Uutiset ovat olleet vain positiivisia, pupsit reippaita ja tekemäänkin ovat jo päässeet hiukan. Opettelemaan tulevan harrastuskoiran alkeita.
Äiti koira huokasi syvään ja nukkuin makeasti yöt läpeensä ;o)
Voltti on päässyt jo enemmän ja vähemmän treenailemaankin, ei laita vastaan. Rimojakin jo vähitellen nosteltu. Meno ja yhteinen tekeminen on välillä vähän hakusessa, mutta on se vaan niin ihanaa mennä ja tehdä sen kanssa!
Kontaktien kanssa on mietintää... Palataanko juoksareihin puomillakin? Himmaa niin mahdottomasti muuten.
Töitä eli koulutuksia on ollut kiitettävästi. Vakiryhmät ovat täynnä, ihania ja motivoituneita koirakoita. Vierailut seuroissa ovat antoisia, toivottavasti puolin ja toisin! Ensi kevätkausi (tammi-toukokuu) alkaa vähitellen buukkautua sekin.
Ihanaa on päästä tekemään työtä, josta oikeasti nauttii. Vaikka välillä se on raskasta, en kiellä hetkeäkään. Lähinnä se läsnäolo ehkä, jatkuvasti on pystyttävä katsomaan ja reagoimaan, keksimään ratkaisuja ja vaihtoehtoja, koirakko kohtaisesti eikä suinkaan sokeasti tuijottaen jotain ohjausta, tapaa tms. Toivon pystyväni kehittymään tässä kokoajan enemmän ja enemmän. Halu ainakin siihen.
Eihän työ ole pelkkää kouluttamista, täytyy tehdä niitä inhokkeja paperihommia, laskea, suunnitella, maksella laskuja ja miettiä mikä on järkevää, mikä ehkä ei.
Suomen verotus ja kaikki muut kulut haukkaisevat isoimman osan "palkasta", hallimaksujen lisäksi. Mutta kaikesta huolimatta, työni on ihan parasta.
Koirien kanssa kun en puuhastele, niin muu aika meneekin tuon isomman nelijalkaisen kanssa puuhatessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti