Kuulumisia maalta, paljon löhöilyä ja vähän töitä

Vaikka pääosin heinäkuu on mennyt mökillä nauttien olemisen lähes sietämättömästä keveydestä, niin jokunen koulutuskeikkakin on tullut tehtyä ettei ihan hommasta vieraantuisi. 

Puolessavälissä heinäkuuta päiväretki Sotkamoon, mökiltä sinne kun ei ole "kuin" noin 260km. Mikäs sitä on ajella ihaillen Suomalaista maisemaa ja lisäksi kun jälleen kerran porukka oli todella mukavaa ja kouluttaminen tuntui mielekkäältä. Aika kului siivillä vaikka saimmekin päivän mittaan nauttia Suomen suven sään vaihtelevaisuudesta oikein kunnolla. Satoi kaatamalla, sitten tuli helle ja jälleen satoi, jonka jälkeen taas taivas kirkastui. 

Sain treenattua Voltillakin, ajatus hyvä ja toteutus huono. Ei ehkä kannata yrittää samaa seistyään 8 tuntia vuoronperään kumppareissa tai lenkkereissa. Oli hiukan jalat tukossa. 

Joensuussakin käväisin kaverin kanssa pikatreenaamassa molempia. Hiki tuli siitä vähästäkin, helle ulkona ja subtrooppinen kasvihuone hallissa.

Nyt perjantaista sunnuntaihin viikonloppu menikin Kunkkulassa Tending-leirillä kouluttaessa. Tämä oli vähän jännä paikka etukäteen, myönnetään. Keskus kuhisi ammattikouluttajia eri koiralajeissa, MM-mitalesteja, lukuisia SM-tasolla kisaavia jne. Siellä sitten pienesti yritin agilitya ohjeistaa...

Itseasiassa oli kivaa ja ihmiset olivat oikein mukavia, koirat hienoja ja viisaita, oppi itsekin ja avoimin mielin kun tarttui hommaan niin hommahan luisti. Oli tosi antoisaa keskustella asioista, tavoista koulttaa ja mitä kukin hakee milläkin. Paljon oli erilaisia koiria, luonnollisesti myös erilaisia ohjaajia. Hienoja koiria ja taitavia ohjaajia. 

Volttia lainasin tutulle perjantaina ja kiisi liitäen vähän minne sattui ;) olisi kuulemma mielenkiintoista mennä liukkaan saippuan kanssa, joka vielä menee enemmän kuin tarpeeksi kovaa. 

Itse treenasin eilen molemmat ja ei hullummin, vaikka itse sanonkin. Kontaktit, tai siis puomi, on Voltilla huono. Ei saisi turhaan tehdä toistoja, etenkin jos ja kun eka on edes sinnepäin hyvä.

Mutta tosiaan, ilmeisesti muidenkaan mielestä ei viikonloppuna allekirjoittanut tyrinyt ihan totaalisesti kun ensi vuodelle piti merkata sama viikonloppu varatuksi. 

Nyt vielä viikko maallao oloa, launtaina kisaamaan ja sunnuntaina muutaman kilometrin jälkeen paluu arkeen. 

 

Hyvää matkaa pilvien päälle

Välillä eläinten kanssa joutuu tekemään kipeitä, lopullisia päätöksiä. Pahinta on kun kyseessä on perusterve, nuori ja voimakas eläin, joka rakastaa juoksemista ja tekee kaiken aina täysiä. 

Viime viikon lopulla sain Primin (Brit) sijoituskodista soiton, se oli loukannut itsensä illalla. Oli ryöminyt mökin alle ja tullut sieltä pois kolmi jalkaisena, toista takajalkaa roikottaen. Eläinlääkäriä ei saanut kiinni ja päätimme yhdessä odottaa aamuun kerta koira ei ollut shokissa tai vaikuttanut äärimmäisen kipeältä.

Aamulla uutiset olivatkin varsin ikäviä, Primiltä oli lonkka pois paikoiltaan. Miten ihmeessä, hyvä kysymys. Ehkä se oli jäänyt kiinni ja repäissyt itsensä irti.... Eläinlääkärissä eivät saaneet lonkkaa paikolleen. Alkoi melkein epätoivoinen ortopedin etsiminen ympäri Suomea, kaikki olivat lomalla tai täystyöllistettyjä.

Onneksi yksi löytyi ja siellä saivat nukutuksessa nukutuksessa paikoilleen ja teippauksilla pysyikin. Mahdollinen leikkaus edessä ellei pysyisi. Tätä ennen olin jo soittanut niin fyssareita kuin lääkäreitä läpi ja googlettanut epätoivoisesti. Ei hyvältä näyttänyt. Vaihtoehdoista puhuttiin jo Primin kodin kanssa.

Kuitenkin viikonloppu näytti valoisalta, koira oli tyytyväisen oloinen ja toive olikin, että jospa se lonkka olisikin pysynyt paikoillaan. Toive osoittautui turhaksi. Hetken soittelimme etsien leikkaavaa lääkäriä ( toivottavasti kukaan ei ikinä tarvitse koiralleen ortopedia heinäkuussa). Mielessäni kaihersi, että onko tässä järkeä. Leikkaus olisi iso, kuntoutus pitkä ja koira kärsisi pitkään kivuista ja rajoitetusta elämästä. Yksi lääkäri oli sanonut, että edessä olisi ehkä kaksi vuotta aktiivisen koiran elämää. Ehkä.

Kunnes Mevetissä asiantunteva lääkäri sanoi suoraan, että ehkä vuoden päästä se pystyy elämään ns. sohvakoiran elämää jokusen vuoden. Aktiivisen koiran aktiivi elämään siitä ei koskaan olisi. Nivelrikkoa tulisi varmasti plus paljon muuta. Kuntoutus olisi epävarmaa, leikkauksiakin ehkä tarvittaisi useampi. Paljonko sieltä kaikkea sitten onkaan rikki ja repeytynyt...

Annoin päätösvallan kodille, itse suosittelin päästämään Primin pilvien päälle. Juoksemaan täysiä, paimentamaan pilvilampaita ja hyppimään esteitä vetäen täysiä pysäytyskontaktit. Ilman kipuja, ilman ehkää mitä ei koira ymmärrä. Ei Prim olisi ymmärtänyt miksi sattuu, miksi ei saa mennä, miksi elämä olisi rajoitettua. Miksi melkein kaikki se, mitä se rakastaa olisi kiellettyä.

Prim ei enää herännyt, se sai jatkaa uniaan. Toivottavasti unet olivat hyviä, toivottavasti se uneksi asioista joiden siivin pääsi loppuiäksi olemaan unessaan se upea koira, jota me jäimme kaipaamaan niin paljon.

Hyvää matkaa rakas, meille jäi kauhea ikävä sinua.

Kuva Iris Kieme

loma lähenee

Viikon päästä Volvon nokka kääntyy kohti Pohjois-Karjalaa ja toivotaan iskareiden kestävän. Kyytiin pitäsi mahduttaa hevosen tarvikkeiden lisäksi omat kuukauden kamat ja koirat. Ja ehkä tytärkin. Volvon perään kiinnitetään traikku ja sinne sisään Gio. Varovainen arvio Nummela-Maukkula (talli on siellä) 8h. Siitä sitten vielä mökille noin 35km. Pitkä on päivä.

Ennen lomailua täytyisi vielä tehdä paperihommia, tarkastella laskuja ja hoitaa arkea & pari koulutusta. Päivät vaan kuluvat ja huomaan etten ole saanut tehtyä mitään. Ilmat ovat olleet pääosin mukavat, on tullut vietettyä hevosen kanssa aikaa ja koirien kanssa lenkkeillen. Illalla ei vaan enää huvita...
Mutta syyskauden treeniryhmät on nyt kasassa, ryhmät täynnä ja jonossa jokunen. Tälle vuodelle en enää ota viikonloppukoulutuksiakaan enempää, nekin on jo siis varattuna.
Hieno tilanne, en voi valittaa. Kiitos ihanat koulutettavat, kaverit, seurat, porukat, kennelit, leirit jne.!
En voi vieläkään ihan käsittää miten onnekas olenkaan, täytyy yrittää pysyä onnen arvoisena.

Mökiltä käsin voisi parit kisat vetäistä Voltin kanssa, Varkaudessa olisi ja sitten myös Joensuussa. Mikkeliin asti en taida viitsiä lähteä... Kisa per kuukausi saa hetken ainakin jatkua.

Oikein ihanaa kesää kaikille <3

Notte

Jokaisen pitäisi hankkia oma ilopilleri elämään, jos sellaista ei siis ole valmiiksi. Notte on siis niin hauska. Iloinen. Täysin kouluttamaton luonnon lapsi. Tai ainakin melkein.

Onhan Notten kanssa tehty agilityn alkeita, aikalailla joskus ja sunnuntaisin joka neljäs viikko. Tarjoamisella ensiksi ja sitten vähän vahvisteltu jotain. Kauhean tohkeissaan se yrittää ja tekee, melko helppoa ollut kaikki tähän saakka.
Ei flänkkää, ei käytä silmää, leikkii ja syö. Ei pelkää ja haluaa tehdä, häntä heiluu ja koira hymyilee.

Juoksupuomiprojekti etenee, keinun päähän menee vauhdilla ja pujottelua kujana muutaman kerran tehnyt. Putket ottaa kaikista kulmista ja leikkauksin yms. Hyppyjä hakee kivasti.
Pysyy paikallaankin, ainakin melkein.

Eli kaikki mitä pienen lapsi sheltin kuuluukin, iloisena yhdessä leikin ja hauskan pidon kautta vahvistellaan asioita.

Kohta lähdetään kesälaitumille ja siihen vähäänkin treenaamiseen tulee noin kuukauden tauko. Mikä ei nyt haittaa ketään eikä mitään. Täytyy koiralapsillakin olla lomaa.
Tosin Notten koko elämä on melkein lomaa :o)

Mielien pahoittaja, mielensä pahoittaja, mikä lie

Mielensä pahoittaja tässä hei. Tai mielien pahoittaja. Mielien pahoittaja mielensä pahoittaja. Syvä huokaus. Pahoittelut.

Mistä kaikki alkoikaan... no agilityn SM-kisoista ja Lee Gibsonin yksilöradasta ja erityisesti pujottelu-putki yhdistelmästä, ehkä voisi sanoa jopa erottelusta.
Ja ei, minähän en edes kisannut. Minä vain katselin live stremia ja totesin onpas hankala kohta. Ehkä aavistuksen myös ihmettelin aika korkeaa epäonnistumisprosenttia ja samalla myös ihailin suorituksia. Tottakai olin tietoinen kisajännityksestä, -moodista, -arvokisojen pakko onnistua-ajatuksesta ja mistä kaikesta vielä voikaan puhua tuossa tilanteessa. Joskus olen siellä ollut, muistaakseni. Kai ja ehkä.

Sain haasteen, tee perässä ja mielummin vaikeutettuna. Tuumasta toimeen kerta oli mahdollisuus, jopa kuvaaja! Pituutta en jaksanut rahdata, laitoin hypyn. Viritin toisen putken extrana etualalle. En harjoitellut kuviota ennen kuvaamista.

2. hyppy niistolla ja lähetys ulkokautta. Hetken Voltti vilkaisi putkea, mutta valitsi pujottelun. Jee, hyvä koira.
2. hyppy vippauksella ja sisäkautta, nyt jo tiesi mikä oli homman nimi. Helposti oikein.
2. hyppy kaukaa vippauksella ja ehdin hyvin auttamaan sisään pujotteluun. Jee, hyvä minä ja koira.

Seuraava toiminto olikin virhe. Iloisena latasin videot instagramiin ja facebookin, ilmeisesti vääränlaisella asenteella ja väärillä hästägeillä. Jotkut asiat otetaan niin tosissaan, toiset taas ei. Tämä otettiin vaikkei olisi tarvinnut.
En voinut aavistaa, että aiheutin ihmisissä närää ja mielensä pahoittamista. Tästä tietysti hetken aikaa kommentteja lukiessani ja vastaillessanikin, melkein mieleni pahoitin ja mietin, miksi pahoitin toisten mieliä.
Luuliko joku oikeasti, että olin ylimielinen? Tai halusin vain näyttää, että on se vaan helppoa? (mikä olikin.... treeneissä)
Syvä huokaisu, hetken mietintä tauko ja poistin videoklipit. Olkoot. Jos joku ymmärtää väärin, tai haluaa ymmärtää, niin parempi näin. Pahoitteluni. Anteeksi. Nöyrin mielin toivon etten enää toista virhettäni. Todennäköisesti toistan.

Tosin pienesti mietin, että entäs jos Voltti olisi sujahtanut putkeen ja toiseen ja kaikki olisi mennyt pieleen. Kyllä minä voin hyvin myöntää ja julkaista näitä vähemmän onnistuneitakin juttuja, niin olen tehnytkin. Kun ei se meidän agility yhtä onnistumisen riemua ole.

Mutta niin tai näin, ehkä opin jotain ehkä en. Hyvää juhannusta murut, nauttikaa onnistumisista vaikka edes treeneissä <3

SM-joukkue

Joukkue-SM kisossa pääsimme kilpailemaan Sporttikoira Ry:n riveissä ja kaikista ennakko odotuksistani huolimatta oli oikein kivaa. Syynä tietysti paras seura, ei ennakko odotuksia, kisafiilis nousi kuin nousikin ja Voltin kanssa oli mielettömän upeaa päästä kirmailemaan rataa.
Teimme hienon vitosen, ohjausvirhe ja yhden esteen ohitus. Kamalasti paloi aikaa ja tietysti se virhe napsahti siihen. Mutta muuten, enpä paljoa olisi enempää pystynyt tekemään.
Rata oli simppeli, nopea ja kuitenkin aiheutti hiukan ohjaussuunnitelmien pohtimista. Kummalta puolen puomia, leikkaus sen edessä vai seuraavalla hypyllä, juostako loppusuora (joka ei siis ollut suora...) ulkoa vai sisäkautta, ehdinkö ohjaamaan vikaa hyppyä. Ohjausvalinnat olivat meille oikeat, virhe tuli kun olinkin pitemmällä kuin oletin puomin jälkeisessä elämässä, vein liikkeellä Voltin ohi yhden hypyn.
No, elämä on. Välillä onnistuu ja välillä ei. Muuten fiilis oli hieno ja ison kasan sydämiä ansaitsee pieni, musta salamani, joka oikeasti luki loppua enemmän kuin hyvin ohjaajan huidellessa jossain siellä perässä.

Ihan nousi kisakuume ja tulikin selailtua kalenteria heti, lupasin Voltille sen pääsevän kisaamaan vähän useammin. Sillä se on koira, joka selkeästi siitä nauttii. Tai ehkä se tykkää ihan yhtä paljon myös treenaamisesta ja yhdessä tekemisestä. Kuitenkin kisoissa sillä on se joku, hyvä ilme. Innokas.

Osaisinkohan tähän laittaa kisaradan... Anu oli kiltti ja kuvasi sen.
Kiitos Niina, Anu ja Kati huipusta seurasta ja siitä, että onnistuitte ylipuhumaan minut mukaan :)

SM-kisaviikonloppu

Tulossa monelle kesän kohokohta, tavoitteiden täyttymys: agilityn SM-kisat! Nastolassa on koko viikonlopun ison kilpailun huumaa, paljon tunteita ja upeita koirakoita.
Myös kasvateistani osallistujia löytyy, samoin oli hieno tunne bongailla lähtölistoilta tuttuja nimiä todella paljon. Ystäviä, tuttuja, kavereita. Joskus koulutuksissa käyneitä kuin myös vakkareita.
Toivon kaikille onnistumisia, mieletöntä fiilistä ja eniten sitä iloa yhdessä koiran kanssa tekemiseen. Kaikilla ei ole tavoite mitaleille, osalla se on varmasti sitä itsensä voittamista, isossa kisassa parhaansa tekemistä ja ehkä vielä normaalisuorituksesta pusertamista astetta enemmän.
Voittaja fiiliksen lisäksi viikonloppuun mahtuu pettymystä ja epäonnistumisia. Toivottavasti ne eivät kohdistu koiraan, toivottavasti jokainen nousee niiden yli. Minusta nekin ovat luonnollisia tunteita ja kilpaurheilussa täysin sallittuja (kunhan niitä ei pureta koiraan!) vaikka niistä ei niinkään puhuta agilityssa. Tai ehkä puhutaankin, mutta ei niin paljon julkisesti.

Toistan samaa, mutta vilpittömästi nauttikaa kaikki tekemisestä yhdessä rakkaan koiran kanssa! Yhdessä olette ansainneet kisat ja yhdessä ne pitää käydä myös läpi. Yhdessä olette se tiimi. 

Itse tulen lauantaina Voltin kanssa joukkuekisaan. Meidän kisatahdilla ja tulosvarmuudella (siis ei tulosvarmuutta, mikä se sana onkaan) ei ole tuloksia kasassa yksilöihin (puuttuisko 1 nolla), enkä olisi niihin pystynyt ihmismäisten menojen takia osallistumaankaan. Ei pitänyt pystyä lauantainakaan, mutta sen sai nyt sumplittua sitten jotenkin ilman isoa sukuvihaa.
Osaksi se tieto jo söi kisamotivaatiota, osaksi se ettei tänä(kään) vuonna tavoitteet olleet siellä isoissa kisoissa ja energiaa ei tuntunut riittävän aktiiviseen kilpailemiseen. Onneksi ehkä nyt elämä hiukan helpottaa, toivotaan seesteisempää kautta ja melkein toivoisin sellaista tappavan tylsää tahtia hetkeksi ilman mitään ylimääräistä.
Voltti olisi varmasti ansainnut paikan SM-kisoihin, mutta onneksi se ei tiedä jäävänsä sellaisesta paitsi.
Joukkuekisassa näkyy kasvateista Voltin lisäksi Pyry ja Pirkko sekä Di & Whoopy. Aika hienoa, kisaikäisistä 5/7.
Hurjasti onnea vielä yksilöihin Pyry & Sari sekä Kati & Di!