sunnuntai 23. marraskuuta 2014

letkua nilkoissa ja taitava Prim

Meistä kaikista on tullut ihan tallilaisia. Koirat juoksevat pihalla, treenaavat tokoa pihassa tai ratsastuskentällä, lenkitänkin ne usein siellä. Siis Voltti ja Prim, Riepua en uskalla laskea irti siellä vaikka tuskin se nyt hevosille mitään tekisi. Mutta kun se on nykyään sellainen mielensä pahoittaja, en viitsi ottaa riskiä sen hatkoista niin kaukana kotoa.

Prim pääsi treenaamaan torstaina. Nicolan radan alkua ja siitä omaa mukaelmaa.
Voi olla, että mittasuhteet olivat erilaiset, sillä en meinannut millään ehtiä sen kanssa niin hyvin kuin Voltin. Pakkovalssissa ei ollut ongelmia, mutta saksalaiseen en todellakaan ehtinyt. Eikä Piu edes lue sitä ohjausta mitenkään sulavasti. Teimme sitä pienemmän vauhdilla siis.
Niistoonkin oli todella kiire! Meni helposti pitkäksi.
Ilon aiheita on, että tosiaan se pakkovalssi meni ongelmitta sekä takaakierto-persjättö. Lisäksi tulee se ohjauksiin jos vaan tietää mihin tulla. Mutta myös irtoaa ja lähtee.
Ihan kivasti oikeastaan, Prim oli melkeimpä taitava!

Perjantainakin oli tarkoitus mennä treenaamaan, mutta en ehtinyt tallilta kun oli vähän extra hommaa...

Tänään olisi ollut kisat jos jalkani, tarkemmin nilkkani, olisivat suostuneet yhteistyöhön. Ne ovat oireilleet nyt vähän ja eilen kipeytyivät todella. Mikä lie, tuo kosteus ja lumi? Eikä siinä, saahan kipulääkkeillä ne aisoihin, mutta ne menee sellaisiksi vähän kuin letkuiksi eli voin tuiskahtaa nenälleni ihan yht'äkkiä varoittamatta. Eli jätin kisat suosiolla väliin. Viimeksi kun menin nenälleni niin polveen sattui niin älyttömästi.
Aloitin lääkekuurin, parissa päivässä helpottaa onneksi :o)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti