torstai 19. helmikuuta 2015

Ollaan me jotain tehty

Agilityn parissa. Toko on joku sellainen sana, jonka olen joskus kuulut mutten ihan tarkaan tiedä mitä se tarkoittaa...
Agilityssa ei paljoa, mutta sanotaankin laadun korvaavan määrän. Eli uskotaan siihen.

Prim kehittyy hiljalleen ja on ajoittain jo melkein kisavalmis. Ilmoitin sen jo kisoihinkin, pariinkin otteeseen. Ensiksi tuli ihmiskriisi ja toisella kerralla juoksu. Ei siis kisoja. Kokeillaan jos kolmas kerta toden sanoisi ja pyritään strattaamaan Lohjalla maaliskuun alussa.
Voltin kisat siirtyy vielä ainakin viikolla siitä. Olen kiinni muualla, töissä ja hevostelussa. Siellä vikassa kun täytyy käydä sääntökoulutuksessa saadakseen kisalupa 2-tasolle. Tai 3-tasolle, mutta haaveillaan nyt ensin noista 2-tason kisoista.

Voltti on pääsääntöisesti ollut mainio. Tuttu ja turvallinen. Hiekalla ei liiku niin hyvin kuin keinonurtsilla. Hiekka jotenkin rullaa tassun alta pois.
Mutta sen kanssa ratatreeniä tehty noin kerta viikkoon ja melko onnistuneesti. Viime viikolla ekalla koko rata nollana, tänään ekan kerran 1 rima ja tokalla nolla. Sitten vähän treenailtiin juttuja siihen päälle.
Prim teki pätkissä rataa eikä ihan surkeasti. Olkootkin, että juoksi ohi keppien täysiä. Mitkä kepit? Ja jäi puomilla liian ylös, kirosana. Ja mitähän minä toitotan koulutuksessa, se askel. Miksi kuvittelen ettei se päde meihin?
Myös lainakoira Ruskalla pätkinä ja hyvältä se käteen kyllä tuntuu! Haaveillaan nyt Lohjalle sekin.

Koska meillä on ollut tuhoton kiire ja aikatauluttaminen elämässä nyt kaiken maailman asioiden takia, niin en ole ehtinyt edes katsomaan Pirkon ja Urin pentuja :( Onneksi näyttävät kuvissa söpöiltä ja videoklippejäkin Laura on lähetellyt.

Sittenhän meille tuli hoitokoira ja sehän sujahti laumaan kuin vanha hanska. Voltilla ja sillä synkkaa heti loistavasti, Prim on vähän kuin sitä ei olisikaan ja Riepu haisteli & huokaisi, että taas yksi. Maliina ei tainnut edes huomata.

Noin 6-7 viikon päästä pitäisi pujahtaa laumaan myös oma pentu ja sehän on vähän jännää. Kun ei ole koiran tarvetta, mutta kun... tietysti sen voisi sijoittaakin. Todennäköisesti kuitenkin en raaski.


1 kommentti: