Viikolla tuli säikäyttävä uutinen, ystävä oli ajanut kolarin. Onneksi nopeasti sai tiedon, ettei hengenhätää eikä loppuelämän vammoja. Mutta kipeä ja pitkään. Sitten iski huoli, että miten muu perhe eläimineen ja yrityksineen pärjää. Ehdin jo kysyäkin avun tarvetta, mutta eihän kai kukaan heti ainakaan sitä osaa haluta/ilkeä sanoa, että joo.
Melkein yhtä nopeasti Facebookissa olikin jo ryhmä heidän ystäviään ja tuttaviaan organisoimassa apua monessa muodossa. Pääpiruna Janita, kuinka hän keksikin heti perustaa tälläisen! Mutta tosiaan se näyttäisi toimivan.
Minullekin tuli kovasti hyvä olo huomatessa kuinka paljon ihmiset ovat valmiita auttamaan, kuinka paljon välittävät. Jos edes osan perheen huolista saisi siirrettyä tärkeimpään eli koko perheen jaksamiseen ja toimeen tulemiseen.
Ja sitten puhutaan koiraihmisistä ja agilityn lieveilmiöistä vaikka mitä... Minut ainakin pysäytti ensin ikävä uutinen kolarista, sitten positiivinen ilmiö kuinka valmiita ystävät ovat tukemaan tarvittaessa.
Muutenkin on alkysyksy ollut aikalailla ikäviä uutisia ja fiiliksiä jakeleva. Onneksi kaikki näyttäisi lopulta kääntyvän parempaan ja kohta ehkä pystyy huokaisemaan helpotuksesta muiden puolesta.
Meillä nyt ei elämää kummempaa, onneksi. Kaiken keskellä omat jutut ovat kovin vähäpätöisiä.
Ja kuinka syksy voikaan olla kaunis tällä hetkellä!
Meidän elämää. Pääosissa bordercolliet ja niiden kanssa puuhailut. Välillä takaperin kerien ja toisinaan pylly edellä puuhun.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti