Ollaan me treenattu, kerran tai kaksi kertaa viikossa, viisi minuuttia ja vilaus omia ratoja läpi. Parempi kuin ei mitään? On kamalan helppoa olla oman elämänsä agility sankari siinä lähempänä keskiyötä yksin treenatessa!
Kävimme me Janitallakin ja ihan hyvin mielin läksin sieltä. Kivaa oli, positiivinen ajattelu kunniaan ja mietintään. Itse tekemiseen ei kummoista, mehän osataan jos ja kun osataan. Katsotaan maanantain Jaakon treenin jälkeen olenko samoissa ajatuksissa.
Kisoihinkin ilmoittauduin, mutta kun on myös muuta elämää kuin agility (ja hevonen), niin ei me sitten ehditty. Ei kuulemma menettetty mitään, oli niin hankalat radat. Että ei me kai oltais selvittykään. Vois vaikka pudota sieltä pilvilinnoista kuuta kurkottamasta takaisin normaalien kisaajien pariin. Helppo olla hyvä kun ei ole kisannut koko vuonna (toivottavasti kaikki huomaavat pienen sarkastisuuden vivahteen tuossa).
Mistä olen superhypermielettömäniloinen on mun koulutettavat. Ne niin edistyy. Ihan huipusti ja etenkin noi aloittelevammat kun ne vaan menee, oppii, tekee ja kappas, ohjaajien suureksi ihmetykseksi ovat jo niin agilitykoiria!
Sitten nuo jo kokeneemmat, kun niille osaisi antaa jotain uutta, vähän silmiä, vähän uskoa ja itseluottamusta, iloa ja menoa.
Vierailevana kouluttaja on aina haastavampaa, ei ole tuttuja aina. Mutta niin antoisaa, minä niin tykkään tästä "työstäni"!
Onhan meille muuttanut uusi vääränrotuinen! Mutta väri pysyy, mustavalkoinen shelttipupsi Notte. Katsotaan tuleeko sohvankoriste vai agilitykoira. Toistaiseksi ei pahaa sanaa, hauska se on.
Ja sitten voihan marina, minun marina siis. Ja syvä huokaisu. Ja voihan paimentava bordercollie. Ja nämä, jotka sitten eivät ihan ymmärrä mitä, miksi ja kuinka. Vikaahan siinä on, kummallinen ja ihmeellinen ja sekundakin.
Oman elämän draama queen ilmoittautuu, miksi elämä ei voisi välillä olla sellaista tasapaksua puurtamista. Heräisi hyvin nukkuneena, joisi kupin kahvia ja ei tarttis huolehtia mistään? Nukkumaan mennessä huomaisi ettei ole tapahtunut niin ei mitään mainittavaa, ei olisi huonoja uutisia, ei tekemättömiä hommia, huomisen murhetta ja raksutusta korvien välissä.
Ehkä se onnistuisi jos ei a) kasvattaisi b) omistaisi koiria c) sotkeentuisi hevosiin d) lopettaisi hengittämisen.
Joulun odotusta rakkaat!
ps. ANTEEKSI ihanat ystävät kun minulla ei ole teille tarpeeksi aikaa. Kiitos kun jaksatte <3
Notte kasvattajan kuvaamana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti