Tokokoe lähestyy. Paniikki lähestyy. Tai no ei paniikki, liioiteltua. Mutta vähän sellainen, että mitäs nyt menin ilmoamaankaan.
Prim sai hallilla tehdä agilityn jälkeen parit tokoliikeet. Hyppy. Onnistui. Sari liikkuroimana jäävät. Seis onnistui paitsi että ennakoi ensiksi seisomisesta perusasennon. Maahan meno ok. Luoksetulossa ei pysynyt istumassa vaan kävi maahan. Kertaa aika monta. Mutta onnistuihan sekin sitten kun koomattiin se leluun. Huoh.
Voltti ei tehnyt tokoa. Auts. Jos huomenna, tai torstaina (tai perjantaina), tekisi jotain liikkeitä.
Itse agilityyn. Meille oli jätetty Timpan lähettämä rata. Olipa kiva! Vomppis pääse aikalailla loistamaan hyvillä käännöksillä ja taitavalla pujottelulla. Toimi käännökset rytmittämälläkin. Kokeiltiin sitä sun tätä ja melkein kaikki onnistui. Painotin itselleni, että merkkaa ja mene, anna Voltin hoitaa hommat. Ja hoiti ne pätevästi. Iso sydän ja huutomerkki.
Pimpula teini hiiwiö Prim. Jatkettiin namilla kädestä palkkaamista. Pätkissä ja palkkaa. Ei huiteluita.
Osa meni tosi hyvin, ei pahemmin mennyt menojaan (paitsi yhdessä kohdin putkeen, mutta se olikin tosi vaikea kohta). Osassa huomaa ettei voikaan lähteä (jäi vähän Voltin go go-fiilis päälle), ei vielä lukita estettä niin hyvin. Huolellisuutta itselleni. Toisaaltaan lukee esteitä, tai rataa, jo kovinkin pätevästi omasta mielestään. Rikottiin sitä. Rytmitykselläkin saatiin kääntymään Prim hienosti, paljon palkkaa siitä.
Hyvä treeni, kivaa seuraa ja hurjan kipeä reisi. Todella kipeä. Auts.
Ja hui, kouluttelen sitten ensi syksynä torstaisin Ojakkalassa. Jo on tullut ilmoja treeneihin, kivaa :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti