sunnuntai 18. elokuuta 2013

yhtä liitoa loppuviikko

Torstaina Iriksen kanssa Elinalla. Voltti oli aika superhyper. Pikkasen sitä sun tätä, mutta loisto fiilis, maitohapoilla olevat jalat ja täydellinen A.

Perjantaina ei mitään.

Lauantaina piirimestikset Lohjalla. Ikävästi molemmilla radoilla yksi rima. Radat olivat vauhdikkaita, etenkin hyppiksellä juostiin ja juostiin. Ja kun en ehtinyt monestakin syystä, niin Voltti läksi siksakkaamaan ja rima & aikaa paloi.
Voltti oli kyllä melkoisen ihana, upea ja taitavakin. Ohjaaja ei joka hetki yllä samalle tasolle.
Mutta muutama ihan kunnon ohjauskuviokin onnistui jne. Pääosin siis oikein mukava olotila. Agilityradalta nopein aika eikä hyppikselläkään paljoa hävinnyt hiukan haparoivasta menosta huolimatta.
Vähän vaan oli ei aina niin hereillä-oleva ratahenkilökunta. Lopulta hyppiksellä yksi putki oli varmaan metrin pari siirtynyt siitä missä se ekalla koiralla oli (katsottu ihan videolta) ja muutenkin yleisön osaksi piti huolen huutelemalla esteiden korjaamisesta. Kai siellä muutakin oli...  Mutta ajallaan kisat olivat, tunnelma hyvä ja mukava. Ilma maxien kisatessa loistava ja paikkahan on hyvä.
Hurjasti onnea Hannalle ja Fidzille Piirimestaruudesta! Siistejä ratoja ja taisivat olla ainoa mestaruudesta kisaavista, jotka tekivät kaksi nollaa.

Tänän sunnuntaina Janitan koulutuksessa ensiksi aamulla Prim ja iltapäivällä Voltti.
Prim joutui (tai pääsi) tekemään ratapätkiä. Aika vaikeaa, paljon tuli kotiläksyjä. Tosin toisaaltaan meni kyllä ihan hienostikin. Ja lopuksi kolme putkea peräjälkeen, tuli muuten kiire! Ihan Janitakin taisi jotain ohoh-sanaa käyttää ;o)
Primin siskotkin olivat, hienoja pentuja kyllä! Ihan tällein puolueettomasti. Tosin näistä kyllä lähtee ääntä paljon enemmän kuin V-pennuista. Prim sanoi räyh putkeen mennessä ja lelua tappaessa. Di haukkui aikalailla radalla, Whoopy taisi sanoa jonkun sanan sekin.

Voltti oli aikasen hieno. Minä vähän jotain pientä (kröhöm) muistuttelua tarvitsin, mutta siistii se niin liikkuu ja ohjautuu. Lopuksi nollana ne oisko 32 estettä. Happi loppui ja tuli hiki. Mutta hei, me tehtiin se! Eikä ehkei edes huonosti. Janitan sanat lopuksi lämmittä paljon, vaikkei ne ihan realistisia olekaan. Mutta silti :o)
(nyt ei puhuta sitten puomista, jota ei pysähdy... mutta ainakin menee kovaa)
Pyry oli Sarin kanssa. He olivat _hyviä_. Sari ohjasi hyvin ja Pyry meni heinosti. Saavat olla tyytyväisiä. Tai Pyry nyt varmasti onkin, mutta Sari kanssa!




1 kommentti:

  1. Sari on oikein tyytyväinen, vaikka pätkissä meninkin. Radalla oli suorastaan hauskaa.

    VastaaPoista