keskiviikko 22. tammikuuta 2014

Itsetuntoa koholle

Tiistain treenistä. Kun kaikki onnistuu. Noin vain ongelmitta.
Palkkailtiin Aata sitten ja kokeilin erilaisia ohjauksia. Kaikki onnistuu edelleen.
Voltti on taitava. Kuuliainen. Hieno. Hyvä. Nopea. Ja muutama ylistysana päälle.
Itse olin ajoissa. Valitsin oikein. Osasin myös ei omat valinnat.
Meille sopii pieni halli, paljon ohjauksia, takaakierrot ja saksalaiset. Whisky leikkaukset, japanilaisetkin, persjätöt ja valssikin pyöri oikeaan suuntaan.
Pujottelussa Vomppis oli taitava taas. Haki, meni, teki. Kesti voimakkaan päällejuoksun jne.
Mikäs meni huonosti... joo valahti yksi valssi, mutta korjausliikkeellä sekin meni riittävän hyvin.

Ällö päivitys siis ;o)

Tokoilin odottaessa jotain, Voltilla oli energiaa enemmän kuin tarpeeksi! Asenne oli iloinen, tekeminen kuitenkin pysyi kasassa. Milläs saadaan kokeeseen sama. Katsotaan. Tarttis jonkun vähän aksaamaan siihen sivuun.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti