Kiirettä

Miksi on kokoajan niin kiire? Tämä sama tuntuu olevan minun pääsi sisällä niin arjessa kuin agilityssa. Onko se kiire ja hoppu todellista vai kuviteltua?
Ehkä sekä että. Kun tietää, että kohta on kiire, niin alkaa jo hutiloimaan ja menemään kohti kiirettä. Eihän siitä sitten mitään tule. Ei arjessa saati agilityssa.
Koskee varmaan tokoakin. Tai mitä vaan.

Mutta on mulla kyllä oikeasti vähän kiireinen aika menossa, tuntuu ettei aikaa ole mihinkään ylimääräiseen ja tekemättömiä hommia odottaa vino pino. Osa syy on työntekijä melekin viikon sairausloma, iskee kummasti aikataulut ja tekemiset uusiksi. Josta sitten syntyy se kiire.
Koiria nyt on enemmän kuin tarpeeksi. Nyt onneksi tuli lunta ja pakkasta, pääsee vähemmällä imuroinnilla ja kuran siivouksella.
Lasinsirpaleita yms. saa kyllä siivoilla kun kissat menee karkuun Donnaa aika hätäseen nyt. Paitsi Hippo, joka osaa ottaa lunkisti ja ei jaksa välittää edes Donnan kuono tökkäisyistä. Pinteli ei taas ymmärrä miksi hampaat naksuu hännän juuressa, Tikkaria pelottaa kanssa kovasti. Ketteräkin jopa väistää ja pysyttelee pois.

Tunnaria tein yksi päivä sisällä Voltille. Ihan ok. Prim teki vähän säpäleitä, mutta onnistui bongaamaan oman. Ja myös ihan siistejä nostoja ja tuonteja.
Prim on tehnyt parina päivänä istumis treeniä. Istuttava on vaikka mitä tapahtuisi. Naksulla ja kovalla häiriöllä. Koville otti, mutta onnistumisia runsaasti.

Tästä päästään siihen, että Prim pysyi paikoillaan Janitan treeneissä! Siis kuin tatti, ehkä vähän tuulessa huojuva, mutta silti.
Kamalaa juoksemista ja iik niin pelottavia persjättöjä ja iik niin vaan pitäisi ehtiä. Olin säälittävä. Mun reisi oli kipeämpi kuin perjantaina (miksi??) ja juokseminen oli lähinnä huvittavaa raahustamista. Onneksi (?) Voltti oli vähän rauhallisemmalla moodilla liikkeellä (ja jälleen miksi ?).
En siis todellakaan tehnyt rataa nollana läpi hui hai. Rämpimisellä ja erehdys-yritys-väärin meni-en uskalla-en ehdi-no voi prkele-onnistui- tyyliin pätkissä. Minua olisi ehkä itkettänyt ellei olisi ollut niin säälittävää että oli jo melkein hupaisaa.
Primin kanssa vähän kanssa ja sepä ei ollut kamala lainkaan. hah. Ei siis karannut lähdöstä. Tuli pääsääntöisesti kaikkiin ohjauksiinkin. Vähän piti palkkailla siitä sun tästä niinkuin pupseja tartteekin. Mutta se ei kertaakaan karannut putkiinkaan!

Eli mitäs taas jäikään mieleen. Kipeällä kintulla Voltin perässä/edellä meneminen on tuskaa fyysisesti ja henkisesti. Kumma kun ei osaa vaikka pitäisi. Vaikka Janitan mielestä osaankin. Mun mielestä en.
Ja että juoksuradat on minulle yhtä he***iä.

Mun on pakko myöntää, että kaipaisin lomaa. Irtiottoa, hetken poissaoloa. Ei vaan ole näköpiirissä minkaanlaista mahdollisuutta siihen ihan heti. Huokaus.