Tai estehakuisia, molemmat beeceet. Tai oikeammin kaikki minun koirat. Pohdinnassa miksi ja kuinka niistä tulee sellaisia? Menevät melko kovaa ja lukevat esteitä enemmän kuin olisi tarpeen.
Prim oli suorastaan aika kamala bongatessaan kaiken edessä olevan. Jäin aika suu auki katsomaan minne se irtosi ja siis kuinka se edes irtoaa noin. Oho.
Flänkkäsi myös etenkin kun alkoi väsyä.
Toisaaltaan teki hienoja käännöksiä, tuli ohjaukseen (välillä) jne. Kokeiltiin palkata vain kädestä namilla. Alkoi pysyä lähellä hienosti.
Kuurina nyt namipalkkaus ja pois esteiltä, ei yhtään rallattelua. Ja minulle noottia etenkin Primin kanssa käsistä, hätäilystä, liian helpoista putkiin lähetyksistä ja monesta muusta asiasta. Yliohjaamisesta ja jouduin pyörittämään, yöks.
Voltti oli melko pätevä ja sen kanssa kyllä jo yhteinen sävel on melko hyvin vireessä. Ei mennyt ansoihin ja meni ja teki vaan hienosti. Alkua sai jankkailla ja kokeilla ettei olisi kuussa asti käynyt. Mutta onnistui ja löytyi ohjaus siihenkin.
Paljon jäi kotiläksyjä. Hyvähän se on :)
Kun nyt vielä ehtis niitä tekemäänkin.
Meidän elämää. Pääosissa bordercolliet ja niiden kanssa puuhailut. Välillä takaperin kerien ja toisinaan pylly edellä puuhun.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti