kyllä me treenataan

On nyt treenattu :)
Sunnuntaina sekä Voltti ja Prim Jaakolla. Kaikki kasvatit olivat, hauskaa!
Hitaiksi ei niitä voi kyllä sanoa. Ehkä vähän liitäviä, nopeita, estehakuisia. Kovaa ja korkeelta. Ja aina on poikkeus, joka vahvistaa säännön, Katin ihana Di ei irtoile ihan yhtä tehokkaasti vaan menee kilttinä ja nopsana yhdessä Katin kanssa.

Voltin kanssa jumituttiin heti alkuun. Ei siksi, että mentäisi väärässä järjestyksessä esteitä vaan tähän meidän tapaan tehdä. Tai minun tapaan. Seisoskeluun.
Edelleen minulle on hankalaa vaihtaa suunnitelmaa noin vain etenkin jos se tarkoittaa oman liikkeen muuttamista kovasti erilaiseksi kuin olin suunnitellut. Kysymys ei ole myöskään siitä etteikö me selvittäisi, mutta miten selvitään vielä paremmin. Nopeammin. Hienommin. Oikeammin.
Jatkettiin myös samalla teemalla ja keskusteltiin Jaakon kanssa miksi, miten ja kuinka. Aina en suorilta ole ihan samaa mieltä jostain, koska minusta joku voi olla itselleni luontevampaa ja jos se toimii, niin on hankala yrittää muuttaa ja perustella toimisko se joskus jopa paremmin.
Myös tämä ero milloin menee seisoskeluksi ja milloin taktikoiduksi lähettämiseksi & vastaanottamiseksi? Ero on niin hiuksen hieno.
Prim meni oikeastaan aika hienosti sanoisin. Alkuun jäätiin siksi että opetettiin nyt minua etten seisoskele ;) Ja minusta Prim ei osaa niin hyvin, että voisin vaan vähän huitaista (tarkoitan ohjata) sen esteelle ja juosta vaan toiseen suuntaan (katse tietenkin siinä koirassa). Osasi se. Mutta haluttiin parempi käännös ja pantiin verkko ja paljon palkkaa. Kappas kuinka se teki niin hienon muuvin jotta.
Taisi tulla joku kiitoksen sanakin. Edistynyt huimasti. Menee muuten kovaa. Etenee ja irtoaa, mutta (toistaiseksi) myös tulee ohjaukseen. Vau. Kuinka mun koirista tulee noin nopeita?
Tästähän ei voi olla kuin iloinen, eikös :o)
Tajusin lopettaa ajoissa, Prim väsyy kohtuu nopeasti ja silloin alkaa tulla virheitä enemmän.

Molemmat beeceet, mutta etenkin Prim, ovat laihoja. Voltti nyt sopiva kylläkin, mutta P liian laiha. Aloitin nyt antamaan vähän enemmän lihaa ja nappulaa sille. Ehkä siirrän sen 2 ruokaa/pvä. Juoksevat sen verran paljon nyt tallillakin.

Eilen ajeltiin ProCaniksen halliin Sastamalaan Nicola Giraudin oppiin. Olen tutustunut Nicolaan joskus ehkä 4v. sitten ja hän on oikein mukava ja hyvä kouluttaja. Riepun kanssa jo menin, pari kertaa nyt Voltin. Nicola muistaa mun reikäpään malin, eli kymmenen pistettä hänelle myös siitä.
Kiva rata. Alussa 4. este hänen mielestään nopeampi ristiin esim. saksalaisella ja minä olin sitä mieltä, että vasemmalta niistolla. Päätettiin kellottaa. Siihen, että päästiin kellotus kohtaan asti kesti muutama toisto, koska oli niin kiire päässä ettei muistanut ohjata 2 hyppyä. Noloa, suorastaan surkeaa. Siihen saksalaiseen mietin kuinka ihmeessä muka ehdin. Mutta ehdin loistavasti vaikka itse sanoinkin kun eihän minun tarvinnut lainkaan ohjata Volttia takaakiertoon, sehän meni sinne itsestään sillä mielettömällä loikalla. Minä olen _niin_ iloinen ja jopa ylpeä, että menin ja tein sen ja mielestäni vielä aika tyylikkästi ;o)
Kellottamalla sitten selvisi, että minun vaihtoehto oli melkein 1/2 sekunttia nopeampi! Jee, juhlat. Ihan sain onnittelut ja käden puristukset koirani loistavasta tuntemuksesta ;o) Hauska pikku juttu, Mikko ja Yks sai täysin saman ajan saksalaisversiossa kuin me!
Muuten Voltti teki pääosin oman itsensä näköistä agilitya. Vähän kaarratti = palkattiin. Tämä on minusta kiva piirre kouluttajassa, laitetaan motivaatiota tehdä oikein. Tosin tässä tapauksessa en raaskinut (tai osannut) sanoa, että tämän Voltti tietää niin ja jostain syystä siitä ei ole ollut kauas kantoisia seurauksia. Mutta sitten mietin uudestaan, jospa kuitenkin kokeilisin kuurina oikein kunnolla. Jospa olen luovuttanut liian aikaisin? En ainakaan menetä mitään.
Myös jatkossakin omat valinnat olivat meille niitä oikeita. Tosin lopussa meni myös niin lentämiseksi... kontakti katkeaa, koira meni jo. Vanha tuttu ongelma.
Tosin Nicolan mielestä Voltti on niin pehmeä ettei koskaan saa näyttää sille harmistumista. Se yrittää parhaansa, menee kovaa kyllä jatkossakin, mutta paineistuu sen verran ettei enää pidä sitä kunnollista kontaktia minun kanssa. Ilon kautta (oma huomio).
Lyhyitä treenejä, paljon palkkaa. Eli oikeastaan niinkuin ollaan tehtykin. Hieno koira, tosi nopea, pääosin mennään yhdessä niin hienosti. Ongelmat tulevat siitä pehmeydestä, joka lasketaan nyt suomennettuna ehkä ohjaajapehmeydeksi eniten.
Mutta on se mun superhyperihanakultamussukkasylibeecee <3

Oli tosi kiva treenata, nähdä kavereita, joita näkee välimatkan takia niin harvoin kuitenkin! Kiitos Mari ja Marko & Kati tietenkin. Katilla on ihania tavaroita myynnissä, tekee itse tosi kivoja koirajuttuja, kannattaa käydä vilkaisemassa Vijue. Itselleni läksi pipo matkaan!
Ja Anun kanssa matka meni nopeasti ja mukavasti, mikäs siinä oli istua kyydissä. Kiitos!

Että tälläistä. Tänään jos Prim pääsisi kokeilemaan samoja muuveja typistettynä. Ehkä.

ps. Pirkko astutettu onnistuneesti Urilla! Nämä pennut ovat sitten Lauran ja Pasin ihan omat eli eivät tule kennelnimelleni, sitä on kyselty jonkin verran.