perjantai 17. tammikuuta 2014

Vähän treeniä, paljon ihanaa ulkoilua

Tiistaina agilitya. Auts, mutta pystyi tekemään. Ei kai muuta ihmeitä kuin ettei Voltin kanssa backlap siihen yhteen kohtaan meinannut luonnistua millään.
Kontakteilla pysähdyksen, kauhian hitaalta tuntui.

Keskiviikkona vain ihanassa pakkassäässä ulkoilua. Niin mukavaa. Upea ilma ja ihanat koirat.

Torstaina Raisan kanssa kahdestaan hallilla. Tai oli koirat.
Prim näytti taas, että osaa pysyä lähdössä. Tiistain treenin alkua, tosin yksi putki kovasti houkuttimena. Alussa ei livahtanut siihen, toisella ohjauksella kylläkin. Tosin sinne näytin ja sinne meni.
Mutta pätevästi teki takaakierrot ja vippauksen ja opetteli backlapin. Muutenkin ohjauksiin hienosti eikä rallatellut omiaan.
Pujottelu projekti on ollut aika jäissä, tehty kujaa ehkä n.15-20cm leveänä. Sporttiksella ei ole kujaa, mutta vinokepit. Laitettiin ohjurit ja koira remmiin. Muutaman ei niin mainittavan tempoilun jälkeen syttyi lamppu ja tadaa - Prim meni vinokepit oikein loistavasti.
Ahneella on kakkainen loppu, mutta kun puomi alhaalla... Muutama toisto ja hyvin pysähtyi. Ei se kovaa sitä mene, mutta menee. Lelu eteen ja meni kovaa ja oikein hieno loikka. Lelu oli liikaa. Sitten rämpi sen jotenkin, kaiketi tassun löi reunaan ja oli vähän aikaan surkea. Muttei kauaa ja kerta vielä hyvillä palkoilla.

Voltin kanssa piti vain tokoilla. Niin aluksi teinkin, vähän. Mutta sitten kuitenkin sen alku myös ja sekä backlapilla että erilaisella ohjauksella. Ei ongelmaa. Muutama kontakti ja kotiin.

Tänään illalla hallille. Hui taas sitä menoa ja meininkiä.
Paikallaolot Voltilla ok. Tosin makaa tassut ristissä ja istuessa kun takana tapahtui paljon, niin oli aika mutkalla, mutta tassut paikallaan.
Seuraamiset jes-asenteella olikin jes. Luoksetulossa stoppi venyy, tehtiin palkalla pelkästään sitä.
Tunnari ei oikein onnistunut. Kapulat oli kovin hajustettuja, tiedän. Siitä tuli hiukan epävarmuutta yhdistettynä hiukan ylivireisyyteen. Maistelee tai ainakin melkein. Täytyy ottaa kuuri tunnaria!
Ruutu myös ja ei kai huomautettavaa. Ainakaan paljoa.

Prim. Voi häiriö. Sitä oli kyllä jo liikaa ja ei oikein jaksanut joka hetki keskittyä. Keskityttiin sitten siihen mitä osataan jotenkin. Ja palkkailtiin ja vahvistettiin.
Noutoon ei ryntää enää lainkaan, mutta kyllä se jää tuijottamaan. Mutta peruuttaa kyllä viereen.
Seis ja maahan ok, maasta nousee helposti perusasentoon vaikkei niitä tehdäkään.
Merkki oli niin kiva ja ruutukin jotenkin.
Seuraaminen on vaikeaa ellei mahdotonta, ei keskittyminen riitä. Tai osaaminen. Nyt vaan siis pakko ottaa kuurina sitä.

Metsälenkki kuutamolla ja kohta saunaan.
Hoitokoirat lähtee. Kissat kiittää! Donna oli pitänyt Pinteliä pöydällä kaiketi tuntikausia ja samperi katti pissi leipälaatikkoon... Eilen läksi tuppo karvoja Tikkarin takalistosta. Lisäksi vahtii niiden hiekkalaatikoita ellei huomaa kieltää ja kissat ei uskalla tulla ulos.

Sunnuntaina olisi kisat... voi mun reidet, ne ei tunnu paranevat koskaan.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti