treeneissä

Janitalla. Oli opettavaista, taas kerran. Kuinkas muutenkaan.
0-rata teema. Tämä oli säälittävä, tyhmää, suorastaan noloa. Me, siis minä (&Voltti), en saanut koskaan yhtä kohtaa onnistumaan ekalla. En siis kertaakaan. Kuinka voi olla vaikea saada ohi väärän esteen kuitenkaan päästämättä ensimmäiseen putken suuhun. Melkein lähes mahdotonta näköjään, koska minulla ei ollut suunnitelmaa minne ja kuinka ja miksi liikun. Olin liian lähellä, kaukana, pitkällä, jäljessä. En siis koskaan ekalla kerralla just siinä missä olisi pitänyt olla. Voi ranteet auki.
Muuten ei isompia ongelmia. Onneksi. Tai joo, pakkovalssi tarttee treenata uusiksi vauhdista.

Primillä ei 0-rata treeniä vielä. Mutta nyt se taas yllätti! Se menee, tekee, osaa ja menee kuulkas melkoista haipakkaakin. Tulipa suorastaan hyvä mieli :o)

On se inspiroivaa käydä tuolla. Ja motivoivaa. Positiivista. Ja hitsi kuinka nilkka kipeytyi ja tuli kovin hiki, ihan meni urheilusta.