Kisaaminen oli ihan hauskaa. Vaikkakaan noi aikaiset aamuherätykset ole mun juttu. Volttikin haukotteli siihen malliin ettei taida olla senkään juttu.
Sepolla oli vauhdikkaat radat melko pitkillä esteväleillä, mun pienimuotoinen painajainen ;o) Kun vauhti kiihtyy ja sitten tarttis tehdä jotain, niin monesti olen liian takana, liian myöhässä, menettänyt kontrollin. Se on sitä agilitya se. Sisäkaudella sen treenaaminen pienehköissä halleissa on todella hankalaa, oikeastaan mahdotonta.
Mutta hei, me melkein selvittiin.
Ekalla radalla eka rima :o/ Miksi, jaa'a. Kukapas osaisi sanoa. Muuten ei kai ihan kamalaa, minusta melkein meidän tasolle ihan ok. Pysäytin puomin ja ainakin ajatuksissani pidin myös hetken. Ja kai pidinkin kun kerta näin ja toivottavasti myös kehuin ;o)
Hyppis oli ihan hauska. Niin kauan kuin sitä kesti. Meille(kin) koitui kohtaloksi yhdistelmä juokse-suora putki- vedä. Helpottaa jos koira vilkaisisi ohjaajaa putkesta. Tai jos ohjaaja tajuaisi vähän hillitä juoksu halujaan ja luottaisi koiraan. Siitä sitten Voltti halusi näyttää kuinka irrtotaan ja rallatteli monta estettä ihan omin päin ja laukkailtiin maaliin suorittamatta puolta rataa ainakaan toivotussa järjestyksessä.
Toinen agilityrata ja voi elämä sitä alkua. Oli ihan mun painajainen. Keinulta suoraan rengas-suora putki ja edessä hyppy, josta pitäisi kääntyä vasemmalle (itse koiran oikealla puolella). Leikkaus joo, mutta kun ei se leikkaudu tuollaisissa normisti. Posottaa vaan täysiä eteenpäin. Keinut on livakoita, ei se odottele sielläkään. Paitsi että totuus on välillä tarua ihmeellisempää... Heitin Voltin yli hypyn ennen keinua ja läksin vaan juoksemaan sen minkä pääsin luottaen, että ottaa keinun. Otti ja sitten alan ihmetellä ettei ohita minua, missä Voltti?? Keinulla! Sainpas tehtyä persjätön siihen putken päähän ;)
Sen jälkeen tietty olin myöhässä, mutta Voltti pelasti loistavalal keppien sisäänmenolla ja sitten minä mokasin, taas. Sain Voltin kesken kepeiltä, siis Voltin! No tälläistä tämä on. Siitä kohtuu settiä kunnes hetkeksi kadotin radan, siitäkin selvittiin, mutten sitten ohjannut loppua kunnolla.
Mutta ihan ok mieli ja melkein. Tämä on selkeästi meidän juttu, mutta kun ja melkein.
Meidän elämää. Pääosissa bordercolliet ja niiden kanssa puuhailut. Välillä takaperin kerien ja toisinaan pylly edellä puuhun.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti