perjantai 31. lokakuuta 2014

Arkea

Arki on aika samanmoista joka arkipäivä. Tallille, koirat saavat juosta siellä. Ratsastusta ja hepan hoitoa. Koirille yleensä lenkki siellä tai vähän tokoilua kentällä.
Ellei lenkitä tallilla, niin sitten iltapäivällä pitempi lenkki kotimaisemissa. Illalla kouluttamaan. Tai treenaamaan. Tai sekä että.

Vähän olen nyt kunnostautunut treenaamisessa. Alkuviikosta kävi Prim tekemässä kontakteja Sudenpennun hallissa. Se puomi ei vaan ole kamalan hyvä... muttei se tuota onneksi haittaa.
Keskiviikkona Voltti sai treenata minun treeniradan läpi. Kiltti koira paineli sen aikamoisen hienosti läpi. Kokeilin muutamia ohjauksia vielä ja oisko mennyt sen 5min.
Eilen molemmat pääsi treenaamaan. Primillä vähän kaikkea. Osa meni hyvin, osa tarvitsi hiukan säätöä ja palkkaamista onnistuakseen. Pujotteluun ja oikeastaan kontakteihinkin olin tosi tyytyväinen, rimojakaan ei pudonnut. Mutta kuten jo aiemmin on huomattu, se "urautuu" tosi helposti eli kahta kertaa peräkkäin ei samaa kohtaa samalla ohjauksella/samaan suuntaan.
Voltti teki nollana :) Vähän säädettiin jotain ja ongelma on oikeasti ettei se vaan käänny vaan latasee kahta kauempaa ja kauemmas. Siis menee kovaa ja kauas. Tarvitsisi sen kanssa tehdä nyt virkkaamista ihan vaan hetki.
Tänäänkin treenattiin! Sporttiksella lähinnä kontakteja ja hiukan jotain muuta.

Oisko tässä nyt taas muutaman viikon kiintiö ;o) Ei vais, ens viikolla olisi ihan 2 ohjatut treenit!

tiistai 28. lokakuuta 2014

Kisaamista

Voltin kanssa kisoista ei ollut kotiin tuomisina kuin ketutus. Tai ei edes paha, ihme kyllä. Sellainen, ettei nyt vaan osannut/ehtinyt/pystynyt/tyhmiä virheitä. Itseltä ja koiralta. Yleensä koskaan en kovinkaan koiran viaksi asioita laita, mutta jos Voltti tulee pujottelusta kesken pois, niin se on kyllä joku aivopieru. Että niin.

Sunnuntaina harmitti älyttömästi etten ollut Ilmonnut Primiä kisaamaan! Eka 1-lk rata oli niin simppeli, vaikkakin sielläkin kai piti ohjata.
Menin Helin Lassella, yhdellä nopeimmista kelpieistä, jonka tiedän. Hienosti menikin, 0-voitto! Jee :)
Tokalla ja kolmannella me oltiinkiin eri planeetalla sen kanssa. Ei tullut merkkausvekkiin vaan paineli suoraan. Poispäinkäännös, mikä se on? Kolmannella hyppis oli kamalaa luukutusta ja se meni osaksi tosi hyvin. Mutta hyp-hyp-suora putki-rengas-hyp ja siinä rengas-hyp ois pitänyt tehdä takaaleikkaus, joka ei onnistunut. Tiedän Lassella olleen ongelmia renkaan kanssa ja en uskaltanut sen oman turvallisuuden takia ennakoida juurikaan (=jarruttaa) ettei vaan mene päin rengasta tms. Ja sitten ei pystynyt kääntymään leikkausta = hyppäsi väärään suuntaan ja vieläpä sen väärinpäin kipahduksen jälkeen. Ja toinen ihmejuttu oli vastakäännös, jonka oli tarkoitus vaan kääntää sen pois ansaesteeltä ja Lasse kääntyikin mun eteen suoraan niin että me melkein törmättiin. Hassu kelpie.
Ja toisaaltaan, ei se olisi nollilla enää mitään tehnytkään eli Heli saa itse käydä vikan nollan joltain muulta tuomarilta ;)

Sain mennä kaksi vikaa rataa myös Pätmänillä kun Pasi oli kipeä ja Lauralla menoa. Ikinä en ole mennyt sen kanssa estettäkään... mutta onneksi se on koulutettu hyvin ja hienosti ja mun  mittapuun mukaan mulle loogisesti ;) Se on siis melkoisen taitava eläin. Tapailin käyttöohjeita kännykästä ja onneksi kiltti tuomari vielä muistutti minua oikeista kontaktien käskytyksistä :)
Jessus se oli hieno! Harmittava rima ennen pujottelua kun jäin liian kauan merkkaamaan/jarruttamaan sitä siihen (kun meni edellisellä pujotteluun vähän väärin, muka varmistelin = virhe!). Hyvä Pätmän, hieno puomi ja keinu! Ja "juokse juokse" ei ollut sitten kannustus itselleni vaan koiran A:an käskytys.
Hyppiksellä se meni ihan kaiken niin hienosti, kunnes taas mokasin. Meni yhden esteen ympäri, muuten siis nolla sekin ja nopeimmalla ajalla huolimatta ylimääräisestä lenkistä.

Kiitos Pasille ja Lauralle koiran lainasta. Olisihan se ollut hienoa nostaa se 2-lk... muttei vaan pystynyt, sorry!



perjantai 24. lokakuuta 2014

Kyllä me aksataankin

Eikä vaan luuhailla tallilla :o) Tosin molemmista bortsuista on kehkeytynyt oikein hyviä tallikoiria. Prim tajuaa pysyä pois tarhoista ja Volttikin vain menee aidalle nuuskuttelemaan hevosia (ei siis ole vielä saanut tälliä sähköaidasta). Sisällä viihtyvät karsinoissa mainiosti. Syömässä sitä ihteään ja mitä hevosilta on pudonnut ruoka-astiasta. Kentällä saavat tokoilla ja juosta muutenkin. Lähimetsässä on hyvä käydä pyrähtelemässä.

Tiistaina Voltti Timpan treeneissä. Paljon putkijarruja, mutta me selvittiin ne! Ja oikeastaan kaikki muukin, niin siistiä. Ekalla vedettiin melkein loppuun saakka nollilla, sitten unohdin mihin ja miten olinkaan menossa. Sitten koko rata ja vähän kokeiltiin jotain kohtia vielä. Siistii :)
Torstaina kävin molemmilla Ojakkalassa treenaamassa oman treeniradan. Valitettavasti ei puomia saatu sinne, eli ei koko viikkoon puomitreeniä.
Primin kanssa hyviä ja vähemmän hyvin pätkiä. Iso, valtava plussa sen radan luvusta (joka on myös miinuskin). Vippaus oli sen kanssa hankala ja tahkottiin sitä. Lopuksi meni sekin onnistuneesti. A oli hyvä, pysyi melkein lähdössä (=palautin kerran ja todennäköisesti hiippaili kerran mutten nähnyt).
Voltin kanssa pikatreeninä vain rata kokonaan läpi :) Oispa aina kisoissakin noin helppoa!
Huomenna olisikin kisat Voltin kanssa. Ja sunnuntaina Lasse The Kelpien, iik.



torstai 16. lokakuuta 2014

treeniä taas

Alkaa nousta treenimotivaatio taas :)
Lauran kanssa ihan pujottelutreeniä. Voltti nyt on pätevä, Prim myös varmaan jollakin mittapuulla mitattuna. Ehkä ikäisekseen? Kovaa se menee ja myös on alkanut huutaa mennessään.

Keskiviikon koulutuksien jälkeen molemmilla rataa. Voltti teki aika hyvää nollaa :) Kokeilin jotain sitten enemmän ja vähemmän onnistuneesti.
Primillä pätkiä ja se yllätti menemällä oikeasti aika kivasti!

Tänään Jaakon treeneissä. Hurjasti putkia, poispäinkäännöksiä ja vippauksia. Voltti ja iso sydän. Jaakolle kanssa kaikista kauniista sanoista.
Prim teki vähän ja sitten me keskusteltiin ;o)

On nyt taas jotenkin kiva treenata, saada ajatusta ja kiinni jutuista paremmin. Koirien kanssa puuhailu on vaan kivaa ja myös on mukavaa ettei aina tartte yksin puuhastella.

Voltilla alkoi juoksu...

lauantai 11. lokakuuta 2014

Analysointi, suunnitelma, toteutus

Hah, luuliko joku muka minun tekevän koskaan otsikon mukaisia asioita! Toteutan kyllä sitä toteutusta ilman mitään suunnitelmaa ja anylisointi jää asteelle onnistui/ei onnistunut.
Ai miksiköhän moni asia ei etene, ei osata ja on paljon heikkouksia & osaamattomuutta.
Miksiköhän pystyn muiden kohdalla oikeastaan kaikkeen tuohon mutten omalla? Lähinnä mennään mutulla ja oholla. Voisiko parantaa tapansa ja tehdä ajatuksella. Jollain suunnitelmalla.

Mutta tänään beeceet saivat taas juosta tallilla, nyt kaverina göötti. Vähän tokoa kentällä ja vielä iltalenkki Sarin & koirien kanssa lentokentällä. Liikunnan määrä taattu.

Tokossa seuraamista ja minustahan ne meni melkein silleen hyvin. Kaukokäskyt ja Voltilla edelleen siirtymää seiso-istu liikkeessä. Primillä vain istu-maahan versiot ja olipa aika hieno. Jäävät molemmilla, Primllä seis pitäisi minusta olla napakampi. Korjailtiin lelupalkalla ja sen jälkeen jalat pysähtyivät tasan siihen seis-sanaan.

Huomenna Voltilla kisat Purinalla. Oisko seuraavat Lägin 2 viikon päästä.
Prim ei kisaa vielä, ehkä loppuvuodesta tai vasta ensi vuonna joskus.

torstai 9. lokakuuta 2014

Lokakuun alkua

Bortsut ovat saaneet nyt tutustua tallielämään. En anna niiden juosta siellä vapaana valvomatta, sen verran kuitenkin vähän hirvittää etteivät vaan mene tarhoihin. Tai lähde naapuriin. Valvottuina ovat pomppineet mukana ja Voltti on lähinnä utelias hevosten suhteen, Prim selkeästi hiukan pelkää niitä. Onneksi.

Agilitya tällä viikolla Voltti treenasi Sporttiksella Timon treeneissä. Hip hei kuin meni hyvin :) Vähän säätöä sylivekkin kanssa, jotenkin itselleni se on niin vaikea tehdä paikoiltaan alussa.
Eilen Voltti oli lainassa Tanjalla mun treeneissä. Hauska nähdä muiden menevän sillä. Tanjasta en lopulta tiedä oliko niin kivaa... jessus sillä on pitkä askel ja kuinka se venyttääkään.
Itse menin treenein välissä Primillä. Ei siis niin mitään järkeä tehdä niin. Mutta tulipa tehtyä. Kierroksia hirveästi koiralla ja itse ihan puutunut. Mutta alku meni näppärästi, sellaista täysin 1-lk rallatusta 11 ekaa estettä. Puomilla oli sitten vaikea muistaa pysähtyä, tai siis pysyä, ja tehtiin pelkkiä alasmenoja häiriöllä. Vähän sitten kaasu hirtti kiinni, sitä tarttee tänään vähän viritellä... Eli tarkoitus treenata ennen omia treenejä omat koirat.
Volttikin teki radan, nollana :o) Ellei lasketa puomiltä lähtöä ja sinne palautusta.
Vähän kokeilin sitten vielä kohtaa, mikä oli tavattoman hankalan tuntuinen kaikille. Erilaisilla ohjauksilla ja koska Voltti on jo aika taitava ja tiedän kuinka se toimii, niin onnistuihan ne.

Tokoa ollaan tehty silleen liike/päivä. Liike, joka ei tarvitse apuvälineitä. Tosin tarttis ottaa autoon tokovehkeitä, tallilla olisi aina hyvä kenttä tehdä sitä sun tätä.


Minä olen tehnyt tallitöitä pari päivää. Lähinnä siis vaan putsannut muutaman karsinan, lakaissut (tiedättekö, se muuten ottaa hartioihin ja kylkiin!), pessyt vesiastioita ja lisäillyt vettä, heiniä, iltarehut. Mun kropassa on taas sellaisia kipeitä kohtia enemmän kuin yleensä.

perjantai 3. lokakuuta 2014

arjen olot

Miten minusta tuntuu, että koirilla on yhä enemmän "laiskoja viikkoja". Jälleen sellainen puolilaiska, ei hirveästi lenkittelyn lisäksi muuta.
Tokoa hiukan molemmilla, sellaista pari liikettä ja palkkaus. Prim ei nyt etene mihinkään suuntaan kun oma motivaatio hiukan laskussa. Tai tarttis saada se avo alta pois, sitten olisi hyvä treenailla isompiin luokkiin.

Hevosiin kävivät hihnassa tutustumassa. Mielenkiintoa muttei kummempaa. Siedätetään vähitellen.

Keskiviikkona Voltti meni treeniradan, jota koulutin. Nollana läpi ehkei joka mutka ihan nuollen, mutta nolla on nolla  treeneissäkin. Palkkailin muutaman käännöksen ja kohdan, pikatreeni alle 10min.
Torstaina Ojakkalan hallilla Prim sai mennä agilitya ilman kamalan isoa suunnitelmaa. Kontaktit ok ja vauhdikkaat, mitä nyt taas meinasi pudota puomilta kun se on vähän liukas siitä päältä. Hyppäsi ok, kääntyi ok, sain jopa muutaman leikkauksen tehtyä. Perushelppoa treeniä.

Tarkoitus oli nyt perjantaina mennä treenaamaan molemmat kunnolla, mutta flunssa päätti toisin ja pidetään jälleen laiska päivä. Ei ole kuntoa juosta enkä halua sitä samaa kierrettä kuin oli viime talvena...

Aischan Mari käsitteli tiistaina ja olihan sillä kireyksiä vähän siellä sun täällä. Ja se tyttö ei arastele näyttää kun ärsyttää. Keskiviikon sai olla vain laitsalla levossa.
Eilen oli vähän ärsyttävä taluttaessa tallille, pöllöili ja pysähteli. Mutta selvittiin siitä ilman kummempia. Hoitaessakin vähän säpsyili ja mietin oisko nyt hoidon jälkeen jotenkin vielä kipeä tai jotain.
Ratsastaessa tuntui ihan hyvältä, vähän taas alussa tahmea pohkeelle. Mutta rentoutui ja hetken päästä ihan virkeänä liikkui. Laukka vasemmalle oli oikein kiva. Oikealle laittoi korvan luimuun ja pukitti pöhkö pikkupukkeja. Toistoja muutama ja lopetti.
Mari M. oli mukana katsomassa ja sai kokeilla ratsastamista. Aischa oli vähän eri mieltä tästä kokeilusta ja hetken päästä pukitteli ja hypi sen verran, että Mari meinasi tulla alas. Pöhkö.
Rastastin sen jälkeen vielä ja oli tosi pehmeä ja mukavan oloinen loppuun! Ei mitään pöllöilyjä.
Ehkä se on nyt vaan päättänyt ettei sillä mene kuin minä.
Heli saa vielä huomenna kokeilla...