Vammoja, tapaturmia ja huonoa tuuria

Voltilla oli nikamalukko ja jotain muuta pientä, ihana Marika Juden tuli, haki, hoito ja palautti koiran hoidettuna. Niin kiitollinen!
Voltti on ollut nyt levossa eli elänyt normaalia kotikoiran elämää, mutta ei ole päässyt lenkeille mukaan. Tällä viikolla kokeilen agilitya ja päätän sitten osallistuuko sunnuntaina kilpailuihin. Omasta mielestään hän on täysin kunnossa enkä kyllä minäkään näe siinä mitään vaivaa missään.

Huolta ja murhetta aiheuttaa myös kasvattini. Yksi oli juossut päin jotain metsässä ja ontui hetken. Onneksi vain hetken. Toinen remusi isoveljensä kanssa ja ontuu edelleen, kävi jo lääkärissäkin muttei oikein löytynyt vikaa. Menee nyt uudelleen keskiviikkona, kuvaavat varalta.
Ainahan näiden kanssa sattuu ja tapahtuu, aktiivisia koiria kun ovat. Onneksi aikalailla pienellä on päässyt lopulta, mutta silti. Paitsi Primin kanssa, jonka kuvia katsoessa tulee edelleen kamala ikävä :(
Ja Voltin veljellä ja siskolla jotain epämääräistä vaivaa, kun mennään kovaa ja korkeelta, niin kuluu paikatkin. Huoh. Keski-ikäisiä huippu-urheilijoita, niinkö se joku eläinlääkäri sanoi.


Viime viikolla muutaman asiakkaan kanssa keskusteltiin agilityn vaaroista ja kuluttavuudesta. Totta on, että nopeilla, "reikäpäisillä" koirilla mahdollisuudet loukkaantua on isommat kuin vähän rauhallisemmilla ja harkitsevimmilla tyypeillä. Lisäksi on se kuuluisia huono tuuri, jolle ei voi vaan mitään.
Kuitenkin, *kop kop*, minun ns. kouluttajan uralla ei ole treeneissä loukkaantumisia tapahtunut oikeastaan lainkaan. On joitakin siivekettä päin törmäämisiä, puomilta putoamisia tms., mutta tähän saakka kaikesta on päästy säikähdyksellä. Joku on ontunut hetken tai kauemmin, mutta tällöinkään ei ole tapahtunut mitään silmin havaittavaa ja myöhemminkään löytynyt mitään mainittavaa.
On ollut jokunen revähdys, venähdys ja muu lihasvamma, mutta niitäkään ei ole pystynyt ainakaan suoraan kohdistamaan agilityyn. Voi olla tullut agilityssa tai sitten jossain muualla. Nikamalukkoja, jumituksia yms., sellaisia urheilijoiden vammoja. Taitaa olla muillakin koirilla kuin vain agilitya harrastavilla.
Varvasvammoista puhutaan nyt paljon, mutta onneksi niitäkään ei omaa kasvattia lukuun ottamatta ole tullut omissa ryhmissä vastaan. Fyssari hyvä huomio varvasvammoihin, pitäkää kynnet lyhyinä! Moni vamma olisi tulematta jos kynnet olisivat lyhyet. Tai jos tulee varvasvamma, niin riittävän pitkä lepo. Mielummin vähän liikaa kertaa kaksi.
Liian liukkaat, liian pitävät alustat. Varmasti osaksi kuluttavat koiraa, sellaista nopeaa ja rajua vielä enemmän.

Vaikka suurinosa vammoista tuntuu tulevan toisten kanssa remutessa, metsässä juostessa jne., niin silti menkää metsään. Jos perheessä,/kaveripiirissä on rajusti leikkiviä toisia koiria, niin voihan sitä hetken miettiä miten antaa niiden temuta. Itse olen aina antanut kaikkien olla meillä yhdessä, bc pennun malin kanssa jne. Hyvää tuuria ehkä ettei mitään ole tapahtunut. Paitsi on, mali nuorukainen aikoinaan teilasi bc aikuisen ojaan ja paha lihasvamma. Että on meilläkin tapahtunut vaikka ei olevinaan olekaan, muisti on kummallinen asia.
Riepulla oli hauisjänteen revähdys, tuliko agilityssa vai jossain muualla? Ei mitään tietoa, raju ja aina täysiä-koira.
Voltilla jäi kaiketi tassu kiinni johonkin metsässä ja nivelsiteen venähdys ja pieni hiusmurtuma.

Mutta onhan noita onnettomuuksia ja vammoja muissakin lajeissa. Ei ole yksi eikä kaksi koiraa, jonka on joku oksa lävistänyt haku treeneissä ja paljonko suojelukoirilla on lihasvammoja. PK-esteet ovat aika isoja ja vaativia osalle koirista suorittaa. Tokossa koirat voivat jumiutua ja kuormittua kropastaa aika yksipuolisella treenillä (vasemmalla seuraaminen, yksi fyssari kertoi kuinka vinoja ja jumissa tokokoirat ovatkaan). Rajuimmat voivat siinäkin saada nopeissa jarrutuksissa yms. vammoja.

Paimennuksessa sitten. Vielä ne lampaat tai karja. Voivat talloa ja puskea koirat.

Summa summarum, taitaa terveimpiä olla ne sohvakoirat. Ihan tulee melkein huono omatunto harrastuskoiran kanssa....