tiistai 22. marraskuuta 2016

Janitalla

Maanantaina olimme Voltin ja Notten kanssa Janitalla, teemana laukanvaihdot radalla.

Voltin kanssa se oli aikalailla pala kakkua, hyvin osaa vaihtaa ahtaissakin väleissä. Muutamaa kohtaa kokeilimme erilailla ja lopuksi rata vielä nollana läpi. Tuntui helpolta.

Notte on iloinen ja tekevä, mutta siitä puuttuu se viimeinen vauhti. Tai toiseksi viimeinen. Menee ja tekee, mutta vähän silleen sunnuntai hölkällä. Silti olin kokoajan myöhässä :D
Varmistelen ja en aluksi uskonut, että tekee ja menee se. Meni ja teki ihan hienosti, hyvin sivuirtoaa ja tekee kaukaakin.
Treeniin takaakiertojen jälkeen hyppy, se on tultava ilman isompaa ohjausta. Päällejuoksussa kun putki oli takana, sinne meni pieni mustiainen. Saksalaisessa kun hyppy oli hiukan vino, niin eipä tullut ei. Näitä vahvistimme ja täytyy vahvistaa lisää. Voltti kun tekee ne automaattisesti, ei Notte ihan vielä yllä samaan, jos koskaan.
Mutta pujottelu loppuun vaikka irtosin (ohjureita), kääntyi hyvin, saimme siistit laukanvaihdot ja paljon muuta hyvää.

Oli kivaa, niin kivaa että iski mahdoton päänsärky. Tosin se oli jo edellisen yön kummitellut, mutta buranan voimalla menin kun päätin, että nyt on pakko päästä!
Kotimatkalla oksensin jo pariin otteeseen ja Lohjan kohdalla mietin pystynkö edes ajamaan enää kotiin kun kipu oli niiin valtava.
Pääsin taas coctailiin, ilta menikin harakoille. Helkatin migreeni, onneksi kohtauksia on todella harvoin! Edellinen kunnollinen melkein 1,5v. sitten.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti