torstai 25. heinäkuuta 2013

Hakuilua

Vai haahuilua. Kokeilua hiukan, valmiiksi syvälle 2 ukkoa ja ekalla vielä olisi tien ylitys. Tuulta ei taaskaan ollut, kumma juttu.
Voltti läksi todella hyvin ja paineli syvälle, kuitenkin tien reunassa oli hetken juoksennellut ja palasi takaisin. Uusi lähetys ja nyt uskalsi mennä yli ja hienosti maaliniehelle. Näytölle läksi myös oikein hyvin, mutta eksyi hiukan matkalla tien ylityksessä.
Toinen puoli, oli ollut haastava tänään muille koirille. Alas notkolla ja sieltä pusikkoon. Voltti läksi hyvin, toi rullan ja läksi näytölle. Ja taas eksyi hiukan, mutta korjasi tilanteen.
Kolmas vielä ja meinasi jostain syystä lähteä liikaa takaisin päin, kutsuin ja uusi lähetys. Nyt suoraan ja hienosti löytyi & hieno näyttö.
Nyt oli pieni bordercollie lääh ja puuh väsy, onnistunut loppu. Helle selkeästi veroitti ja ehkei olisi kannattanut ottaa sitä mukaan metsälenkille ennen treenejä. Mutta kuntoa on kasvatettava selvästi.
Täytyy myös miettiä montaa muuta asiaa. Into mennä metsään on hyvä, ehkä täytyy miettiä millä saisi vielä paremmaksi innon näytölle. Nyt maalimiehet leikkivät ja se kyllä näyttäisi olevan mieluisaa. Nyt on tehnyt hiukan vahingossa myös tyhjiä eikä se näytä syövän sen motivaatiota lainkaan. Toisaaltaan tottelee todella hyvin ja käskystä tulee pois.
Olen nyt nähnyt kohtuu monta koiraa, jotka eivät tule käskyllä pois vaan jatkavat ja jatkavat. Tietysti maalimiesmotivaatio on kenties parempi kuin hyvä, mutta toisaaltaan hallinta ei. Hyvempi parempi vai miten se menee?

Viuhka ja Prim ovat lenkeillä kuin paita ja peppu tai paremminkin olisiko, että Prim on se perskärpänen. Hyvin kyllä uskaltaa irtota metsään.... Toisaaltaan tulee käskystä luokse. Täytyy vaan vahvistella kokoajan sitä. Niissä on muitakin samoja piirteitä, mm. turha luiden vahtiminen. En tykkää. Ja ilopissaaminen ihmisille. Tästä muuta ole kuin siivoamisen vaiva.
Muuten sen kanssa on hauska tehdä, se on niin vastaanottavainen ja oppii nopeasti. Leikkii hyvin ja tykkää tehdä. Ja helppo liikkua missä vaan sen kanssa sekä rauhoittuu heti häkissä autossa.
Paljon samaa kuin Voltissa tuossa iässä, mutta myös erilaista. Mielenkiintoista katsoa kuinka kehittyy. Hakumetsään pääsee joskus kohta ehkä myös.
Iso likkahan se on, vajaa 4kk ja noin 42cm ja painoa n.9kg.

1 kommentti: