Niinhän se alkoi oma lomani ennen aikojaan kun oli altistuksen altistus koronavirukselle. Virallisesti ei olisi mitään ilmoitusta tarvinnut asiakkaille antaa eikä treenejä keskeyttää, mutta pieni rehellinen minäni siinä kohtaa nosti päätään ja ilmoitti, että näin nyt on sattunut käymään.
Tästähän vielä sain jonkun sortin flunssaoireita (yskää ja kurkkukipua), yhden viikon treenit peruttiin ja sain passituksen koronatestiin.
Testitulos oli negatiivinen, niin kuin oli myös tällä astistuneella tuttavallanikin. Että sellaista onneksi.
Tästä "pakkolomasta" siirryttiin liukumalla kesälomaan mökkimaisemiin koko katraan kanssa. Kuukausi vaaramaisemissa, yksi viikonloppu vähän kouluttamista ja muuten vaan me ollaan. Ei agilitya, ei treenejä, ei muuta kuin uimista, juoksemista, samoilemista ja marjojen syömistä. Tässä koirat ovat kyllä ihan petranneet kunnolla, joka osa-alueella.
(Tokihan itse koneella teen jo vähän työjuttuja, vastailen viesteihin ja suunnittelen kautta.... mutta paljon vaan olemista ja tekemättömyyttä, positiivisessa mielessä.)
Koirat ovat selvinneet mainiosti ilman agilitya. Minä samoin. Ihan melkein alkaa huolestuttaa, ei naputa maastojuoksukenkä malttamatomana maata, että milloin sitä pääsisikään aksakentille! Automaattisesti tykkään kaikista, tai niistä jotka huomaan, agilitypäivityksistä. Jopa osan videoista katsonkin. Onnittelen. Mutta en ole vilkaisutkaan kisakalenteria.
Samalla kun osa minusta henkisesti kahlitsee meidät tänne maalle, niin osa taas jo kovasti odattaa syyskauden alkamista! Kovasti on muka suunnitelmia ja ajatusta. Vähän on tullut teollisuusvakoiltua maailman menoa ja miettinyt asioita vaaran rinnettä kavutessa. Nähtäväksi jää miten ja kuinka nämä ajatukset muuttuvat toteutukseksi.
Vänkä on muuten vahvistunut ihan hirveästi fyysisesti! Vinkki on nopea, ihan järjettömän nopea juoksuvauhdissa (ihan nyt on mitattu hienolla trackerilla!), mutta Vänkä alkaa laittaa kovasti kampoihin ja ne sen tekemät suunnan vaihdokset täydessä vauhdissa.... vau. Jos saan siitä osan agilityyn, niin huh huh. Nähtäväksi jää sekin asia.
Voltti rakas on niin hienossa kunnossa myös ettei ikinä uskoisi sen olevan kohta 10v.! Sille tämä maalla oleminen tekee enemmän kuin hyvää, liikkuu paljon enemmän.
Liikkumiseen, sen puute alkoi ahdistamaan jo valmiiksi. Täällä on helppoa, ulos ovesta ja vapaat lenkkimaastot ovat missä vain minne nyt satun haluamaan mennä. Tietä pitkin, metsään vaaralle, suolle, rantaan... ei tarvitse miettiä hihnoja. Koirat liikkuvat niin paljon enemmän vaikka emme edes lenkkeilisi, ne vaan viuhtoo mukana.
Minulle jo ehdoteltiin jos jäisin tänne. Kovasti vakuutettiin, että varmasti riittäisi töitä täälläkin.
Ehkä, mutta se muuttaisi paljon. Pitäisi löytää paikka, missä töitä tekisi. Uusi asiakaskunta. Riski. Ajokilometrejä. Perheestä osa kaukana. No aikalailla kaikki muukin kaukana.
Ehkä ei ihan vielä. Ehkä kohta. Tai ei koskaan.
Mutta nyt me nautitaan vielä viikko ennen kuin pakataan tavarat, koirat ja hevonen. Ajomatka on taas pitkä ja tylsä. Toisaaltaan sanoinko jo, että osa minusta kovasti odottaa pääsevänsä jo hommiin.