maanantai 3. heinäkuuta 2017

Mökkihöperöt osa II

Katselin MM- karsintoja mökillä livesteamin kautta, kätevää. Eihän se tunnelmaa samalla tavalla nostattanut, mutta aina välissä pystyi puuhailemaan monenlaista.
Eniten tuli katsottua makseja ja tietysti kasvateille peukut spesiaalisti pystyssä. Pirkko Lauran luotsaamana selvittikin tiensä toisellekin päivälle. Huiman hienoa ja niin oli kyllä heidän menonsakin.
Joukkueet muodostuivat varmasti just sillä hetkellä parhaista ja nopeimmista koirakoista, hurjasti kaikille onnea.

Kumma kyllä ei tullut hetkeäkään olo, että oisinpa tuolla mukana. Samalla sen huomaaminen jopa säikäytti, olenko jo niin vieraantunut kisaamisesta etten osaa kaivata yhtään isoja kisoja. Tai pieniäkään.
Somen selaaminen aiheutti hiukan haikeutta, olen niin ulkona ja pihalla kaikesta. Ehkä jopa kaikista. En ole riittävän sosiaalinen, en ole mukana missään.... Pihalla kuin lumiukko. Vieraannun kauemmaksi ja kauemmaksi agility maailmasta. Tai siltä se just nyt tuntuu.
Lomastressi selkeästi :D viihdyn liian hyvin mökkihöperönä.

Pennut kasvavat ja ovat vaan aika huipputyyppejä! Ihan menee puolipäivätyöstä kun niiden kanssa puuhailee. Kohta ne jo lähtevätkin omiin koteihin.... Paitsi Vinku, joka jää kotiin ilahduttamaan (tai kiusaamaan) meitä.

Ikäviä uutisia, Voltin veljellä on nivelrikkoa varpaissa. Koko koira syynätty, kuvattu ja jopa magneettikuvattu. Nyt vasta tajusivat kuvata varpaat. Harmillista. Muistakaa parannella mahdolliset varvasvammat huolella ja jos fyssari/osteopaatti/mikä vaan epäilee niissä olevan jotain, niin kannattaa kuvauttaa jossain vaiheessa.
Agilitykoirilla varvas ongelmat ovat selkeästi lisiääntyneet (tai tutkitaan paremmin?), syynä mikä lie? Liian pitävät alustat, nopeammat käännökset, kova vauhti, putket ja painot? Kuka varmaksi osaisi sanoa.




2 kommenttia:

  1. Hei Saija, olet yksi ihanimmista, taitavimmista ja hyväntuulisimmista agilityn kouluttajista koskaan. Meidänkin ryhmässä kaikki tykkää niin paljon ja asiakas määrästä päätellen hyvät palautteet ovat kiirineet eteenpäin.
    Tule äkkiä pois sieltä missä lienet nyt oletkaan, me ei selvitä ilman sinua!

    VastaaPoista
  2. Älä mökkihöperöidy liikaa, me odotamme jo loppukesän treenejä!

    VastaaPoista