lauantai 24. tammikuuta 2015

OMD Coach Pilot Group & hyviä uutisia

Jännittävää, huomenna Prim ja Voltti mukaan ja kohti uusia elämyksiä, haasteita ja tuttavuuksia ympäri maailmaa. Parasta agilitya ja minä saan olla yhtenä mukana!
Minua jännittää, myönnetään. Aika paljonkin... saa nähdä kuinka ensi yönä tulee nukuttua ja mistä näkee unia. Onneksi siellä on myös tuttuja, vanhoja ystäviä ja aina on mukava tutustua myös uusiin ihmisiin & koiriin.
Silti minua jännittää. Hui ja vau ja hienoa.

Prim on myös hiukan treenannut ja olen kyllä enemmän kuin hämmästynyt tiistaista. Tein pätkissä ratatreeniä, jonka olin kouluttanut. Monessa kohtaa jouduin miettimään ohjausta uusiksi jos vertasi Voltin ohjaukseen. Ihan samoilla asetuksilla eivät nämä kaksi puolisisarusta mene.
Mutta lopuksi koko rata nollana läpi ja erityisen onnellinen olin pujotteluista ja oikeasti vaan siitä, että pääsimme tekemään monta estettä yhdessä!
Melkein jo ilmoitin kisoihinkin mutten sitten kuitenkaan.

Ja Voltti sai treeniluvan :o) Jipii, tästä vähitellen sitten aloittelemme taas agilitya senkin kanssa.

Ja upea ilouutinen, olen varmaan unohtanut jakaa sen. Kati ja Di nousivat 2-luokkaan ihan hetkessä! Kerrankin voin ihan täydestä sydämesta sanoa, että harvoin näkee koirakkoa, joka sopii toisilleen niin hyvin.
Pirkkokin synnytti helposti 6 pentua, joista valitettavasti ensimmäinen syntyi kuolleena. Lopputulos siis eläviä 3 urosta ja 2 narttua, kovin mustavalkoista sakkia näyttäisi olevan.
Nämä ovat Lauran omat pennut, ne eivät tule minun nimiin. Muutamia kyselyjä siitä on jo tullut eli kysykää suoraan Lauralta. Minä vain leikin kätilöä, muuten minulla ei ole osaa ei arpaa tähän pentueeseen :o)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti