torstai 11. tammikuuta 2018

Loma tuli, loma meni




Koiratkin saivat lähes täysin hallittoman loman, pääasiassa tekeminen oli pellolla kirmailua ja vatsan vieressä köllöttelyä. Pellolla, koska joka paikka oli niin jäässä ja liukas, ettei liikkuminen edes niillä neljällä tassulla näyttänyt turvalliselta. Koirat sutivat ja liukuivat, Vinkki etenkin veti nurin useamman kerran. Hihnassa kaikki kävelivät sipsuttaen ja varoen, omistaja etenkin. Mutta tallin vieressä on luvalliset pellot, joilla sai lenkkeillä, niin sitten liikkuminen tapahtui siellä.






Vatsan vieressä köllöttelyyn syyllistyi lähinnä Voltti ja Maliina. Voltti nyt syö ihan kaiken syötäväksi kelpaavan ja on mestari varas. Koska vieraat eivät sitä ymmärtäneet, niin joulun aikana katsoi parempiin suihin yksi sun toinen leipä- ja piirakkapussi. Tai niiden sisältö. Taisi Voltti syödä suklaatakin kääreineen päivineen, mutta onneksi maitosuklaata eikä sen teräsvatsa mene edes sekaisin. Mutta kakan mukana tuli paljastavia käärepapereita.... saa vielä joskus jonkun suolitukoksen ihan varmasti!
Maliina taas "unohtaa" saaneensa ruokaa. Yön aikana se syö myös pöydät tyhjäksi jos mahdollista ja kaatelee ruokatynnyriä toivekkaana saada kansi auki. Onnistuikin ja oli hiukan pöhötynyt koiravanhus raukka. Oppiko mitään, ei tietenkään.




Maliina on vanhus. Se on vaan hetkessä muuttunut selkeästi vanhaksi. Onneksi se on hyvässä kunnossa ja oikeastaan ihan mahdottoman hellyyttävä. Kun Vinkin kanssa tekee jotain pikku tokojuttuja, on se heti mukana seuraamassa sohvalta ja osallistuu välillä aktiivisesti mukaan. Palkkailen sitä odottamisesta ja pikkujutuista, vanhus on niin onnellinen.
Paha valeraskaus vaivaa taas, maitoa tulee ja karvaa lähtee. Sanoinko, että karvaa lähtee.... se on ihan mahdotonta miten paljon sitä voi yhdestä malista lähteäkkään!


Kävin Janitan mentaaliluennolla ja oli hyvä. Oikeasti hyvä, koska se liittyi agilityyn ja esimerkein oli mielenkiintoista kuunneltavaa. Olen aika huono yleensä keskittymään kuuntelemiseen noin kauaa, mutta tehtävät välissä pitivät hienosti koko päivän hereillä.
Sisältö oli henkilökohtaisesti sekä työn kannalta erittäin mielenkiintoinen, vaikka suurinosa oli jo tuttua juttua, niin kyllähän muutamat asiat taas herättivät ajattelemaan.
Muuttuuko mitään omassa ajattelussa tai tekemisessä, sitä en osaa vielä sanoa. Mutta ehkä hiukan voisi yrittää, elämänlaatu voisi parantua. Ehkä.

Myöskin pari päivää kouluttelin ja yksi oli varsin kiintoisan jutun takia. Onnistuin myös tekemään paperityöt ja hoitamaan monta asiaa valmiiksi eli loma oli tarpeen :D

Eilen olimme Jaakolla Voltin ja Vinkin kanssa. Kannatti, vaikka päivästä tuli mahdottoman pitkä kun aamusta 8 läksi, klo 14 jälkeen käväisi kotona jatkaakseen hallille kouluttamaan 15-22.
Voltti oli vaan taas niin helppo ja hieno. Kamalan kiva ja onnellinen tunne tästä ihanasta koirasta.
Vinkki teki parastaan ja sai kiitosta Jaakoltakin, hän on niin kiva ja teki paljon sellaista mitä ei koskaan ennen ja oppi nopeasti. Kyllä hyvillä mielin ajeli kotiin.
Plus rakastan kaunista luontoa ja menomatkalla oli ihanaa huurretta, sumua, aurinkoakin. Kotimatkalla vaikka pilvet olivat aika alhaalla, niin maisemat olivat vaan niin kauniit.

Tammikuu nyt alkaa olla puolessa välin ja 5kk seuraavaan lomaan. Siihen mahtuu todennäköisesti ihan mahtavia päiviä, hienoja juttuja ja tottakai ei aina voi vetää positiivisella pössiksellä. Mutta yritetään!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti