keskiviikko 11. kesäkuuta 2014

Mä lähden Pohjois-Karjalaan...

Mitähän kaikkea nyt ollaan tehtykään. Lenkkeilty, uitu, treenailtu agilitya vähän ja paimennettu.
Prim tuntuu kokoajan paremmalta ja paremmalta. Hyppyjä vähän nosteltu ja se osaksi laittaa haastetta kun välillä on vauhtia enemmän kuin järkeä ja välillä taas on oikein ajattelevassa moodissa. Nuori koira.
Sen kisoissa käyttäytyminen on kyllä ihan hienoa, malttaa ja on vaan. Tai leikkii lelulla hurrrjana. Jos antaa. Myös pääsi tokokoulutuksessa apukoiraksi ja kappas, sehän malttoi odotella paikallaan ja tehdä kivasti. Itsekin treenasi hiukan ja näkyy ettei olla tehty. Kyllä me sitten lomalla....
Voltti ei ole tainnut treenata koko viikkona agilitya, kävi epiksissä Primin mukana juoksemassa parit mölliradat kontaktit ajatuksina. Jotka toimi kyllä. Siis kyllä me kotona ja epiksissä. Ja treeneissä. tarvitsisiko ruukata minun korvien väliä?
Piupau teki supermölleissä 0-radan ja tuli toiseksi. Ehkä me kestetään tämä, hävittiin Jounin niin hienolle pikku kelpielle! Se menee miljoonaa. Onneksi on medi ;o)
Mölliradalla halusi puomin kontaktille pari ylimääräistä kertaa, onko jotenkin palkkailtu paikkaa? Mutta teki hienot kontaktit, A vaan liiankin vauhdikas. Ekalla tuli eka rima, muuten ihan kelvollista hyppäämistä 55cm rimoilla.

Paimennettu. Primistä tuli willi! Hui. Minuun asennettiin asennetta. Voltti oli kiltti. Ja alkoi ymmärtää poispäinajoa (onko yhdyssana?). Prim vielä treenailee kaaria. Jotka oli liiankin väljät ja nyt yrittää oikoa. Kunnes taas menee nätisti.

Koulutellut jonkun verran, on se kyllä kivaa. Alkaa mukavasti olla koulutuksia talveksi, eiköhän sillä nyt yksi kausi mennä ja ruokita koirat :o)


Mutta nyt auton pakkaus ja kohti iloista Itä-Suomea.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti