Kyllä se tästä.

Vielä terveeksi muuttuu.
Köh köh edelleen, mutta sunnuntaina ulkoilin ekaa kertaa koirien kanssa. Mihinkään lenkille lähtenyt, mutta pääsivät kirmailemaan metsässä ja Prim & Voltti hiukan tokoa. Ja Primillä kontaktien paikkaa.
Prim on ollut varsinainen rämäpää, poikatyttö. Joka ei välitä vaikka letit irtoaisivat, polvet olisivat likaiset ja paidassa palkeenkieli. Ensimmäisenä se on heittämässä kävyllä toista ja rallattaa tuhatta ja sataa pitkin maita ja mantuja. Sisälläkin luulee sohvien, pöytien, seinien olevan sen ikioma parkour-rata.
Tokihan meillä se ei ole sallittua, mutta ihan joka hetki ei muista ettei sohvan yli saa leiskauttaa pöydälle ja siitä kimmokkeena seinän kautta toiselle.
Nyt siitä onkin kehittynyt hiukan tuumaileva runosielu. Se nätisti käy sisällä maaten, huokailee ja katselee ripsien välistä toisten touhuja. Ensimmäisenä on kilttinä menossa nukkumaan. Uskoo toisia ensimmäisestä mulkaisusta, ei edes pahemmin tarvitse toisten sille enää sanoakaan. Viihtyy jopa vieressä rapsutettavana, aiemmin oli aina vähän liian kiire.
Joku herkkyyskausi mitä ilmeisemmin, täytyy muistaa nyt että tekee mukavia asioita, vahvistaa sopivasti ja koittaa olla järkevä.
Primhän pamautti keinun, ilman lupaa, läpi joku aika sitten. Sen jälkeen se päätti pelätä sitä liikettä. (Ei siis treenata pennulla kokonaista keinua vaan tarkoitus oli hyppäyttää alastulolle, joka oli hiukan ilmassa.) Että niin. Pikkuisena oli pari kertaa kävellyt päähän saakka niin että toinen pää oli tuettu ylös, siitä siitä nostin alas. Ei mitään ongelmaa.
Nyt päätin kokeilla samaa ja hui kuinka pelottikaan. Kyllä sitä sitten kuitenkin, kun vähän ensiksi tuumaili. Uskalsi myös pamauttaa nyt hiukan ilmassa olemaa alastuloa reippaasti maahan. Hyvä hyvä, tuosta voi jatkaa sitten joskus ehkä.

Maanantaina olinkin jo töissä ja loppu ilta meni kohiessä sohvalla. Vähän temputtelua kaikille.

Ja tiistaina me oltiinkin Timpan treeneissä Voltin kanssa. Päätin ottaa ihan silleen pikkuisen, kevyesti. Onneksi rata ei ollut mikään juoksurata, sopi meille.
Sitä sun tätä muttei mitään isoa. 23 estettä tehtiin nollalla ja lopuksi vielä koko rata. Kokeiltiin jotain eri ohjauksia. Olipa kivaa!

viikkosuunnitelma uusiksi

Sunnuntain pieni kipeys muuttui sitten vähän isommaksi. Ääni jäi aikalailla Turku-Nummela välille. Kuka lie tarvinnut. Illalla kipeytyi kurkku niin ettei tiennyt lopulta miten hengittäisi edes ettei sattuisi. Siihen auttoi kyllä kipulääke. Kuumettakin vähän näytti olevan.
Kun ei heti usko vaan vasta kun 3 yötä valvonut ja yskinyt keuhkoja pihalle, niin voi mennä lääkäriin. Keuhkokuumeen poikanen siellä keuhkoissa aloitteli kasvamistaan, mutta onneksi sain tujut läkkeet eli ehkä tämä tästä nyt. Yhden yön sain jo nukuttua, seuraava tuli valvottua. Mutta olo alkaa paranemaan.
Eli ei aksaa tiistaina. Ei Jaakon valmennusta keskiviikkona eikä torstain kimppatreenejä saati tänään kisoja. Koirat ovat saaneet todellakin lomaa ja minulla on stressi tekemättömistä töistä & asioista ja koirien puolestakin. Perhe on kyllä ollut ihana, hoitanut ja auttanut.

No katsotaan miten tässä kuntoutuu, toiveissa on edes vähän päästä tiistaina aksaamaan... vaikka vain kontakteja.

kiirusta pitänyt

Vähän oli kiirus viikko & pientä kipeyttä ilmassa. Eikä siis treenin treeniä. 

Lauantaina nenää niistäen kuitenkin kisaamaan, Esan radat ovat aina kivoja. Niin oli nytkin. Mutta.

Ekalla pari rimaa :/ ja puomin meni oikein hienon juoksuversion ja painui nenän edessä olevaan putkeen. Tarkoitus oli mennä kauempana olevalle hypylle. Mutta joo, ei kai muuten kamalaa tai hirveää, tosin A oli aika vauhdikas, lensi harjan yli. Ja keinu oli hyvä.
Toka rata ja pieni musta läksi käsistä. En edes tiedä mitä kaikkea siellä oikein tapahtui... Sen jälkeen kun Voltti veti melkein voltin Aalla ja lensi jonnekkin hevon kukkuun. Keskeytettiin. Kuuluttaja kuuluttu jotain, että oliko tämä se etenemä ennen kaikkea rata.
Päätin lähteä kuitenkin hyppikselle, paljon käännöksiä ;o) Se menikin jo kelvollisesti, ikäväkyllä yksi rima alas. Ois voitettu, mutta "onneksi" ei tarvita hyppisnollia. Plääh silti.

Tänään Janitan treenit oikein mukavassa porukassa. Aiheena nolla treeni.
No ei tehty ei. En osannut sylkkäriä. En ollut huolellinen. Jotain vielä, en edes muista mitä kaikkea. Ei vaan onnistunut. Päästiin sitten rata läpi kahdessa osassa.
Jokunen rimakin, nyt vaan on pakko niihin puuttua. Positiivinen pläjäys tulee keinusta.

Prim teki myös ja sen kanssahan tuli ihan hyvä mieli. Hups, sehän osasi vaikka mitä. Ja vaikka mun valssit ei käänny (babysittaan pupsia turhaan), niin se tulee tosi hienosti. Lukee kuulemma ohjausta hienosti. Ja osasi kääntyä putkesta oikein jnejne. Tosin pikkasen iski putkisokeus Primiin... täytyy treenaa putkijarrua.

No ei se nyt ehkä noin epätoivoista Voltin kanssa ollut. Se vaan on tylsää ettei vaan onnistu niin ei onnistu. 

Ei me nyt ihan pellossa...

Eletty mökilläkään. Vähän tokoilua kaikilla pihalla.
Prim alkaa tuomaan noutokapulaa ihan hienosti, melkein käteen saakka monesti. Pari kertaa melkein sivulle. Eikä ääntelyä mennessä eikä nostaessa. Jos pudottaa liian aikaisin (enkä siis ole halunnut palkata "jes" kiljasulla ja lelulla vauhtia) ja käy nostamassa uudestaan, niin silloin voi muutama harmistuksen kiljahdus päästä.
Tunnari hyppäsi reippaasti eteenpäin. Onhan sitä jo kaksi kertaa treenattukin. Hyvin haistelee, hyvin nostaa ja tuokin samalla mallilla kuin noutokapulan. Aika paljon vauhtipalkkaan vain.
Sitten paljon kapuloita ja vähän sivummalle oma. Hienoa työtä edelleen.
Ihan viereen (kuin niin ahne...), ilmestyi maistelua muttei kertaakaan yrittänyt tuoda väärää! Pari toistoa ja loppui maistelukin.
Perusasento ok, seuraamisessa se pää vaan laskee. Ja vinottaa koko koira. Seinää vasten sitten ja autoa ympäri. Mutta alkaa hyvin tehdä töitä käännöksissä!
Luoksetulo ihan hyvä tähän koulutusasteeseen. Ei minkaanlaista metelöintiä.
Jäävistä maahan lakoaa tosi hyvin. Seisominen on aika fifty-sixty...
Ja merkki. Hei se muisti sen! Jessicalla tehtiin viimeksi. Sillonhan päätettiin, että ei vielä lelua taakse. Nyt en edes käynyt taputtamassa ja silti ampui sinne taakse kovaa. Superii!

Voltti teki vähän kaikkea paitsi ei ruutua eikä ohjattua. Missään kai mitään isompaa. Täytyisi varmaan joku koe katsoa että missä nyt oikeasti mennään.

Tytöt teki myös tuplamerkkiä. Ei jaksanut enää Voltti odottaa kun pikkusisko vaan sai mennä sinne ;)

Kun metsään haluat mennä nyt...

Ajan kanssa, rauhaksiin. Metsäilyä yli vaaran, pitkin metsän reunaa, poiketen sinne syvälle vihreään. Korkealta näkee kauas. Siellä siintää järvi, metsät eri sävyissä. On tummaa vihreää, kirkasta keltaista, ruskean sävyt, kaukana taittaa jo harmahtavaan siniseen. Kesällä ei näe niin pitkälle, syksyllä on riisutumpaa.

Yli puron, suon reunaan. On aikaa katsella. Ihmetellä ja ihastella. Syksyn tuoksu, tuulen suhina melkein alastomissa koivuissa. Kuuset eivät taivu vaikka vieressä taimikko kumartaa välillä melkein maahan. 

Aurinko tekee omia taideteoksia, valoshowta, pilkistäessä puiden oksien välistä. 

Ei ne kilsat vaan se matka. Ei me montaa kuljettu vaikka aikaa menikin. Hetken olimme jo hiukan eksyksissä, mutta vain hetken. 

Jos lähtee seuraamaan vihreää polkua...

Ja sukeltaa kannon kolosta...

Voi löytää pikkuväen lounaan...

Ihailla täydellistä joulukuusta

Ylittää esteitä

Miettiä minne tie vie vai onko se edes tie

Seisoa isolla kivellä ja Suunnitella reittiä tuon yli ja kohti aurinkoa, yli metsäisen kukkulan ja läpi suon.

Miettiä onko joku esi-äiti raapustanut marjareissulla kiven kylkeen tikku-ukon vai onko sattumalta kuvio sitä muistuttavaa

Sammalikkokin voi näyttää hobittien valtakunnalta.

Lopuksi totaalisen tylsä ja pakollinen koirakuva ;) 

Lindan kamerassa on hienoja kuvia, jos joskus saisi laitettua koneelle. 

Pysäyttävää

Viikolla tuli säikäyttävä uutinen, ystävä oli ajanut kolarin. Onneksi nopeasti sai tiedon, ettei hengenhätää eikä loppuelämän vammoja. Mutta kipeä ja pitkään. Sitten iski huoli, että miten muu perhe eläimineen ja yrityksineen pärjää. Ehdin jo kysyäkin avun tarvetta, mutta eihän kai kukaan heti ainakaan sitä osaa haluta/ilkeä sanoa, että joo.
Melkein yhtä nopeasti Facebookissa olikin jo ryhmä heidän ystäviään ja tuttaviaan organisoimassa apua monessa muodossa. Pääpiruna Janita, kuinka hän keksikin heti perustaa tälläisen! Mutta tosiaan se näyttäisi toimivan.
Minullekin tuli kovasti hyvä olo huomatessa kuinka paljon ihmiset ovat valmiita auttamaan, kuinka paljon välittävät. Jos edes osan perheen huolista saisi siirrettyä tärkeimpään eli koko perheen jaksamiseen ja toimeen tulemiseen.
Ja sitten puhutaan koiraihmisistä ja agilityn lieveilmiöistä vaikka mitä... Minut ainakin pysäytti ensin ikävä uutinen kolarista, sitten positiivinen ilmiö kuinka valmiita ystävät ovat tukemaan tarvittaessa.

Muutenkin on alkysyksy ollut aikalailla ikäviä uutisia ja fiiliksiä jakeleva. Onneksi kaikki näyttäisi lopulta kääntyvän parempaan ja kohta ehkä pystyy huokaisemaan helpotuksesta muiden puolesta.
Meillä nyt ei elämää kummempaa, onneksi. Kaiken keskellä omat jutut ovat kovin vähäpätöisiä.

Ja kuinka syksy voikaan olla kaunis tällä hetkellä!

Tiistaita

Voi Volttia, se treenaa enemmän kuin ehkä ikinä. Onneksi kohta on taas lepoa mökkeilyssä.
Tosin ei se näytä valittavan! Jaksaa, jaksaa kun on niin supersiistii hommaa.
Otin eilen sekä Primin että Voltin mukaan treeneihin, ajattelin jos menenkin Primillä. Mutta Tuulian rata oli sen verran kivan oloinen ja tekemistä sopivasti, että otinkin Voltin.
Onneksi ehkä, sillä hitsi sehän meni melkein tosi hienosti! Suorastaan hyvän mielen treenit. Vautsi vau-olotila.
Keinulta yritin saada virhettä. No en onnistunut. Puomi pysähdyksellä, onnistui. Hyppäsi hyvin ja ohjautui loistavasti. Onnistuin ohjaamaankin oikein, ainakin melkein aina.

Taas virkeänä yökyöpelinä. Onneksi aamulla ei tarvinnut herätä mihinkään seiskaan töihin...