Voltti täytti seitsemän vuotta joulukuussa. Sillä on ollut kaksi hyvän kokoista pentuetta. Se synnytti helposti, hoiti pentunsa esimerkillisen hyvin ja toipui nopeasti. Pennut ovat hienoja harrastuskoiria tai niiden alkuja, keskiverroin terveitä.
Tosin ensimmäisessä on kahdet C/C lonkat ja yksi selkämuutos LTV3. Lonkat tuskin ikinä koiria haittaavat. Selän muutokset voivatkin haitata, mutta ainakin toistaiseksi koira on tekevä, nopea ja oireeton agilitykoira.
Toisen pentueen pennut ovat vasta 8kk eli niitä ei ehditä virallisesti kuvata ennen mahdollisen seuraavan pentueen alulle laittamista. Kolme kuudesta on nyt ns. välikuvattu etuosasta ja terveitä ovat sen osalta. Yksi on kivesvikainen. Kaikki vaikuttavat oikein mukavilta koirilta niin arjessa kuin harrastuksissa.
Löytyi uroskin, josta pidän kovasti. Sukutaulu on sellainen molemmin puolin, että olen erittäin kiinnostunut jo aiemmin. Jotain uutta, jotain vanhaa ja tuttua. Uroksen omistaja antaisikin koiraansa Voltille.
Voltin kanssa kisatavoitteita ei ole, mennään ja pidetään hauskaa kun ehditään. Treenaaminen sen kanssa on niin kivaa, kun se oikeastaan lukee ajatuksia. Toki ne minun ajatukset ajoittain harhailevat kovin.
Se on terve, hyvässä kunnossa ja mitään iän tuomaa ongelmaa ei näy. Varpaatkin kuvattiin talvella kun ontui hetken (jumi selässä) ja ei rikkoa. Silmäpeilata se toki pitäisi.
Tässä nyt on muutama kuukausi aikaa pohtia asian mielekkyyttä ja punnita ne monelta taholta. Mutta kovasti alan olla sillä kantilla, että miksei. Onhan uroksillakin lukuisia jälkeläisiä, ehkä yhdet pikku voltit vielä mahtuu tähän maailmaan.
perjantai 26. tammikuuta 2018
keskiviikko 24. tammikuuta 2018
1-lk radoista
Lägillä olin katsomassa 1-lk kilpailuja parin luokan verran. Aika erikoisia rataprofiileja ja ehkä 1-lk aika haastaviakin asioita. Tosin 1-lk taitaa olla sellainen villi viidakko ratoineen, koskaan ei oikein tiedä mitä tuomarin mielestä koirakoiden pitäisi jo osata kilpailemaan lähtiessään. Videoita katsellessani ei ole aina selkeää kuvaa mikä luokka on kyseessä.
Aikoinaan joskus muistan kuulleeni, että 1-lk testataan osaako koira kaikki esteet ja siellä selviytyi vielä ilman mitään isompia kommervinkkejä. Ohjaajakin voi olla aloittelija, ensimmäisissä kilpailuissaan, ei vielä niin syvälle perehtynyt koirien linjoihin ja vaikeisiin lähestymiskulmiin yms.
Kuitenkin olen nähnyt ratoja, joissa koiran täytyy olla jo oikeasti aika taitava. Esteosaamiseen kuuluu siis myös esim. pujottelun avokulmat kovastakin vauhdista, tiukat takaakierrot, ei niin suorat lähestymiset kontakteille yms. Ohjaajalla täytyy olla ajatusta, mistä koira ponnistaa ja mihin se laskeutuu. Miten mahdollisesti korjata koiralle linjaa turvalliseksi seuraavalle esteelle jne.
Kun laitetaan sitten yhteen nopea koira ja kokemattomampi ohjaaja, ei ole helppoa ei.
Jos ja kun 1-lk kilpailija on kokenut harrastaja, hän osaa ja taitaa nämä asiat. Ehkei hänen koiransa vielä, mutta kilpailijalle ei tule paha mieli, koska hän ymmärtää sen. Ehkä jopa tekee oman ratavalinnan ettei laita koiraansa mahdottoman eteen. Tätä näkee jonkun verran kaikissa luokissa.
Mutta kun sinne laitetaan ensimmäisiä kilpailujaan starttaava, hermostuneena kynsiään pureskeleva ohjaaja, joka on jo valmiiksi lannistunut ettei tästä mitään tule.... Etenkin jos ja kun hän kuuntelee niiden kokeneempien puheita ja mahdollisia kauhisteluja joistakin radan kohdista.
Siinä osa lannistuu ja toteaa treeneissä ettei hänestä ole kilpailemaan, ei hän vaan pysty kun on niin vaikeaa. Ei osaa, ei pysty soveltamaan oppimaansa treeneistä kilpailuihin vielä. Ei kun radat tuntuvat liian vaikeilta, tehtävät liian haastavilta.
Onneksi suurinosa radoista on oikeasti kivoja, jouhevia, just sopivia ja kuitenkin hiukan koirakkoa haastavia. Pelkät juokse tuonne päähän ja sieltä takaisin maaliin-ei myöskään ole kivaa. Paitsi ehkä joskus.
Ja kyllä, on mahdottoman helppo arvostella toisten tekemisiä. En haluaisi tuomariksi. Arvostan tuomareita monellakin eri tavalla. Enpä juurikaan harrasta kisojen valitsemista tuomarin perusteella.
Mutta onko olemassa jotain sääntöä, ajatusta miten etenkin ne 1-lk radat suunnitellaan? Kenelle ne on tarkoitettu? Mitä siellä mitataan?
On kamalan ikävää jos kilpailija joutuu miettimään uskaltaako mennä sille tai tuolle tuomarille. Vaikka ihan varmasti jokaisella on, tai uudemmilla tulee olemaan, oma käsialansa ratojenkin suhteen, niin eikö 1-lk asiat voisi pitää vielä simppeleinä ja ns. perusasioita mittaavana.
ps. itse pitäisin kovastikin niistä ns. haastavimmista radoista jo 1-lk. Mutta suurinosa minun asiakkaista ei.
Aikoinaan joskus muistan kuulleeni, että 1-lk testataan osaako koira kaikki esteet ja siellä selviytyi vielä ilman mitään isompia kommervinkkejä. Ohjaajakin voi olla aloittelija, ensimmäisissä kilpailuissaan, ei vielä niin syvälle perehtynyt koirien linjoihin ja vaikeisiin lähestymiskulmiin yms.
Kuitenkin olen nähnyt ratoja, joissa koiran täytyy olla jo oikeasti aika taitava. Esteosaamiseen kuuluu siis myös esim. pujottelun avokulmat kovastakin vauhdista, tiukat takaakierrot, ei niin suorat lähestymiset kontakteille yms. Ohjaajalla täytyy olla ajatusta, mistä koira ponnistaa ja mihin se laskeutuu. Miten mahdollisesti korjata koiralle linjaa turvalliseksi seuraavalle esteelle jne.
Kun laitetaan sitten yhteen nopea koira ja kokemattomampi ohjaaja, ei ole helppoa ei.
Jos ja kun 1-lk kilpailija on kokenut harrastaja, hän osaa ja taitaa nämä asiat. Ehkei hänen koiransa vielä, mutta kilpailijalle ei tule paha mieli, koska hän ymmärtää sen. Ehkä jopa tekee oman ratavalinnan ettei laita koiraansa mahdottoman eteen. Tätä näkee jonkun verran kaikissa luokissa.
Mutta kun sinne laitetaan ensimmäisiä kilpailujaan starttaava, hermostuneena kynsiään pureskeleva ohjaaja, joka on jo valmiiksi lannistunut ettei tästä mitään tule.... Etenkin jos ja kun hän kuuntelee niiden kokeneempien puheita ja mahdollisia kauhisteluja joistakin radan kohdista.
Siinä osa lannistuu ja toteaa treeneissä ettei hänestä ole kilpailemaan, ei hän vaan pysty kun on niin vaikeaa. Ei osaa, ei pysty soveltamaan oppimaansa treeneistä kilpailuihin vielä. Ei kun radat tuntuvat liian vaikeilta, tehtävät liian haastavilta.
Onneksi suurinosa radoista on oikeasti kivoja, jouhevia, just sopivia ja kuitenkin hiukan koirakkoa haastavia. Pelkät juokse tuonne päähän ja sieltä takaisin maaliin-ei myöskään ole kivaa. Paitsi ehkä joskus.
Ja kyllä, on mahdottoman helppo arvostella toisten tekemisiä. En haluaisi tuomariksi. Arvostan tuomareita monellakin eri tavalla. Enpä juurikaan harrasta kisojen valitsemista tuomarin perusteella.
Mutta onko olemassa jotain sääntöä, ajatusta miten etenkin ne 1-lk radat suunnitellaan? Kenelle ne on tarkoitettu? Mitä siellä mitataan?
On kamalan ikävää jos kilpailija joutuu miettimään uskaltaako mennä sille tai tuolle tuomarille. Vaikka ihan varmasti jokaisella on, tai uudemmilla tulee olemaan, oma käsialansa ratojenkin suhteen, niin eikö 1-lk asiat voisi pitää vielä simppeleinä ja ns. perusasioita mittaavana.
ps. itse pitäisin kovastikin niistä ns. haastavimmista radoista jo 1-lk. Mutta suurinosa minun asiakkaista ei.
torstai 11. tammikuuta 2018
Loma tuli, loma meni
Koiratkin saivat lähes täysin hallittoman loman, pääasiassa tekeminen oli pellolla kirmailua ja vatsan vieressä köllöttelyä. Pellolla, koska joka paikka oli niin jäässä ja liukas, ettei liikkuminen edes niillä neljällä tassulla näyttänyt turvalliselta. Koirat sutivat ja liukuivat, Vinkki etenkin veti nurin useamman kerran. Hihnassa kaikki kävelivät sipsuttaen ja varoen, omistaja etenkin. Mutta tallin vieressä on luvalliset pellot, joilla sai lenkkeillä, niin sitten liikkuminen tapahtui siellä.
Vatsan vieressä köllöttelyyn syyllistyi lähinnä Voltti ja Maliina. Voltti nyt syö ihan kaiken syötäväksi kelpaavan ja on mestari varas. Koska vieraat eivät sitä ymmärtäneet, niin joulun aikana katsoi parempiin suihin yksi sun toinen leipä- ja piirakkapussi. Tai niiden sisältö. Taisi Voltti syödä suklaatakin kääreineen päivineen, mutta onneksi maitosuklaata eikä sen teräsvatsa mene edes sekaisin. Mutta kakan mukana tuli paljastavia käärepapereita.... saa vielä joskus jonkun suolitukoksen ihan varmasti!
Maliina taas "unohtaa" saaneensa ruokaa. Yön aikana se syö myös pöydät tyhjäksi jos mahdollista ja kaatelee ruokatynnyriä toivekkaana saada kansi auki. Onnistuikin ja oli hiukan pöhötynyt koiravanhus raukka. Oppiko mitään, ei tietenkään.
Maliina on vanhus. Se on vaan hetkessä muuttunut selkeästi vanhaksi. Onneksi se on hyvässä kunnossa ja oikeastaan ihan mahdottoman hellyyttävä. Kun Vinkin kanssa tekee jotain pikku tokojuttuja, on se heti mukana seuraamassa sohvalta ja osallistuu välillä aktiivisesti mukaan. Palkkailen sitä odottamisesta ja pikkujutuista, vanhus on niin onnellinen.
Paha valeraskaus vaivaa taas, maitoa tulee ja karvaa lähtee. Sanoinko, että karvaa lähtee.... se on ihan mahdotonta miten paljon sitä voi yhdestä malista lähteäkkään!
Kävin Janitan mentaaliluennolla ja oli hyvä. Oikeasti hyvä, koska se liittyi agilityyn ja esimerkein oli mielenkiintoista kuunneltavaa. Olen aika huono yleensä keskittymään kuuntelemiseen noin kauaa, mutta tehtävät välissä pitivät hienosti koko päivän hereillä.
Sisältö oli henkilökohtaisesti sekä työn kannalta erittäin mielenkiintoinen, vaikka suurinosa oli jo tuttua juttua, niin kyllähän muutamat asiat taas herättivät ajattelemaan.
Muuttuuko mitään omassa ajattelussa tai tekemisessä, sitä en osaa vielä sanoa. Mutta ehkä hiukan voisi yrittää, elämänlaatu voisi parantua. Ehkä.
Myöskin pari päivää kouluttelin ja yksi oli varsin kiintoisan jutun takia. Onnistuin myös tekemään paperityöt ja hoitamaan monta asiaa valmiiksi eli loma oli tarpeen :D
Eilen olimme Jaakolla Voltin ja Vinkin kanssa. Kannatti, vaikka päivästä tuli mahdottoman pitkä kun aamusta 8 läksi, klo 14 jälkeen käväisi kotona jatkaakseen hallille kouluttamaan 15-22.
Voltti oli vaan taas niin helppo ja hieno. Kamalan kiva ja onnellinen tunne tästä ihanasta koirasta.
Vinkki teki parastaan ja sai kiitosta Jaakoltakin, hän on niin kiva ja teki paljon sellaista mitä ei koskaan ennen ja oppi nopeasti. Kyllä hyvillä mielin ajeli kotiin.
Plus rakastan kaunista luontoa ja menomatkalla oli ihanaa huurretta, sumua, aurinkoakin. Kotimatkalla vaikka pilvet olivat aika alhaalla, niin maisemat olivat vaan niin kauniit.
Tammikuu nyt alkaa olla puolessa välin ja 5kk seuraavaan lomaan. Siihen mahtuu todennäköisesti ihan mahtavia päiviä, hienoja juttuja ja tottakai ei aina voi vetää positiivisella pössiksellä. Mutta yritetään!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)