maanantai 11. tammikuuta 2016

päivitys

Kun treenataan, niin sitten treenataan kunnolla! Kahdet ohjatut treenit samalla viikolla, luksusta.

Olimme viikko sitten Jaakon treeneissä. Mukavaa oli, niinkuin aina. Virheitä ei niinkään tullut, enemmän kokeiluja ja huomioita." Jos teet noin, niin et voi sitten vaatia näin." Kepeille törkkäystä, joka jatkossa esitetään tarjoamisena. Oma huomio, jonka sitten Jaakkokin osti ;o)
Niin siistiä, Jaakon kanssa on niin mielenkiintoista keskustella ja jakaa näkemyksiä. Treenaamisen lisäksi siis.

Sitten sain erittäin pienellä varoitusajalla järkättäväksi Nicola Giraudin puolipäivä semman. Onneksi on innokkaita, sehän täyttyi hyvin. Nicola on tuttu vuosien takaa ja nyt OMD juttujen mukana tullut yhä tutummaksi. Eritäin mukava ja miellyttävä kouluttaja.
Torstaina siis aikalailla hankala rata, todettiinkin ettei ikinä kisoissa voisi olla noin vaikeaa. Teimme paljon japseja ja flippejä. Kokeilin joihinkin kohtaan Nicolan ehdotuksia, mutta juurikin ne kohdat olivat omalla valinnalla parempia Voltin kanssa. Tunnen koirani, tämä on tullut ennenkin esiin. Ja se on vain positiivista se.
Ihan juhlat pystyyn yhden äärettömän vaikean kohdan läpäisystä ihan ensi yrittämällä eikä kuulemma ollut edes vahinko! Voltin sain esteiden välistä mukaan kovassa vauhdissa, niin siistiä! Ajoitus osui nappiin.
Helppo kohta aiheutti rytmitysongelmaa... Sain sen lopulta tehdä omalla tavalla ja se olikin paras, nopea ja hyvä.
Huomio, Voltti tarvitsee liikettä. Mutta sitten ei tarvitsekkaan. Kaksijakoinen persoona ;o)
Olipa kivaa, todella kivaa. Nicolan kanssa keskusteut on myös antoisia, niin agilitysta kuin bordercollieiden jalostamisesta ja niiden mielen liikkeistä.

Minun koulutuksissa käyvät ovat juhlineet mielettömän upeilla tuloksilla pari viikonloppua kisoissa! Tietenkään en voi ottaa siitä kunniaa, mutta onhan se upeaa kun pärjäävät. Onnea onnea kaikille hurjasti.
Itse en flunssan takia päässytkään kisaamaan, harmi. Mutta onhan noita kisoja onneksi.

Töitä on mukavasti kevääseen saakka, sitten mietitään taas uudestaan ensi syksyn kuvioita. Kesä on aika auki, ajattelin yrittää ottaa hiukan leppoisammin! Muutama leiri pyyntö tullut, kivaahan se on sekin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti