Mökkireissulla ei tullut tehtyä edes tokoa. Ei liikkeen liikettä vaikka niin kovin kuvittelin. Ei muka ollut aikaa. Mutta lenkkeiltiin senkin edestä.
Oli paljon ilveksen/ilvesten jälkiä siellä jänisten jälkien joukossa. Todennäköisesti ilves voi paksusti, jäniksiä oli niin hurjasti. Teeriparvia lähettiin liikkeelle, olipa niitäkin paljon. Arvuuteltiin joitakin jälkiä, ahma vai ei. Kuka oli raapinut kaarnaa puista? Hirvikin oli oikaissut järven poikki, kovasti kiinnosti sen jäljet koiria. Lumikieppejäkin löytyi, taisi joku olla kohtalokas linturaukalle. Kettu tai ilves saanut saalista.
Sorsia jo lensi taivaalla töräytellen. Koski on tietysti sula, kai ne jo sinne meni. Hassua kun oli täysin hiljaista, niin linnun siipien iskut kuuli.
Haukkoja kaarteli taivaalla ja pöllö säikäytti meidän hämärässä. Hitsi että se olikin iso tai antoi ainakin sellaisen efektin.
Jonkun elukan koirat ajoivat laiturin alle piiloon, oisko ollut saukko. Ehkä.
Talitintit jo vähän virittelivät kevät laulujaan, aika nihkeästi irtosi vielä. Metsähiiret juoksi hangella, Prim yritti pyydystää niitä onneksi siinä onnistumatta.
Pimeällä saunareissulla otsalampun valossa jotkut silmätkin pysäyttivät. Hetken katsoivat, sitten läksivät. Mikä lie, sitä en nähnyt. Jänis, ilves?
Lunta oli ehkä 20cm, mutta melko raskas kävellä kun siinä oli pieni kuori. Aukeammilla ehkä enemmänkin lunta, metsässä ei sitäkään. Koirien tassut onneksi kestivät lumen. Tai siis sen kovemman kerroksen.
Äiti pelotteli minun mennessä metsiä pitkin poikin, että herätän karhun. No en herättänyt :o) Myönnetään, että vaaralla hiukan katselin kuusien alle tarkemmin.
Hassua kävellä pitkin poikin helmikuussa tuolla. Olikohan viime vuonna suunilleen samaan aikaan -34°C, nyt +2. Lunta silloin paikoitellen n.70cm (äiti pitänyt kirjaa). Silloin mentiin lumikenkien kanssa, nyt ei edes voinut ajatella niitä käytettävän. Tai ehkä jäällä.
On Voltti ja Prim vaan niin helppoja reissukavereita. Autossa nukkuvat tyytyväisiä. Mökillä nukkuvat jossain tai ovat rapsutettavana. Remmejä ei tarvitse, ei ne mihinkään karkaa.
Maanantai matkustettiin takaisin Nummelaan ja ehdin töihinkin hetkeksi.
Tiistaina Voltilla Sporttis treenit. Vähän oli alussa kiirus ja sainkin sen nappaamaan väärän esteen. Muuten rata taas kerran onnistui :o) Mikä ihme, että tuolla tyyliin "kaikki onnistuu" ja kisoissa ei.
Lauantaina kokeillaan taas.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti