Jaakon treenit

Onhan se aina kivaa kun menee hyvin. Tosin minusta on todella kivaa oppia uutta, kokeilla ja miettiä, pohtia ohjauksia ja omia&koira vahvuuksia ja heikkouksia.
Olin Jaakon treeneissä, suunilleen iäisyyden jälkeen. Ja nautin joka hetkestä, siitä kun joku tuntee meidät hyvin ja antaa palautetta.
Syystä tai toisesta onnistuimme enemmän kuin hienosti, mitä sitä piilottelemaan ja vähättelemään. Aika kummallisenkin radan läpi meneminen olikin helppoa ja koska Voltti nyt vaan on taitava koira monessakin asiassa, niin sen osaaminen mahdollisti onnistumisen.
Kokeilimme pari vaihtoehtoa ohjauksellisesti ja kaikki onnistui. Paljon pohdintaa puomista, se on hidas kun alkaa ennakoimaan pysäytystä. Annanko vain juosta ja paljonko painetta, milloin ja missä. Onko treenit ja kisat erilaisia, lähteekö isompi pyörä pyörimään vai meneekö samalla moodilla. Sitä en nyt tiedä, olisi ehkä kokeiltava...

Ilon aihetta lisäsi se, että olen onnistunut siinä mistä Jaakko puhui jo viime kevättalvella. Siis korjaamaan asiaa eli liikkeelle lähtemistä. En enää jää katsomaan, odottamaan, ihailemaan koiraa vaan liikun. Paremmin kuulemma kuin koskaan.
Osaksi tähän on varmasti auttanut pikatreenaus eli aikalaillahan treenaan edelleen sen viisi minuuttia ja vilaus-tyylillä iltamyöhään omia treeniratoja läpi ratana. Sitten voin kokeilla erilaisia vaihtoehtoja, ihan jo pelkästään koulutettavienkin takia.
Minulla ei ole lisäsilmiä apuna, yksinhän sitä tulee tehtyä. Siksi on luxusta välillä päästä parhaiden silmien alle, kuitenkin kieli on yhteinen ja ajatus myös. Helpottaa paljon.

Notte pääsi hallille vähän riehumaan myös ja oli kovin reipas. Teki sivussa targetille menemistä ja vähän mukana juoksemista. Eipä vielä muuta tartte. Tai eikun joo, meni se sellaista lyhyttä putkea reippaana.

Pitkä, märkä ja hämärä syksy on veroittanut jotenkin omaa pirteyttä. Mutta kummasti aina kouluttaessa piristyy, minä niin tykkään siitä! Kiitos ihanat ja parhaat <3