Voihan vinkki

Että on hauska pentu. Eläväinen sanoisin. Vilkaskin. Ehtiäväinen. Ja kuitenkin osaa jo keskittyä ja keksiä, etenkin keksiä. Hyvässä ja pahassa.
Se osaa silloin kuin muistaa käskystä istua, mennä maahan, ehkä seisoakin ja pysyy hetken paikallaan. Tulee luokse paitsi silloin kuin on jotain kivempaa tai tietää joutuvansa pois hallista. Osaa mennä siivekkeiden välistä ja kiertää esim. sankkoa, siivekettä, puuta ja törppöä. Putkenkin tietää. Osaa osua targetille/matolle kun muistaa keskittyä. Pitää etutassut tasapainotyynyllä ja takajalat melkein ainakin matalalla tasolla. Koskettaa kättä nenällä. Avustettuna tulee sivulle. Juosta lelulle. Ja noutokapulalle. Ja luopua lelusta/ruoasta. Tuoda kapulan käteen. Juoksi se tänään kujankin läpi kaksi kertaa lelulle. Osaa se kävellä melkein hienosti hihnassakin. Ja ei jahtaa autoja eikä tuijota pyöräilijöitä. Paitsi joskus. Autossa kulkee kiltisti ja hiljaa. Eikä reagoi erilaisiin pintoihin, onneksi.
Niin ja osaa se seurata kättä erilaisiin ympyröihin (sylkkärit, vippaukset ja poikkarit ajatuksena). Kerroinko jo, että osaa juosta kuolleelle lelulle? Ja myös luopua lelusta.


Sen kanssa on siis treenattu ihan ylettömästi, eikös? No ei todellakaan ole.... mutta tehty ruualla melkein päivittäin jotain ja leikitty paljon. Jonkun verran kuljetettu mukana ja totutettu erilaisiin paikkoihin. Liian vähän kylläkin, myönnetään. Koska aika on rajallinen.

Facebookissa oli (taas) juttua pentujen ylettömästä treenaamisesta ja kuinka rikotaan pennut sillä. Yksi keskustelu/mielipiteiden vaihto koski Zeljko Goran, joka on hyvä ystäväni, vuodatusta kuinka ei vaan ymmärrä kun pentuja ja nuoria koiria treenataan niin paljon ja pistää vihaksi. Totta toki, ei kukaan halua nähdä koiran alle vuotisena suorittavan agilityssa rataa kaikkine esteineen ja lähes täysi korkeine hyppyineen. Mutta ääripäästä toiseen, kukaan ei halua myöskään nähdä vuotista, aktiivista koiraa, jonka kanssa ei olla tehty suunilleen ei mitään. Jos siis puhutaan nyt aktiivisesta harrastuskoiran alusta. Tai hyvin käyttäytyvästä kotikoirasta.
(Zeljkonkin kanssa puhuttu tästäkin monta kertaa ja ei hän ole nähnyt pahana esim. sitä mitä minä olen tehnyt pentujen ja nuorten kanssa.)




Ei ole salaisuus, että minä treenaan ja teen jo pennun kanssa. Niin kuin myös suurinosa kasvattieni omistajista ellei jopa kaikki. Ja pidän kyllä agilitya jo pennuille. Tosin ehkei siinä niitä oikeita esteitä tarvittaisi, mutta kun ne hallilla ovat, niin ei se pentu mene enempää rikki ja piloille siivekkeen kiertämisestä tai niiden välistä juoksemisesta kuin jonkun tikun kiertämisestä tai puiden välistä juoksemisesta. Ei mene rikki vaikka siivekkeiden välissä olisi rimakin (pidän yleensä 5cm korkeudessa ja mahdollisesti toinen pää maassa, mutta niin että on vähän irti maasta) tai bumpperi. Se ei myöskään hajoa vaikka opettelee ohjauksiin tulemisen alkeita kentällä tai  hallilla. Tai yrittää pitää takajalat puomin alasmenokontaktilla samalla tottuen erilaisiin pintoihin ja löytää ne kummalliset takajalat (huom. ei siis mene todellakaan kokonaista kontaktiestettä!). Tasapainoilee tasapainolaudalla. Tai jos se noista hajoaa, on se oikeastaan jo valmiiksi rikki. Etenkin jos kaikkea ei tehdä vielä sillä maksimi nopeudella ja mietitään palkkaus jo valmiiksi. Ja toistojen määrä.

Kuitenkin pääpaino on yhteistyön rakentamisessa, koiran kanssa kivaa ja pentu oppii että elämässä on (melkein) ihaninta ihmisen kanssa tekeminen. Opetellaan rauhoittumaan, tekemään, tulemaan luokse, pieniä temppuja (jotka voivat myöhemmin olla ohjauksia), tarjoamista ja luopumista. Moni näistä agilitytreeneistä ovat enemmän työkaluja ihan arkielämään.
Jokaisen pitäisi osata myös lukea koiraansa ja sen kasvua, niin henkistä kuin fyysistä. Toinen koira pystyy nopeammin tekemään "enemmän" kuin joku toinen. Osa koirista voi olla valmiita vuoden vanhana mm. hyppäämään melkein täysi korkeita hyppyjä ja treenamaan juoksareita kokonaisilla kontakteilla, osallistumaan toko-kokeeseen tai tutustua täysikokoiseen pk-esteeseen. Suurinosa ei ole ja joidenkin kanssa pitäisi malttaa vielä kauemmin. Siltikään se ei tarkoita etteikö ne kaikki voisi treenata, opetella oppimaan ja tekemään ihmisen kanssa.

Miten eroaa lelun tuominen noutokapulan hakemisesta? Miksei pentu voi opetella istumaan, menemään maahan ja odottamaan käskystä? Tulemaan sivulle? Seuraamaan pari askelta? Juoksemaan määrätylle paikalle? Ymmärrän ja tiedosta hyvin ettei pennun kanssa ole hyvä tehdä tokossakaan ns. vauhtiliikkeitä liikaa, kovasta vauhdista stoppeja, pitkiä seuraamisia yms. liian kuormittavaa. Mutta kyllä pentukin voi opetella oppimaan ja kuuntelemaan, keskittymään ja olla välittämättä häiriöstä. Oppia oppimaan ihmisen kanssa tekemistä erilaisissa paikoissa.

Eikä ne mene pilalle metsässä juostessaan yli puun juurien ja hyppien pienten runkojen yli vaihtaessa täydessä vauhdissa suuntaa. Tai voihan ne mennäkin rikki sliidatessaan märällä nurmella, mutta ei niitä voi pumpulissakaan pitää. Ei tule lihaksia, ei vahvistu jänteet eikä koordinaatiokyky parane. Mutta niin, se ei olekaan treenaamista vaan luonnollista liikumista. Jota pitäisi jokaisen pennun ja nuoren koiran päästä tekemään vaihteleviin maastoihin. Ilman, että ollaan millään "lenkki lenkillä".
Enemmän huolettaa koirat, jotka saavat kävellä kovalla tiellä hihnassa x-määrän ja siinä on niiden liikunta ja tekeminen. Liikaa tai liian vähän.

Kyllä minua hiukan huoletti tänään kun katsoin Vinkin hepulia luu suussa. Sohvalta toiselle, pöydän kautta rahille ja siitä selkänojan yli pöytätason kautta liukkaalle lattialle. Tottakai toiminta keskeytettiin, ei meilläkään nyt koirat saa pöydillä hyppiä. Mutta se ehti siinä muutamassa sekunnissa tehdä tämän kaiken koskettamattakaan lattiaa.... Eli jos tämä pentu on rikki, niin se johtuu tuosta. Ei liiasta treenaamisesta. Paitsi tietenkin se johtuu treenaamisesta. Koska se on paha. Ja julkisesti myönnän sitä harrastavani.
Tai voi se johtua myös Royal Canin pentunappulasta, syötän sitäkin. Oikeammin ehkä kuitenkin geeneistä. Tai ihan vain paskasta tuurista. Tai noista kaikista.

Ja kyllä, minäkin syyllistyn nyt liioitteluun, yleistämiseen ja  provosointiin. Koska minä voin.
Ja kyllä, minä ymmärrän ja jaan myös huoleni pennun ja nuoren koiran liiallisesta treenaamisesta liian aikaisin liian fyysisillä treeneillä. Tosin en juurikaan enää ikiaikoihin ole nähnyt sellaisia. Mutta minähän treenaakin pennun kanssa.
Rakkaat kasvattieni omistajat, jatkakaa samaan malliin 💗💗💗

Eli liikutatte, treenaatte, ruokitte ja hoidatte koiranne esimerkillisesti & monipuolisesti. Tarvittaessa käytetään fyssareita, osteopaatteja jne., annetaan lisäravinteita, pidetään lepokausia ja taukoa aktiivisesta treenaamisesta. Pidetään koirat koirina, mutta parhaina ystävinä.

Vinkin rankka elämä

ps. voi olla että on kohta asiakaskato....