sunnuntai 31. heinäkuuta 2016

Kuulumisia maalta, paljon löhöilyä ja vähän töitä

Vaikka pääosin heinäkuu on mennyt mökillä nauttien olemisen lähes sietämättömästä keveydestä, niin jokunen koulutuskeikkakin on tullut tehtyä ettei ihan hommasta vieraantuisi. 

Puolessavälissä heinäkuuta päiväretki Sotkamoon, mökiltä sinne kun ei ole "kuin" noin 260km. Mikäs sitä on ajella ihaillen Suomalaista maisemaa ja lisäksi kun jälleen kerran porukka oli todella mukavaa ja kouluttaminen tuntui mielekkäältä. Aika kului siivillä vaikka saimmekin päivän mittaan nauttia Suomen suven sään vaihtelevaisuudesta oikein kunnolla. Satoi kaatamalla, sitten tuli helle ja jälleen satoi, jonka jälkeen taas taivas kirkastui. 
Sain treenattua Voltillakin, ajatus hyvä ja toteutus huono. Ei ehkä kannata yrittää samaa seistyään 8 tuntia vuoronperään kumppareissa tai lenkkereissa. Oli hiukan jalat tukossa. 

Joensuussakin käväisin kaverin kanssa pikatreenaamassa molempia. Hiki tuli siitä vähästäkin, helle ulkona ja subtrooppinen kasvihuone hallissa.

Nyt perjantaista sunnuntaihin viikonloppu menikin Kunkkulassa Tending-leirillä kouluttaessa. Tämä oli vähän jännä paikka etukäteen, myönnetään. Keskus kuhisi ammattikouluttajia eri koiralajeissa, MM-mitalesteja, lukuisia SM-tasolla kisaavia jne. Siellä sitten pienesti yritin agilitya ohjeistaa...
Itseasiassa oli kivaa ja ihmiset olivat oikein mukavia, koirat hienoja ja viisaita, oppi itsekin ja avoimin mielin kun tarttui hommaan niin hommahan luisti. Oli tosi antoisaa keskustella asioista, tavoista koulttaa ja mitä kukin hakee milläkin. Paljon oli erilaisia koiria, luonnollisesti myös erilaisia ohjaajia. Hienoja koiria ja taitavia ohjaajia. 
Volttia lainasin tutulle perjantaina ja kiisi liitäen vähän minne sattui ;) olisi kuulemma mielenkiintoista mennä liukkaan saippuan kanssa, joka vielä menee enemmän kuin tarpeeksi kovaa. 
Itse treenasin eilen molemmat ja ei hullummin, vaikka itse sanonkin. Kontaktit, tai siis puomi, on Voltilla huono. Ei saisi turhaan tehdä toistoja, etenkin jos ja kun eka on edes sinnepäin hyvä.

Mutta tosiaan, ilmeisesti muidenkaan mielestä ei viikonloppuna allekirjoittanut tyrinyt ihan totaalisesti kun ensi vuodelle piti merkata sama viikonloppu varatuksi. 

Nyt vielä viikko maallao oloa, launtaina kisaamaan ja sunnuntaina muutaman kilometrin jälkeen paluu arkeen. 

 


tiistai 12. heinäkuuta 2016

Hyvää matkaa pilvien päälle


Välillä eläinten kanssa joutuu tekemään kipeitä, lopullisia päätöksiä. Pahinta on kun kyseessä on perusterve, nuori ja voimakas eläin, joka rakastaa juoksemista ja tekee kaiken aina täysiä. 

Viime viikon lopulla sain Primin (Brit) sijoituskodista soiton, se oli loukannut itsensä illalla. Oli ryöminyt mökin alle ja tullut sieltä pois kolmi jalkaisena, toista takajalkaa roikottaen. Eläinlääkäriä ei saanut kiinni ja päätimme yhdessä odottaa aamuun kerta koira ei ollut shokissa tai vaikuttanut äärimmäisen kipeältä.

Aamulla uutiset olivatkin varsin ikäviä, Primiltä oli lonkka pois paikoiltaan. Miten ihmeessä, hyvä kysymys. Ehkä se oli jäänyt kiinni ja repäissyt itsensä irti.... Eläinlääkärissä eivät saaneet lonkkaa paikolleen. Alkoi melkein epätoivoinen ortopedin etsiminen ympäri Suomea, kaikki olivat lomalla tai täystyöllistettyjä.
Onneksi yksi löytyi ja siellä saivat nukutuksessa nukutuksessa paikoilleen ja teippauksilla pysyikin. Mahdollinen leikkaus edessä ellei pysyisi. Tätä ennen olin jo soittanut niin fyssareita kuin lääkäreitä läpi ja googlettanut epätoivoisesti. Ei hyvältä näyttänyt. Vaihtoehdoista puhuttiin jo Primin kodin kanssa.

Kuitenkin viikonloppu näytti valoisalta, koira oli tyytyväisen oloinen ja toive olikin, että jospa se lonkka olisikin pysynyt paikoillaan. Toive osoittautui turhaksi. Hetken soittelimme etsien leikkaavaa lääkäriä ( toivottavasti kukaan ei ikinä tarvitse koiralleen ortopedia heinäkuussa). Mielessäni kaihersi, että onko tässä järkeä. Leikkaus olisi iso, kuntoutus pitkä ja koira kärsisi pitkään kivuista ja rajoitetusta elämästä. Yksi lääkäri oli sanonut, että edessä olisi ehkä kaksi vuotta aktiivisen koiran elämää. Ehkä.
Kunnes Mevetissä asiantunteva lääkäri sanoi suoraan, että ehkä vuoden päästä se pystyy elämään ns. sohvakoiran elämää jokusen vuoden. Aktiivisen koiran aktiivi elämään siitä ei koskaan olisi. Nivelrikkoa tulisi varmasti plus paljon muuta. Kuntoutus olisi epävarmaa, leikkauksiakin ehkä tarvittaisi useampi. Paljonko sieltä kaikkea sitten onkaan rikki ja repeytynyt...

Annoin päätösvallan kodille, itse suosittelin päästämään Primin pilvien päälle. Juoksemaan täysiä, paimentamaan pilvilampaita ja hyppimään esteitä vetäen täysiä pysäytyskontaktit. Ilman kipuja, ilman ehkää mitä ei koira ymmärrä. Ei Prim olisi ymmärtänyt miksi sattuu, miksi ei saa mennä, miksi elämä olisi rajoitettua. Miksi melkein kaikki se, mitä se rakastaa olisi kiellettyä.

Prim ei enää herännyt, se sai jatkaa uniaan. Toivottavasti unet olivat hyviä, toivottavasti se uneksi asioista joiden siivin pääsi loppuiäksi olemaan unessaan se upea koira, jota me jäimme kaipaamaan niin paljon.

Hyvää matkaa rakas, meille jäi kauhea ikävä sinua.


Kuva Iris Kieme