keskiviikko 4. joulukuuta 2013

ei sitten mitään

Kaikenlaista eikä oikeen minkäänlaista.
Vähän tokoilua Primillä ja Voltilla. Voltin asenne on aika jees, voisikohan ajatella ehkä kokeilla kokeessa käymistä.
Primin asenne nyt vasta jees onkin. Mutta tämä höyry ei ole 10-kuisena koevalmista nähnytkään.

Voltti kaahaili eilen Timpan treeneissä. Hyppistä pukkasi ja alku oli Mattsonin joltain radalta. 2. este okseri ja siihen ihmisnuoli. Kun minun ajatus oli heti, että prkle pysähdyt, niin Voltti hipsi sieltä silleen varovasti. Ja todellakin jarrutti. Vähän oli jo ylilyönnin makua :)
Mutta itse treeni meni ihan kelvollisesti. Mun surkeat valssit vaativat huomiota ja kahville ei kannata jäädä. Mutta sanoisin silti, että ei huono.

Vip oli Mian kanssa ja aika siistejä pätkiä tekivät! Ja Mia on vilpittömän iloisen oloinen :)
Sarille haluaisin antaa positiivista energiaa. Ei ole helppoo olla supertykin ohjaaja!

Koitan itsekin ajatella valoisasti vaikka tänään sainkin suoraan tietää miten jotkut ainakin ajattelevat minun ja Voltin menemisestä. Sääli ettei minun nopea koira pääse esille kun hyllytellään kun minä olen niin hidas ja tahmaan monesti. Voi voi. Rukka parka koira. Vaikka itse niin joskus ajatteleekin, niin.... no tottahan se on.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti