maanantai 13. huhtikuuta 2015

Itä-Suomen reissu

Olimme pikareissulla mökillä Öllölässä. Tai oikeammin olin työreissulla Joensuussa ja yövyimme 3 yötä maalla.
Mukaan pääsi bordercolliet, Voltti, Prim ja lainahoitokoira Roc. Roc, joka sujahti laumaamme kuin vanha hanska ja sopii sinne yhtä hyvin. Välillä sitä muut vähän retuuttaa, mutta pääosin se on paras ystävä.
Mökillä oli vielä lunta, sellaiset reilut 30cm märkää ja upottavaa nuoskaan. Perjantaina pitkän puoleisen ajomatkan päätteeksi koirat saivatkin painella pitkin hankia tunti tolkulla minun kaivaessani lumihankeen parkkipaikkaa autolleni, hakatessani jäätä ja lunta pois liiterin oven edestä ja tallatessani lumikengillä polkua huussiin sekä saunalle. Lisäksi kävimme rantamökillä katsomassa tilanteen ja siellä vähän pelkäsin ettei vaan koirat mene jäille ja huku. Mutta eihän ne menneet, minä olin se ainoa pienehköön vaaratilanteeseen joutunut humpsahtaessani jään läpi lumikenkä reunaan tarttuen. Hukkumisen vaaraa siinä ei ollut, vettä oli ehkä 20-30cm. Mutten etten tuiskahtanut nenilleni. Tuli siis todistettua ettei jää kanna.
Kumma juttu, koirat eivät edes yrittäneet jäälle! Ne juoksivat ilman mitään erillistä käskyä maata pitkin. Onko niillä joku monesko lie aisti asiaan?
Oli aika väsyjä koiria illalla...

Lauantai ja sunnuntai meni kouluttaessa Joensuun kahdessa koiraseurassa. Ihan mahtavaa porukkaa, hienoja koiria ja niin mukavia, motivoituneita ihmisiä! Tykkäsin taas todella.
Kivasti on hommia ollutkin, syksykin täyttyy pikkuhiljaa. Ehkä tästä jonkun sortin elannon saakin. Huippu hommasta!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti