lauantai 26. huhtikuuta 2014

epävirallisesti ja virallisestikin

Perjantai iltana epistelemässä.
Prim pääsi elämänsä ekaa kertaa mölleilemään, tosin ulkopuolella medien korkeuksilla. Se oli suorastaan taitava ja kiltti ja kuuliainen (ja nopea). Eihän se ole koskaan tehnyt noin montaa estettä peräkkäin ja meni vaan nyt. Puomi ja A:kin! Ei epäröintiä, todella hienot pysätykset (jotka palkkasin). Se puomin alasmeno oli vaan niin kiva, että käväisi siellä uudemmankin kerran :)
Olin kovin ylpeä Pimpulasta.

Voltilla kontakti treeniä. Keinu on ok, tosin nyt käskytyksellä hitaampi. Ehkä mä kestän. Aalla päätin kokeilla pysäytystä (mitä ei olla tehty kisoissa koskaan kaiketi). Ei pysähtynyt, otettiin uusiksi ja toimi. Puomikin ok.
Tokalla kierroksella annoin mennä ja loikkasi puomin... pöh.
Sain mennä kierrokset Vipillä ja Pyrylläkin. Pojat vähän karkailivat kontakteja. Molemmat toi riman tai kaksi alas, keskeytys ja riman nosto. Kontaktit kyllä tekivät kadehdittavan upeasti! On ne nopeita ja upeita.

Aamulla kotihommia ja vähän Primillä tokoilua. Jäävissä minun tullessa kohti alkaa peruuttaa. Pöh. Olisiko ajatus siitä kun agilityssa tahtoo hiukan ennakoida lähtöjä ja palauttelen?

Iltapäivällä kisoihin Lägin hallille, ihanat vain 10min ajomatkaa!
Johanna Nybergillä oli melkoisen vauhdikkaat radat, sai juosta ainakin minun makuuni paljon. Vahvin osaamisalueeni, not.
Ekalla radalla 2 kertaa puomi kera A:n ja keinun :/ Ja tänään pysähdytään, kerroin Voltille. Paitsi sitä Aata ei tartte.
Kappas, me tehtiin nolla! Olkootkin, että puomit on hitaammat ja keinukin, mutta muuten me selvittiin ja tehtiin yhdessä agilitya. Nollalla 2. super-Jannen ja Twixyn jälkeen :)
Toka rata ja jälleen ihan älytön, anteeksi, juoksu suora ja sen jälkeen olisi pitänyt osata teleportata itsensä paikasta A paikkaan B että saisi koiran oikealle esteelle ilman törmäystä ohjaajaan. Ei onnistunut. Voltti otti ylimääräisen hypyn eikä ihme. Ville taisi sanoa, että missä se ennakoiva valssi oli. No ei ollut ei, olin vasta edellisellä hypyllä ja puomin ali ei kai saa vieläkän juosta ;o)
Mutta siinä näki kyllä läheltä piti-tilanteita ja ne leieröinnit oli hienoja onnistuessaan. Pakko treeneissä kokeilla!

Kaksi hyppistä vielä, niissäkin sai laittaa tossua tossun eteen. Mutta 2x0! Vau, oho ja oikeesti? Ekalla hyppiksellä ehti kerran katsoa minua yhden putken jälkeen ja samoin tulin vähän myöhässä (kuka yllättyy?) yhteen pakkovalssiin ja melkein ponkaisi väärinpäin. Pikkujuttuja, mutta aikaa menee heti ja sillä ei ole väliä. Mutta siitä näkee miten pienestä sijoitukset on kiinni tuolla, Voltti 4.
Tokalla hypärillä melko rullaava menoa, yksi tajuton kaarre ja yksi apua, missä onkaan seuraava este-kohta. Mutta nolla ja 2.
Vähän kateellinen olen kun Minna liittyi pitkäkoipisten shortsi tyyppien joukkoon. Sprinttaaja mikä sprinttaaja.
Kiitos kivasta seurasta taas myös Raisalle. Harmi, että Repo on narttu. Ne on vaan taitavia nekin. Niinkuin moni muukin. Kummasti ehti katsoa monen ratoja, menikö just silleen sopivasti, yleensä tuntuu etten näe kenenkään.

Mutta ei ne nollatkaan, vaikka en kehtaa edes yrittää valehdella ettei olisi kivoja, vaan se kuinka saatiin ratoja läpi. Yhdessä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti