Korona päiväkirja - osa 4

Alkaa jo oikeasti hymyilyttää. Ehkä se tästä! Alan jo tottua rauhallisempaan elämän rytmiin, onneksi voin käydä tallilla joka päivä.
Takapihan nurmikko ei kiitä pikkutreeneistä, joita olen lähinnä tehnyt verkkokursseille. Osaksi tunnen itseni jopa huijariksi kursseineni. Tunne vahvasti, että onhan nämä jo nähty ja kaikkihan näitä tekee, osaa ja tietää.

Koirat juoksevat onneksi omassa pihassa ja niillä on isohko alue aidattuna. Voltilla on juoksu ja niinpä Vänkä ja Vinkki puuhailevat etupihalla ja meidän vanhat rouvat Maliina 14+v. ja Voltti 9+v. saavat käydä aidatulla takapihalla. Onneksi nuori mies on fiksusti eikä ole ulvonnut, merkkaillut eikä ollut syömättäkään vaikka emolla juoksu. Vinkin juoksua odotellessa... Kai se juoksu nro 2 joka päivä tulee? Täyttäähän se toukokuun lopussa jo 3 vuotta.
Lenkkeilty ollaan pääsääntöisesti niin että koirat autoon ja metsään suoraan. Ei ole vastaan tulijoita ja rauhassa on saanut olla.

Viikon päästä olisi ensimmäinen fyysistä läsnäoloa vaativa työilta, tosin vain 1,5h. Mutta seuraavana aamuna jo 3h ja pari iltaa 4h. Siitä nyt x-aikaa oltaisiin ulkona ellei tule uusia rajoituksia tms. Parempi vähän kun ei ollenkaan.

Ehkä tämä valoisuus ja jopa muutama lämpimämpi päivä nostaa myös fiilistä. Huoli on monesta kaverista ja taloudellisesta selviämisestä. Uutisia luen edelleen paljon, suunilleen kokoajan melkein vahingossa. Yksinyrittäjille lupaillaan paria tonnia. Onhan se tyhjää parempi, mutta ei sillä kyllä pelasteta kuin kuukausi. Jos sitäkään. Alvit yms. on edelleen maksettava ja nehän tulee aina jälkijunassa. Onneksi olen aina tallettanut riittävän summan niihin, mutta moni ei ole pystynyt vaan laskenut aina tulojen kuittaavan alv velan. Ilmeisesti niiden maksua saisi nyt siirtää, mutta jossain vaiheessahan ne on silti maksettava. Laastaria laastarin päälle.
(Huom! Toki huoli kaikesta terveydestä yms., mutten nyt käsittele niitä asioita tässä.)



ps. Ruotsissa on jo halliyrityksiä mennyt konkkaan, huhua kuuluu saman tapahtuneen Suomessakin mutten tiedä onko totta vai ei

Korona päiväkirja - osa 3

Iski ahdistus nettikursseista tai niiden teosta. Enhän ole koskaan tehnyt, en osaa, laatu ei todellakaan ole sellaista mitä "kaikilla muilla"... kuvasin useita monena päivänä. Robottikameralla toimi hyvin, mutta se vei todella, todella paljon aikaa ennen kuin video oli ensiksi ladattu puhelimelle, puhelimesta ohjelmaan, ohjelmasta käsittelyn kautta takaisin puhelimeen ja siitä sitten eteenpäin. Lisäksi kaikki kun tilttasi muutaman kerran, meinasi iskeä epätoivo.
Sitten kuvasin ihan vain kännykällä. Helpompaa. Nopeampaa. Laatu?

Olin tehnyt itselleni listaa, näin ja noin, nyt tätä tälle viikolle ja tuota seuraavalle. Onko tämä edes yhtään sellaista mitä asiakkaat haluavat? Ymmärtääkö noista mitään kukaan ja miksi ihmeessä kukaan maksaisi näistä hauskoista kotivideoista yhtään mitään???

No eka setti on nyt jaettu. Toisia ei vielä edes kuvattu. Onneksi jonkinlainen runko on olemassa. Lopulta, näissä videoissa ja ohjeissa on asiat niin kuin itse olen omille koirilleni niitä tehnyt!

Sitten tuli tosiaan valonpilkahdus, pääsisin vuokraamaan kenttää! Tosin vuokraa pitää maksaa toisaalle, monella asiakkaalla on minulla rahaa sisällä ja minulla taas Lägi Areenalla. Eli maksan siitä, että pääsen kouluttamaan. Tavallaan. Mutta koska kentän vuokra olisi kohtuullinen, pystyisin tekemään sen.
Tietenkään en oleta kaikkien asiakkaiden tulevan, eikä etenkään riskiryhmäläisten kannata! Vaikka koulutukset pidetäänkin pääosin 20min yksäreinä, vain minä kosken esteisiin jne.

Tein jo taas kyselyn, rungon jne. Saman tien kun sain sen ulos, tulikin tietoa ettei ehkä onnistukkaan kentän vuokraus ainakaan siinä mittakaavassa kuin haluaisin! Äkkiä pois nettisivulta ilmoittautumiset ja isot pahoittelut.

Mä en kohta jaksa.... teen ja yritän. Laittelen kymmeniä viestejä ja suunnittelen tuntikaupalla asioita. Tottakai kaikki on epävarmaa ja epävarmaa elämää elää kaikki tällä hetkellä. Silti.
Musta tuntuu ettei edes kannata yrittää. Ehkä vaan odotan hallituksen päätöstä saako jotain tukea vai ei. Tai menen oikeisiin töihin, josta saa palkkaa, lomaa, sairauslomaa ja lomautuksen. Siitäkin saa sitten edes jotain rahaa. Kai minä vanhana hoitajana johonkin kelpaisin.... jos kerta pula tulee.
Tallitöitäkin olisi tarjolla osa-aikaisesti. Ehkä tartun siihen, olisi ainakin jotain tekemistä.

Poika on  linnoittautunut omaan huoneeseen, käy vain pakollisesti vessa ja suihkussa ja hakee ruokansakin omaan huoneeseen. Haluaa tehdä näin ettei tartuta ainakaan niin helposti jos on saanut viruksen.
Minä elän kotona normaalisti, mies elää melko normaalisti. Töiden jälkeen desinfioi kyllä auton rattia, oven ripoja, kenkiä yms.

Sellaista valitusta nyt. Oikeasti on iloinen asia, että ollaan tiettävästi terveitä, samoin lähipiiri! Tai oikeammin en tunne kuin yhden sairastaneen.

Korona päiväkirja - osa 2

Nyt 24.3., viikko sitten lopettelin koulutuksia ja suljin kiinni Lägi Areenan oven tietämättä milloin sen saa taas avata. Nyt päivitän kaikkia mahdollisia uutis sivuja tiuhaan, alan huolestua yhtä enemmän ja enemmän. Tein veroilmoituksen, lasken tilillä olevia rahoja ja mietin kauanko niillä kattaa kulut ellei pääse jatkamaan töitä. Helmi- ja maaliskuun alvit ovat vielä ilmoittamatta ja maksamatta. Ehkä teen sen viime tipassa toivoen, että verottaja ei haluaisi niitä koronan takia.
Onneksi on hiukan säästöjä, mutta samaan aikaan harmittaa paljon niiden käyttäminen. Toisaaltaan, se on vain rahaa kuitenkin.

Suunnittelin lähteväni maalle ja olevani siellä siihen saakka kunnes tilanne hiukan normalisoituisi. No nyt Uusimaa pannaan kiinni ja katsotaan muutenkin pahalla jos vaihtaa paikka kuntaa. Etenkin täältä etelästä muualle. Mikä on ymmärrettävää, sillä täällähän ne virukset nyt eniten jylläävät.
Että pysytään siis kotona.

Minun pitäisi videoida nettikurssia ja tein jo pohjatkin. Aloitin videoinnin. Tuli ihan soopaa ja sekalaista, monta asiaa yhteen. Väsyin ja turhauduin. Harmittaa liikaa kaikki. Uusi yritys huomenna.

Pieni mahdollisuus on, että pääsisin kouluttamaan huhtikuun puolessa välissä ulkokentälle. Jos edes pari asiakasta tulisi.... toisaaltaan tässä on se, että monella on rahaa sisällä ja tottakai saavat käyttää ne noihin! Samaan aikaan minun on toki maksettava vuokraa kentän vuokraajalle. Lägi Areenalla on minun vuokrarahoja sisällä n.2,5 viikkoa. Ehkä ne saisi sieltä pois hätätilassa.

Vielä huolettaa moni tuttu ja kaveri, joilla kanssa tmi yritys. Miten tässä käy?
Kun alkaa huolehtimaan kunnolla, niin voi sitten miettiä onko enää asiakkaita edes jatkossa? Kun maa menee kiinni, talous kaatuu, puolet ovat työttömiä...


Ja tottakai isoin huoli on edelleen kaikki ihmiset.... miten mies jaksaa ambulanssissa, tuoko poika viruksen kaupasta, selviävätkö meidän vanhemmat. Tai yleensä, millainen maailma meillä onkaan tulevaisuudessa. Miten joku virus saa ihmiskunnan polvilleen näinä aikoina?

Ja edelleen elän melko normaalia elämää, vain illan agilitykoulutukset puuttuvat. Käyn tallilla, näen samat ihmiset siellä. Käyn pikku kaupassa ja harmittelen kun se ja tämä on loppu. Ainut, että käytän käsidesiä, en uskalla aivastaa ja tuijotan tietokoneen/kännykän/tabletin ruutua enemmän kuin se on järkevää.

Agility työnä - yrittäjän korona päiväkirja

Koko alkuvuosi on luettu uutisista maailmalla leviävästä korona viruksesta. Tottakai tajusin, että Suomeenkin se tulee, kuitenkaan hetkeäkään en ajatellut sen pysäyttävän työnteon ja mullistavan suomalaistenkin arkea parissa päivässä niin voimakkaasti.

Tämä päiväkirjamainen bloggaus on nyt ihan vain yhden agility yrittäjän näkökulma ja ajatusten virtaa. Moni voi pitää ajatuksia itsekkäinä, siksi heti alkuunsa totean etten aio tässä voivotella ja kirjoitella kuinka huolissani olen kaikista ja kaikesta. Sen pitäisi olla itsestään selvyys, onhan minullakin ikääntyvä äiti ja appivanhemmat, riskiryhmässä olevia sukulaisia ja ystäviä, mies ambulanssissa... Ymmärrän hoitohenkilöstön paineet, riskit ja väsymyksen vaikka omista hoitaja ajoista on jo reilusti yli 20 vuotta.
En aio isommin niihin näissä jutuissani puuttua, en kirjoittaa.

***

Alkuun VALTAVAN PALJON KIITOKSIA IHANAT, YMMÄRTÄVÄISET ASIAKKAAT & KAIKKI TUTUT JA YSTÄVÄT KAIKESTA!

Vielä viikko sitten olin vielä melko normaalisti töissä, niin Lägi Areenalla viikkotunteja pitämässä kuin Mikkelissä vierailevana kouluttajana. Meille oli tullut ihan omasta aloitteestani sääntöjä ja toivomuksia, pyysin ulkomaalla olleiden pitävän karenssia vapaaehtoisesti ennen kuin siitä tuli ensiksi suositus ja sitten pakkokin. Flunssaisena ei treeneihin jne. Käsidesiä hallilla ja taskussa, turvaväli jne.

16.3. maanantaina tuli hiukan yllätyksenä, että Lägillä on kokous ja suunnittelevat laittavansa hallin kiinni 18.3.-13.4.. Tuntui hullulta.... Hallitus oli kieltänyt yli 10 hengen kokoontumiset ja suositellut laittamaan kiinni mm. urheiluhallit. Lajiliitto oli suositellut samaa. Agilityssa kentällä on kerrallaan yksi koirakko ja kouluttaja, välimatkaa voi pitää metrejä. Kentälle voi tulla yksi harrastaja kerrallaan, paikkoja voi desinfioida, vain minä koskea esteisiin (tätä tehtiin jo maanantaina ja tiistaina).
Rehellisesti sanottuna en ymmärtänyt kuinka yrittäjältä pystyttiin estämään työnteko sulkemalla halli myös heiltä, alivuokralaisilta. Vaikka olisi pystynyt tekemään kaikki varotoimet paremmin kuin suositukset ja säännöt. Samaan aikaan kuitenkin baarit, kahvilat, kampaajat yms. saivat olla auki ihan normaalisti ja samoin monen yksityisen omistamat hallit, kuntosalit, keilapaikat yms. olivat auki ja käytössä.
Tuntui myös olevan yleinen tunnelma, että suurinosa asiakkaista olisi halunnut jatkaa sillä hetkellä.


18.3. keskiviikkona oli aika epätodellinen olo. Tottakai luin uutisia, olin huolissani, sain vertaistukea ja toivottavasti myös annoin sitä. Ihan avoimesti kerroin harmituksesta ja edelleen en ymmärtänyt miten ja miksi noin?
Ymmärsin, ja ymmärrän, että ihmisten liikkumista pitää vähentää samoin kuin kanssa käymistä. Samaan aikaan joka paikassa on minusta ihan normaalisti ihmisiä liikkeellä. Kävin ystävän kanssa ulkona syömässä, kahvilassa kahvilla. Vastuutontako? Enemmän ajattelin tukea pienyrittäjiä.

Kartoitin mahdollisuuksia tehdä töitä, pari hallia oli auki lähistöllä. Toiseen sovin jo Lägiltä peruuntuneen treenipäivänkin ja se täyttyi hetkessä. Toisessa kävin tutustumassa ja miettimässä jos...
Kyselin Lägiltä mahdollisuutta kouluttaa hedidän ulkokentällään. Kaverin vinkistä pari nettikurssia ja niihin tulikin mukavasti ilmoittautumisia nopeasti.

En ymmärtänyt, enkä ymmärrä vieläkään, miten agilityn treenaaminen ja kouluttaminen on niin vaarallista, että se täytyi kieltää? Tai ei kieltää, mutta tehdä siitä lähes mahdotonta. Tosin osa tekee sitä yhä. Työkseen ja kimpoissa, yksin jossain missä vielä saa varata aikaa. Mutta vahva suositus, yhteisön paine... 
Ymmärrän, että ihmisten halutaan pysyvän kotona. Mutta pääosin hallille ajetaan autolla, yksin. Koira verkataan yksin. Hallissa voi pitää vaikka 10m etäisyyden toiseen ihmiseen. Pintoja voi desinfioida. Toisiin ei tarvitse koskea lainkaan. 
Koirat täytyy joka tapauksessa liikuttaa ja ulkoiluttaa. Miksi juuri tästä tuli nyt niin vaarallista?

Kuitenkin paine lopettaa kaikki koulutukset oli suuri. Koska tuntui, että kaikki vastuulliset ja ajattelevat eivät tee töitä! Muut ovat hiljaa....

Päätin perua kaikki toistaiseksi ja luin lisää uutisia. Joiden perusteella en tee töitä hetkeen. Olen siis nolla tuloilla x-aikaa... niin kuin moni muukin!
Hallitus kaavailee helpotuksia ja lupaa apua. Useimmat näistä ovat vain maksujen lykkäämistä hamaan tulevaisuuten ja useimmiten myös koron kera. Entäs jos ei ole varaa maksaa niitä myöhemminkään? Velka valtiolle vaan kasvaa.
Mahdollista, että yrittäjät saavat työttömyystukea. Onko näin oikeasti ja paljonko? Kauanko? Jos on pari nettikurssia, joista tienaa pari sataa (miinus alv 24% ja muut kulut), niin saako?
Paljon on kysymyksiä ilmassa....

Varovaisesti arvioiden tuskin pääsee töihin ensi kuussa, tuskin seuraavassakaan. Jos edes koko kesänä.
Seuraavaksi, onko tämän jälkeen asiakkaita. Miten pahasti lama ja kaikki iskeekään.
 Eli se on lomaa nyt. Loma, joka on pakkoloma, koronaloma, loma suljetuin ovin. Loma, jolle ei näy loppua. Loma, jolloin päivitetään uutisia tiheään. Loma, jolloin pelätään uutisia enemmän kuin minun elinikänäni ehkä ikinä. Uutisia, joissa kerrotaan kaiken räjähtävän käsiin ja tällä en tarkoita omaa taloudellista tilaa.

On itsekästä olla huolissaan itsestään. Tai itsestään ja perheestään, toimeentulosta ja miten elämä jatkuu jos ja kun tämä kaikki on ohi. Minä voin ihan julkisesti myöntää olevani itsekäs.
Lisäksi suurinosa näistä arvostelijoista ovat normaalissa palkkatyössä, pystyvät tekemään etätöitä. He, joilla on myös hätä myös taloudellisesti tuntuvat ymmärtävän paremmin.

En todellakaan ole yksin asian kanssa. Monella alalla, lukuisilla pienyrittäjillä on sama hätä. Paljon isompikin. Minä selviän, perheemme selviää.  Tietenkään en olisi ikinä uskonut, että säästetyt rahat menevät tälläisessä. Mutta onneksi on säästöjä. Tietenkään nekään eivät kovin kauaa riitä. Kun ne perusmenot ovat olemassa silti.
Ja juu, hevosen myyminen näinä aikoina ei ole vaihtoehto. Vaihtoehto on rajoittaa ja lopettaa valmennukset, säästää tallipaikassa jne.

Tässä suunnittelen mitä tekisi. Kun mahdollisuus on siirtyä maalle, mies jäisi ambulanssiin töihin tänne. Maalla olo kauanko? Lisäpaineita, minnekään ei saisi mennä kotoa... mutta maalla olisi mahdollisuus tehdä jonkin verran hommia, säästää elinkustannuksissa ja tuulettaa päätä. Plus jos, iso JOS, pääsisi jo kesällä töihin, niin niitä on sitten tehtävä. Lomailu silloin ei ole vaihtoehto.

Jatketaan päiväkirjaa....


PS. Tallilla kaikki jatkuu kuten ennenkin.... valmennukset pyörivät, porukkaa lappaa ees taas jne. Joillakin talleilla on kai jonkinlaisia varotoimenpiteitä tehty, ehkä enemmänkin noilla isommilla?

kisaamassa - sekalaista ajatuksen virtaa

Minähän olen nyt vallan innostunut kisamaan! Mietteitä vähän tästä ja treenaamisesta ja kaikenlaista ajatuksen juoksua.
Ekat 3-lk kista olivat meille Vinkin ihan liian vaikeat, ei osattu, ei pystytty. Ei haitannut. Toiset antoivat jo viitteitä, että hittolainen mehän voidaan kisata 3-lk. Vaikka hyllyjä edelleen, mutta tekeminen oli huippua yhdessä.
Nyt sitten Hailuhännillä lauantaina ja ilmoitin jo ihan makseihin. Minua hiukan jännitti nämä rimakorkeuden, järjestään näyttivät kisoissa olevan 60cm. Miksi tämä jännitti ja miten se vaikutti tekemiseen? En ole treenannut sillä korkeudella kuin pari kertaa ja mietin laitanko koirani liian vaikean paikan eteen. Miten reagoisin jos rima putoaa, treeneissä kun on nolla toleranssi ja kisoissakin olen kokeneemmilla koirilla pitänyt saman. Päätin olla tekemättä mitään, katsoisin kuinka Vinkki niistä selviytyy. Mihinkään ohjausvalintoihin tai muuhun tekemiseen tämä ei vaikuttanut. No yksi rima tuli alas kolmessa startissa eli tämän jännittäminen etukäteen oli aika turhaa. Tilastorima eikä edes kovin vaikeassa paikassa. No harmittiko rima minua? Ei. Harmittiko minua muut virheet ja hylkäykset? Ei paitsi keinun virhe, jonka senkin otan omaan piikkiin. Kun haetaan nopeaa keinua ja sitten vapautetaan koira ennen selkeää pysähdystä, niin peiliinhän sitä voi siinäkin katsoa. Joutuu treeneissä vähän vahvistamaan pysymistä.
Harmittiko kun juoksin kaksi kertaa koiran linjalle, toisella kerralla niin että se törmäsikin minuun ja joutui ohittamaan putken kun ei päässyt sinne? Ei. Virhe tapahtui keskellä haastavaksi osoittautunutta kohtaa, paljon virheitä ennen ja jälkeen. Päätin luottaa koiraan ja sen osaamiseen tehdä A itsenäisesti, uskoa sen tulevan ohjaukseen ohi ansaesteiden ja kykyyni ehtiä ohjaamaan putken jälkeinen kuvio. A onnistui loistavasti, Vinkki tuli epäröimättä ohi ansojen ja koska katsoin sen laskeutumisen ja valmistelin laukanvaihtoa, niin enpä sitten katsonut mihin juoksen - tadaa. Plus muuten se jatkokin meni huipusti. Harmittaako minua kun Vinkki ekalla hyppiksellä pudotti sen riman (ei) ja sitten nappasi putken jälkeen ekan hypyn minkä näki, vaikka oikeasti olin jo sijoittunut ok ja huusinkin ihan varmasti kovaa? Ei, voin luvata tämän kohdan tulevan treeneihin, siinä samassa hyllytti melkoinen osa koiria! Viimeistään kolmannella radallahan pitäisi harmittaa kun vaihdoin suunnitelmaa lennosta ja hylkyhän siitä tuli. No ei oikeastaan, ehdinpä siihen jos oisin sitten katsonut ja kutsunut koiraa enkä vaan juossut päättömästi. SIIS virheistä oppii ja ainakin meidän yhteisellä kokemuksella niitä joutuu vielä opettelemaan kisaradoilla. Minä olen kamalan ylpeä nuoresta koirastani, joka suoriutui vauhdikkaista, haastavista radoista taas loistavasti! Kaikki hankalat takaakierrot vaikeista kulmista ja kovasta vauhdista onnistui sekä lähettämällä että sisäkautta. Ehdin persjättöihin ja koira luki ne. Ohjausvalinnat yhtä lukuunottamatta (se, jonka vaihdoin....) olivat hyvät.
Se osasi paljon enemmän kuin uskoinkaan ja piti lukitukset, tuli ohjaukseen, meni ja teki paremmin kuin on koulutettukaan. Tai ainakin sellainen fiilis tuli.
Kisoissa oli kivaa muutenkin. Seura oli hyvää ,suorastaan loistavaa, oli tsemppausta ja sopivasti höpinää ja rentoa olotilaa. Suljin pois negatiivisia ajatuksia tuottavat asiat ja henkilötkin. Ratoja voi päivitellä ja ihmetellä, mutta etukäteen ei saa päättää etteikö niistä selviäisi. En ennustanut ainakaan paljoa. Rata on mikä on, se on sama kaikille, sinne mennään tekemään parhaansa. Aina ei se paras irtoa, joskus tulee virheitä ja ainakin itse ajattelen ne virheet tällä hetkellä koulutuskohteiksi. Etenkin nuoren koiran kanssa en aina vielä tiedä mihin ehdin, mikä olisi paras tapa ohjata joku kohta jne. Rytmitys siis vielä hapuilee. Menen kuitenkin tekemään parhaani Vinkin kanssa yhdessä. Koirahan ei meille vihoittele vaikka me teemme virheitä. Jos olisi kiukkuinen, Vinkkikin olisi ekan radan jälkeen purrut minua varmasti ja räkyttänyt koko kotimatkan kun ohjaaja toikkaroi sen edessä ja esti nollan. Onneksi ei purrut ja onneksi ei tajua ettei tullut nollaa. Samanlaiset kehut ja palkat se saa oli se nolla tai hylly.
Virheitä on turha kieltää, ne ovat olemassa. Niille on yleensä myös joku syy ja enemmän etsisin syytä ja miettisin miten se poistetaan. Jos se on mahdollista, aina ei ole (esimerkiksi jotkut koirat vaan ovat huolimattomampia hyppäämään kuin toiset ja niille tulee aina joskus rimoja alas vaikka tekisimme mitä). Joskus tulee myös tilastovirheitä, niihinkään ei kannata jäädä kiinni.

Niin ja siis en minä ole mikään yltiöpositiivinen ihminen, en lainkaan. Kyllä minua ärsyttää ja ketuttaa monikin asia. Myös omissa koirissa ja omassa tekemisessä etenkin. Mutta kisoihin on turha lähteä ärsyyntymään ja kiukuttelemaan. Enkä tarkoita etteikö saisi olla pettynyt jos suoriutuu alle osaamistason ja tavoitteen. Olisihan se vähän hassuakin ellei pettyisi jos kerta toisensa jälkeen alisuoriutuu syystä tai toisesta. Kilpailujahan ne ovat ja sinne mennään pärjäämään mahdollisemman hyvin. Tai sitten treenaamaan kisaamista. Kummallekin on minusta aikansa.
Vinkin kanssa me vielä treenaamme kilpailemista, katsotaan milloin oikeasti kisataan! Ehkä joskus. Toivottavasti. Nyt ei vielä ole sen aika.

VIDEO

MIkä on muuttunut?

Terveisiä mökiltä. Tai kesäkodista. Mikä lie. Öllölästä kuitenkin.


Aamulla Facebookia selaillessa avautuu mahdottoman paljon agilitypäivityksiä kisoista ja treeneistä. Kisoja suunnitellaan, reissuja ja treenejä. Katselen videoita ja kommentoinkin. Muutama on laittanut meseen kisavideot, katson läpi tottakai ja ihan mielelläni vieläpä.
Moni valmistautuu arvokisoihin, maailmalle kisaamaan. Haetaan luokkanousuja ja osalla fiilis on vaan matala kun ei onnistuta. Onnistuta saamaan sitä nollaa.







Mikä on muuttuut, miksi en ole siellä mukana ja selaile kipaa omaa kalenteria samalla päivittän. Miksi olen täällä Tuupovaaran Öllölässä eli melkeinpä Jumalan selän takana, miksi en aja treenaamaan ja miksi olen ihan tyytyväinen. Mikä on muuttunut?

Koiraharrastajat ja hevosharrastajat ovat aika samanlaisia. Usein tuntuu ettei elämään mahdu mitään muuta, se on fanaattista, mentävä ja tehtävä ja valmentauduttava ja kisattava. Tai et ole mitään, putoat pois "piireistä", olet olemassa muttet kuitenkaan.
Olet sunnuntaiharrastaja, tätiratsastaja, nobody.

Mikä siis itselläni on muuttunut? Agility on kuitenkin myös minun työni. Työ, josta en halua luopua, sillä se antaa niin paljon ja juuri nyt en keksi mitä muutamaan tekisin, jossa motivaatio pysyisi korkealla.
Agility on myös oikeasti rakas harrastus, edelleen nautin suunnattomasti koirien kouluttamisesta siinä, nopeudesta, vauhdista, koskaan et ole valmis. Ajan kanssa koirafiilis senkun paranee ja yhteistyö kehittyy. Virhe ei ole enää harmi, se on lisätreenin paikka ja haluan koiran kokoajan uskaltavan mennä itseensä luottaen ja yrittää. Toki ohjauksen mukaan, mutta virheen mahdollisuus toki kasvaa jos antaa koiralle enemmän vastuuta.


Kilpailut sitten, miksi en kilpaile juurikaan? Kilpailut eivät nyt anna niin paljoa, että haluaisin jokaisen vapaan viikonlopun siihen laittaa. Voltti on ns. saanut kaiken ja sillä alkaa olla ikää, haluan fiilistellä sen kanssa enemmänkin. Kisataan varmaan syksyllä joku startti, mutta vain jos Vinkki nousee 3-lk ja voin mennä samat kisat.


Niin Vinkki. Vinkki on kisaillut ja yhtä nollaa vaille 3-lk. Olemme napsineet vitosia ja treenihyllyjä (ja pari ihan oikeaakin :D ). Koira toimii kisoissa niin kuin kotonakin, minä en tarvitse kisakokemusta ja siksipä se nyt pääsi lomalle samalla kuin muutkin mun koirat. Loman jälkeen palataan asiaan, treeneihin ja noustaan 3-lk. Sitten katsotaan uudestaan,
Vänkä on vielä lapsikoira ja se on pahassa kasvuvaiheessa. Se osaa sen minkä tarttee ja opettelee sitten lisää kun palataan ihmisten ilmoille.

Eli minun koirat keskittyvät melkein kaksi kuukautta juoksemiseen mökillä, uimiseen ja yleiseen rallatteluun. Ehkä teen niinden kanssa jotain temppuja yms.


Mikä siis on muuttunut? Ehkä se, että iän mukana jaksaminen on oikeasti vähentynyt. Kaipaan vapaapäiviä, muita kuin koira-ihmisiä. Perhe haluaa joskus nähdä. Minulla on se ns. muukin elämä.

Minun muu elämä sisältää myös toisen aikaa vievän harrastuksen, hevosen ja ratsastuksen. Siinäkin teen tosissani mutten liian vakavasti. Silleen puoliksi tätihömppäillen vähän sitä sun tätä.





Muuttunut on myös nauttiminen rauhasta, hiljaisuudesta ja maalaiselämästä. Olisi mukavaa jos "kaikki" olisi vähän lähempänä täällä maalla, ettei joka paikkaan olisi vähän turhan paljon kilometrejä. Ehkä sitä lomallakin treenailisi ja kisaisi ellei joka paikkaan ajaisi vähintään tunnin. Tai no sillä tunnin ajomatkalla pääsee lähimmälle aksakentälle.
Hevosen kanssa täällä on sama. Ajan tallille n.40min. Jos ja kun haluan kisoihin, niitä on täällä aika vähän järkevän ajomatkan päässä.

Mutta ihmiset, tunnelma, eletty elämä, oma paikka. Ne vetävät ja halu olla täällä kasvaa vuosi vuodelta. Vielä ei vaan ole sen aika, ison elämän muutoksen. Vielä en ole valmis siihen. Toistaiseksi riittää nämä pari kuukautta vuodessa.

2-luokkien aksakisoissa

On aikamoisen erilaisia ratoja eri tuomareilla 2-luokan kilpailuissa. Jokainen on kuitenkin ollut suoritettavissa, tavalla tai toisella.
Vinkin kanssa on mennyt ihan metsään milloin mistäkin syystä, olosuhteet yllättivät ohjaajan (ja myös tottumattoman koiran), rataprofiili on meille ehkä liian haastava, ohjaaja ei vaan ehdi kertoa minne ja kuinka ajoissa, on ollut linjoja ja sitten on ollut _linjoja_, joissa ei ole ollut ohjaajalla minkaanlaista ajatusta kuinka selviää hallitusti ja turvallisesti.
Sitten meillä on mennyt varsin mallikkaasti, pienin epäonnistumisin ja ohjaajan lipsumisin, nuoren koiran virhearvioin jne.
Pääosin hyvällä mielellä lähdetty aina kisoista, sillä Vinkki yrittää pääosin aina parhaansa (no jos ei lasketa paria ei kriteereitä pidettyä keinua ja niistä uusintaa) ja on niin ihana, upea harrastuskaveri!
Pahalla päällä olin erään radan jälkeen, sillä tuomari oli tehnyt sellaiset linjat ja kiemurat etten vaan ymmärrä kuinka ne olisi voinut ohjata a) turvallisesti b) niin että koiralla olisi kokoajan tieto minne mennään. Minua ei harmittanut viime metreillä hylkäys vaan se etten pystynyt en millään olemaan koiralleni reilu. Ja se, että näin niin paljon läheltä piti tilanteita....

Vinkin kanssa olemme kyllä kartuttaneet lahjakorttivalikoimaa kiitettävästi, 5vp ollaan voitettu jo monen monta kertaa. Pari nolla voittoakin on siellä, viimeinen odottaa hakemistaan.
Kirkkonummelle oli tarkoitus lähteä sunnuntaina, mutta lauantaina kisoissa Vinkin etutassujen anturat kuluivat melkoisen sileiksi ja näytti sepelillä hiukan arkovan eli ei ollut asiaa hiekkakentälle.
Ilmeisesti ei ole tottunut menemään tuollaisilla hiukan rullaavilla hiekkakentillä, tassut eivät tykänneet kiihdyttelyistä ja ehkä kontaktipinnat olivat hiukan karkeammat kuin mihin hienotassu on tottunut.
Meidän lenkitkin kun ovat pääosin aina metsässä ja pellonpohjilla.

Nyt lasketaan jo lähtölaskentaa lomaan, tällä viikolla 7 päivää töitä ja sitten vielä 7. 19.6. olisi tarkoitus karavaanin liikahtaa kohti Pohjois-Karjalaa, heppa kyytiin ja parin kuukauden kamat & kolme koiraa. Mies tulee Maliinan kanssa sitten perässä 1,5 viikon päästä.

Suunnitelmissa on kisata Juhannus lauantaina Savonlinnassa, jos muistan ilmoittaa.... ja sitten on heinäkuussa LS-leiri Kiteellä työn merkeissä. Työ työt alkavat elokuun puolen välin jälkeen täällä taas.
Ryhmät on jo tehty, sponssikoirapaikat jaettu, viikonloput työllistetty ja talvi siis täyteen buukattu.