sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

kontaktiongelma

Meillä on kontaktiongelma. Lähinnä puomi. Kiitos ja hienoa Saija. Opeta koirasi paremmin, ei siinä ole mitään sen kummaisempaa. Ikävää on, että se alkoi ilmetä just nyt voimakkaana. Syystä että en tiedä?

Maanantaina kävin tekemässä vain muutaman kontaktin ja teki hienosti, nopeasti ja hyvin. Prim myös jo melko rivakasti ja sillä on selkeä ajatus pysähtymisestä. Millähän en sotkisi sitä?

Tiistaina kisat Nummelassa. Helppoa eka rata, mentiin kovaa ja tehtiin hyvää rataa kunnes Anne antoi virheen puomista :/ Nopsin aika, mutta mitäs sillä tekee? Iloitaan jostain, joo hieno vippaus ja jotain.
Toka rata ja sai A:lta virheen, meni ärsytykseksi ja keskeytin.

Keskiviikkona paimennettiin. Edistystä taas ja on se kivaa :) Yritin saada molempia pois tasapainosta myös, oli Primin kanssa etenkin vaikeaa. Voltin kanssa jo jotenkin onnistui. Voltillakin jo laajemmat kaaret.

Torstaina taas kisattiin kylmässä Nummelassa, hrr kamala ilma. Eka rata oli aika hyvä :) Mutta puomi... prkle. Nopein taas. Ohjaukset toimi. Ei kauhean kummallista.
Toka rata hankala kohta ja mietin ottaisinko pidemmän, mutta helpomman reitin. Ei vaan hankalampi ja näin ja näin, opasti Janita. Käänny, huiskauta, käännä, huiskauta ja siinä se. Joo, minulla oli Voltti sylissä ennenkuin ehdin mitään tehdä ;) Kontaktit pysähtyi kun olin kovin ilkeä ja ehdin olla kovin ilkeä...
Hyppis nolla, yksi huono ohjaus ja meni melkein putkeen. Muuten ok.

VIDEO

Perjantaina kävin treenaamassa Mian kanssa vähän. Prim alkaa tuntua ihan mukavalta! Sillä oli ekaksi rimat 60cm kun laiskana en jaksanut laskea... muutamia tuli alas. Toisella kerralla 55cm ja ei yhtään rimaa. Pujottelussa menee vielä helposti tahti sekaisin, mutta parempaa ja parempaa.
Voltti teki vain vähän vauhtia puomille ja Mia heitti just sopivasti lelun -> meni läpi. Tehtiin sitten muutama puomi ja ei se kyllä oikeesti vaan tiedä missä on 2o2o paikka. Pakko myöntää ja tehdä asialle jotain jos haluan sen pysäytyksen myös.

Lauantai meni vaan lenkitellen. Kiva kun joskus on seuraakin lenkeillä!

Sunnuntaina kovin väsyneenä kisoihin. Plääh olotila.
Hyppiksellä mokailtiin välistävedossa kun Voltti jo katsoi pujottelua, minä jumahdin ja en pystynyt työntämään enää seuraavalle esteelle. Tultiin pois.
Agilityradalla ei kai ihan kauhean huonoa meno kunnes jäi Aata ennen jälkeen ja kalastelin sitä hypyn takaa ja hyppäsi sen väärin päin. Noh, videolla ei ehkä ihan selkeää syytä, luki kaiketi leikkaukseksi jne. Keinu ok jne. Puomin tuli alas ja lähti rivakasti, tultiin pois.
Toka agilityrata ja nyt ei tuntunut lainkaan kamalan pahalta. Mutta ikäväkyllä yhteen hyppyyn ei vaan sopineet askeleet ja meni ihan päin, harvinaista muttei noille mitään mahda. Ja puomi... Nopsin taas kerrottiin, ihan sama. Kai.
Vika rata ja fiilis miinuksella. Mutta saatiin siisti ja kiva rata! Ikäväkyllä tässäkin A kaksi kertaa ja toisella sivuirrotin itseni ja Voltti tuli sivusta alas, 5vp. Puomin sai hoitaa loppuun omin nokin kun jäin puoleen väliin, hoitikin ihan tyylikkäästä joskin hitaasti. Se pysähty! Siispä 5vp ja taas kontaktilta. Positiivisena ajattelen, että oikeasti rimoja ei tullut, osa 65cm jne.

Mä en lähde mihinkään arvokisoihin. Piste. Ei noilla kontakteilla. Vähänkö itkettäisi jos tekisi muuten nollan ja nopean sellaisen ja sitten joku 5vp kontaktilta? Päätän nyt mitä teen niille ja treenailen. Lähden 12.6. mökille ja tuun Agirotuun takas. Oisko se seuraava meidän kisa?

Toko-SM kisat saa jäädä väliin kanssa. Aika kauan oli arvontaa onko vaiko eikö joukkueen varakoirana, muttei ole siis en mene sinnekään. Varakoiran paikan kaiketi ois saanut kun oisin vaan halunnut, mutta kun toisilla on isompi halu kuin toisille niin menkööt he. Eikä ole treenattu mitään kimpassakaan, kaiketi toisten kimpat tuollaisissakin ei ole mun kimpat. Tylsä vaan huomata se vähän selän takaa.
Täytyy miettiä tätäkin lajia ja miten, missä, kuinka ja paljonko. Totuus vaan on ettei yksin pysty kaikkea tekemään.

Olen koulutellut pentu- ja perustokokursseja toukokuussa ja kivaa oli! Ihana nähdä kuinka kehittyvät ja tekevät :) Syksyllä alkaakin agilitykurssit. Joitakin yksäreitäkin annettu ja kysytty, hauskaa.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti