Eli Voltti ja minä emme kisaa hetkeen.
Menin uusimaan passin, sen edes muistin ja ihan varasin ajan ja muistin mennä paikalle oikeaan aikaan. Mutta en löytänyt vanhaa sieltä missä sen piti olla. Eikä ollut siis missään, kateissa ja kadoksissa. Onneksi se ei siihen tyssännyt, ystävällinen virkailija kyseli väestätietorekisteristä hymyssä suin kiperiä kysymyksiä selvittääkseen olenko se joka väitän olevani. Nimi meni vielä ihan helposti, myös se toinen etunimi. Kotikunnat alkoivat sitten eipäs kun-linjalla. Kuinka nyt voin muistaa olenko nyt Joensuun jälkeen asunut Mikkelissä vai Mikkelin maalaiskunnassa. Isän syntymäaika, ööh... kuolleena jo niin kauan ettei ole tarvinnut synttäreitä muistaa, tammikuussa ja päiväkin meni väärin, vuotta en viitsinyt edes tarkistaa. Äidin tyttönimen sentään tiesin. Ja olenko naimisissa vai en. Ja montako lasta minulla on.
Passi tulee Nummelan R-kioskiin jos katsoivat tunnistuksen onnistuneen. Jännittävät 2 viikkoa.
Treenailtu on aika vähän kun toi mun tyhmä äxidentti vähän on haitannut liikkumista. Mutta jotain ja kokoajan enemmän.
Prim on ihan kamala (no ei oikeasti ole, päinvastoin). 0-koirailtiin Hi-Han kisoissa ja se vaan roikkui kädessä kiinni eikä lukenut hyppyjä lainkaan jne. Voihan ihmeiden aika. Samaa oli näkyvissä Rannikon treeneissä (pääsin kuokkimaan Hi-Halle, kiitos). Mun ohi ei voi mennä hyppyä.
Käytiin vähän Sarin kanssa tekemässä ja palkkailtiin eteenpäin yms. Eilen kävin ennen koulutusta tekemässä vähän ja nyt _irtosi_, ihan liikaa taas eikä tullut niinkään ohjauksiin. Voisinko saada sellaisen välimuodon, kiitos.
Meinasin jo sanoa, että pujottelu on kyllä aika makee... mutten sanokaan, nollina kun mentiin niin ei osannutkaan putkesta kepit ja putkeen. Jätti vikat välistä possu.
Mutta A on nopea, ihan liian nopea. Pysähtyy vasta maahan kun eilen ei vaan pystynyt ja kyennyt. Puomi saisi olla nopeampi, mutta en nyt valita.
Me ei kisata lokakuussa. Tuskin vielä marraskuussakaan. Ehkä ensi vuonna?
Voltti sitten. Puomi alkaa olla parempi suurella 2 treenikerran otannalla. Muutenhan se menee kyllä, kivasti. Kun en nillitä joka kurvista ja käännöksestä. On se taitava aika monessa asiassa.
Ihana treenikaveri ja varmasti kisakin kun saisin kisoihin saman moodin. Jälleen taas se vaan on joka asiassa niin täydellisyyttä hipova pieni bordercollie, että sääli ettei kaikilla ole ihania, suloisia ja maailman sympaattisimpia voltteja. (No ei tosissaan, useimmista ehkä siinä ei ole mitään sellaista, joka pistäisi toivomaan itselleen samanlaista.) Koska sen heikkouksistaan huolimatta on ehkä minun The Bordercollie, niin ehkä sen tarvitsee tehdä minulle versio II. Vaikka tykkään kyllä Primistäkin ihan kamalasti. Voihan elämä, montako koiraa voi pitää?
Tokot Voltin kanssa on aika minimissä ollut, vähän jotain ja asenteella se edelleen tekee. Seuraamisen paikkaa jonkun verran ja vähän kaikkea. Koekin olisi kohta ja en edelleen tiedä osaako se istua paikallaan.
Primin kanssa jotain myös, alkaisi kaiketi avoimen liikkeet olla kasassa. Välillä paremmassa kuin välillä. Luoksetulon stoppi on aika villi. Mutta kaukot alkanut sisäistää minusta hyvin. Hiljaa hyvä tulee vai miten se nyt oli.
Olin alkuviikosta pari päivää OneMind Dogs Campillä auttelemassa. Oli kiva tunnelma, iloisia ihmisiä, hienoja koiria, vautsi vau meininkiä ja ahaa-elämyksiä täynnä koko halli. Eikä edes mikään pieni halli vaan ATT-halli :) Ajattelin mennä vielä perjantaina vaikkei minun enää pitänytkään. Ehkä myös lauantaina kun en kisaakaan piirimestiksissä.
Joko olen kehunut, että Sari ja Pyry lensivät 2-luokkaan agilityssa. Olen tai en, ONNEA ONNEA!
Tai että Pirkko ja Pasi tehtailevat 0-voittoja? ONNEA myös sinne!
Kasvattajatäti voi vaan myhäillen ylpeillä hienoista kasvateistaan ja niiden ihanista perheistä.
Ja huom!, ei ole mikään pakko kisata, pääasia on edelleen, että tekevät jotain.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti