hyppyä niinkuin moni muu siinä). Puomillekin laitellaan sydämmiä Voltille.

Voihan hyppyrata, mun tutustuminen meni melkein kokonaan alkuun. takaakierto-päällejuoksu-takaakierto-persjättö vaiko valssi? Vai sittenkin takaakierto-päällejuoksu-japsi. Vaiko eikö sittenkin pakkovalssi-ota kiinni-anna mennä. Millä kulmalla menee pussiin, miten ehtii ohjaamaan takaakierron seuraavalle esteelle eikä käänny siihen liian aikaisin tai mene edessä olevaan putkeen. 
Tuli sitten takaakierto-päällejuoksu-takaakierto ja leikkaus pussilla, ei ehtinyt/uskaltanut mennä eteen. Mutta se toimi paremmin kuin hyvin ja voi kuinka melkeinpä tyylikäs olikaan meidän rata. Ikäväkyllä putkijarru ei ihan toiminut, Voltti tuli pituudelle hiukan vinosta ja osui siihen. Mutta niin hienosti kepit itsenäisesti loppuun ja ehdin ongelmitta, ehkä ainoana joka niin teki, jatkoon valssaamaan. Nopein aika reilusti eli kyllä se liikahtaa. 

Kivaa oli virheistä huolimatta ja ilmoitinkin sitten Porvooseen... täytyy vähän fiksailla menoja.

Voltin pennut ovat nyt vuoden ja pari viikkoa päälle. Let, narttu, kävi virallisissa kuvissa torstaina ja perjantaina oli jo lausuttu lonkat A/A ja kyynäret 0/0. Olat siistit eikä kuvannut eläinlääkäri löytänyt selästäkään huomautettavaa, tosin lausunto tulee myöhemmin.
Trip kävi sitten perjantaina ja lonkat, olat, kyynäret siistit. Selässä LTV3 (ei virallista lausuntoa vielä). Tämähän sitten julkistettiin tietysti heti niinkuin sekä uroksen omistajan että omiin tapoihini kuuluu. 
Mitä tämä sitten tarkoittaa? Itsekin jouduin googlettelamaan ja saimme sekä Iris että minä useampia yksityisviestejä asian tiimoilta, kiitos teille kaikille. Minkäänlaista syytä epätoivoon tai koiran pitämiseen pumpulissa ei ole, ei kannata harmitella eikä voivotella eikä edes ottaa osaa. 
Trip on täysin ns. käyttökuntoinen koira tasan niin kauan kun ei oireile. Eli toivottavasti loppuikänsä. Nyt tiedetään tämän sillä olevan ja tottakai tarkkaillaan tilannetta. Iris hoitaa ja hoidattaa koirat muutenkin viimeisen päälle eli fyssarit yms. ovat muutenkin koiran elämässä kokoajan, eli hekin osaavat reagoida heti jos on reagoimista. 
Ilman muuta tiedämme myös pahimmat kauhuskenaariot, mutta niitä on turha etukäteen surra. 
Kennellitos sivuilta:
"Välimuotoinen lanne-ristinikama (lumbosacral transitional vertebra, LTV) on yleinen synnynnäinen ja perinnöllinen nikamaepämuodostuma, jonka periytymismekanismia ei tunneta. LTV:llä tarkoitetaan nikamaa, jossa on sekä lanne- että ristinikaman piirteitä. Välimuotoinen nikama voi olla viimeinen lannenikama (L7), jolloin puhutaan sakralisaatiosta tai ensimmäinen ristiluun nikama (S1), jolloin puhutaan lumbalisaatiosta. Muutos voi olla symmetrinen eli samanlainen oikealla ja vasemmalla puolella tai epäsymmetrinen, jolloin selällään otetussa röntgenkuvassa nähdään puoliero. Diagnoosi tehdään usein lonkkakuvasta, josta voidaan nähdä koiran ristiluu ja lanne-ristiluuliitos yhdestä suunnasta (”ylhäältäpäin”). Joillain koirilla lannenikamien lukumäärä on poikkeava, normaalin 7 nikaman sijaan näillä koirilla on 8 tai 6 lannenikamaa. Tämä on yksi LTV:n muoto ja se voidaan nähdä sivusuunnasta otetusta röntgenkuvasta (koira on kuvattaessa kyljellään), jossa ristiluun lisäksi näkyy koko lanneranka.
LTV:tä esiintyy useilla koiraroduilla, ja ainakin saksanpaimenkoirilla sen yhteydestä selkävaivoihin on tutkimustietoa. LTV altistaa lanne-ristiluuliitosalueen varhaiselle rappeutumiselle, minkä seurauksia voivat olla takaselän kivut ja pahimmassa tapauksessa takajalkojen halvausoireet. Hoitona käytetään lepoa ja kipulääkkeitä ja vakavimmissa tapauksissa leikkaushoitoa. Kotikoirina sairastuneet koirat pärjäävät usein melko hyvin, mutta ennuste paluusta harrastus- tai työkoiraksi on epävarma.
LTV:stä voi saada lausunnon 12 kuukautta täyttänyt koira. Arvostelun perusteet ja kuvaesimerkit eri asteista löydät sivun alalaidasta. Arvostelussa käytetty asteikko:
LTV0   Ei muutoksia
LTV1Jakautunut ristiluun keskiharjanne (S1–S2)
LTV2Symmetrinen välimuotoinen lanne-ristinikama
LTV3Epäsymmetrinen lanne-ristinikama
LTV46 tai 8 lannenikamaa
LTV-muutosten yleisyydestä eri roduissa ei juurikaan ole vielä tietoa. Kennelliiton jalostustieteellinen toimikunta suosittelee jättämään oireilevat koirat pois jalostuksesta. Kaikkia oireettomia koiria voi käyttää, mutta LTV1–LTV4 -tuloksen saaneet koirat suositellaan yhdistämään vain LTV0-koirien kanssa. Tällaisten yhdistelmien jälkeläisiä suositellaan kuvattavaksi, jotta LTV-muutosten periytymisestä ja merkityksestä saadaan lisää tietoa."

Entäs Voltin ja Tuurin mahdollinen jalostuskäyttä jatkossa? Kumpikin meistä, Iris ja minä, tottakai mietimme ja pohdimme tätä. Mielestäni vielä yksi löydös ei sulje kumpaakaan jalostuskäytöstä, katsotaan kun on useampi kuvattu ja mietitään sitten uudestaan. Tietenkään yhdistelmää ei uusita eikä todennäköisesti kannata yhdistää edes samansukuisia keskenään vaikka ei varmaksi tiedetä kuinka tämäkään periytyy. 
Ollaan vaan onnellisia ettei vielä ainakaan muuta. 



torstai 11. elokuuta 2016

Notte 10kk





Notte on kesän rallatellut Öllölän metsissä ja uinut höpönä. Kerran kävi vähän tekemässä Pärnävaaralla, parilla esteellä. Minusta se ei osaa mitään eikä liikahda oikein, mutta osaahan se jotain ja menee minkä tällä hetkellä fysiikaltaan pystyyn. Silleen järkevästi.

sunnuntai 31. heinäkuuta 2016

Kuulumisia maalta, paljon löhöilyä ja vähän töitä

Vaikka pääosin heinäkuu on mennyt mökillä nauttien olemisen lähes sietämättömästä keveydestä, niin jokunen koulutuskeikkakin on tullut tehtyä ettei ihan hommasta vieraantuisi. 

Puolessavälissä heinäkuuta päiväretki Sotkamoon, mökiltä sinne kun ei ole "kuin" noin 260km. Mikäs sitä on ajella ihaillen Suomalaista maisemaa ja lisäksi kun jälleen kerran porukka oli todella mukavaa ja kouluttaminen tuntui mielekkäältä. Aika kului siivillä vaikka saimmekin päivän mittaan nauttia Suomen suven sään vaihtelevaisuudesta oikein kunnolla. Satoi kaatamalla, sitten tuli helle ja jälleen satoi, jonka jälkeen taas taivas kirkastui. 
Sain treenattua Voltillakin, ajatus hyvä ja toteutus huono. Ei ehkä kannata yrittää samaa seistyään 8 tuntia vuoronperään kumppareissa tai lenkkereissa. Oli hiukan jalat tukossa. 

Joensuussakin käväisin kaverin kanssa pikatreenaamassa molempia. Hiki tuli siitä vähästäkin, helle ulkona ja subtrooppinen kasvihuone hallissa.

Nyt perjantaista sunnuntaihin viikonloppu menikin Kunkkulassa Tending-leirillä kouluttaessa. Tämä oli vähän jännä paikka etukäteen, myönnetään. Keskus kuhisi ammattikouluttajia eri koiralajeissa, MM-mitalesteja, lukuisia SM-tasolla kisaavia jne. Siellä sitten pienesti yritin agilitya ohjeistaa...
Itseasiassa oli kivaa ja ihmiset olivat oikein mukavia, koirat hienoja ja viisaita, oppi itsekin ja avoimin mielin kun tarttui hommaan niin hommahan luisti. Oli tosi antoisaa keskustella asioista, tavoista koulttaa ja mitä kukin hakee milläkin. Paljon oli erilaisia koiria, luonnollisesti myös erilaisia ohjaajia. Hienoja koiria ja taitavia ohjaajia. 
Volttia lainasin tutulle perjantaina ja kiisi liitäen vähän minne sattui ;) olisi kuulemma mielenkiintoista mennä liukkaan saippuan kanssa, joka vielä menee enemmän kuin tarpeeksi kovaa. 
Itse treenasin eilen molemmat ja ei hullummin, vaikka itse sanonkin. Kontaktit, tai siis puomi, on Voltilla huono. Ei saisi turhaan tehdä toistoja, etenkin jos ja kun eka on edes sinnepäin hyvä.

Mutta tosiaan, ilmeisesti muidenkaan mielestä ei viikonloppuna allekirjoittanut tyrinyt ihan totaalisesti kun ensi vuodelle piti merkata sama viikonloppu varatuksi. 

Nyt vielä viikko maallao oloa, launtaina kisaamaan ja sunnuntaina muutaman kilometrin jälkeen paluu arkeen. 

 


tiistai 12. heinäkuuta 2016

Hyvää matkaa pilvien päälle


Välillä eläinten kanssa joutuu tekemään kipeitä, lopullisia päätöksiä. Pahinta on kun kyseessä on perusterve, nuori ja voimakas eläin, joka rakastaa juoksemista ja tekee kaiken aina täysiä. 

Viime viikon lopulla sain Primin (Brit) sijoituskodista soiton, se oli loukannut itsensä illalla. Oli ryöminyt mökin alle ja tullut sieltä pois kolmi jalkaisena, toista takajalkaa roikottaen. Eläinlääkäriä ei saanut kiinni ja päätimme yhdessä odottaa aamuun kerta koira ei ollut shokissa tai vaikuttanut äärimmäisen kipeältä.

Aamulla uutiset olivatkin varsin ikäviä, Primiltä oli lonkka pois paikoiltaan. Miten ihmeessä, hyvä kysymys. Ehkä se oli jäänyt kiinni ja repäissyt itsensä irti.... Eläinlääkärissä eivät saaneet lonkkaa paikolleen. Alkoi melkein epätoivoinen ortopedin etsiminen ympäri Suomea, kaikki olivat lomalla tai täystyöllistettyjä.
Onneksi yksi löytyi ja siellä saivat nukutuksessa nukutuksessa paikoilleen ja teippauksilla pysyikin. Mahdollinen leikkaus edessä ellei pysyisi. Tätä ennen olin jo soittanut niin fyssareita kuin lääkäreitä läpi ja googlettanut epätoivoisesti. Ei hyvältä näyttänyt. Vaihtoehdoista puhuttiin jo Primin kodin kanssa.

Kuitenkin viikonloppu näytti valoisalta, koira oli tyytyväisen oloinen ja toive olikin, että jospa se lonkka olisikin pysynyt paikoillaan. Toive osoittautui turhaksi. Hetken soittelimme etsien leikkaavaa lääkäriä ( toivottavasti kukaan ei ikinä tarvitse koiralleen ortopedia heinäkuussa). Mielessäni kaihersi, että onko tässä järkeä. Leikkaus olisi iso, kuntoutus pitkä ja koira kärsisi pitkään kivuista ja rajoitetusta elämästä. Yksi lääkäri oli sanonut, että edessä olisi ehkä kaksi vuotta aktiivisen koiran elämää. Ehkä.
Kunnes Mevetissä asiantunteva lääkäri sanoi suoraan, että ehkä vuoden päästä se pystyy elämään ns. sohvakoiran elämää jokusen vuoden. Aktiivisen koiran aktiivi elämään siitä ei koskaan olisi. Nivelrikkoa tulisi varmasti plus paljon muuta. Kuntoutus olisi epävarmaa, leikkauksiakin ehkä tarvittaisi useampi. Paljonko sieltä kaikkea sitten onkaan rikki ja repeytynyt...

Annoin päätösvallan kodille, itse suosittelin päästämään Primin pilvien päälle. Juoksemaan täysiä, paimentamaan pilvilampaita ja hyppimään esteitä vetäen täysiä pysäytyskontaktit. Ilman kipuja, ilman ehkää mitä ei koira ymmärrä. Ei Prim olisi ymmärtänyt miksi sattuu, miksi ei saa mennä, miksi elämä olisi rajoitettua. Miksi melkein kaikki se, mitä se rakastaa olisi kiellettyä.

Prim ei enää herännyt, se sai jatkaa uniaan. Toivottavasti unet olivat hyviä, toivottavasti se uneksi asioista joiden siivin pääsi loppuiäksi olemaan unessaan se upea koira, jota me jäimme kaipaamaan niin paljon.

Hyvää matkaa rakas, meille jäi kauhea ikävä sinua.


Kuva Iris Kieme


tiistai 28. kesäkuuta 2016

loma lähenee

Viikon päästä Volvon nokka kääntyy kohti Pohjois-Karjalaa ja toivotaan iskareiden kestävän. Kyytiin pitäsi mahduttaa hevosen tarvikkeiden lisäksi omat kuukauden kamat ja koirat. Ja ehkä tytärkin. Volvon perään kiinnitetään traikku ja sinne sisään Gio. Varovainen arvio Nummela-Maukkula (talli on siellä) 8h. Siitä sitten vielä mökille noin 35km. Pitkä on päivä.

Ennen lomailua täytyisi vielä tehdä paperihommia, tarkastella laskuja ja hoitaa arkea & pari koulutusta. Päivät vaan kuluvat ja huomaan etten ole saanut tehtyä mitään. Ilmat ovat olleet pääosin mukavat, on tullut vietettyä hevosen kanssa aikaa ja koirien kanssa lenkkeillen. Illalla ei vaan enää huvita...
Mutta syyskauden treeniryhmät on nyt kasassa, ryhmät täynnä ja jonossa jokunen. Tälle vuodelle en enää ota viikonloppukoulutuksiakaan enempää, nekin on jo siis varattuna.
Hieno tilanne, en voi valittaa. Kiitos ihanat koulutettavat, kaverit, seurat, porukat, kennelit, leirit jne.!
En voi vieläkään ihan käsittää miten onnekas olenkaan, täytyy yrittää pysyä onnen arvoisena.

Mökiltä käsin voisi parit kisat vetäistä Voltin kanssa, Varkaudessa olisi ja sitten myös Joensuussa. Mikkeliin asti en taida viitsiä lähteä... Kisa per kuukausi saa hetken ainakin jatkua.

Oikein ihanaa kesää kaikille <3

sunnuntai 26. kesäkuuta 2016

Notte

Jokaisen pitäisi hankkia oma ilopilleri elämään, jos sellaista ei siis ole valmiiksi. Notte on siis niin hauska. Iloinen. Täysin kouluttamaton luonnon lapsi. Tai ainakin melkein.

Onhan Notten kanssa tehty agilityn alkeita, aikalailla joskus ja sunnuntaisin joka neljäs viikko. Tarjoamisella ensiksi ja sitten vähän vahvisteltu jotain. Kauhean tohkeissaan se yrittää ja tekee, melko helppoa ollut kaikki tähän saakka.
Ei flänkkää, ei käytä silmää, leikkii ja syö. Ei pelkää ja haluaa tehdä, häntä heiluu ja koira hymyilee.

Juoksupuomiprojekti etenee, keinun päähän menee vauhdilla ja pujottelua kujana muutaman kerran tehnyt. Putket ottaa kaikista kulmista ja leikkauksin yms. Hyppyjä hakee kivasti.
Pysyy paikallaankin, ainakin melkein.

Eli kaikki mitä pienen lapsi sheltin kuuluukin, iloisena yhdessä leikin ja hauskan pidon kautta vahvistellaan asioita.

Kohta lähdetään kesälaitumille ja siihen vähäänkin treenaamiseen tulee noin kuukauden tauko. Mikä ei nyt haittaa ketään eikä mitään. Täytyy koiralapsillakin olla lomaa.
Tosin Notten koko elämä on melkein lomaa :o)


perjantai 24. kesäkuuta 2016

Mielien pahoittaja, mielensä pahoittaja, mikä lie

Mielensä pahoittaja tässä hei. Tai mielien pahoittaja. Mielien pahoittaja mielensä pahoittaja. Syvä huokaus. Pahoittelut.

Mistä kaikki alkoikaan... no agilityn SM-kisoista ja Lee Gibsonin yksilöradasta ja erityisesti pujottelu-putki yhdistelmästä, ehkä voisi sanoa jopa erottelusta.
Ja ei, minähän en edes kisannut. Minä vain katselin live stremia ja totesin onpas hankala kohta. Ehkä aavistuksen myös ihmettelin aika korkeaa epäonnistumisprosenttia ja samalla myös ihailin suorituksia. Tottakai olin tietoinen kisajännityksestä, -moodista, -arvokisojen pakko onnistua-ajatuksesta ja mistä kaikesta vielä voikaan puhua tuossa tilanteessa. Joskus olen siellä ollut, muistaakseni. Kai ja ehkä.

Sain haasteen, tee perässä ja mielummin vaikeutettuna. Tuumasta toimeen kerta oli mahdollisuus, jopa kuvaaja! Pituutta en jaksanut rahdata, laitoin hypyn. Viritin toisen putken extrana etualalle. En harjoitellut kuviota ennen kuvaamista.



2. hyppy niistolla ja lähetys ulkokautta. Hetken Voltti vilkaisi putkea, mutta valitsi pujottelun. Jee, hyvä koira.
2. hyppy vippauksella ja sisäkautta, nyt jo tiesi mikä oli homman nimi. Helposti oikein.
2. hyppy kaukaa vippauksella ja ehdin hyvin auttamaan sisään pujotteluun. Jee, hyvä minä ja koira.

Seuraava toiminto olikin virhe. Iloisena latasin videot instagramiin ja facebookin, ilmeisesti vääränlaisella asenteella ja väärillä hästägeillä. Jotkut asiat otetaan niin tosissaan, toiset taas ei. Tämä otettiin vaikkei olisi tarvinnut.
En voinut aavistaa, että aiheutin ihmisissä närää ja mielensä pahoittamista. Tästä tietysti hetken aikaa kommentteja lukiessani ja vastaillessanikin, melkein mieleni pahoitin ja mietin, miksi pahoitin toisten mieliä.
Luuliko joku oikeasti, että olin ylimielinen? Tai halusin vain näyttää, että on se vaan helppoa? (mikä olikin.... treeneissä)
Syvä huokaisu, hetken mietintä tauko ja poistin videoklipit. Olkoot. Jos joku ymmärtää väärin, tai haluaa ymmärtää, niin parempi näin. Pahoitteluni. Anteeksi. Nöyrin mielin toivon etten enää toista virhettäni. Todennäköisesti toistan.

Tosin pienesti mietin, että entäs jos Voltti olisi sujahtanut putkeen ja toiseen ja kaikki olisi mennyt pieleen. Kyllä minä voin hyvin myöntää ja julkaista näitä vähemmän onnistuneitakin juttuja, niin olen tehnytkin. Kun ei se meidän agility yhtä onnistumisen riemua ole.

Mutta niin tai näin, ehkä opin jotain ehkä en. Hyvää juhannusta murut, nauttikaa onnistumisista vaikka edes treeneissä <3




sunnuntai 19. kesäkuuta 2016

SM-joukkue

Joukkue-SM kisossa pääsimme kilpailemaan Sporttikoira Ry:n riveissä ja kaikista ennakko odotuksistani huolimatta oli oikein kivaa. Syynä tietysti paras seura, ei ennakko odotuksia, kisafiilis nousi kuin nousikin ja Voltin kanssa oli mielettömän upeaa päästä kirmailemaan rataa.
Teimme hienon vitosen, ohjausvirhe ja yhden esteen ohitus. Kamalasti paloi aikaa ja tietysti se virhe napsahti siihen. Mutta muuten, enpä paljoa olisi enempää pystynyt tekemään.
Rata oli simppeli, nopea ja kuitenkin aiheutti hiukan ohjaussuunnitelmien pohtimista. Kummalta puolen puomia, leikkaus sen edessä vai seuraavalla hypyllä, juostako loppusuora (joka ei siis ollut suora...) ulkoa vai sisäkautta, ehdinkö ohjaamaan vikaa hyppyä. Ohjausvalinnat olivat meille oikeat, virhe tuli kun olinkin pitemmällä kuin oletin puomin jälkeisessä elämässä, vein liikkeellä Voltin ohi yhden hypyn.
No, elämä on. Välillä onnistuu ja välillä ei. Muuten fiilis oli hieno ja ison kasan sydämiä ansaitsee pieni, musta salamani, joka oikeasti luki loppua enemmän kuin hyvin ohjaajan huidellessa jossain siellä perässä.

Ihan nousi kisakuume ja tulikin selailtua kalenteria heti, lupasin Voltille sen pääsevän kisaamaan vähän useammin. Sillä se on koira, joka selkeästi siitä nauttii. Tai ehkä se tykkää ihan yhtä paljon myös treenaamisesta ja yhdessä tekemisestä. Kuitenkin kisoissa sillä on se joku, hyvä ilme. Innokas.

Osaisinkohan tähän laittaa kisaradan... Anu oli kiltti ja kuvasi sen.
Kiitos Niina, Anu ja Kati huipusta seurasta ja siitä, että onnistuitte ylipuhumaan minut mukaan :)


torstai 16. kesäkuuta 2016

SM-kisaviikonloppu

Tulossa monelle kesän kohokohta, tavoitteiden täyttymys: agilityn SM-kisat! Nastolassa on koko viikonlopun ison kilpailun huumaa, paljon tunteita ja upeita koirakoita.
Myös kasvateistani osallistujia löytyy, samoin oli hieno tunne bongailla lähtölistoilta tuttuja nimiä todella paljon. Ystäviä, tuttuja, kavereita. Joskus koulutuksissa käyneitä kuin myös vakkareita.
Toivon kaikille onnistumisia, mieletöntä fiilistä ja eniten sitä iloa yhdessä koiran kanssa tekemiseen. Kaikilla ei ole tavoite mitaleille, osalla se on varmasti sitä itsensä voittamista, isossa kisassa parhaansa tekemistä ja ehkä vielä normaalisuorituksesta pusertamista astetta enemmän.
Voittaja fiiliksen lisäksi viikonloppuun mahtuu pettymystä ja epäonnistumisia. Toivottavasti ne eivät kohdistu koiraan, toivottavasti jokainen nousee niiden yli. Minusta nekin ovat luonnollisia tunteita ja kilpaurheilussa täysin sallittuja (kunhan niitä ei pureta koiraan!) vaikka niistä ei niinkään puhuta agilityssa. Tai ehkä puhutaankin, mutta ei niin paljon julkisesti.

Toistan samaa, mutta vilpittömästi nauttikaa kaikki tekemisestä yhdessä rakkaan koiran kanssa! Yhdessä olette ansainneet kisat ja yhdessä ne pitää käydä myös läpi. Yhdessä olette se tiimi. 

Itse tulen lauantaina Voltin kanssa joukkuekisaan. Meidän kisatahdilla ja tulosvarmuudella (siis ei tulosvarmuutta, mikä se sana onkaan) ei ole tuloksia kasassa yksilöihin (puuttuisko 1 nolla), enkä olisi niihin pystynyt ihmismäisten menojen takia osallistumaankaan. Ei pitänyt pystyä lauantainakaan, mutta sen sai nyt sumplittua sitten jotenkin ilman isoa sukuvihaa.
Osaksi se tieto jo söi kisamotivaatiota, osaksi se ettei tänä(kään) vuonna tavoitteet olleet siellä isoissa kisoissa ja energiaa ei tuntunut riittävän aktiiviseen kilpailemiseen. Onneksi ehkä nyt elämä hiukan helpottaa, toivotaan seesteisempää kautta ja melkein toivoisin sellaista tappavan tylsää tahtia hetkeksi ilman mitään ylimääräistä.
Voltti olisi varmasti ansainnut paikan SM-kisoihin, mutta onneksi se ei tiedä jäävänsä sellaisesta paitsi.
Joukkuekisassa näkyy kasvateista Voltin lisäksi Pyry ja Pirkko sekä Di & Whoopy. Aika hienoa, kisaikäisistä 5/7.
Hurjasti onnea vielä yksilöihin Pyry & Sari sekä Kati & Di!


tiistai 7. kesäkuuta 2016

treenattiin

Olipas kiva päästä treenaamaan kerrankin jonkun muun tekemää rataa! Katin ja Sarin kanssa kentällä, Kati oli tehnyt SM-kilpailuiden tuomareiden ratakoosteen. Oikein mukava, menevä ja vähän tehtävääkin.
Voltin kanssa heti nollana :) Eikä mitenkään ihan huonokaan, ihan kelvollinen. Kokeilin joitakin ohjauksia, aikalailla kaikki toimii. Voltille kymmenen sydäntä ja yksi vielä kaupan päälle! A:n juoksari oli kaiketi joka kerta kelvollinen, keinun voisi mennä enemmän loppuun saakka, puomi on vaihtelevan hidas. Eletään nyt noilla, tehdään asialle joskus jotain...
Voltin kanssa on vaan niin helppoa. Tunnetaan toisemme ja meneminen on vaan niin kivaa. Lupaan ja vannon, että loppukesästä aloitamme kisaamisen. Tai käydään me SM-kisoissa joukkuekisa vetäisemässä vielä, "pakko" kun kaverit pyysivät.

Notte on tehnyt hiukan ja ihan hyvällä mallilla on ikäisekseen. Eihän se paljoa osaa, mutta tekee ihan kivalla asenteella ja sillä on hauskaa. Siitä on hyvä jatkaa.

Koulutuksissa alkaa ns. alas ajo ennen lomaa eli teen vähän kevennettyjä viikkoja. Muutama pentutunti ja vielä kolme iltaa "täsmä treenejä". Juhannus ja pari koulutusta, sitten lähdetään kesälaitumille Pohjois-Karjalaan.

sunnuntai 29. toukokuuta 2016

Hiiden Haukkujen kisat

Kisaamassa, tämä kerran kuussa näyttäisi pitävän yhä.
Hiiden Haukkujen kilpailut, pienet ja lähellä. Asko Jokinen tuomarina, mietitytti hiukan. Suoraan sanoen kontakteille lähestymiset olivat aikamoiset... Ei kaikki, mutta osa ja se osakin riitti saamaan minut kiukkuiseksi. Ei omasta puolestani, minä näin ne ja ymmärsin, lisäksi Voltti on opetettu hakemaan kontakteille vähemmän optimaalisistakin kulmista. Mutta entäs he, jotka ehkä ovat vasta nousseet 3-luokkaan, ovat enemmän aloittelijoita, koirat eivät ehkä ihan niin taitavia?
Muutama pahalta näyttävä tilanne olikin, lisäksi paljon virheitä... Koiria putosi sivusta alas, valitsivat putken, menivät vaan ohi, kuului tömähdyksiä. Onneksi oli loistavat esteet ja kuiva keli!
Noh, elämä on ja agility siinä samalla. Muuten radoissa ei nyt kummoista ollut, hypärillä sai viilettää ohjaajakin aika haipakkaa.

Nollat kiersivät meidät tehokkaasti. Ensimmäisellä radalla oli kaikki kontaktit plus puomi kertaa kaksi. Ja aivan pakko pysäyttää se puomi, en millään olisi ehtinyt ohjaamaan juoksupuomia jatkoon. Tuli ehkä sitten käskytettyä aavistuksen liian tiukasti ja Voltti hiipi molemmat puomit... Plussaa itselleni, hermo kesti sen ja jaksoin odottaa loppuun saakka. Tylsästi tokavika rima putosi, paikassa jossa ei ollut mitään kummallista ja Voltin aikalailla bravuuri takaakierto-niistossa. Kääntyi hienosti, joku sanoi hiekan vaan lähteneen ponnistuksessa alta. Kenttä oli aika pehmeä etenkin noissa kohtaa missä koirat jo monta kertaa olivat menneet ja me menimme aika lopussa. Tältä radalta on videokin.

Toka meni varsin kivasti, ei enää puomilla niin pahaa hiipimistä, ei kummempaa ja A:n kontaktivirhe. Oisko voinut katsoa koiraa? Vedonlyönnin tuloksena 1-1, ehdin persjättöön paremmin kuin hyvin.

Hyppyradalla emämoka tokalla esteellä. Voltti ei lukinnutkaan takaakiertoa. Nolo virhe itseltä... mutta muuten ei se hullummin mennyt. Luulin, että olisi tuhoton kiire muttei ollutkaan. Tältäkin radalta on video.

Kaksi ekaa olisimme voittaneet jos... todennäköisesti myös hyppyradan. Mutta jos kanalla olisi munat jne. Mitäs sitä jossittelemaan.
Mielenkiintoiset etenemät kisoissa. Melko jouhevilla radoilla agilityssa mentiin alle 5m/s. kokoajan. Voittaja jotain 1,?m/s :D Mekin reilusti alle viiden.
Pehmeä kenttä, mittaustapa, mikä lie. Samapa tuo, mutta hassulta näytti katsoa tuloksia.





perjantai 27. toukokuuta 2016

Voltin pennut 10kk * lisätty videolinkkejä!

Voltin ja Tuurin yhden illan huuman seuraukset ovat jo huimat 10kk vanhoja. Ja ovat huumaavan hienoja, vaikka itse sanonkin. Ehkei osa niistä ole siitä helpommasta päästä, ovat isolla moottorilla varustettuja pikku ferrarin alkuja. Voimakas luonteisia, nopeita, melko kiihkeitä ja sanoinko jo, että nopeita? Kuitenkin kaikilla tuntuisi olla kyky keskittyä hommiin, osaksi koulutuksen tulosta, osaksi luontaista. Osa niistä on varustettu heti turboahtimella, osa haluaa tietää mitä oikein halutaan ja sitten ne kiihdyttää sellaisiin lukemiin, että kasvattaja täti voi vain ihaillen puistella päätään.
Jokaisella on luontainen kyky käyttää kroppaansa hienosti, vielähän ei tiedetä miten keskittyvät hyppyihin kun menevät agilityssa vasta baby korkeuksilla.
Eihän nämä täydellisiä ole vaikka aika läheltä liippaa ;o) Osa jää (tai jäi kun osaavat ohjaajat ovat asialle osanneet heti oikeita asioita tehdä) liikkeeseen kiinni, taitaa jokunen jahdatakkin jne. Tällein bordercollien vähemmän toivottuja ominaisuuksia.
Terveitäkin ovat olleet toistaiseksi, rasti seinään ja peukut ylös!  OCD peikko siellä kummittelee takaraivossa aina, onhan kyse bordercolliesta. Sitä ei vielkään ole täysin haudattu, mutta voiton puolella ollaan. Kukaan ei ole ontunut, keventänyt, ollut ep tai mitään muutakaan siihen viittaavaa.
Kohta alkaa myös jännitysnäytelmä osa x, kuvaus ikä lähenee. Lonkat, kyynäret, olat, selät.... huh.

Pennuista on huiman hienoja videoita, mutta en nyt ilman lupaa linkitä niitä tänne.

Voltin mahdollisista toisista pennuista onkin jo mukavasti ollut kyselyjä. Suunnitelmissa onkin vielä toinen pentua, mutta ajankohta on vielä hiukan auki. Urosta olen jo katsellut sillä silmällä, mutta mitään ei ole vielä lyöty lukkoon. Katsellaan nyt luustokuvausten tuloksia tällä pentueella ja mietitään...


Dewi & Sini
Video 1

Let & Kati
Video 1 - Let 7vko-5kk
Video 2 





maanantai 9. toukokuuta 2016

Sattuu ja tapahtuu

Vai tapahtuu ja sattuu? Jos en mukasahda hevosen selästä, niin sitten lauta tippuu päähän. Aivotärähdys jälleen, mutta onneksi lievä. Sattuu kun ei tarvitsisi eli samana päivänä kun piti vappukisoihin lähteä. Oli varmaan todella uskottavaa "en pysty ajamaan aivotärähdyksen vuoksi". Eli ei kisattu Voltin kanssa kun halailin vessapyttyä ja makoilin pimeässä huoneessa. Ehkä moni muu teki samaa, vähän eri syystä tosin.

Nyt en oikein ehdikään kilpailemaan, töitä ja muuta. Meidän tavoitteet ovat täyttyneet, takaisin kilpakentille kivoin tuloksin. Palasimme takaisin ja ihan mukavasti näin yleisesti ottaen. Nyt kaikki arvokisat saavat jäädä meiltä välistä tänä kesänä, on muuta ja mukavaa eli en edes yritä tarvittavia tuloksia haalia kasaan. Tai kai meillä SM-kisoihin olisikin.
Tavoitteet syksyyn ja alkutalveen, yritetään kisata enemmän ja paremmin. Treenaillaan nyt sen minkä ehdimme ja mietitään missä mennään syksyllä.


Jaakolla olimmekin treenaamassa viime viikolla, taattua OMD laatua. Voltti meni mukavasti, kun ei hetkeksikään unohtanut sitä mihinkään eikä kadottanut kontaktia siihen. Se on hyvä siinä missä on ja missä ei ole, niin asioita voi korjata ja vahvistaa. Joihinkin taas on vaan tyytyminen siihen mitä se, ja minä, on ja olemme yhdessä.
Ehdin viitisen minuuttia treenata myös koulutusten välissä ja kyllä se vaan kulki. Iso sydän ja muruseni ja vaikka mitä.
Notte on tehnyt vain takapiha-aksaa aloitellen kujakeppejä. Sen aivot on kyllä välillä ihan kujalla ja sillä on ajoittain hiiren keskittymiskyky. Mutta toisaaltaan, hitsi se tekee kivasti juttuja ja isolla innolla.

Kasvatit ovat olleet superhienoja ja ahkeria kisoissa. Minulla on nyt kisaikäisistä kasvateista 5/7 maxi-3 luokassa ja useampi menossa SM-kisoihinkin. Nuorimmat ovat aloitelleet harrastuksia ja ovatkin melkoisia menopelejä! Niistä kuullaan vielä.

sunnuntai 1. toukokuuta 2016

Kuulumisia

Mahdottomasti kaikkea viime aikoina. Kiva kun on kiire, silloin kun tekeminen on mieluista ja mielekästä.

Ensimmäinen Amerikan reissu takana, olihan se aikamoinen kokemus. Hieno sellainen ja toivottavasti pääsen joskus vielä uudestaankin!
Olin OneMind Dogs porukalla ja näimme paljon upeita, ihania koirakoita viikon varrella. Mielettömän mukavia ihmisiä, vähän erilaista maailman menoa.

Suomessa arki pyörii agilityssa viikkokoulutuksien tahtiin ja ajoittain viereilevan kouluttajana viikonloppuisin. Edelleen jaksan aina vaan olla niin tyytyväinen ja iloinen ihanista treenaajista. Paljon sydämiä heille.
Itse kouluttamisen ohella aika vie "jokusen tunnin" viikossa treenien suunnittelu, paperihommat, sähköposteihin vastaaminen jne. Syyskauden viikkotreenien ilmoittautumisen sain vihdoin auki tänään.

Treenattukin ollaan Voltin ja Notten kanssa. Välillä enemmän ja välillä vähän vähemmän. Voltin kanssa tekeminen on vaan niin ihanaa ja mukavaa. Vähän haastetta lisää treenaamiseen ja yritän ajaa läpi suuntakäskyjä taas uudelleen. Sekä pysäytyksen puomille.
Notten kanssa kaikki on vaan niin uutta ja ihmeellistä. Pieni, vilkas sheltti kyllä jaksaa yllättää aina vaan. Tekeminen on siitä vaan niin mielettömän siistiä!

Uusi laji valtaus, tai siis tutustuminen, tehtiin. Rallytoko. Aika ihmeellistä touhua, mutta kaipa se oli oikein kivaa. Kamalasti (tyhmiä) sääntöjä hymyilevistä hihnoista askelten pituuteen saakka. Mutta myös aika helppoa ainakin noi alempien luokkien liikkeet, lisäksi saa höpöttää ja auttaa käsimerkeillä ja vaikka mitä. Ehkä menen toisenkin kerran :)

keskiviikko 6. huhtikuuta 2016

juoksukontaktit *kirosana*

Olen oikeastaan koko vuoden treenannut kontakteilla juoksu versioita Voltilla. Sillähän on ollut ns. molemmat, hiukan epävarmoja kumpikin.

Puomilla olen juoksuttanut lelulle. Lelun paikka on ollut hankala, liian kaukana niin loikkaa ja liian lähellä niin tulee sellainen kuono tömähdys maahan kovasta vauhdista. Mutta kovaa menee.
Päätin kokeilla länkiä apuna ja silloin palkan saa kauemmaksi. Oli aika hyvä ja onnistumisia tuli. Voltti vaan jotenkin hiukan himmaili jos ja kun lelua ei ollut, mutta ajattelin sen menevän ohi.
A:lla on tehnyt vain juoksupuomia ja se on ollut ihan kelvollinen. Pumpperia ajoittain käyttänyt sekä lelua maassa/heitettynä.

Kisoissa olen sekä pysäyttänyt (=hiukan himmannut) että antanut juosta, yksi puomi virhe ennen viime viikonloppua. Nyt tuli toinen ja A:ltakin saimme virheen toiselta radalta. Tylsää ja turhauttavaa. Puomi oli taas erilainen kuin mikään aiempi ja kyllähän se sen viimeisen askeleen venytti yli reilusti.
(Hyppyradalla yksi hyppy pomppasi mun eteen, Voltti kääntyi liian hyvin ja väärään putken päähän, muuten ok rata. Agilityradalla ne 10vp ja himmailu keinulla, joka aiheutti harmaita hiuksia. Vikan agilityradan keskeytin kun ei tullut (huonoon) ohjaukseen ja virhe. Rimat oli 65cm ja kaikki pysyneet ylhäällä, en enää halunnut hypyttää enempää kun oli se virhekin.)

Eilen treenasin. Pysäytyspuomi ja juoksu A. Mennään sillä, himmailkoot loppuun jos haluaa. Juoksupuomissa on ihan älytön työ ainakin maksikoiralla ja en ehdi vaan treenata sitä tarpeeksi enkä vaan saa selkeää juoksurytmiä aikaiseksi Voltille. Huonosti tehdyt pohjat kostautuu tässäkin asiassa.
Palkkailin myös käännöksiä, yritän vahvistaa käännöskäskyä. Voltilla on olemassa suuntakäskyt ja olen nyt ottanut ne takaisin ohjausta vahvistamaan. Jos ja kun jää vähän taemmaksi ohjaamaan, ei lisävahvistus huono ole. Lisäksi kun Voltti on ns. kuunteleva koira, niin näillä voisi olla jotain merkitystäkin.
Suullisiin suuntakäskyihin itsellään en luota, kyllä koira menee ohjauksen ja ohjaajan mukaan. Vahvistuksena kuitenkin oikein hyvä. Lisäksi tuleehan siinä samalla hyvää jumppaa niin mielelle kuin kropallekin.

Ja Notte, meidän ilopilleri. Se on vaan niin älyttömän hauska sheltti. Päässyt nyt hiukan tekemään myös ja sillä on vaan niin kivaa. Häntä heiluu ja yrittää mennä minkä kintuistaan pääsee. Eihän se vielä mitään osaa, muttei tarvitsekaan. Aloitellaan nyt vähitellen ohjauksiin tulemista.
Hypyn tarjoamista tehtiin muutama kerta ja meni melkein överiksi, se on vaan niin kivaa pomppia niitä (just ja just maasta irti olevia rimoja) yli. Putkiin hakee mukavasti myös, kohta ei ehkä saa putken ohi.
Nottelle nyt ajattelin kokeilla juoksukontakteja kuitenkin, ajatuksella kerran vielä. Olen aloitellut ihan alasmenoa puomilla, juoksee edessä olevalle palkalle. Nyt näyttää hyvältä, katsotaan parin vuoden päästä mitä mieltä olen.




lauantai 2. huhtikuuta 2016

Villinä PORSkin kisoissa

Sunnuntaina aamulla aikaisin, siis todella aikaisin tyhmän kesäajan vuoksi, suunta kohti Sipoota ja uutta, hienoa JAUn hallia. Matkalla väsytti, haukotutti, oli ihan plääh-olo. En kestä yhtään liian vähiä unia, tulen ihan fyysisesti kipeäksi. Takana oli useampi vuorokausi, jolloin en ollut saanut nukuttua tarpeeksi.

Matkalla ehdin ajatella jo, että käännyt takaisin. Ajan tien sivuun ja torkahdan. Menen tyttären luo pilkkimään. Lähempänä kisapaikkaa henkinen minä nosti hännän pystyyn ja päätti piristyä, ei ole Voltin syy, että sen omistajaa väsyttää ja kisat alkavat kukon laulun aikaan.
Paikan päällä oli myös ihania ystäviä ja tuttuja, mieliala nousi heti. Tuomari Esa Muotka, luvassa baanausta ja koiran osaamisen tsekkausta. Niistä radoista nopealla koiralla ei yleensä tuurilla selviä.
Verkkalenkki ihanan ystävän kanssa, jota näkee nykyään aivan liian harvoin. Sisarukset painelivat metsässä tuttuun tapaan, kenties myös sopivat yhdessä kisastrategian. Se oli molemmilla kovaa ja villinä, selvisi kolmen radan jälkeen.

Ensimmäinen rata (kuva pöllitty FB ryhmästä)
Nollaa pukkasi, villillä menolla...  Alussa otin 2 takaa vähän sellaisella niistohkolla ja persjättö, pakkovalssi-jaakotuksella näin Voltin lentävän 3 taakse (niin joillakin kävikin). 5 niisto ja menoksi luottaen koiran osaamiseen kontakti-putki erottelussa. Puomi oli juoksuhko, oli yksi tassu selkeästi osunut ja sehän riittää :) 7 putkesta oli pakko hetken odottaa kun koiran eka looginen este oli pujottelu ja tunnetusti koirani hakee sinne aina kun mahdollista. 
10-11 oli vaikea, siinä tuli paljon hyllyjä ja vähältä piti-tilanteita. Yritin tehdä, tai teinkin, flipin, mutta silti Voltti latasi 10 hypyn täysiä eteenpäin ja pääsi keinulle silleen just ja just. Tässäkin oli onni, että se on joskus opetettu suoristamaan linjansa kontakteille! 
Olin siis keinun vasemmalla puolella, siitä koira nanosekunnksi hanskaan ja leikkaus pituudella, irtosi putkeen ongelmitta. Noukin Voltin mukaan 14 hypyn takaa ja putkijarru toimi, pujotteluun ongelmitta. Vastakäännös 17 hypylle ja menoksi. Sitten olikin niin paljon töppösissä vauhtia etten muistanut jarruttaa ennen 20 hyppyä, whiskyleikkaus venähti... Kilttinä koirana Voltti noukkiutui mukaan ja suoritti loputkin kaksi estettä puhtaasti maaliin. 
Eli nolla ja riitti 2. sijaan Revon ja Raisan jälkeen.

Toisella radalla tapahtu sitten vaikka mitä... Villi Voltti jatkoi ja teki ehkä kummallisimman virheen ikinä, lopetti pujottelun kesken syystä että ei aavistustakaan. Sitä ennen teki tyylikkään pujotteluun menon ja kesti tiukan leikkauksen niillä hienosti. Kun päälle laitetaan lentokeinu, melkein sain kopin koirasta, niin oli parasta tehdä keinu uudestaan ja kiittää tuomaria. 

Kolmas rata, hyppis, oli vauhdikas ja kiva! Nolla ja ihan ok sellainen, mutta kamala emämoka itseltäni. Oletin Voltin lukinneen putken ja eipäs ollutkaan, pyörähdys. Vei aikaa ihan kauheasti ja olimme sitten vasta 5. Sillä nyt mitään väliä ollut, mutta ärsyttävää huolimattomuutta ja oletusta itseltäni. 
Alku olisi pitänyt ottaa liikkeellä ja saksalaisella... noh, jälkiviisaus on sitä parasta, not.
Iriksen salakuvaama video hyppyradalta, näkee hyvin tuon virheen... ja muun menonkin. 



maanantai 21. maaliskuuta 2016

Ihanat treeniryhmät ja menestyneet kisaajat

Aika mieletöntä kun olen päässyt itsekin treenaamaan, ihan kunnolla! Selkä ei vihoittele enää lainkaan ja sain sovittua kimppatreenit. Ei siis vain ja ainoastaan jossain treenien välissä/jälkeen pikaista tekemistä itsekseen.
Siis treenit, jotka oli varattu vain omille koirille ja tietysti ystävän koirille. Oli silmäparit, jotka katsoivat ja uskallus kommentoida. Lisäksi kommentointi on sitä luokkaa, että pystyn ottamaan vastaan, siitä on hyötyäkin. Hyvät treenit, parempi mieli!

On paljon merkitystä kenen kanssa treenaa. Tai kenen treeneissä, millä porukalla. Ainahan on mukavampaa kun on mukavaa, eikös?
Sivusilmällä olen omissa koulutuksissani katsellut ryhmiäni. Kuinka useimmat ovat tulleet tutuiksi toisilleen, elleivät jo ennestään olleetkin, ja kuinka he kannustavat toisiaan. Hurttia huumoria lentää ajoittain ja uskoisin ettei kukaan siitä mieltään pahoita. Mielipiteitäkin uskaltava sanoa, kommentoidaan mm. kontakteja ja uskalletaan ääneen pohtia olisiko joku koulutusmetodi parempi kuin toinen. Tutustuessa rataan keskustelevat valinnoista.
Ryhmissä huomioidaan toisia, sekaan mahtuu ala-aste ikäinen kuin eläkkeen kynnyksellä oleva ja kaikkia siitä väliltä. Koiria SM-tasolla olevista ihan aloitteleviin. Kukaan ei väheksy ketään ja tunnelma on oikeasti vähintään hyvä ellei loistava!
Jokainen on auttamassa, nostelemassa rimoja, apupalkkaamassa tarvittaessa, joustamassa vuorostaan jos jollain on kiire jne. Kukaan ei ole tärkeämpi kuin toinen, tasa-arvo jyllää.
Tälläisiä ryhmiä on niin ilo kouluttaa, aina on itsekin hyvällä päällä jo pelkästään sen takia. Omalta osaltani on tärkeää muistaa ja yrittää aina olla tasapuolinen kaikille. Pyrkiä tekemään treenejä, joissa olisi jokaiselle jotain. Olla ystävällinen ja kannustava. Olla aina läsnä, tarvittaessa keskustella vaikka hetkipäivän säästä jos koulutettava niin haluaa. Kuitenkin mielestäni on tärkeää pyrkiä aina olemaan rehellinen. Itselleni on ollut oppimisen paikka juurikin ihmisten lukeminen, palautteen antaminen.

Itse en ole taas kilpailemaan päässyt, mutta sitäkin ahkerammin ovat koulutettavat kolunneet kisoja! Toissa viikonloppuna puhelin piippasi kokoajan hienoja tuloksia. Ehkä hienointa oli, kun minun alkeisryhmissä aloittaneissa ja viikkoryhmiin siirtyneistä pari uskaltautui ihan virallisesti kilpailemaan. Tuloksena kaikilla ainakin yksi puhdas rata ja siis LUVA! Aika mainiota, sanoisin.
Hienoja ja onnistuneita ratoja niin monella, kaikilla ei aina ihan vielä joka radalta nollaa pukannut. Pääasia kuitenkin, että oli kivaa eikä jäänyt paha maku suuhun kilpailemisesta.
Pikaisella laskennalla taisin saada laskettua 27 nollaa pelkästään viikkoryhmissä treenaavilta sinä viikonloppuna. Plus useita läheltä piti nollia, hienoja ratoja! Onnea kaikille :)




torstai 17. maaliskuuta 2016

hoitokoiria

Meillä oli muutaman viikon pari ylimääräistä bordercollieta hoidossa, omille koirilleni vieraita. Meni hienosti ellei loistavasti. Pari päivää jaksoi uros vokotella Volttia enemmän kuin oli tarpeen ja sen pari päivää Voltti huiteli sitä käsilaukulla päähän. Sen jälkeen pelisäännöt olivat ilmeisen selvät ja nämä kaksi pötköttelivät tyytyväisinä kylki kyljessä. Välillä uros yritti nuolaista Volttia naamasta, mutta se oli ainakin julkisesti vielä liikaa.
Maliinalle nämä koirat olivat aika yhden tekeviä. Se ei enää onneksi stressaa muutoksista niin, iän kanssa on massan lisäksi kasvanut korvien väli.
Notte ja nuori narttu taas menivät ja riekkuivat keskenään, samalla aaltopituudella selkeästi. Mikäs siinä oli sitten paria ylimääräistä koiraa pitää kun omaan laumaan sujahtivat niin helposti.

Kaksi lähti, yksi tuli.  Tämä kun lähtee, seuraava tulee... Toukokuussa vielä kolme. Koirahoitolasta Saija hei ;o)
Kun omat koirat ovat noinkin suvaitsevaisia, piha on aidattu eikä hoitokoirien hoitaminen vie tuhottomasti ylimääräistä aikaa eikä vaivaa, niin pystyy ottamaan niitä. Kuitenkin rajansa kaikella, oman perheen kaksijalkaisten hermoilla. Kun minä olen töissä, joutuvat he päästämään niitä ulos ja sisään, ottamaan vastuuta asioista, joista eivät oikeasti halua. Ruokkimaankin, kuka söi mitä ja paljonko. Kuratassuja ja koiran karvaa on enemmän. Aina pari päivää asiat sekaisin kun uusi koira tulee.
Myös joidenkin naapureiden hermoja voidaan koetella jos koirat ovat haukkuvaista sorttia pihalla. Vaikka kuinka komennan ja otan ne heti sisään, ehtivät ne huutaa asiansa julki. Muutama naapuri jo ihmettelee ääneen meidän koirien lukumäärän ja näön muuttumista... Minulla ei ole aikaa eikä jaksamistakaan lenkittää koiria erikseen, eri kokoonpanoissa. Useimmiten lastaan ne autoon ja ajan jonnekin, missä uskallan laskea ne irti juoksemaan. Hoitokoirien kanssa se on vähän riski eli ne joutuvat useimmiten hihnan päässä olemaan, ainakin alkuun.
Meillä kun koirat ovat perheen kanssa, vapaina sisällä. Ihan senkin takia, että jos yritän sulkea hoitokoiran esim. takkahuoneeseen yöksi, joudun kuitenkin aamuyöllä heräämään mahdottomaan ulinaan ja haukkuun. Mielummin sitten silputut ratsastushousut kuin aina menetetyt yöunet. Tai ehkei sittenkään, ehkä opin pitämään tavarani pois koirien hampaista.

Omat koirani eivät ole koskaan olleet vierailla hoidossa. Koskaan en ole ilennyt kysyä, eikä ole niin paljon tarvettakaan tullut. Kerran olivat hoitolassa ja pari kertaa meille on hommattu (rahasta) hoitaja.

Älkää ymmärtäkö väärin, nämä sovitut hoidan mielelläni. Mutta pliis, älkää kysykö muita koiria meille hetkeen. Perheen pinna ei välttämättä kestä... Autan mielelläni, olen niin helkatin huono sanomaan ei.




perjantai 4. maaliskuuta 2016

Me olemme me

Eilen hallilla oli mukana Notte, 5,5kk sheltti kakara. Notte ei ole juurikaan treenaillut, lähinnä ollut muutaman kerran mukana hallilla sään ja ajan salliessa (ei pakkasta liikaa kun joutuu odottamaan tunteja autossa). Tehnyt toki putkia, kun niissä tuntuu rodulla olevan syystä tai toisesta hiukan ongelmia. Pari kertaa esteen tarjoamista. Innoissaan sitä nyt tarjoaakin kun saa siitä palkkaa, maailman ahnein pikku koira.

Kun selkä ei anna just nyt juosta, niin Notte sai tehdä edelleen vain pyörityksiä ja yhdelle esteelle irtoamisia. Helposti ja hienosti onnistuu lähettäminen yhdelle (ei todellakaan vielä minnekään 5m päähän... vaan ihan vain lähelle) kaikista kulmista ja takaakiertoina. Putkiin ja harjoiteltiin myös suoralla putkella tiukempia lähetyksiä, vaihtelevalla menestyksellä. Wrapit suuntaan sun toiseen onnistuu ja koira tekee iloisena häntä heiluen kokoajan!
Myös paikalla pysyi odottamassa, se oli jo melkein pieni ihme. Toki kotona olemme harjoitelleet jalkojen väliin tulemista ja odottamista hetken. Sitä jalkojen väliin puikahtamista tarjoaakin kokoajan myös.

Siinä eräs koulutettava ääneen ihaili ja sanoi haluavansa myös tuollaisen syntymälahjakkaan pikku talentti pennun. Tyytyväisenä rapsuttelin pupsia ja hetken sitten mietin. Syntymälahjakas?
Notte on reipas ja iloinen. Kamalan onnellisen oloinen pentu, joka häntä heiluen puuhailee. Sen kanssa on oikeasti tehty äärimmäisen vähän. Vai onko sittenkään?

Nottea ei ole kouluttamalla koulutettu lainkaan. Se on ollut pentu ja koska se on sheltti (seliseli), niin olen antanut sen aikalailla vain olla. Koska sen elämän tehtävä on olla meidän lemmikki, sohvan koriste, joka aksaa. Jos se siitä tykkää ja on terve.
Mutta olenhan minä sen kanssa puuhastellut eli varmaan puolivahingossa vahvistanut kuinka kivaa minun kanssa tekeminen onkaan. Aina saa herkkuja (perus nappula kelpaa mainiosti) ja pieni koira on jopa laittanut pienet harmaan aivosolut liikkeelle mistä ja kuinka sitä palkkaa saisi. Kiertämällä sohvapöydän, jalkojen väliin tulemisella vai jotain muuta?
Kotona se leikkii hienosti, mutta nyt hampaiden vaihtuessa se vähän latistui. On tullut namitettua enemmän. Mietin jo, että jos palkkaan aina namilla, niin irtoaako se koskaan... Mutta irtoaa se, nyt jo tarpeeksi tähän vaiheeseen ja targetille todella hyvin. Tosin pienen koiran muisti on vielä kovin lyhyt, liian kauaksi ei targettia viedä tai ainakaan paikkaa muuttaa.
Olen aika kova käyttämään ääntä ja "jes" kiljahdukset saavat sen villiksi ja yrittämään enemmän.  Jes on vähän niinkuin naksu. Se ei juuri häiriinny mistään, ei ihmisistä eikä vieraista koiristakaan, se on niin paljon minun kanssa kuplassaan. Milloin ei nyt juokse ympäri hallia vaan juoksemisen ilosta.

Mitä nyt sitten taas selitän... eli yritän ehkä kertoa kuinka tärkeää on luoda pentuun positiivinen suhde. Tehdä sen kanssa kivoja juttuja, palkkailla sitä pienistä asioista. Luoda pennun ja ihmisen välille sellainen me olemme me-juttu.
Minä olen hyvin onnellinen, että olen viime vuosina onnistunut omien koirieni kanssa sen tekemään. Monet ajattelevan sitä vain koirien ominaisuutena ja mun hyvänä onnena, tuurina kun on sellaiset koirat. Sekin on aivan totta, minulla on hyvä tuuri niiden suhteen. Mutta oikeasti, olen pieninä arkipäiväisinä asioina vahvistanut sitä tuuria ja me olemme me-asennetta.

ps. kaikille koirille tulee se murkkuikä, tai miksi sitä halutaankin kutsua, ja kupla venyy ja vanuu, välillä myös puhkeaa hetkellisesti. Mutta kun se on ollut olemassa, sen saa helpommin taas ehyeksi.




sunnuntai 28. helmikuuta 2016

Kuukausipäivitys

Hups, taas meni kuukausi että hurahti!
Agilityn saralla ei omassa elämässä Voltin kanssa mitään uutta. Kävimme yhden kisaviikonlopun tekemässä hurjan kivoja yhden virheen ratoja. Tai yhdessä tulla kaksikin.
Treenannut olen melko vähän, selkä vähän kiukuttelee ja juokseminen ei just nyt oikein onnistu. Kävellen viime viikon treenirata läpi. Lauantaina olisi pitänyt mennä ATT:lle kilpailemaan, mutta selkä ja muu elämä kertoivat aikaisen aamuherätyksen olevan turha.

Mutta ihanat ystävät, koulutettavat ja silloin tällöin mun treeneissä käyvät tahkosivat sellaisia tuloksia viikonloppuna, jotta HUH! On mielettömän hienoa seurata niin näitä "en ikinä kilpaile" kuin jo vuosikausia melkolailla huipulla olleita koirakoita. Edelleen, ei se minun ansioita ole, mutta mukavahan se on paukutella virtuaalisia henkseleitä täällä blogissa ;o)
Monet treenaavat ja valmentautuvat säännöllisesti myös/ja/tai muualla, mutta syystä tai toisesta tulee huomattua heidän tuloksensa helpommin mm. Facebookista. Edelleen pääasia on kuitenkin kisoissakin se, että siellä on hauskaa koiran kanssa. Ettei ole pakko vääntämistä ja hampaiden kirskuttelua. Se ei ole kivaa eikä reilua kummallekkaan, ei koiralle eikä ohjaajalle. Mutta onhan se nolla aina väliin edes aina nolla, mitäs sitä valehtelemaan...

Kisoihin olisi kiva päästä itsekkin, mutta minulla on se agilityyn hurahtaneiden mielestä melkein myyttinä pidetty muu elämä myös. Itseasiassa työ (agility!) vie nyt monta monituista kisaviikonloppua, mutta en valita siitä. Perhe ottaa oman aikansa, sen sisällä tapahtuu välillä vähemmän mukaviakin asioita. Hevonen ja ratsastus, vie hyvin tekemisen pois koirista ja agilitysta välillä, tasapainottaa vapaa-aikaa (tai vie sen vähäisenkin). Koirien kanssa muukin tekeminen (tosin taka-alalla). Lisäksi ajoittain olen vaan niin rampa etten oikein pysty juoksemaan, onneksi todella harvoin nykyään.
Monesti harmittelen kuinka ei jää nykyään aikaa kavereille ja ystäville, näen heitä välillä treeneissä ja pidetään yhteyttä Facessa... Elämän rytmini on aikalailla erilainen kuin ns. normi päivätyötä tekevillä, minä olen vapaalla kun he töissä ja toisinpäin. Kuitenkaan en olisi valmis sellaiseen 8-16 työhän, vilpittömästi pidän tämän hetkisestä elämästäni aikalailla.
Saan tehdä asioita, jotka ovat minulle merkityksellisiä. Amerikkalaiseen tapaan sanoisin, että rakastan työtäni, jota on vaikea sanoa edes työksi. Mutta sitähän se on, siitä ne eurot tilille ilmestyy.
Ajoittain tämä työ asettaa myös paineita, osaanko ja pystynkö tekemään hyvä, kelvollisia treenejä. Sanoa oikeita asioita. Ilmeisesti edes joskus kun kerta edelleen näyttäisi siltä, että töitä on :o)

Kotisivutkin ovat, mutta syystä tai toisesta en saa niitä nyt liitettyä sinne domainin alle... ja ei ole ollut aikaa ja energiaa selvittää asiaa. Jos kohta.
Mutta TÄÄLTÄ löytyy.

Jos seuraava päivitys maaliskuun lopulla, kohti kevättä!



lauantai 30. tammikuuta 2016

Kisaamassa

Olemme nyt pääseet kilpailemisen makuun Voltin kanssa. Mikäs siinä kisatessa, pääosin meno tuntuu hyvältä, ehkä paremmalta kuin koskaan ennen. Mikä toisaaltaan tuntuu oudolta, treenataan ehkä vähemmän kuin ikinä. Kaipa jotain on tullut siis tehtyä oikein alussa ja nyt pentujen jälkeen.

KKK kisoissa Suomalaisen Jarin vauhdikkailla radoilla oli aika makeakin fiilis, huolimatta tuloksista. Ennen nuo nopea tahtiset radat ovat olleet myrkkyä, mutta nyt alan oikeasti jopa nauttia niistä!
Ensimmäisellä radalla alku meni vaan ihan kuin itsestään. Loppupuolella askeleen myöhässä ja hulahti väärään päähän putkea. Ois ehkä voinut saada huutamalla pois, mutta kun meni jo. Muuten aikalailla hieno rata, ihan itse sanottuna.
Toinen oli nolla, mutta aikalailla pelastelu sellainen. Oli siinä kohtansa, alku ja loppu. Keskellä rataa en ehtinyt/osannut leikata ajoissa Aan jälkeen, hyppäsi väärään suuntaan ja melkein meni putkeen, mutta kalastelin sen sieltä jatkoon. Jonka jälkeen leieröin aikalailla isosti ja melkein törmäsin tuomariin, vippaus pelastuksena ja nollalla maaliin. Vieläpä sillä reilun 10m ylimääräisellä lenkillä palkintopallille toiseksi.
Hyppis oli mukava, alussa oli se kohta, jossa hyllytin ja sen melkein 99% varmuudella myös tiesin etukäteen. Mikä on kiukuttavaa, en valinnut ohjausta, millä olisin sen voinut estää. Syynä se, etten luottanut ehtiväni sitten jatkoon ohjaamaan oikein. Olisin ehkä ehtinyt, mutta ja jos ja kun sanoja käytetään liikaakin. Voltti luki siis rataa ja läksi, se on sen vahvuus ja heikkous.
Voltti teki siis kolme nollaa, minä hyllytin niistä kaksi.

ATT:llä oli Sari Mikkilä ja jälleen oli luvassa vauhtia ja putkia. Paljon putkia, paljon putkesta putkeen ja sitten putkesta jarruta ja käännä.
Ensimmäisellä radalla ajatus ei ollut radassa, agilityssa eikä koirassa (älä vastaa puhelimeen hetkeä ennen starttia). Meni putkesta putkeen ja irtosi edessä olevalle hypylle kun olisi pitänyt kääntyä. Hetki rallateltiin ja tultiin sitten pois.
Tokalla oma ajatus jo siellä missä piti ja nolla. Ikäväkyllä, tai ehkä onneksi, en uskaltanut antaa juosta puomia ja himmaili hurjasti. Siis oikeasti käveli alastulon puolesta välin. Mutta nolla on nolla ja toiseksi sillä silti, Jaakko ja Dao teki omat lukunsa.
Hyppis oli käännä putkesta, käännä putkesta ja vielä kerran käännä putkesta ja mennään kovaa, älä vaan mene putkeen... Harmitukseksi yhdessä takaakierrossa en sitten katsonut koiraa ja ottanut mukaan, luki putkea takana. Ehdin ottaa mukaan, mutta 5vp. kiellosta. Hitsi. Muuten nollalla. Tupla niin lähellä, mutta niin kaukana.

Voltti irtoaa, mutta on myös kuulolla. En edes yritä tehdä sillä mitään super käännöksiä, se ei käännyt ilmasin mistään ja jos menee edellä, niin hyppää edes oikeaan suuntaan ja se on paljon se. Sen kanssa on hyvin mukava mennä jos oma ajatus on kasassa.
Yli vuoden tauon jälkeen nyt on kisattu neljänä päivänä, jokaisesta yksi nolla ja paljon hyviä ratoja.
Ehkä ensi viikonloppuna taas, sitten joutuu vähän taukoilemaan töiden ja muiden asioiden takia.

maanantai 11. tammikuuta 2016

päivitys

Kun treenataan, niin sitten treenataan kunnolla! Kahdet ohjatut treenit samalla viikolla, luksusta.

Olimme viikko sitten Jaakon treeneissä. Mukavaa oli, niinkuin aina. Virheitä ei niinkään tullut, enemmän kokeiluja ja huomioita." Jos teet noin, niin et voi sitten vaatia näin." Kepeille törkkäystä, joka jatkossa esitetään tarjoamisena. Oma huomio, jonka sitten Jaakkokin osti ;o)
Niin siistiä, Jaakon kanssa on niin mielenkiintoista keskustella ja jakaa näkemyksiä. Treenaamisen lisäksi siis.

Sitten sain erittäin pienellä varoitusajalla järkättäväksi Nicola Giraudin puolipäivä semman. Onneksi on innokkaita, sehän täyttyi hyvin. Nicola on tuttu vuosien takaa ja nyt OMD juttujen mukana tullut yhä tutummaksi. Eritäin mukava ja miellyttävä kouluttaja.
Torstaina siis aikalailla hankala rata, todettiinkin ettei ikinä kisoissa voisi olla noin vaikeaa. Teimme paljon japseja ja flippejä. Kokeilin joihinkin kohtaan Nicolan ehdotuksia, mutta juurikin ne kohdat olivat omalla valinnalla parempia Voltin kanssa. Tunnen koirani, tämä on tullut ennenkin esiin. Ja se on vain positiivista se.
Ihan juhlat pystyyn yhden äärettömän vaikean kohdan läpäisystä ihan ensi yrittämällä eikä kuulemma ollut edes vahinko! Voltin sain esteiden välistä mukaan kovassa vauhdissa, niin siistiä! Ajoitus osui nappiin.
Helppo kohta aiheutti rytmitysongelmaa... Sain sen lopulta tehdä omalla tavalla ja se olikin paras, nopea ja hyvä.
Huomio, Voltti tarvitsee liikettä. Mutta sitten ei tarvitsekkaan. Kaksijakoinen persoona ;o)
Olipa kivaa, todella kivaa. Nicolan kanssa keskusteut on myös antoisia, niin agilitysta kuin bordercollieiden jalostamisesta ja niiden mielen liikkeistä.

Minun koulutuksissa käyvät ovat juhlineet mielettömän upeilla tuloksilla pari viikonloppua kisoissa! Tietenkään en voi ottaa siitä kunniaa, mutta onhan se upeaa kun pärjäävät. Onnea onnea kaikille hurjasti.
Itse en flunssan takia päässytkään kisaamaan, harmi. Mutta onhan noita kisoja onneksi.

Töitä on mukavasti kevääseen saakka, sitten mietitään taas uudestaan ensi syksyn kuvioita. Kesä on aika auki, ajattelin yrittää ottaa hiukan leppoisammin! Muutama leiri pyyntö tullut, kivaahan se on sekin.